Tässä lisätietoaineistossa on vertailtu SGLT2:n estäjien kliinistä tehoa HbA1c-tasoon suositetuilla annoksilla. Kunkin valmisteen valmisteyhteenvedoissa «Valmisteyhteenvedot Duodecim Lääketietokannasta....»1 on saatavilla vielä tarkempia lisävertailuja.
Valmisteyhteenvedon mukaan suositeltu dapagliflotsiiniannos on 10 mg kerran vuorokaudessa, joten tähän lisätietoaineistoon on otettu mukaan kliinisen tehon vertailu tällä suositusannoksella.
Dapagliflotsiinin annosta ei tarvitse muuttaa iäkkäillä eikä diabetesta sairastavilla, joilla on munuaisten vajaatoiminta tai lievä tai kohtalainen maksan vajaatoiminta. Jos eGFR on < 25 ml/min/1,73 m2, dapagliflotsiinin aloittamista ei suositella vähäisen kokemuksen vuoksi. Potilaille, joilla on vaikea maksan vajaatoiminta, suositellaan 5 mg:n aloitusannosta, jos annos on hyvin siedetty, voidaan annosta nostaa 10 mg:aan.
Tyypin 2 diabetesta sairastavilla potilailla dapagliflotsiinin glukoosipitoisuutta pienentävä teho on alentunut, jos glomerulusten suodatusnopeus (eGFR) on < 45 ml/min/1,73 m2, ja todennäköisesti puuttuu potilailta, joilla on vaikea munuaisten vajaatoiminta. Jos eGFR-arvo siis pienenee alle 45 ml/min/1,73 m2, tyypin 2 diabetesta sairastavien potilaiden kohdalla on harkittava jotakin glukoosipitoisuutta pienentävää lisähoitoa, mikäli glukoositasapainon parantaminen edelleen on tarpeen.
Kun dapagliflotsiinia käytetään yhdessä insuliinin tai insuliinin eritystä lisäävän lääkeaineen, kuten sulfonyyliurean, kanssa, voidaan harkita insuliinin tai insuliinin eritystä lisäävän lääkeaineen annoksen pienentämistä hypoglykemian riskin pienentämiseksi.
Dapagliflotsiinin turvallisuutta ja glykeemistä tehoa tutkittiin neljässätoista kaksoissokkoutetussa, satunnaistetussa, kontrolloidussa kliinisessä tutkimuksessa, joihin osallistui 7 056 tyypin 2 diabetesta sairastavaa aikuista. Näissä tutkimuksissa 4 737 henkilöä hoidettiin dapagliflotsiinilla. Hoitoaika oli 24 viikkoa kahdessatoista tutkimuksessa, joista kahdeksassa oli 24–80 viikon pitkäaikainen jatkovaihe (tutkimuksen kokonaiskestoaika enintään 104 viikkoa), yhdessä tutkimuksessa hoitoaika oli 28 viikkoa, ja yhden tutkimuksen kesto oli 52 viikkoa pidennettynä pitkäaikaisilla 52 ja 104 viikon pituisilla jatkovaiheilla (tutkimuksen kokonaiskestoaika 208 viikkoa). Lähtötilanteessa keskimääräinen aika, jonka tutkittavat olivat sairastaneet diabetesta, oli 1,4–16,9 vuotta. Lievää munuaisten vajaatoimintaa havaittiin 50 %:lla ja kohtalaista munuaisten vajaatoimintaa 11 %:lla tutkittavista. 51 % tutkittavista oli miehiä, 84 % oli valkoisia, 8 % oli aasialaisia, 4 % oli mustia ja 4 % muista etnisistä ryhmistä. Tutkittavista 81 %:lla painoindeksi (BMI) oli ≥ 27. Lisäksi tehtiin kaksi 12 viikon pituista lumelääkekontrolloitua tutkimusta potilailla, joiden tyypin 2 diabeteksen hoitotasapaino oli riittämätön ja joilla oli verenpainetauti.
Dapagliflotsiinin on osoitettu laskevan sekä paasto- että aterianjälkeistä glukoosia. Lähtötason HbA1c:stä ja taustahoidosta riippuen keskimääräinen HbA1c:n lasku on 0,6–2 %. Glukoositasapainoa parantava vaikutus säilyi pitkäaikaistutkimuksessa, jota jatkettiin viikolle 102.
Kaksoissokkoutetussa, lumekontrolloidussa, 24 viikkoa kestäneessä tutkimuksessa (jossa oli jatkovaihe) arvioitiin dapagliflotsiinimonoterapian (10 mg) tehoa tutkittavilla, joiden tyypin 2 diabetes ei ollut hoitotasapainossa. Satunnaistettuja tutkittavia, jotka saivat vähintään yhden annoksen kaksoissokkoutettua tutkimuslääkevalmistetta lyhytkestoisen kaksoissokkoutetun tutkimusjakson aikana oli dapagliflotsiiniryhmässä 70, lumelääkeryhmässä 75. Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli daparyhmässä 8,01 % ja lumeryhmässä 7,79 %.
24 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin daparyhmässä -0,89 vs. lumeryhmässä -0,23, (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,66, 95 % LV -0,96, -0,36).
HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti daparyhmässä 50,8 % vs. lumeryhmässä 31,6 %, tilastollista merkitsevyyttä ei arvioitu toissijaisten päätetapahtumien peräkkäisen testimenetelmän takia.
Tutkimuksen jatkovaiheessa HbA1c-tason laskut säilyivät viikkoon 102 asti: HbA1c-tason korjatut keskimääräiset muutokset lähtötilanteesta olivat -0,61 (dapa 10 mg) ja -0,17 (lumelääke).
Tulokset osoittivat, että dapagliflotsiini pienensi HbA1c-tasoa lähtötilanteesta enemmän kuin lumelääke. Huomioitavaa, että lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli matalampi lumeryhmässä.
52 viikkoa kestäneessä aktiivikontrolloidussa tutkimuksessa (mukaan lukien 52 ja 104 viikon pituiset jatkovaiheet), jossa pyrittiin osoittamaan dapagliflotsiini vähintään yhdenveroiseksi kuin vertailulääke (non-inferiority), verrattiin metformiinin lisähoitona dapagliflotsiinia sulfonyyliureaan (glipitsidi) tutkittavilla, joiden glukoositasapaino oli riittämätön (HbA1c > 6,5 % ja ≤ 10 %). Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli daparyhmässä 7,69 % ja sulfonyyliurearyhmässä 7,74 %.
52 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin daparyhmässä -0,52 vs. sulfonyyliurearyhmässä -0,52, (keskimääräinen ero 0,00, 95 % LV -0,11, 0,11).
Tulokset osoittivat HbA1c-tason keskimääräisen pienenemisen dapagliflotsiiniryhmässä lähtötilanteesta viikolle 52 olevan samankaltainen verrattuna sulfonyyliureaan, mikä osoittaa yhdenvertaisuutta (non-inferiority).
