Tirtsepatidi kiinnittyy kahden suolistohormonin, glukoosista riippuvaisen insulinotrooppisen polypeptidin (GIP) ja glukagonin kaltaisen peptidin (GLP-1), reseptoriin. Se vaikuttaa elimistössä GIP:n ja GLP-1:n tavoin lisäämällä haiman erittämän insuliinin määrää ruokailun jälkeen. Tämä auttaa veren glukoosipitoisuuden hallinnassa.
Tirtsepatidin aloitusannos on 2,5 mg kerran viikossa. Neljän viikon kuluttua annos suurennetaan 5 mg:aan kerran viikossa. Tarvittaessa annosta voidaan suurentaa 2,5 mg kerrallaan, kun käytössä olevaa annosta on käytetty vähintään 4 viikkoa. Suositellut ylläpitoannokset ovat 5, 10 ja 15 mg. Enimmäisannos on 15 mg kerran viikossa.
Tirtsepatidi on tarkoitettu aikuisille riittämättömässä hoitotasapainossa olevan tyypin 2 diabeteksen hoitoon ruokavaliohoidon ja liikunnan lisänä monoterapiana, kun metformiinin käyttöä ei pidetä tarkoituksenmukaisena intoleranssin tai vasta-aiheiden vuoksi yhdistettynä muihin diabeteksen hoitoon käytettäviin lääkevalmisteisiin.
Kun tirtsepatidia käytetään aiemman metformiinihoidon ja/tai natriumin- ja glukoosinkuljettajaproteiini 2:n (SGLT2:n) estäjähoidon lisänä, metformiinin ja/tai SGLT2:n estäjän annosta ei tarvitse muuttaa.
Kun tirtsepatidia käytetään aiemman sulfonyyliurea- ja/tai insuliinihoidon lisänä, sulfonyyliurea- tai insuliiniannoksen pienentämistä voidaan harkita hypoglykemiariskin pienentämiseksi. Verenglukoosin omaseuranta on välttämätöntä sulfonyyliurea- ja insuliiniannoksen muuttamista varten. Insuliiniannosta on suositeltavaa pienentää vähitellen.
Tirtsepatidin todettiin pitävän tehokkaasti veren glukoosipitoisuutta hallinnassa viidessä päätutkimuksessa, joihin osallistui 6 263 tyypin 2 diabetesta sairastavaa aikuista (4 199 sai tirtsepatidihoitoa). Näissä tutkimuksissa tehon pääasiallisena mittana oli HbA1c-tason väheneminen veressä.
Tirtsepatidin yleisimmät haittavaikutukset (joita saattaa aiheutua useammalle kuin yhdelle potilaalle kymmenestä) ovat ruoansulatusjärjestelmän ongelmat, kuten pahoinvointi, ripuli ja oksentelu. Nämä vaikutukset olivat yleensä lieviä tai keskivaikeita, ja niitä esiintyi useammin, kun tirtsepatidin annostusta muutettiin.
Tirtsepatidi alensi HbA1c:tä enintään 2,1 % 40 viikon jälkeen, kun sitä käytettiin pelkästään elintapojen muutosten lisänä ja 2,6 %, kun sitä käytettiin glargininsuliinin ja metformiinin lisänä tai ilman metformiinia. Lumelääkettä saaneilla potilailla tasot eivät alentuneet (elintaparyhmä) tai ne alenivat 0,9 % (glargininsuliiniryhmä).
Tirtsepatidia annoksilla 5 mg, 10 mg ja 15 mg kerran viikossa annosteltuna verrattiin lumelääkkeeseen 40 viikkoa kestäneessä kaksoissokkoutetussa satunnaistetussa monoterapiatutkimuksessa. Tutkimukseen otettiin mukaan 478 potilasta, joilla ruokavaliohoidolla ja liikunnalla ei ollut saavutettu riittävää glukoositasapainoa. Potilaiden keskimääräinen ikä oli 54 vuotta ja 52 % oli miehiä. Lähtötilanteessa potilaiden diabeteksen keskimääräinen kesto oli 5 vuotta ja BMI:n keskiarvo 32 kg/m2.
Lähtötilanteen HbA1c-tason keskiarvo oli tirtsepatidi (5 mg) ryhmässä 7,97, tirtsepatidi (10 mg) ryhmässä 7,88, tirtsepatidi (15 mg) ryhmässä 7,88 ja lumeryhmässä 8,08.
