Saksalaisessa systemaattisessa kirjallisuuskatsauksessa «Trautmann E, Lackschewitz H, Kröner-Herwig B. Psyc...»1 käytiin läpi vuosina 1966–2004 julkaistut alle 18-vuotiaiden päänsärkypotilaiden psykologisten hoitojen vaikuttavuutta tutkivat kontrolloidut satunnaistetut tutkimukset. Mukaan tutkimus otettiin, jos päänsärkyä oli alussa vähintään 2 kertaa kuussa ja kaikissa hoitoryhmissä vähintään 4 osallistujaa. Psykologiseksi hoidoksi katsottiin eri rentoutushoidot, biopalautehoito ja kognitiivis-behavioraaliset hoidot. Kontrolliryhmänä toimivat odotuslistalaiset tai lumehoito.
23 tutkimuksessa oli yhteensä 935 osallistujaa. 9 tutkimuksista käsitteli vain migreenisärkyisiä, 1 tensiopäänsärkyisiä, 13 molempia. Rentoutushoitoa tutki 16, biopalautehoitoa 7 ja kognitiivis-behavioraalisia hoitoja 10 tutkimusta. Meta-analyysissä käytettiin random effects mallia.
Psykologisilla hoidoilla niitä erittelemättä oli meta-analyysissä kontrolliryhmään verrattuna suuri vaikutuksen voima, kun mitattiin välittömästi hoidon jälkeistä kliinisesti merkitsevää päänsäryn vähenemistä (frekvenssin vähentyminen vähintään 50 %:lla). Analyysissä oli 587 osallistujaa, REM g = 0,87, 95 % luottamusväli 0,57–1,16, jossa REM = random effects meta-analyysi ja g = Hedges's g. Onnistuneen hoitotuloksen (päänsäryn vähenemä 50 %) sai 70 % hoitoryhmäläisistä ja 30 % kontrolliryhmäläisistä.
Kontrolleihin verrattuna ei tullut eroa päänsärkylääkitykseen ja ero jäi pieneksi tarkasteltaessa päänsärkyfrekvenssiä, kestoa ja intensiteettiä. Rentoutushoidon (7 tutkimusta, REM g = 0,80, 95 % luottamusväli 0,23–1,35) ja myös biopalautehoidon (4 tutkimusta, REM g = 0,90, 95 % luottamusväli 0,10–1,68) vaikutuksen voima kliinisesti merkitsevään päänsäryn vähenemiseen kontrolleihin verrattuna oli suuri heti hoidon jälkeen.
Migreenipotilailla vaikutuksen voima oli suuri kliinisesti merkitsevässä päänsäryn vähenemisessä (n = 5, REM: g = 1,22, 95 % luottamusväli 0,61–1,84), jännityspäänsäryssä vaikutusta ei voitu laskea. Meta-analyysiä ei voitu tehdä hoidon pitkäaikaisvaikutuksesta tai eri hoitojen vertailusta keskenään.
Kommentti: Korkeatasoinen meta-analyysi, joka johtaa näytön asteen korottamiseen psykologisten hoitojen vaikuttavuudesta lasten päänsäryssä luokkaan A, kun mitataan hoitovaste heti hoitojakson päättyessä. Kuitenkaan vielä ei ole näyttöä näistä jännityspäänsäryn hoidossa, ja laskelmat perustuvat hoidon odottajiin kontrolliryhmänä.
Etelä-Saksassa 1 260:n iältään 14–20-vuotiaan opiskelijan poikkileikkausaineistossa «Albers L, Milde-Busch A, Bayer O ym. Prevention of...»2 arvioitiin, kuinka suuri osuus väestötason päänsärkyriskistä voisi enimmillään selittyä kullakin vaikutettavissa olevalla riskitekijällä, ja onko tensiopäänsäryn ja migreenin välillä eroa.
Vaikutuksen suuruutta ennustettiin laskemalla 6 mahdollisen riskitekijän esiintyvyyden yhteyttä päänsärkyyn käyttämällä riskitekijöitä dikotomisina muuttujina: tutkittavien ilmoittama niskahartia-alueen lihasarkuus, krooninen stressi, alkoholin käyttö, tupakointi, kahvi ja fyysinen inaktiivisuus. Riskitekijöiden suhde päänsärkyyn laskettiin monimuuttuja-analyysillä vakioituna iällä, sukupuolella, sosioekonomisilla tekijöillä ja toisilla tutkituilla riskitekijöillä. Tensiopäänsärkyä oli 49 %:lla, puhdas migreeni 10 %:lla, migreeni ja tensiosärky 20 %:lla.
Riskitekijöistä lihaskivun assosiaatio oli muita tekijöitä vahvempi päänsärkyyn (OR 1,8, 95 % luottamusväli 1,3–2,6), migreeniin (OR 2,6, 95 % luottamusväli 1,7–4,0) ja vähemmän tensiosärkyyn 1,5 (1,0–2,2). Stressi oli myös yhteydessä erityisesti migreeniin (OR 2,6, 95 % luottamusväli 1,5–4,5). Kun 2 eri tavalla laskettiin väestön päänsärkyyn elintavoilla vaikutettavissa oleva osuus, ilmoitettu lihaskipu oli vahvin, alkoholi toiseksi vahvin riskitekijä. Kaikkien riskitekijöiden poiston arveltiin voivan vähentää päänsärkyriskiä 19,7 %, migreeniä 43,8 % ja tensiosärkyä 17,1 %.
Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin:
Kommentti: Kun luotettavia pitkittäisiä riskitekijätutkimuksia kattavalla aineistokoolla on vähän, tilastollinen laskutapa poikittaistutkimusasetelmasta on perusteltavissa, vaikka tulokset voivat olla enintään viitteellistä suuntaa antavia. Suoraa sovellettavuutta alentaa se, että voitiin huomioida vain henkilöiden lomaketutkimuksessa ilmoittamat subjektiiviset tekijät.