HbA1c-tason korjattu keskimääräinen muutos lähtötilanteesta viikolla 104 oli -0,32 dapagliflotsiinia saaneiden ryhmässä ja -0,14 sulfonyyliureaa saaneiden ryhmässä. HbA1c-tason korjattu keskimääräinen muutos lähtötilanteesta viikolla 208 oli ‑0,10 dapagliflotsiinia saaneiden ryhmässä ja 0,20 sulfonyyliureaa saaneiden ryhmässä.
Dapagliflotsiinilla hoidetun ryhmän tutkittavista huomattavasti pienemmällä osuudella (3,5 % viikolla 52, 4,3 % viikolla 104 ja 5,0 % viikolla 208) ilmeni vähintään yksi hypoglykemiatapahtuma verrattuna sulfonyyliurealla hoidettuun ryhmään (40,8 % viikolla 52, 47,0 % viikolla 104 ja 50,0 % viikolla 208).
Niiden tutkittavien osuus, jotka olivat jatkaneet tutkimuksessa viikkoon 104 asti, oli 56,2 % dapagliflotsiinilla hoidettujen ryhmässä ja 50,0 % sulfonyyliurealla hoidettujen ryhmässä, ja niiden tutkittavien osuus, jotka olivat jatkaneet tutkimuksessa viikkoon 208 asti, oli 39,7 % dapagliflotsiinilla hoidettujen ryhmässä ja 34,6 % sulfonyyliurealla hoidettujen ryhmässä.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli dapa ja metformiiniryhmässä 7,92, lume ja metformiiniryhmässä 8,11.
24 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin dapa ja metformiiniryhmässä -0,84 vs. lume ja metformiiniryhmässä -0,30, (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,54, 95 % LV -0,74, -0,34).
HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti dapa ja metformiiniryhmässä 40,6 % vs. lume- ja metformiiniryhmässä 25,9 %.
Tutkimuksessa, jossa dapagliflotsiinia annettiin yhdistettynä metformiinin HbA1c-tasojen parantuminen säilyi viikolle 102 saakka (korjattu HbA1c-tason muutos lähtötilanteesta 10 mg:n dapagliflotsiiniannoksella -0,78 ja lumelääkkeellä 0,02).
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli dapa, sitagliptiini ja mahdollinen metformiini -ryhmässä 7,90 ja lume, sitagliptiini ja mahdollinen metformiini -ryhmässä 7,97.
24 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin dapa, sitagliptiini ja mahdollinen metformiini -ryhmässä -0,45 vs. lume, sitagliptiini ja mahdollinen metformiini -ryhmässä -0,04 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,48 95 % LV -0,62, -0,34). HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavuttamista näissä ryhmissä ei ilmoitettu.
Kun dapagliflotsiinia annettiin sitagliptiinin lisälääkkeenä (metformiinin kanssa tai ilman sitä), keskimääräinen muutos lähtötilanteesta viikkoon 48 oli 10 mg dapagliflotsiinia saaneilla ‑0,30 ja lumelääkettä saaneilla 0,38.
Tulokset osoittivat, että dapagliflotsiini pienentää lumelääkettä tehokkaammin HbA1c-tasoa metformiinin lisänä sekä sitagliptiinin lisänä (metformiinin kanssa tai ilman).
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli dapa ja sulfonyyliurearyhmässä 8,07 vs. lume ja sulfonyyliurearyhmässä 8,15.
24 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin dapa ja sulfonyyliurearyhmässä -0,82 vs. lume ja sulfonyyliurearyhmässä -0,13 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,68, 95 % LV -0,86, -0,51). HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti dapa- ja sulfonyyliurearyhmässä 31,7 % vs. lume- ja sulfonyyliurearyhmässä 13,0 %.
Viikolla 24 havaitut HbA1c-tasojen paranemiset säilyivät 48 viikkoon asti.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli dapa, sulfonyyliurea ja metformiiniryhmässä 8,08 vs. lume, sulfonyyliurea ja metformiiniryhmässä 8,24.
24 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin dapa, sulfonyyliurea ja metformiiniryhmässä -0,86 vs. lume, sulfonyyliurea ja metformiiniryhmässä -0,17 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,69, 95 % LV -0,89, -0,49). HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti dapa, sulfonyyliurea ja metformiiniryhmässä 31,8 % vs. lume, sulfonyyliurea ja metformiiniryhmässä 11,1 %.
Viikolla 24 havaitut HbA1c-tasojen paranemiset säilyivät 48 viikkoon asti.
Tulokset osoittivat, että dapagliflotsiini pienentää lumelääkettä tehokkaammin HbA1c-tasoa sulfonyyliurean lisänä sekä sulfonyliurean ja metformiinin yhdistelmähoidon lisänä.
Insuliinia (yhdessä suun kautta lisäksi annettujen glukoosipitoisuutta alentavien lääkkeiden kanssa tai ilman niitä) saaneista tutkittavista 50 % sai insuliinia monoterapiana lähtötilanteessa; 50 % sai yhtä tai kahta suun kautta otettavaa verenglukoosia alentavaa lääkevalmistetta insuliinin lisäksi. Jälkimmäisestä ryhmästä 80 % sai pelkästään metformiinia, 12 % metformiinia ja sulfonyyliureaa ja loput muita suun kautta otettavia verenglukoosia alentavia lääkevalmisteita.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli dapa, insuliini ja mahdollisesti muut suun kautta otettavat verenglukoosia alentavat lääkevalmisteet ryhmässä 8,58 vs. lume, insuliini ja mahdollisesti muut suun kautta otettavat verenglukoosia alentavat lääkevalmisteet ryhmässä 8,46.
24 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin dapa, insuliini ja mahdolliset muut -ryhmässä -0,90 vs. lume, insuliini ja mahdolliset muut -ryhmässä -0,30 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,60, 95 % LV -0,74, -0,45). HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavuttamista ei ilmoitettu.
Viikolla 24 havaitut HbA1c-tasojen paranemiset säilyivät 104 viikkoon asti. HbA1c-tason korjattu keskimääräinen muutos lähtötilanteesta viikolla 104 oli -0,71 dapagliflotsiiniryhmässä ja -0,06 lumelääkeryhmässä.
Viikoilla 48 ja 104 insuliiniannos oli pysynyt vakaana (keskimäärin 76 IU/vrk) lähtötilanteeseen nähden potilailla, joita hoidettiin 10 mg:n dapagliflotsiiniannoksella. Lumelääkettä saaneiden ryhmässä annos oli suurentunut lähtötilanteesta keskimäärin 10,5 IU/vrk viikolla 48 (keskimääräinen annos 84 IU/vrk) ja 18,3 IU/vrk viikolla 104 (keskimääräinen annos 92 IU/vrk). Niiden potilaiden osuus, jotka olivat jatkaneet tutkimuksessa viikkoon 104, oli 72,4 % dapagliflotsiinia 10 mg saaneiden ryhmässä ja 54,8 % lumelääkettä saaneiden ryhmässä.