40 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso aleni keskimäärin tirtsepatidi (5 mg) ryhmässä -1,87 vs. tirtsepatidi (10 mg) ryhmässä -1,89 vs. tirtsepatidi (15 mg) ryhmässä -2,07 vs. nousi lumeryhmässä + 0,04. Tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä kaikissa tirtsepatidiryhmissä.
HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti tirtsepatidi (5 mg) ryhmässä 86,8 % vs. tirtsepatidi (10 mg) ryhmässä 91,5 % vs. tirtsepatidi (15 mg) ryhmässä 87,9 % vs. lumeryhmässä 19,6 %.
HbA1c-tavoitetason ≤ 6,5 % saavutti tirtsepatidi (5 mg) ryhmässä 81,8 % vs. tirtsepatidi (10 mg) ryhmässä 81,4 % vs. tirtsepatidi (15 mg) ryhmässä 86,2 % vs. lumeryhmässä 9,8 %.
HbA1c-tavoitetason < 5,7 % saavutti tirtsepatidi (5 mg) ryhmässä 33,9 % vs. tirtsepatidi (10 mg) ryhmässä 30,5 % vs. tirtsepatidi (15 mg) ryhmässä 51,7 % vs. lumeryhmässä 0,9 %.
Tulokset osoittivat, että tirtsepatidi annoksella 5–15 mg annosteltuna kerran viikossa monoterapiana alensi HbA1c-tasoa enemmän kuin lumelääke 40 viikon kohdalla.
Tirtsepatidia annoksilla 5 mg, 10 mg ja 15 mg kerran viikossa annosteltuna verrattiin lumelääkkeeseen 40 viikkoa kestäneessä kaksoissokkoutetussa satunnaistetussa tutkimuksessa. Tutkimukseen otettiin mukaan 475 potilasta, joilla glargininsuliinilla metformiinin kanssa tai ilman ei ollut saavutettu riittävää glukoositasapainoa. Potilaiden keskimääräinen ikä oli 61 vuotta ja 56 % oli miehiä. Lähtötilanteessa potilaiden diabeteksen keskimääräinen kesto oli 13 vuotta ja BMI:n keskiarvo 33 kg/m2. Glargininsuliiniannoksia muutettiin algoritmilla, jossa veren paastoglukoosin tavoitearvo oli < 5,6 mmol/l. Glargininsuliinin arvioitu keskimääräinen kokonaisannos oli lähtötilanteessa 34 yksikköä/vrk. Viikolla 40 glargininsuliinin mediaaniannos oli tirtsepatidi 5 mg -hoitoa saaneilla 38 yksikköä/vrk, tirtsepatidi 10 mg -hoitoa saaneilla 36 yksikköä/vrk, tirtsepatidi 15 mg -hoitoa saaneilla 29 yksikköä/vrk ja lumelääkettä saaneilla 59 yksikköä/vrk.
Lähtötilanteen HbA1c-tason keskiarvo oli tirtsepatidi (5 mg) ryhmässä 8,29, tirtsepatidi (10 mg) ryhmässä 8,34, tirtsepatidi (15 mg) ryhmässä 8,22 ja lumeryhmässä 8,39.
40 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso aleni keskimäärin tirtsepatidi (5 mg) ryhmässä -2,23 vs. tirtsepatidi (10 mg) ryhmässä -2,59 vs. tirtsepatidi (15 mg) ryhmässä -2,59 vs. lumeryhmässä -0,93. Tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä kaikissa tirtsepatidiryhmissä.
HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti tirtsepatidi (5 mg) ryhmässä 93,0 % vs. tirtsepatidi (10 mg) ryhmässä 97,4 % vs. tirtsepatidi (15 mg) ryhmässä 94,0 % vs. lumeryhmässä 33,9 %.
HbA1c-tavoitetason ≤ 6,5 % saavutti tirtsepatidi (5 mg) ryhmässä 80,0 % vs. tirtsepatidi (10 mg) ryhmässä 94,7 % vs. tirtsepatidi (15 mg) ryhmässä 92,3 % vs. lumeryhmässä 17,0 %.
