Päivitetyssä Cochrane-katsauksessa «Pharoah F, Mari J, Rathbone J ym. Family intervent...»1 on huomioitu 21 uutta tutkimusta ajanjaksolta 2009–2010, ja mukana oli kaikkiaan 53 satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta. Katsaukseen etsittiin tutkimuksia, joiden keskeinen tutkimuskohde oli skitsofreniapotilaan perhe ja jotka vertasivat avohoidossa annettua koulutuksellista perhehoitoa tavanomaiseen hoitoon.
13 tutkimusta kuvasi psykoedukaatiohoitoa, jossa potilas oli mukana, 8 pelkästään omaisille tarjottua psykoedukaatiota. Hoidon pituus vaihteli 6 viikosta 3 vuoteen.
Perheinterventiot saattavat vähentää relapsien määrää (n = 2 981, 32 kontrolloitua tutkimusta, RR 0,55; 95 % luottamusväli 0,5–0,6, NNT 7; 95 % luottamusväli 6–8) ja sairaalahoitoja (n = 481, 8 kontrolloitua tutkimusta, RR 0,78; 95 % luottamusväli 0,6–1,0, NNT 8; 95 % luottamusväli 6–13) sekä parantaa lääkemyöntyvyyttä (n = 695, 10 kontrolloitua tutkimusta, RR 0,60; 95 % luottamusväli 0,5–0,7, NNT 6; 95 % luottamusväli 5–9), mutta ne eivät nähtävästi vaikuta potilaiden tai perheiden hoidosta putoamiseen (n = 733, 10 kontrolloitua tutkimusta, RR 0,74; 95 % luottamusväli 0,5–1,0). Perheinterventio näyttää myös parantavan potilaiden heikkoa sosiaalista tilaa ja vähentävän epäadekvaatteja tunneilmaisuja perheessä (expressed emotion). Sen sijaan ei ole näyttöä siitä, että perheinterventiolla olisi vaikutusta itsemurhien riskiin.
Ryhmämuotoisten ja 1 perheelle yksilöllisesti annettujen psykoedukaatiohoitojen välillä ei ollut tehoeroa GAS:lla mitatussa kokonaistilassa.
Yhteenvetona kirjoittajat toteavat, että tutkimukset saattavat liioitella hoitovaikutuksia tutkimusten metodologisten heikkouksien vuoksi. Tämän takia tasokkaat tutkimukset ovat edelleen tarpeen. Suuri osa tutkimuspotilaista osallistui Kiinassa tehtyihin tutkimuksiin. Kiinalaisten tutkimusten poistaminen ei kuitenkaan vaikuttanut analyysin lopputuloksiin.
Gironin ym. tutkimuksessa «Girón M, Fernández-Yañez A, Mañá-Alvarenga S ym. E...»2 50 tiukat diagnostiset kriteerit täyttänyttä alle 56-vuotiasta omaisen luona asunutta avohoitopotilasta satunnaistettiin interventioon, joka käsitti tapaamisen 2 viikon välein 9 kuukauden ajan ja sitten kuukausittaisen tapaamisen 15 kuukauden välein tai vertailuryhmään, joka sai supportiota, kotikäyntejä, sosiaalityöntekijän tukea, kuntoutusta ja lääkehoitoa.
Kliinisiä relapseja ilmeni 2 vuoden aikana interventioryhmässä 12 % ja vertailuryhmässä 40 % (p = 0,024); 10 pisteen parannus GAF-pisteissä saatiin 56 %:lla interventioryhmässä ja 28 %:lla vertailuryhmässä (p = 0,045). Interventioryhmässä sekä sairaalaan joutumisten määrä että sairaalahoitopäivien määrä olivat merkitsevästi alhaisemmat. Perhehoito johti myös parannukseen positiivisten ja negatiivisten oireiden vaikeudessa, suoriutumisessa sosiaalisissa rooleissa, sosiaalisissa suhteissa, työllistymisessä sekä omaisten kokemassa rasituksessa. Perheintervention vaikutukset olivat riippumattomia hoitomyöntyvyydestä tai ennustetekijöistä.
Mayoralin ym. naturalistisessa monikeskustutkimuksessa «Mayoral F, Berrozpe A, de la Higuera J ym. Efficac...»3 vuodelta 2015 yhteensä 88 perhettä satunnaistettiin tavanomaiseen hoitoon tai vuoden kestävään psykoedukaatiohoitoon. 12 ja 18 kuukauden kohdalla seurattiin sairaalahoitoon joutumista ja toissijaisesti oiretasoa ja sosiaalista toimintakykyä.
Perheinterventio vähensi sairaalahoidon riskiä 40 %. Interventio myös merkitsevästi vähensi oireita 12, mutta ei enää 18 kuukauden kohdalla. Sosiaalisen tilan heikkous (social disability) oli lievittynyt hoidon jälkeen ja seurannassa.
Kommentit:
«Girón M, Fernández-Yañez A, Mañá-Alvarenga S ym. E...»2: Potilasjoukko vastaa rekrytointiteknisesti hyvin alueella hoidettuja avohoitopotilaita. Sokkoutuksesta ryhmien suhteen oli huolehdittu hyvin. ITT-analyysi oli tehty.