Laajoissa epidemiologisissa tutkimuksissa eteisvärinäpotilaiden kuolleisuus on ollut noin kaksinkertainen sinusrytmissä olleisiin henkilöihin verrattuna. On kuitenkin epävarmaa, johtuuko eteisvärinäpotilaiden suuri kuolleisuus eteisvärinästä sinänsä vai siihen käytetyistä lääkityksistä vai taustalla olevasta sydänsairaudesta tai muusta sairaudesta.
Crijns ja kumppanit analysoivat vuosien 1992–95 välisenä aikana PRIME II (Prospective Randomized study of Ibopamine on Mortality and Efficacy) -tutkimuksen «Crijns HJ, Tjeerdsma G, de Kam PJ ym. Prognostic v...»1 potilaista eteisvärinän ja ennusteen välisiä yhteyksiä. Potilaat olivat Alankomaista, tutkimuksessa oli 409 potilasta, joista 325 oli sinusrytmissä ja 84 potilaalla oli eteisvärinä. Eteisvärinäpotilaista oli NYHA III/IV luokassa 31 %, sinusrytmissä olleista 25 %. NYHA IV luokassa vastaavasti 4,8 % ja 2,5 %. NYHA III -luokassa oli eteisvärinäpotilaista 64 % ja sinusrytmissä olleista 73 %. Eteisvärinäpotilaat olivat sairaampia kuin sinusrytmissä olleet: vanhempia, pidempään jatkunut ja vaikeampi sydämen vajaatoiminta, suurempi sydän, matalampi verenpaine ja suurempi veren ureapitoisuus. N-terminaalisen natriureettisen eteispeptidin, endoteliinin ja reniinin pitoisuudet olivat suuremmat eteisvärinäpotilailla. Keskimäärin 3,4 vuoden seurannan aikana kuoli 203 tutkimuksen 409 potilaasta, eteisvärinäryhmässä kuoli 60 % potilaista, sinusrytmissä olleista 47 %. Sydämen vajaatoiminnan vaikeutuminen oli yleisin kuolinsyy (55 %), seuraavaksi yleisin oli äkkikuolema (28 %). Univariaattianalyysissä suuri sydän (Cardio Thoracic-ratio, CT) sydämen vajaatoiminnan kesto, ikä, munuaisfunktio, diabetes, systolinen ja diastolinen verenpaine, seerumin Na-pitoisuus ja digoksiini- ja nitraattilääkitys liittyivät suureen kuolemanvaaraan. Monimuuttuja-analyysissä sydämen vajaatoimintaan kuvastavat tekijät (sydämen vajaatoiminnan vaikeusaste, pieni ejektiofraktio, korkea NYHA-luokka, suuri CT-suhde, korkea ikä, seerumin urea-pitoisuus ja verenpaine) liittyivät suureen kuolleisuuteen. Mutta eteisvärinään ei todettu liittyvän lisääntynyttä kuolleisuutta, kun sydänsairauden vaikeusaste huomioitiin monimuuttuja-analyysissä.
Flaker ja kumppanit analysoivat SPAF (Stroke Prevention in Atrial Fibrillation) -tutkimuksen «Flaker GC, Blackshear JL, McBride R ym. Antiarrhyt...»2 1 330 potilaasta kuolemanvaaraa rytmihäiriölääkityksen käytön suhteen.
Rytmihäiriölääkkeitä käyttäneiden kuolleisuus oli 2,5-kertainen (95 % luottamusvälit 1,3–4,9) verrattuna potilaisiin, jotka eivät niitä käyttäneet. Kuolleisuus oli sydämen vajaatoimintaa ja rytmihäiriölääkkeitä käyttäneillä 4,7-kertainen (1,9–11,6), mutta ei potilailla, joilla ei ollut sydämen vajaatoimintaa. Selitys eteisvärinäpotilaiden aiempaan suurempaan kuolemanvaaraan voi olla rytmihäiriölääkkeiden käyttö, minkä todettiin 1990-luvun alussa olevan vaarallista sydämen vajaatoimintaa sairastaville eteisvärinäpotilaille «Flaker GC, Blackshear JL, McBride R ym. Antiarrhyt...»2.
Pohjois-Italiassa 1990-luvun lopulla 65-vuotiaille tai sitä vanhemmille tehdyssä väestötutkimuksessa «Bilato C, Corti MC, Baggio G ym. Prevalence, funct...»3 todettiin 1 576 potilaan aineistossa eteisvärinässä olleiden kuolleisuuden olevan 12,8 %/vuosi, muiden kuolleisuuden 4,7 %/vuosi. Suurentunut kuolleisuus liittyi univariaattianalyysissä miessukupuoleen, sydämen vajaatoimintaan, perifeerisen ääreisvaltimoiden kovettumiseen, sairastettuun sydäninfarktiin, diabetekseen, yleiseen raihnaisuuteen, krooniseen keuhkosairauteen, kognitiivisten toimintojen häiriöön, angina pectorikseen ja sairastettuun aivohalvaukseen. Monimuuttuja-analyysissä kuoleman itsenäisiä riskitekijöitä olivat yleinen raihnaisuus, perifeerinen valtimoiden kovettuma, eteisvärinä (suhteellinen riski 1,47-kertainen, 95 % luottamusvälit 1,08–1,99), diabetes ja ikä. Naisten kuolleisuus oli puolet miesten kuolleisuudesta.