HbA1c-tavoitetason < 5,7 % saavutti tirtsepatidi (5 mg) ryhmässä 26,1 % vs. tirtsepatidi (10 mg) ryhmässä 47,8 % vs. tirtsepatidi (15 mg) ryhmässä 62,4 % vs. lumeryhmässä 2,5 %.
Tulokset osoittivat, että tirtsepatidi annoksella 5-15 mg annosteltuna kerran viikossa alensi HbA1c-tasoa enemmän kuin lumelääke 40 viikon kohdalla, kun taustahoitona oli yhdistelmähoito titratun perusinsuliinin kanssa, joko metformiinin kanssa tai ilman.
Huomioitavaa, että lähtötilanteen HbA1c-tason keskiarvo oli matalampi tirtsepatidi (15 mg) ryhmässä kuin tirtsepatidi (5–10 mg) ja lumeryhmissä.
Tirtsepatidi alensi HbA1c:tä enintään 2,5 % 40 viikon jälkeen metformiinihoitoon yhdistettynä, kun semaglutidia saaneilla potilailla vastaava alenema oli 1,9 %.
Tirtsepatidia annoksilla 5 mg, 10 mg ja 15 mg kerran viikossa yhdessä metformiinin kanssa annosteltuna verrattiin semaglutidiin annoksella 1 mg kerran viikossa yhdessä metformiinin kanssa annosteltuna 40 viikkoa kestäneessä aktiivikontrolloidussa (tirtsepatidiannoksen suhteen kaksoissokkoutetussa) satunnaistetussa tutkimuksessa. Tutkimukseen otettiin mukaan 1879 potilasta, joiden keskimääräinen ikä oli 57 vuotta ja 47 % oli miehiä. Lähtötilanteessa potilaiden diabeteksen keskimääräinen kesto oli 9 vuotta ja BMI:n keskiarvo 34 kg/m2.
Lähtötilanteen HbA1c-tason keskiarvo oli tirtsepatidi (5 mg) ja metformiiniryhmässä 8,33, tirtsepatidi (10 mg) ja metformiiniryhmässä 8,31, tirtsepatidi (15 mg) ja metformiiniryhmässä 8,25 ja semaglutidi (1 mg) ja metformiiniryhmässä 8,08.
40 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso aleni keskimäärin tirtsepatidi (5 mg) ja metformiiniryhmässä -2,09 vs. tirtsepatidi (10 mg) ja metformiiniryhmässä -2,37 vs. tirtsepatidi (15 mg) ja metformiiniryhmässä -2,46 vs. semaglutidi (1 mg) ja metformiiniryhmässä -1,86. Tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä kaikissa tirtsepatidiryhmissä.
HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti tirtsepatidi (5 mg) ja metformiiniryhmässä 85,5 % vs. tirtsepatidi (10 mg) ja metformiiniryhmässä 88,9 % vs. tirtsepatidi (15 mg) ja metformiiniryhmässä 92,2 % vs. semaglutidi (1 mg) ja metformiiniryhmässä 81,1 %.
HbA1c-tavoitetason ≤ 6,5 % saavutti tirtsepatidi (5 mg) ja metformiiniryhmässä 74,0 % vs. tirtsepatidi (10 mg) ja metformiiniryhmässä 82,1 % vs. tirtsepatidi (15 mg) ja metformiiniryhmässä 87,1 % vs. semaglutidi (1 mg) ja metformiiniryhmässä 66,2 %.
HbA1c-tavoitetason < 5,7 % saavutti tirtsepatidi (5 mg) ja metformiiniryhmässä 29,3 % vs. tirtsepatidi (10 mg) ja metformiiniryhmässä 44,7 % vs. tirtsepatidi (15 mg) ja metformiiniryhmässä 50,9 % vs. semaglutidi (1 mg) ja metformiiniryhmässä 19,7 %.
Tulokset osoittivat, että tirtsepatidi annoksella 5–15 mg metformiinin kanssa annosteltuna kerran viikossa alensi HbA1c-tasoa enemmän kuin semaglutidi 1 mg metformiinin kanssa annosteltuna 40 viikon kohdalla.
Huomioitavaa, että lähtötilanteen HbA1c-tason keskiarvo oli matalampi semaglutidi (1 mg) ryhmässä kuin tirtsepatidi (5-15 mg) ryhmissä.