Tulokset osoittivat, että dapagliflotsiini pienentää lumelääkettä tehokkaammin HbA1c-tasoa insuliinin ja mahdollisesti muiden suun kautta otettavien verenglukoosia alentavien lääkevalmisteiden yhteiskäytön lisänä. Huomioitavaa, että lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli matalampi lumeryhmässä.
Yhteenvetona edellisistä tutkimuksista voidaan myös todeta, että dapagliflotsiini (10 mg) yhdistettynä
johti tilastollisesti merkitsevään HbA1c-tason pienenemiseen 24 viikon kohdalla verrattuna lumelääkettä saaneisiin tutkittaviin.
Kahteen aktiivikontrolloituun 24 viikkoa kestäneeseen tutkimukseen osallistui 1 236 aiemmin hoitamatonta potilasta, joilla oli tyypin 2 diabetes, jonka hoitotasapaino ei ollut riittävä (HbA1c ≥ 7,5 % ja ≤ 12 %). Tutkimuksissa arvioitiin yhdessä metformiinin kanssa annetun dapagliflotsiinin (5 mg tai 10 mg) tehoa ja turvallisuutta potilailla, jotka eivät olleet aiemmin saaneet lääkehoitoa, verrattuna hoitoon yksittäisillä aineilla.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli dapa ja metformiiniryhmässä 9,10 vs. daparyhmässä 9,03 vs. metformiiniryhmässä 9,03.
24 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin dapa ja metformiiniryhmässä -1,98 vs. daparyhmässä -1,45 (keskimääräinen ero pelkkään dapagliflotsiiniin -0,53, 95 % LV -0,74, -0,32), vs. metformiiniryhmässä -1,44 (keskimääräinen ero pelkkään metformiiniin -0,54, 95 % LV -0,75, -0,33). HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavuttamista ei ilmoitettu. Pelkän dapagliflotsiinin ja pelkän metformiinin välillä ei todettu tilastollisesti merkitsevää keskimääräistä eroa (-0,01, 95 % LV -0,22, 0,20).
Tulokset osoittivat, että yhdistelmähoito dapagliflotsiini 10 mg:n annoksella ja metformiinilla (enintään 2 000 mg vuorokaudessa) pienensi HbA1c-tasoja selvästi enemmän verrattuna yksittäisiin aineisiin. Huomioitavaa, että lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli hieman matalampi yksittäisten lääkeaineiden ryhmissä kuin yhdistelmäryhmässä.
28 viikkoa kestäneessä kaksoissokkoutetussa, aktiivisella vertailuvalmisteella kontrolloidussa tutkimuksessa dapagliflotsiinin ja depotmuotoisen eksenatidin (GLP-1-reseptoriagonisti) yhdistelmää verrattiin pelkkään dapagliflotsiiniin ja pelkkään depotmuotoiseen eksenatidiin pelkästään metformiinia saaneilla tutkittavilla, joiden glukoositasapaino oli riittämätön (HbA1c ≥ 8 % ja ≤ 12 %).
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli dapa ja eksenatidiryhmässä 9,29 vs. dapa ja lumeryhmässä 9,25 vs. eksenatidi ja lumeryhmässä 9,26.
24 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin dapa ja eksenatidiryhmässä -1,98 vs. dapa ja lumeryhmässä -1,39 (keskimääräinen ero yhdistelmän ja yksittäisen lääkevalmisteen välillä -0,59, 95 % LV -0,84, -0,34), vs. eksenatidi ja lumeryhmässä -1,60 (keskimääräinen ero yhdistelmän ja yksittäisen lääkevalmisteen välillä -0,38, 95 % LV -0,63, -0,13). HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti dapa ja eksenatidiryhmässä 44,7 % vs. dapa ja lumeryhmässä 19,1 %, vs. eksenatidi ja lumeryhmässä 26,9 %.
Tulokset osoittivat, että HbA1c-taso pieneni kaikissa hoitoryhmissä lähtötilanteeseen verrattuna. Yhdistelmähoito dapagliflotsiinin 10 mg:n annoksella ja depotmuotoisella eksenatidilla pienensi HbA1c-tasoa lähtötilanteesta enemmän kuin pelkkä dapagliflotsiini tai pelkkä depotmuotoinen eksenatidi. Huomioitavaa, että lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli hieman matalampi yksittäisten lääkeaineiden ryhmissä kuin yhdistelmäryhmässä.
Dapagliflotsiinin tehoa arvioitiin tutkimuksessa, joka tehtiin nimenomaan diabetespotilailla, joiden eGFR oli ≥ 45 − < 60 ml/min/1,73 m2 ja joiden glukoositasapaino oli tavanomaisella hoidolla riittämätön.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli daparyhmässä 8,35 vs. lumeryhmässä 8,03.
Dapagliflotsiinihoito pienensi HbA1c-tasoja lumelääkkeeseen verrattuna (-0,37 vs. -0,03 (keskimääräinen ero -0,34, 95 % LV -0,53, -0,15).
Tulokset osoittivat, että dapagliflotsiini pienensi HbA1c‑tasoaa lähtötilanteesta enemmän kuin lumelääke potilailla, joilla on keskivaikea munuaisten vajaatoiminta. Huomioitavaa, että lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli matalampi lumeryhmässä.
Ennalta määritellyssä analyysissä tutkimuspotilaista, joiden HbA1c-taso lähtötilanteessa oli ≥ 9 %, todettiin, että dapagliflotsiinihoito 10 mg:n annoksella sai aikaan tilastollisesti merkitsevän aleneman HbA1c-tasossa viikkoon 24 mennessä ainoana lääkkeenä (vakioitu keskimääräinen muutos lähtötilanteesta: -2,04 dapagliflotsiinia 10 mg:n saaneiden ryhmässä ja 0,19 lumelääkeryhmässä) ja yhdistelmänä metformiinin kanssa (vakioitu keskimääräinen muutos lähtötilanteesta: -1,32 dapagliflotsiiniryhmässä ja -0,53 lumelääkeryhmässä). HbA1c-tasojen mahdollisia lähtötilanteen eroja tai luottamusvälejä ei ilmoitettu.
Suositeltu aloitusannos empagliflotsiinia on 10 mg kerran vuorokaudessa monoterapiana ja yhdistelmähoidossa muiden diabeteksen hoitoon tarkoitettujen lääkevalmisteiden kanssa. Jos eGFR on < 60 ml/min/1,73 m2, empagliflotsiinin annos on 10 mg vuorokaudessa. Annos voidaan nostaa 25 mg:aan kerran vuorokaudessa potilaille, jotka sietävät empagliflotsiinia 10 mg kerran vuorokaudessa ja joiden eGFR on ≥ 60 ml/min/1,73 m2 ja jotka tarvitsevat parempaa glukoositasapainoa. Tässä lisätietoaineistossa käsitellään molemmat annosvahvuudet. Annosta ei tarvitse muuttaa iäkkäillä eikä potilailla, joilla on maksan vajaatoiminta (vaikeassa maksan vajaatoiminnassa ei suositella vähäisen kokemuksen vuoksi).
