Takaisin Tulosta

Mykoplasmadiagnostiikan käyttökelpoisuus

Lisätietoa aiheesta
Janne Aittoniemi ja Ville Peltola
12.6.2014

Mykoplasmataudin tutkimista laboratoriotestein (vasta-aineet, PCR) ei pidetä pääsääntöisesti hyödyllisenä

Mycoplasma pneumoniae -bakteerin aiheuttamia hengitystieinfektioita esiintyy etenkin kouluikäisillä lapsilla ja nuorilla aikuisilla ympäri vuoden, mutta eniten syksyisin ja talvisin. Isompia epidemioita on muutaman vuoden välein. Taudin oireet ovat virustaudin kaltaisia (kuume, kurkkukipu, yskä, pahoinvointi, päänsärky). Osalla potilaista mykoplasma voi aiheuttaa keuhkokuumeen. Taudin mykoplasmaetiologiaa on vaikea erottaa pelkän kliinisen kuvan perusteella. Mykoplasman aiheuttaman keuhkokuumeen hoito eroaa keuhkokuumeen empiirisestä hoidosta, koska penisilliini ja sen johdokset eivät tehoa mykoplasmaan.

Lasten avohoitokeuhkokuumeesta on tehty kaksi kattavaa hoitosuositusta, joissa on käsitelty mykoplasmadiagnostiikan käyttökelpoisuutta: PIDS:n (Pediatric Infectious Diseases Society) ja IDSA:n (Infectious Diseases Society of America) yhteinen lasten avohoitokeuhkokuumetta käsittelevä amerikkalainen hoitosuositus vuodelta 2011 «Bradley JS, Byington CL, Shah SS ym. The managemen...»1 ja BTS:n (British Thoracic Society) tekemä brittiläinen hoitosuosituspäivitys niin ikään vuodelta 2011 «Harris M, Clark J, Coote N ym. British Thoracic So...»2.

Amerikkalaisen hoitosuosituksen «Bradley JS, Byington CL, Shah SS ym. The managemen...»1 mukaan epäiltäessä lapsella oireiden ja löydösten perusteella mykoplasman aiheuttamaa keuhkokuumetta, potilas tulisi testata mykoplasman suhteen oikean antimikrobilääkehoidon valitsemiseksi. Suosituksen tekijät pitävät näyttöä kohtalaisena ja luokittelevat suosituksen heikoksi. Hoitosuosituksen mukaan 3–23 %:lla lapsista todetaan ns. "atyyppinen keuhkokuume", jossa etenkin kouluikäisillä lapsilla taudinaiheuttaja on usein mykoplasma. Brittiläisessä hoitosuosituksessa «Harris M, Clark J, Coote N ym. British Thoracic So...»2 mykoplasman testaamista avohoitopotilailla ei pidetä tarpeellisena, mutta sairaalaan otettujen potilaiden kohdalla siitä katsotaan voivan olla hyötyä.

Tutkimuksia mykoplasman laboratoriodiagnostiikan kliinisestä merkityksestä ja positiivisen löydöksen perustella mykoplasmaan suunnatun antimikrobilääkehoidon vaikuttavuudesta potilaan ennusteeseen on vähän. Yhdessä tutkimuksessa selvitettiin kotisyntyisen, polikliinisesti hoidetun keuhkokuumeen etiologiaa 6 kuukauden – 16 vuoden ikäisillä lapsilla. Lisäksi vertailtiin atsitromysiinin, amoksisilliini-klavulaanihapon ja erytromysiinin hoitovasteita. Tutkimus oli prospektiivinen ja hoitotutkimuksen suhteen satunnaistettu. Tutkimusryhmä muodostui lopulta 168 potilaasta, joilla keuhkokuume oli diagnostisoitu kliinisten oireiden ja keuhkoröntgenkuvan perusteella. Keuhkokuumeen mikrobietiologiaa selvitettiin kattavin viljely-, PCR-, immunofluoresenssi- ja entsyymi-immunologisilla (EIA) menetelmillä. Mykoplasmainfektio diagnostisoitiin vasta-ainetutkimuksella pariseeruminäytteistä tai PCR:llä nenänielueritteestä. Todennäköinen taudinaiheuttaja löytyi 43 %:lla (73/168) lapsista: pneumokokki 27 %:lla (35/129), virus 20 %:lla (31/157), mykoplasma 7 %:lla (12/168) ja keuhkoklamydia 6 %:lla (10/168). 75 lapsen kontrolliryhmästä kukaan ei ollut mykoplasma- tai klamydiapositiivinen. Hoitovasteessa eri antibiooteille ei todettu eroja etiologiasta riippumatta «Wubbel L, Muniz L, Ahmed A ym. Etiology and treatm...»3.

Kommentti

Jos epäillään oireiden ja löydösten perusteella mykoplasman aiheuttamaa keuhkokuumetta lapsella, mykoplasmataudin osoittamista laboratoriotestein (vasta-aineet, PCR) ei pidetä pääsääntöisesti tarpeellisena, vaan diagnoosi on kliininen. Amerikkalaisessa hoitosuosituksessa «Bradley JS, Byington CL, Shah SS ym. The managemen...»1 testaussuositus perustuu heikkoon näyttöön, ja englantilaisessa hoitosuosituksessa «Harris M, Clark J, Coote N ym. British Thoracic So...»2 avohoitokeuhkokuumetta sairastavien potilaiden tutkimista laboratoriotestein ei pidetä tarpeellisena. Laboratoriotestauksen ongelmana on todellisen infektion suhteen luotettavan referenssimenetelmän puuttuminen. Lisäksi vasta-ainetestit ovat nykyisellään jossain määrin epäspesifisiä ja vaikeatulkintaisia, ja vanhemmilla lapsilla, jotka ovat jo sairastaneet primaari-infektion aiemmin, uusi infektio sekoittaa vasta-ainelöydöstä. Nykyisin diagnostiikkaan on saatavilla myös nenänielun imulima- tai tikkunäytteestä tehtäviä nukleiinihapon osoitustestejä (PCR). PCR-testit ovat herkkiä, mutta erityisesti epidemia-aikana ja taudin jälkeen oireeton nenänielukantajuus on yleistä, ja PCR voi johtaa taudin ylidiagnostiikkaan. Vasta-aine ja PCR -testit puoltavat paikkaansa yleisemmällä tasolla epideemisen tilanteen ja epidemian alkamisen selvittämisessä sekä yksittäisissä tapauksissa lähinnä sairaalassa hoidossa olevien, vaikeaa keuhkokuumetta sairastavien potilaiden taudin etiologian selvittelyssä.

Kirjallisuutta

  1. Bradley JS, Byington CL, Shah SS ym. The management of community-acquired pneumonia in infants and children older than 3 months of age: clinical practice guidelines by the Pediatric Infectious Diseases Society and the Infectious Diseases Society of America. Clin Infect Dis 2011;53:e25-76 «PMID: 21880587»PubMed
  2. Harris M, Clark J, Coote N ym. British Thoracic Society guidelines for the management of community acquired pneumonia in children: update 2011. Thorax 2011;66(Suppl 2):ii1-23 «PMID: 21903691»PubMed
  3. Wubbel L, Muniz L, Ahmed A ym. Etiology and treatment of community-acquired pneumonia in ambulatory children. Pediatr Infect Dis J 1999;18:98-104 «PMID: 10048679»PubMed