Tirtsepatidi alensi HbA1c:tä enintään 2,4 % 52 viikon jälkeen, kun se yhdistettiin metformiinihoitoon SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman sitä. Degludekinsuliinia saaneiden potilaiden HbA1c aleni 1,3 %.
Tirtsepatidia annoksilla 5 mg, 10 mg ja 15 mg kerran viikossa yhdessä metformiinin kanssa, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman annosteltuna verrattiin degludekinsuliiniin yhdessä metformiiniin kanssa, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman annosteltuna 52 viikkoa kestäneessä aktiivikontrolloidussa, avoimessa, satunnaistetussa tutkimuksessa. Tutkimukseen otettiin mukaan 1444 potilasta, joiden keskimääräinen ikä oli 57 vuotta ja 56 % oli miehiä. Lähtötilanteessa potilaiden diabeteksen keskimääräinen kesto oli 8 vuotta ja BMI:n keskiarvo 34 kg/m2. Potilaista 32 % käytti SGLT2:n estäjää lähtötilanteessa. Degludekinsuliinia käyttäneillä potilailla aloitusannos oli 10 yksikköä/vrk, jota muutettiin algoritmilla, jossa veren paastoglukoosin tavoitearvo oli < 5 mmo/l. Degludekinsuliiniannoksen keskiarvo viikolla 52 oli 49 yksikköä/vrk.
Lähtötilanteen HbA1c-tason keskiarvo oli tirtsepatidi (5 mg) ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, 8,17, tirtsepatidi (10 mg) ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, 8,19, tirtsepatidi (15 mg) ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman,8,21 ja degludekinsuliini ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, 8,13.
52 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin tirtsepatidi (5 mg) ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, -1,93 vs. tirtsepatidi (10 mg) ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, -2,20 vs. tirtsepatidi (15 mg) ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, -2,37 vs. degludekinsuliini ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, -1,34. Tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä kaikissa tirtsepatidiryhmissä.
HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti tirtsepatidi (5 mg) ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, 82,4 % vs. tirtsepatidi (10 mg) ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, 89,7 % vs. tirtsepatidi (15 mg) ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, 92,6 % vs. degludekinsuliini ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, 61,3 %.
HbA1c-tavoitetason ≤ 6,5 % saavutti tirtsepatidi (5 mg) ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, 71,4 % vs. tirtsepatidi (10 mg) ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, 80,3 % vs. tirtsepatidi (15 mg) ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, 85,3 % vs. degludekinsuliini ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, 44,4 %.
HbA1c-tavoitetason < 5,7 % saavutti tirtsepatidi (5 mg) ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, 25,8 % vs. tirtsepatidi (10 mg) ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, 38,6 % vs. tirtsepatidi (15 mg) ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, 48,4 % vs. degludekinsuliini ja metformiiniryhmässä, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman, 5,4 %.
Tulokset osoittivat, että tirtsepatidi kerran viikossa annoksella 5-15 mg metformiinin kanssa annosteltuna, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman alensi HbA1c-tasoa enemmän kuin degludekinsuliini metformiinin kanssa annosteltuna, joko SGLT2:n estäjän kanssa tai ilman 52 viikon kohdalla.
Huomioitavaa, että lähtötilanteen HbA1c-tason keskiarvo oli matalampi degludekryhmässä kuin tirtsepatidi (5–15 mg) ryhmissä.
Tirtsepatidi alensi HbA1c:tä enintään 2,6 % 52 viikon jälkeen, kun se lisättiin enintään kolmella suun kautta otettavalla lääkkeellä (metformiini, SGLT2:n estäjät ja sulfonyyliureat) annettavaan hoitoon. Glargininsuliinia saaneilla potilailla HbA1c aleni 1,4 %.
Tirtsepatidia annoksilla 5 mg, 10 mg ja 15 mg kerran viikossa yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa annosteltuna verrattiin glargininsuliiniin yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa annosteltuna enintään 104 viikkoa kestäneessä (ensisijainen päätetapahtuma 52 viikon kohdalla) aktiivikontrolloidussa, avoimessa, satunnaistetussa tutkimuksessa. Kaikilla potilailla taustahoitona oli metformiini (95 %) ja/tai sulfonyyliurea (54 %) ja/tai SGLT2:n estäjä (25 %). Tutkimukseen otettiin mukaan 2002 potilasta, joilla oli tyypin 2 diabetes ja suurentunut kardiovaskulaarinen riski. Potilaiden keskimääräinen ikä oli 64 vuotta ja 63 % oli miehiä. Lähtötilanteessa potilaiden diabeteksen keskimääräinen kesto oli 12 vuotta ja BMI:n keskiarvo 33 kg/m2. Potilaista 32 % käytti SGLT2:n estäjää lähtötilanteessa. Glargininsuliinia käyttäneillä potilailla aloitusannos oli 10 yksikköä/vrk, jota muutettiin algoritmilla, jossa veren paastoglukoosin tavoitearvo oli < 5,6 mmol/l. Glargininsuliiniannoksen keskiarvo viikolla 52 oli 44 yksikköä/vrk.