Tyypin 2 diabetesta sairastavilla potilailla empagliflotsiinin glukoosipitoisuutta alentava teho on heikentynyt, jos potilaan eGFR on < 45 ml/min/1,73 m2, ja todennäköisesti olematon, jos potilaan eGFR on < 30 ml/min/1,73 m2. Siksi potilaille, joiden eGFR laskee alle arvon < 45 ml/min/1,73 m2, on tarpeen mukaan harkittava lisäksi jotakin glukoosipitoisuutta alentavaa hoitoa. Empagliflotsiinihoidon aloittamista ei suositella potilaille, joiden eGFR on < 20 ml/min/1,73 m2, koska kokemusta on vain vähän.
Kun empagliflotsiinia käytetään yhdessä sulfonyyliurean tai insuliinin kanssa, voidaan harkita sulfonyyliurean tai insuliinin annoksen pienentämistä hypoglykemian riskin pienentämiseksi.
Glukoositasapainoa parantavaa tehoa arvoitiin yhteensä 14 663 tyypin 2 diabetesta sairastavalla potilaalla, joita hoidettiin 12 kaksoissokkoutetussa, lume- ja aktiiviainekontrolloidussa kliinisessä tutkimuksessa, joissa 9 295 potilasta sai empagliflotsiinia (empagliflotsiini 10 mg: 4 165 potilasta; empagliflotsiini 25 mg: 5 130 potilasta). Viidessä tutkimuksessa hoito kesti 24 viikkoa; näiden tutkimusten jatkotutkimuksissa sekä muissa tutkimuksissa potilaat altistuivat empagliflotsiinille korkeintaan 102 viikon ajan.
Empagliflotsiinihoito monoterapiana sekä metformiinin, pioglitatsonin, sulfonyyliurean, DPP-4:n estäjien ja insuliinin kanssa paransi kliinisesti merkittävästi HbA1c-tasoa.
Suurempi osa 25 mg:n empagliflotsiiniannoksella hoidetuista potilaista saavutti tavoitteen HbA1c alle 7 % ja pienempi osa tarvitsi lisälääkitystä glukoositasapainon korjaamiseksi kuin 10 mg:n empagliflotsiiniannoksella tai lumelääkkeellä hoidetuista potilaista.
Potilailla, joilla HbA1c-taso tutkimuksen alussa oli korkeampi, havaittiin myös suurempi HbA1c-tason aleneminen.
Empagliflotsiinin tehoa monoterapiana arvioitiin kaksoissokkoutetussa, lume- ja aktiiviainekontrolloidussa 24 viikon pituisessa tutkimuksessa aiemmin hoitamattomilla potilailla.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli empa (10 mg) ryhmässä 7,87 vs. empa (25 mg) ryhmässä 7,86 vs. sitagliptiini (100 mg) ryhmässä 7,85 vs. lumeryhmässä 7,91.
24 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin empa (10 mg) ryhmässä -0,66 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,74, 97,5 % LV -0,90, -0,57), empa (25 mg) ryhmässä -0,78 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,85, 97,5 % LV -1,01, -0,69), sitagliptiini (100 mg) ryhmässä -0,66 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,73, 95 % LV -0,88, -0,59) ja lumeryhmässä 0,08.
Lähtötilanteen HbA1c-tason ollessa ≥ 7,0 %, HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti empa (10 mg) ryhmässä 35,3 %, empa (25 mg) ryhmässä 43,6 %, sitagliptiini (100 mg) ryhmässä 37,5 % ja lumeryhmässä 12,0 %, tilastollista merkitsevyyttä ei arvioitu perättäisen vahvistavan testimenetelmän vuoksi.
Empagliflotsiinihoito pienensi tilastollisesti merkitsevästi HbA1c-tasoa lumelääkkeeseen verrattuna.
Ennalta määritellyssä potilasanalyysissä (n = 201), jossa lähtötilanteen HbA1c ≥ 8,5 %, hoito pienensi lähtötilanteen HbA1c-tasoa -1,44 empa (10 mg) saaneilla, -1,43 empa (25 mg) saaneilla ja -1,04 sitagliptiinia (100 mg) saaneilla, ja nosti tasoa 0,01 lumelääkettä saaneilla.
Tämän tutkimuksen kaksoissokkoutetussa, lumekontrolloidussa jatkotutkimuksessa HbA1c-tason aleneminen säilyi viikolle 76 asti.
Tulokset osoittivat, että
Empagliflotsiini yhdistettynä metformiiniin, sulfonyyliureaan ja metformiiniin, tai pioglitatsoniin metformiinin kanssa ja ilman, alensi tilastollisesti merkitsevästi HbA1c-tasoa lumelääkkeeseen verrattuna.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli empa (10 mg) ja metformiiniryhmässä 7,94 vs. empa (25 mg) ja metformiiniryhmässä 7,86 vs. lume ja metformiiniryhmässä 7,90.
24 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin empa (10 mg) ja metformiiniryhmässä -0,70 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,57, 97,5 % LV -0,72, -0,42), empa (25 mg) ja metformiiniryhmässä -0,77 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,64, 97,5 % LV -0,79, -0,48), lume ja metformiiniryhmässä -0,13.
Lähtötilanteen HbA1c-tason ollessa ≥ 7,0 %, HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti empa (10 mg) ja metformiiniryhmässä 37,7 %, empa (25 mg) ja metformiiniryhmässä 38,7 % ja lume ja metformiiniryhmässä 12,5 %, tilastollista merkitsevyyttä ei arvioitu perättäisen vahvistavan testimenetelmän vuoksi.
Näiden tutkimusten kaksoissokkoutetussa, lumekontrolloidussa jatkotutkimuksessa HbA1c-tason pieneneminen säilyi viikolle 76 asti.
Tulokset osoittivat, että empagliflotsiini 10 mg ja 25 mg yhdistettynä metformiiniin pienensivät HbA1c-tasoa lähtötilanteesta enemmän kuin lumelääke yhdistettynä metformiiniin. Huomioitavaa, että lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli matalampi lume ja metformiiniryhmässä, kuin empa (10 mg) ja metformiiniryhmässä.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli empa (10 mg), metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä 8,07 vs. empa (25 mg), metformiini ja sulfonyyliuraryhmässä 8,10 vs. lume, metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä 8,15.
24 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin empa (10 mg), metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä -0,82 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,64, 97,5 % LV -0,79, -0,49), empa (25 mg), metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä -0,77 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,59, 97,5 % LV -0,74, -0,44), lume, metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä -0,17. Lähtötilanteen HbA1c-tason ollessa ≥ 7,0 %, HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti empa (10 mg), metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä 26,3 %, empa (25 mg), metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä 32,2 % ja lume, metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä 9,3 %, tilastollista merkitsevyyttä ei arvioitu perättäisen vahvistavan testimenetelmän vuoksi.
