Takaisin Tulosta

Potilaiden näkökulmia syömishäiriöiden hoitoon (Syömishäiriöpotilaan hoitoketjukuvaus)

Lisätietoa aiheesta
Anni Lehtonen ja Niina Pitkänen, Syömishäiriöliitto, SYLI-keskus
27.11.2017

Syömishäiriöliiton (SYLI) jäseniltä kerättyjä ajatuksia

Mitä potilaat toivovat hoidolta?

  • Pysyvyyttä ja jatkuvuutta
  • Lämpöä ja lempeää suhtautumista
  • Positiivista kannustusta – ei päälle liimattua yltiöpositiivisuutta
  • Aitoa kiinnostusta ja kohtaamista ihmisenä
  • Pysähtymistä ja aikaa
  • Kannustusta ja uskoa toipumiseen
  • Rajoja oireille, mutta ihmisyyttä kunnioittaen – ymmärrystä, että kyseessä on sairaus, joka ei ole oma valinta
  • Yksilöllistä tukea ja luottamusta
  • Ei lukuja – kilokaloreita tai kiloja
  • Sen tiedostamista, että syömishäiriö on paljon muutakin kuin stereotyyppinen anoreksia

Hoitokokemuksista potilaille syntyneitä huomioita

  • Potilaat ymmärtävät, että osastohoito on joskus edellytys toipumiselle, mutta silti pelkona on vertailu ja oireiden tarttuminen muiden sairastavien kesken.
  • Erikoistuneet syömishäiriöyksiköt osaajineen saavat potilaiden kannatusta.
  • Muistot psykiatriselta osastolta saattavat olla pelottavia.
  • Potilaat toivovat syömishäiriöitä sairastavan erityispiirteiden huomioimista sekä konkreettista tukea syömiseen.
  • Ammattilaisen pelko kohdata sairaus voi näkyä tiukkana ammattirooliin ja -raameihin tukeutumisena. Potilaat pitävä tärkeänä, että myös hoitava henkilö näyttää inhimillisyytensä ja kertoo rehellisesti, jos ei tiedä tai osaa. Silti hän voi tukea sairastunutta empaattisesti ja ihmisenä. Luottamuksellisessa hoitosuhteessa sairastunut pystyy kertomaan, miltä sairaus tuntuu ja mikä voisi hänen tilanteessaan auttaa.
  • Potilaat pitävät tärkeänä hoitosuhteen hyvää lopetusta. Loppukeskustelu ja selkeät pelisäännöt mm. yhteydenpidosta ja jatkohoidosta vähentävät epämääräisyyden tunnetta.
  • Potilaat toivovat syömishäiriöiden hoitoon ammattilaisia, joilla on kiinnostusta ja halua hoitaa sitkeää ja moniulotteista sairautta.
  • Potilaat tiedostavat laitostumisriskin.
  • Potilaat pitävät hyvänä, että hoitavat henkilöt tuovat vähän myös omaa, normaalia arkeaan ja tervettä ajatteluaan esiin hoitosuhteessa.
  • Tärkeää on muistaa, että myös epätyypillinen syömishäiriö (laihuus- tai ahmimishäiriön kriteerit eivät täyty) voi olla vakava, ahdistusta aiheuttava ja muuttuva tila, joka haittaa elämänlaatua kokonaisvaltaisesti.
  • Sairastuneen ulkonäkö on sivuseikka, eikä siitä toivota huolen sävyttämiä kommentteja.

Mitä tietoa on hyvä antaa potilaalle – ja mitä ei?

  • Hoidon mittareina käytettävät lukemat, kuten paino, ruokamitat sekä ateriasuunnitelman ja elintarvikkeiden kilokalorit ylläpitävät sairauden kontrolliajattelua. Suuret linjat riittävät potilaan kuullen.
  • Toipumistarinat ja onnistuneet hoitokokemukset tukevat toipumismyönteisyyttä ja luovat uskoa parantumiseen vaikeassa tilanteessa.
  • Psykoedukaatio, esimerkiksi perusaineenvaihduntaa vastaavasta ruokavaliosta ja nälkiintymisen pitkäaikaisvaikutuksista, voi herätellä toipumismotivaatiota empaattisen tuen rinnalla. Tärkeää on kuitenkin muistaa, että sairastuneella on usein paljon faktatietoa, mutta sen konkretisoiminen omalla kohdalla on vaikeaa.
  • Vanhempien ja hoitohenkilöstön väliset ristiriidat eivät kuuluu potilaalle. Tulee pyrkiä saavuttamaan tilanne, jossa kaikki osapuolet toimivat yhtenä rintamana sairautta vastaan.
  • Sairastuneet kantavat usein paljon huolta läheisistään, joten ylenpalttisella huolella ei tule kuormittaa sairastunutta lisää. Myös läheiset tarvitsevat omat tukiverkostonsa ja purkupaikkansa. Keskustelu perheenä ja lähipiirin kesken on todella tärkeää.