Lähtötilanteen HbA1c-tason keskiarvo oli tirtsepatidi (5 mg) yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, 8,52, tirtsepatidi (10 mg) yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, 8,60, tirtsepatidi (15 mg) yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä,8,52 ja glargininsuliini yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, 8,51.
52 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso aleni keskimäärin tirtsepatidi (5 mg) yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, -2,24 vs. tirtsepatidi (10 mg) yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, -2,43 vs. tirtsepatidi (15 mg) yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, -2,58 vs. glargininsuliini yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, -1,44. Tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä kaikissa tirtsepatidiryhmissä.
HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti tirtsepatidi (5 mg) yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, 81,0 % vs. tirtsepatidi (10 mg) yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, 88,2 % vs. tirtsepatidi (15 mg) yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, 90,7 % vs. glargininsuliini yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, 50,7 %.
HbA1c-tavoitetason ≤ 6,5 % saavutti tirtsepatidi (5 mg) yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, 66,0 % vs. tirtsepatidi (10 mg) yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, 76,0 % vs. tirtsepatidi (15 mg) yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, 81,1 % vs. glargininsuliini yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, 31,7 %.
HbA1c-tavoitetason < 5,7 % saavutti tirtsepatidi (5 mg) yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, 23,0 % vs. tirtsepatidi (10 mg) yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, 32,7 % vs. tirtsepatidi (15 mg) yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, 43,1 % vs. glargininsuliini yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä, 3,4 %.
Tulokset osoittivat, että tirtsepatidi kerran viikossa annoksella 5–15 mg yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa -ryhmässä alensi HbA1c-tasoa enemmän kuin glargininsuliini annosteltuna yhdessä metformiinin ja/tai sulfonyyliurean ja/tai SGLT2:n estäjän kanssa 52 viikon kohdalla.
Huomioitavaa, että lähtötilanteen HbA1c-tason keskiarvo oli matalampi glarginryhmässä kuin tirtsepatidi (5–15 mg) ryhmissä.
Niiden potilaiden osuus, jotka saavuttivat HbA1c-tason < 5,7 % ilman kliinisesti merkittävää hypoglykemiaa.
Neljässä tutkimuksessa, joissa tirtsepatidia ei käytetty yhdessä perusinsuliinin kanssa (SURPASS-1–4), 93,6–100 %:lla potilaista, jotka saavuttivat tirtsepatidihoidon ensisijaisen päätetapahtuman käynnillä normoglykemian eli HbA1c-tason < 5,7 % (≤ 39 mmol/mol), tason saavuttamiseen ei liittynyt kliinisesti merkittävää hypoglykemiaa. SURPASS-5-tutkimuksessa 85,9 %:lla tirtsepatidia saaneista potilaista, jotka saavuttivat HbA1c-tason < 5,7 % (≤ 39 mmol/mol), tason saavuttamiseen ei liittynyt kliinisesti merkittävää hypoglykemiaa.
Yhteenvetona:
Tutkimukset osoittivat, että tirtsepatidi on tehokas veren glukoosipitoisuuden alentamisessa tyypin 2 diabetesta sairastavilla potilailla, kun sitä käytetään yksinään tai yhdessä muiden diabeteslääkkeiden kanssa, eikä se lisää merkittävästi glukoosipitoisuuden liiallisen alentumisen riskiä. Tirtsepatidin sivuvaikutukset ovat hallittavissa, ja sen turvallisuutta seurataan jatkuvasti. Euroopan lääkevirasto katsoi, että tirtsepatidin hyödyt ovat sen riskejä suuremmat ja sille myönnettiin myyntilupa EU:ssa 15.9.2022.