Näiden tutkimusten kaksoissokkoutetussa, lumekontrolloidussa jatkotutkimuksessa HbA1c-tason aleneminen säilyi viikolle 76 asti.
Tulokset osoittivat, että empagliflotsiini 10 mg ja 25 mg yhdistettynä metformiiniin ja sulfonyyliureaan pienensivät HbA1c-tasoa lähtötilanteesta enemmän kuin lumelääke yhdistettynä metformiiniin ja sulfonyliureaan.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli empa (10 mg) ja pioglitatsoniryhmässä (metformiinin kanssa tai ilman) 8,07 vs. empa (25 mg) ja pioglitatsoniryhmässä (metformiinin kanssa tai ilman) 8,06 vs. lume ja ja pioglitatsoniryhmässä (metformiinin kanssa tai ilman) 8,16.
24 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin empa (10 mg) ja pioglitatsoniryhmässä (metformiinin kanssa tai ilman) -0,59 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,48, 97,5 % LV -0,69, -0,27), empa (25 mg) ja pioglitatsoniryhmässä (metformiinin kanssa tai ilman) -0,72 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,61, 97,5 % LV -0,82, -0,40), lume ja pioglitatsoniryhmässä (metformiinin kanssa tai ilman) -0,11. Lähtötilanteen HbA1c-tason ollessa ≥ 7,0 %, HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti empa (10 mg) ja pioglitatsoniryhmässä (metformiinin kanssa tai ilman) 24 %, empa (25 mg) ja ja pioglitatsoniryhmässä (metformiinin kanssa tai ilman) 30 % ja lume ja ja pioglitatsoniryhmässä (metformiinin kanssa tai ilman) 7,7 %, tilastollista merkitsevyyttä ei arvioitu perättäisen vahvistavan testimenetelmän vuoksi.
Näiden tutkimusten kaksoissokkoutetussa, lumekontrolloidussa jatkotutkimuksessa HbA1c-tason aleneminen säilyi viikolle 76 asti.
Tulokset osoittivat, että empagliflotsiini 10 mg ja 25 mg yhdistettynä pioglitatsoniin (metformiinin kanssa tai ilman) pienensivät HbA1c-tasoa lähtötilanteesta enemmän kuin lumelääke yhdistettynä pioglitatsoniin (metformiinin kanssa tai ilman).
Empagliflotsiinin tehoa ja turvallisuutta arvioitiin 24 viikon pituisessa faktorikoeasetelmatutkimuksessa potilailla, jotka eivät aiemmin olleet saaneet lääkehoitoa.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli
24 viikon seuranta-aikana:
Tulokset osoittivat, että empagliflotsiinin (10 mg tai 25 mg) ja metformiinin (1000 mg tai 2000 mg) yhdistelmähoito pienensi HbA1c-tasoja empa (10 mg tai 25 mg) ja metformiini (1000 mg tai 2000 mg) monoterapiahoitoihin verrattuna.
Huomioitavaa, että lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli matalampi
Lumeryhmään satunnaistetut potilaat saivat lumelääkettä ja 5 mg linagliptiinia sekä metformiinia. Empagliflotsiini 10 mg tai empagliflotsiini 25 mg -ryhmään satunnaistetut potilaat saivat 10 mg tai 25 mg empagliflotsiinia ja 5 mg linagliptiinia sekä metformiinia.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli empa (10 mg), linagliptiini (5 mg) ja metformiiniryhmässä 7,97 vs. empa (25 mg), linagliptiini (5 mg) ja metformiiniryhmässä 7,97 vs. lume, linagliptiini (5 mg) ja metformiiniryhmässä 7,96.
24 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin empa (10 mg), linagliptiini (5 mg) ja metformiiniryhmässä -0,65 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,79, 95 % LV -1,02, -0,55), empa (25 mg), linagliptiini (5 mg) ja metformiiniryhmässä -0,56 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,70, 95 % LV -0,93, -0,46) vs. lume, linagliptiini (5 mg) ja metformiiniryhmässä 0,14.
Lähtötilanteen HbA1c-tason ollessa ≥ 7,0 %, HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti empa (10 mg), linagliptiini (5 mg) ja metformiiniryhmässä 37,0 %, empa (25 mg), linagliptiini (5 mg) ja metformiiniryhmässä 32,7 % ja lume, linagliptiini (5 mg) ja metformiiniryhmässä 17,0 %, tilastollista merkitsevyyttä ei arvioitu perättäisen vahvistavan testimenetelmän vuoksi.
Ennalta määrätyssä alaryhmässä, jossa potilaiden lähtötilanteen HbA1c-taso oli suurempi tai yhtä suuri kuin 8,5 %, HbA1c-tason pienenemä oli lähtötilanteeseen nähden -1,3 empa (10 mg) tai empa (25 mg) hoidossa viikolla 24 lumelääkkeeseen verrattuna.
Tulokset osoittivat, että potilailla, joiden hoitotasapaino oli riittämätön metformiinilla ja 5 mg linagliptiinilla, empagliflotsiinihoito 10 mg:n tai 25 mg:n annoksella pienensi HbA1c-tasoa lumelääkkeeseen verrattuna.
Tutkimuksessa, jossa verrattiin empagliflotsiinin 25 mg:n tehoa ja turvallisuutta glimepiridiin (korkeintaan 4 mg vuorokaudessa) potilailla, joilla oli riittämätön glukoositasapaino pelkkää metformiinia käytettäessä, päivittäinen empagliflotsiinihoito alensi HbA1c-tasoa enemmän kuin glimepiridi. Lisäksi päivittäinen empagliflotsiinihoito pienensi tilastollisesti merkitsevästi niiden potilaiden osuutta, joilla oli hypoglykeemisiä tapahtumia (2,5 % empagliflotsiinihoitoa ja 24,2 % glimepiridihoitoa saaneista).
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli empa (25 mg) ryhmässä ja glimepiridiryhmässä sama, 7,92.
24 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin empa (25 mg) ryhmässä -0,66 (keskimääräinen ero glimepiridiin -0,11, 97,5 % LV -0,20, -0,01) ja glimepiridiryhmässä -0,55.
Lähtötilanteen HbA1c-tason ollessa ≥ 7,0 %, HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti empa (25 mg) ryhmässä 33,6 %, ja glimepiridiryhmässä 30,9 %, tilastollista merkitsevyyttä ei arvioitu perättäisen vahvistavan testimenetelmän vuoksi.
Tulokset osoittivat, että empagliflotsiinihoito 25 mg;n annoksella yhdistettynä metformiiniin pienensi HbA1c-tasoa glimepiridin (korkeintaan 4 mg/vrk) ja metformiinin yhteiskäyttöön verrattuna.
Empagliflotsiinin tehoa yhdistettynä päivittäiseen moniannoksiseen insuliiniin joko samanaikaisesti käytetyn metformiinihoidon kanssa tai ilman arvioitiin kaksoissokkoutetussa, lumekontrolloidussa, 52 viikon pituisessa tutkimuksessa. Ensimmäisten 18 viikon ja viimeisten 12 viikon aikana insuliiniannos pidettiin vakaana, mutta viikkojen 19 ja 40 välillä sitä säädettiin, jotta saavutettiin ateriaa edeltävät glukoosipitoisuudet < 5,6 mmol/l, ja aterianjälkeiset glukoosipitoisuudet < 7,8 mmol/l.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli 18 viikon seurantatutkimuksessa empa (10 mg) ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä 8,39, empa (25 mg) ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä 8,29 ja lume ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä 8,33.
18 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin empa (10 mg) ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä -0,94 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,44, 97,5 % LV -0,61, -0,27), empa (25 mg) ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä -1,02 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,52, 97,5 % LV -0,69, -0,35) vs. lume ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä -0,50.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli 52 viikon seurantatutkimuksessa empa (10 mg) ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä 8,40, empa (25 mg) ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä 8,37 ja lume ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä 8,25.
52 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin empa (10 mg) ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä -1,18 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,38, 97,5 % LV -0,62, -0,13), empa (25 mg) ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä -1,27 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,46, 97,5 % LV -0,70, -0,22) vs. lume ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä -0,81.
Lähtötilanteen HbA1c-tason ollessa ≥ 7,0 %, HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti viikolla 52 empa (10 mg) ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä 39,8 %, empa (25 mg) ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä 45,8 % ja lume ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä 26,5 %, tilastollista merkitsevyyttä ei arvioitu perättäisen vahvistavan testimenetelmän vuoksi.
Tulokset osoittivat, että viikolla 18 empagliflotsiini (10 mg tai 25 mg) yhdistettynä insuliiniin (metformiinin kanssa tai ilman) pienensi HbA1c-tasoa lumelääkkeeseen ja insuliiniin (metformiinin kanssa tai ilman) verrattuna. Viikolla 52 empagliflotsiini (10 mg tai 25 mg) yhdistettynä insuliiniin (metformiinin kanssa tai ilman) pienensi HbA1c-tasoa ja vähensi insuliinin tarvetta lumelääkkeeseen ja insuliiniin (metformiinin kanssa tai ilman) verrattuna.
Huomioitavaa, että lähtötilanteen HbA1c-keskitaso viikolla 18 oli matalampi lume ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä, kuin empa (10 mg) ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä ja viikolla 52 malampi lume ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä, kuin empa (10 mg) ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä ja kuin empa (25 mg) ja insuliini (metformiinin kanssa tai ilman) ryhmässä.
Empagliflotsiinin tehoa yhdistettynä perusinsuliiniin metformiinin kanssa tai ilman ja/tai sulfonyyliurean kanssa tai ilman arvioitiin kaksoissokkoutetussa, lumekontrolloidussa, 78 viikon pituisessa tutkimuksessa. Ensimmäisten 18 viikon aikana insuliiniannos pidettiin vakaana, mutta seuraavien 60 viikon aikana sitä säädettiin, jotta saavutettiin paastoglukoosipitoisuus < 6,1 mmol/l.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli 18 viikon seurantatutkimuksessa empa (10 mg), perusinsuliini metformiinin kanssa tai ilman ja/tai sulfonyyliurean kanssa tai ilman ryhmässä 8,26, vs. empa (25 mg), perusinsuliini metformiinin kanssa tai ilman ja/tai sulfonyyliurean kanssa tai ilman ryhmässä 8,34 vs. lume, perusinsuliini metformiinin kanssa tai ilman ja/tai sulfonyyliurean kanssa tai ilman ryhmässä 8,10.
18 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin empa (10 mg) ryhmässä -0,57 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,56, 97,5 % LV -0,78, -0,33), empa (25 mg) ryhmässä -0,71 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,70, 97,5 % LV -0,93, -0,47) vs. lumeryhmässä -0,01.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli 78 viikon seurantatutkimuksessa empa (10 mg), perusinsuliini metformiinin kanssa tai ilman ja/tai sulfonyyliurean kanssa tai ilman ryhmässä 8,27, vs. empa (25 mg), perusinsuliini metformiinin kanssa tai ilman ja/tai sulfonyyliurean kanssa tai ilman ryhmässä 8,29 vs. lume, perusinsuliini metformiinin kanssa tai ilman ja/tai sulfonyyliurean kanssa tai ilman ryhmässä 8,09.
78 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin empa (10 mg) ryhmässä -0,48 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,46, 97,5 % LV -0,73, -0,19), empa (25 mg) ryhmässä -0,64 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,62, 97,5 % LV -0,90, -0,34) vs. lumeryhmässä -0,02.
Lähtötilanteen HbA1c-tason ollessa ≥ 7,0 %, HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti viikolla 52 empa (10 mg) ryhmässä 39,8 %, empa (25 mg) ryhmässä 45,8 % ja lumeryhmässä 26,5 %, tilastollista merkitsevyyttä ei arvioitu perättäisen vahvistavan testimenetelmän vuoksi.
Viikolla 18 ja 78 empagliflotsiini (10 mg tai 25 mg) yhdistettynä perusinsuliiniin metformiinin kanssa tai ilman ja/tai sulfonyyliureaan tai ilman pienensi HbA1c-tasoa lumelääkkeeseen yhdistettynä perusinsuliiniin metformiinin kanssa tai ilman ja/tai sulfonyyliureaan tai ilman verrattuna. Empagliflotsiini (10 mg tai 25 mg) vähensi yhdistettynä perusinsuliiniin metformiinin kanssa tai ilman ja/tai sulfonyyliureaan tai ilman insuliinin tarvetta lumelääkkeeseen yhdistettynä perusinsuliiniin metformiinin kanssa tai ilman ja/tai sulfonyyliureaan tai ilman verrattuna.
Huomioitavaa, että lähtötilanteen HbA1c-keskitaso viikolla 18 ja 78 oli matalampi lume, perusinsuliini metformiinin kanssa tai ilman ja/tai sulfonyyliurean kanssa tai ilman ryhmässä.
Ei valmisteyhteenvetoa, valmisteen kohdalla päivämäärällä 24.8.2023 Duodecim Lääketietokannassa merkintä: "Poistumassa".
Suositeltu kanagliflotsiinin aloitusannos on 100 mg kerran vuorokaudessa. Jos potilas sietää kanagliflotsiiniannoksen 100 mg kerran vuorokaudessa ja potilaan glomerulusten laskennallinen suodatusnopeus (eGFR) on ≥ 60 ml/min/1,73 m2 tai CrCl on ≥ 60 ml/min ja tiukempi veren glukoositasapaino on tarpeen, annos voidaan suurentaa 300 mg:aan kerran vuorokaudessa. Tässä lisätietoaineistossa käsitellään molemmat annosvahvuudet. Annosta ei tarvitse muuttaa iän perusteella, eikä lievässä tai keskivaikeassa maksan vajaatoiminnassa, mutta munuaisten toiminta ja vähentyneen nestetilavuuden riski on otettava huomioon.
Jos potilas on iältään ≥ 75 vuotta, potilaan tiedetään sairastavan sydän- ja verisuonitautia tai jos kanagliflotsiinista hoidon alussa aiheutuva diureesi muutoin aiheuttaa potilaalle riskin, annoksen suurentamisessa on oltava varovainen. Jos potilaalla on viitteitä volyymivajeesta, tämä tila suositellaan korjaamaan ennen kanagliflotsiinihoidon aloittamista.
Kun kanagliflotsiinitabletteja käytetään lisälääkkeenä insuliinin tai insuliinin eritystä lisäävien lääkkeiden (esim. sulfonyyliurean) kanssa, pienempää insuliinin tai insuliinin eritystä lisäävien lääkkeiden annosta saattaa olla tarpeen harkita hypoglykemiariskin vähentämiseksi.
Yhteensä 10 501:llä tyypin 2 diabetesta sairastavalla potilaalla, jotka osallistuivat kymmeneen kaksoissokkoutettuun, kontrolloituun valmisteen tehoa ja turvallisuutta selvittäneeseen kliiniseen tutkimukseen, tutkittiin kanagliflotsiinin vaikutusta veren glukoositasapainoon. Potilaista 72 % oli valkoihoisia, 16 % aasialaisia, 5 % mustaihoisia ja 8 % muita ryhmiä. 17 % potilaista oli hispaanoja. 58 % potilaista oli miehiä. Potilaiden keski-ikä oli 59,5 vuotta (vaihteluväli 21 vuotta – 96 vuotta), ja 3 135 potilasta oli iältään ≥ 65 vuotta ja 513 oli iältään ≥ 75 vuotta. Painoindeksi (BMI) oli 58 %:lla potilaista ≥ 30 kg/m2. Valmisteen kliinisen kehitysohjelman aikana tutkittiin 1 085 potilasta, joiden eGFR oli lähtötilanteessa 30 ml/min/1,73 m2 – < 60 ml/min/1,73 m2.
Kanagliflotsiinia tutkittiin monoterapiana, kahdesta lääkkeestä koostuvana hoitona metformiinin kanssa, kahdesta lääkkeestä koostuvana hoitona sulfonyyliurean kanssa, kolmesta lääkkeestä koostuvana hoitona metformiinin ja sulfonyyliurean kanssa, kolmesta lääkkeestä koostuvana hoitona metformiinin ja pioglitatsonin kanssa sekä lisälääkkeenä insuliinin kanssa.
Kanagliflotsiini tuotti yleensä kliinisesti ja tilastollisesti merkittävän hoitotuloksen veren glukoositasapainon suhteen lumelääkkeeseen verrattuna, mukaan lukien HbA1c-taso, HbA1c-tason < 7 % saavuttaneiden potilaiden prosenttiosuus, plasman glukoosipitoisuuden paastoarvon muutos lähtötilanteesta sekä glukoosipitoisuus 2 tuntia aterian jälkeen. Painon ja systolisen verenpaineen havaittiin lisäksi alentuneen lumelääkkeeseen verrattuna.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli kanagliflotsiini (100 mg) ryhmässä 8,06, kanagliflotsiini (300 mg) ryhmässä 8,01 ja lumeryhmässä 7,97.
26 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin kana (100 mg) ryhmässä -0,77 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,91, 95 % LV -1,09, -0,73), kana (300 mg) ryhmässä -1,03 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -1,16, 95 % LV -1,34, -0,98) vs. lumeryhmässä 0,14.
HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti kana (100 mg) ryhmässä 44,5 %, kana (300 mg) ryhmässä 62,4 % ja lumeryhmässä 20,6 %.
Tulokset osoittivat, että kanagliflotsiini (100 mg tai 300 mg) monoterapiana pienensi HbA1c-tasoa lumelääkkeeseen verrattuna.
Huomioitavaa, että lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli matalampi lumeryhmässä.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli kanagliflotsiini (100 mg) ja metformiiniryhmässä 7,94, kanagliflotsiini (300 mg) ja metformiiniryhmässä 7,95 ja lume ja metformiiniryhmässä 7,96.
26 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin kana (100 mg) ja metformiiniryhmässä -0,79 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,62, 95 % LV -0,76, -0,48), kana (300 mg) ja metformiiniryhmässä -0,94 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,77, 95 % LV -0,91, -0,64) vs. lume ja metformiiniryhmässä -0,17.
HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti kana (100 mg) ja metformiiniryhmässä 45,5 %, kana (300 mg) ja metformiiniryhmässä 57,8 % ja lume ja metformiiniryhmässä 29,8 %.
Tulokset osoittivat, että kanagliflotsiini (100 mg tai 300 mg) yhdistettynä metformiiniin pienensivät HbA1c-tasoa lumelääkkeeseen yhdistettynä metformiiniin verrattuna.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli kanagliflotsiini (100 mg), metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä 8,13, kanagliflotsiini (300 mg), metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä 8,13 ja lume, metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä 8,12.
26 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin kana (100 mg), metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä -0,85 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,71, 95 % LV -0,90, -0,52), kana (300 mg), metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä -1,06 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,92, 95 % LV -1,11, -0,73) vs. lume, metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä -0,13.
HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti kana (100 mg), metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä 43,2 %, kana (300 mg), metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä 56,6 % ja lume, metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä 18,0 %.
Tulokset osoittivat, että kanagliflotsiini (100 mg tai 300 mg) yhdistettynä metformiiniin ja sulfonyyliueaan pienensivät HbA1c-tasoa lumelääkkeeseen yhdistettynä metformiiniin ja sulfonyyliureaan verrattuna.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli kanagliflotsiini (100 mg) ja insuliiniryhmässä 8,33, kanagliflotsiini (300 mg) ja insuliiniryhmässä 8,27 ja lume ja insuliiniryhmässä 8,20.
18 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin kana (100 mg) ja insuliiniryhmässä -0,63 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,65, 95 % LV -0,73, -0,56), kana (300 mg) ja insuliiniryhmässä -0,72 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,73, 95 % LV -0,82, -0,65) vs. lume ja insuliiniryhmässä 0,01.
HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti kana (100 mg) ja insuliiniryhmässä 19,8 %, kana (300 mg) ja insuliiniryhmässä 24,7 % ja lume ja insuliiniryhmässä 7,7 %.
Tulokset osoittivat, että kanagliflotsiini (100 mg tai 300 mg) yhdistettynä insuliiniin pienensivät HbA1c-tasoa lumelääkkeeseen yhdistettynä insuliiniin verrattuna.
Huomioitavaa, että lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli matalampi lume yhdistettynä insuliiniin ryhmässä.
Kanagliflotsiinia tutkittiin lisäksi kolmesta lääkkeestä koostuvana hoitona metformiinin ja sitagliptiinin kanssa. Annostus titrattiin siten, että aloitusannos 100 mg titrattiin 300 mg:aan jo viikolla 6, jos potilaan glukoosipitoisuus piti saada parempaan tasapainoon, jos potilaan eGFR oli sopivalla tasolla ja potilas sieti 100 mg:n kanagliflotsiiniannoksen. Kanagliflotsiiniannos titrattiin 300 mg:aan 90,7 %:lla kanagliflotsiiniryhmän tutkittavista.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli kanagliflotsiini (300 mg), metformiini ja sitagliptiiniryhmässä 8,53 ja lume, metformiini ja sitagliptiiniryhmässä 8,38.
26 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin kana (300 mg), metformiini ja sitagliptiiniryhmässä -0,91 (keskimääräinen ero lumelääkkeeseen -0,89, 95 % LV -1,19, -0,59) vs. lume, metformiini ja sitagliptiiniryhmässä -0,01. HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti kana (300 mg), metformiini ja sitagliptiiniryhmässä 32 % ja lume, metformiini ja sitagliptiiniryhmässä 12 %.
Kanagliflotsiinihoito, jonka annos titrattiin, tuotti glukoositasapainon suhteen kliinisesti ja tilastollisesti merkittävän hoitotuloksen lumelääkkeeseen verrattuna, mukaan lukien HbA1c-taso ja plasman glukoosipitoisuuden paastoarvon muutos lähtötilanteesta, sekä tilastollisesti merkitsevän paranemisen HbA1c-tason < 7 % saavuttaneiden potilaiden prosenttiosuudessa.
Tulokset osoittivat, että kanagliflotsiini (300 mg) yhdistettynä metformiiniin ja sitagliptiiniin pienensi HbA1c-tasoa lumelääkkeeseen yhdistettynä metformiiniin ja sitagliptiiniin verrattuna.
Huomioitavaa, että lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli matalampi lume yhdistettynä metformiiniin ja sitagliptiiniin ryhmässä.
Glykeemistä tehoa seurattiin edellä esitettyjen tutkimusten lisäksi 18 viikkoa kestäneessä osatutkimuksessa kahdesta lääkkeestä koostuvassa hoidossa sulfonyyliurean kanssa sekä 26 viikkoa kestäneessä hoitotutkimuksessa kolmesta lääkkeestä koostuvassa hoidossa metformiinin ja pioglitatsonin kanssa, ja tulokset olivat yleensä verrannollisia muista tutkimuksista saatujen tulosten kanssa.
Kanagliflotsiinia verrattiin glimepiridiin kahdesta lääkkeestä koostuvassa hoidossa metformiinin kanssa sekä sitagliptiiniin kolmesta lääkkeestä koostuvassa hoidossa metformiinin ja sulfonyyliurean kanssa.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli kanagliflotsiini (100 mg) ja metformiiniryhmässä 7,78, kanagliflotsiini (300 mg) ja metformiiniryhmässä 7,79 ja glimepiridi (titrattu) ja metformiiniryhmässä 7,83.
52 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin kana (100 mg) ja metformiiniryhmässä -0,82 (keskimääräinen ero glimepiridiin -0,01, 95 % LV -0,11, 0,09), kana (300 mg) ja metformiiniryhmässä -0,93 (keskimääräinen ero glimepiridiin -0,12, 95 % LV -0,22, -0,02) vs. lume ja metformiiniryhmässä -0,81.
HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti kana (100 mg) ja metformiiniryhmässä 53,6 %, kana (300 mg) ja metformiiniryhmässä 60,1 % ja lume ja metformiiniryhmässä 55,8 %.
Tulokset osoittivat, että kanagliflotsiini 100 mg:n annoksella pienensi kahdesta lääkkeestä koostuvassa hoidossa metformiinin kanssa HbA1c-tasoa lähtötilanteesta yhdenveroisesti (non-inferiority) ja 300 mg:n annoksella käytettäessä enemmän verrattuna glimepiridiin.
Hypoglykemiaepisodien/‑tapahtumien ilmaantuvuus oli 300 mg:n kanagliflotsiiniannoksia saaneilla 40,7 % ja 100 mg:n sitagliptiinihoitoa saaneilla 43,2 %.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli kanagliflotsiini (300 mg), metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä 8,12, ja sitagliptiini (100 mg), metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä 8,13.
52 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin kana (300 mg), metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä -1,03 (keskimääräinen ero sitagliptiiniin -0,37, 95 % LV -0,50, -0,25), sitagliptiini (100 mg), metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä -0,66.
HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti kana (300 mg), metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä 47,6 %, sitagliptiini (100 mg), metformiini ja sulfonyyliurearyhmässä 35,3 %.
Tulokset osoittivat, että kanagliflotsiini 300 mg:n annoksella pienensi kolmesta lääkkeestä koostuvassa hoidossa metformiinin ja sulfonyyliurean kanssa HbA1c-tasoa enemmän kuin sitagliptiini.
Hypoglykemiaepisodien/‑tapahtumien ilmaantuvuus oli 300 mg:n kanagliflotsiiniannoksia saaneilla 40,7 % ja 100 mg:n sitagliptiinihoitoa saaneilla 43,2 %.
Kanagliflotsiinia tutkittiin yhdistelmänä metformiinin kanssa tyypin 2 diabetespotilaiden alkuvaiheen yhdistelmähoitona, kun ruokavaliosta ja liikunnasta ei ollut apua. Yhdistelmähoito 100 mg:n ja 300 mg:n kanagliflotsiiniannoksilla ja metformiinia säädellysti vapauttavalla lääkevalmisteella tuotti HbA1c-tason tilastollisesti merkitsevästi suuremman paranemisen verrattuna vastaavien kanagliflotsiiniannosten (100 mg ja 300 mg) tai metformiinia säädellysti vapauttavan lääkevalmisteen käyttöön yksinään.
Lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli
26 viikon seuranta-aikana HbA1c-taso pieneni keskimäärin
HbA1c-tavoitetason < 7,0 % saavutti metformiinia säädellysti vapauttava lääkevalmisteryhmässä 43 %, kana 100 mg ryhmässä 39 %, kana 300 mg ryhmässä 43 %, kana 100 mg ja metformiinia säädellysti vapauttava lääkevalmiste 50 %, kana 300 mg ja metformiinia säädellysti vapauttava lääkevalmiste 57 %.
Tulokset osoittivat, että kanagliflotsiinin (100 mg tai 300 mg) ja metformiinia säädellysti vapauttavan lääkevalmisteen yhdistelmähoito pienensi HbA1c-tasoja kana (100 mg tai 300 mg) ja metformiinia säädellysti vapauttavan lääkevalmisteen monoterapiahoitoihin verrattuna.
Huomioitavaa, että lähtötilanteen HbA1c-keskitaso oli matalampi