Sekundaarinen hypertensio on harvinainen. Valtaosa hypertensiosta, yli 90 % tapauksista, on luonteeltaan essentiaalista, toisin sanoen taustalla ei ole osoitettavissa mitään erityistä syytä verenpaineen nousulle.
Satunnaistetusti kerätyssä (randomly selected) ruotsalaisessa 7 455 potilasta käsittävässä aineistossa «Berglund G, Andersson O, Wilhelmsen L. Prevalence ...»1 sekundaarinen hypertensio todettiin 5,8 %:lla (renaalinen 3,6 %, renovaskulaarinen 0,6 %, muu sekundaarinen hypertensio 1,6 %); vain 0,3 %:lle suoritettiin kirurginen toimenpide.
Vuosina 1965–74 Kanadassa kerätyssä «Rudnick KV, Sackett DL, Hirst S ym. Hypertension i...»2yleislääkärin vastaanotolla seuratussa potilasaineistossa sekundaarinen hypertensio diagnosoitiin 5,7 %:lla (renaalinen 4,7 %, renovaskulaarinen 0,2 %, muu sekundaarinen hypertensio 0,8 %).
Retrospektiivisessa, 1 000 potilasta käsittävässä ruotsalaisessa aineistossa «Danielson M, Dammström B. The prevalence of second...»3 sekundaarinen hypertensio todettiin 4,7 %:lla (renaalinen 2,4 %, renovaskulaarinen 1,0 %, endokriininen 0,5 %, ehkäisytabletit 0,8 %). Potilaat olivat iältään 20–70-vuotiaita, ja heidät lähetetty hypertensioklinikkaan joko vaikeahoitoisen tai äskettäin todetun hypertension vuoksi.
Glasgow´n verenpaineklinikan 3 783 potilasta käsittävässä aineistossa «Sinclair AM, Isles CG, Brown I ym. Secondary hyper...»4 sekundaarinen hypertensio oli 7,9 %:lla (renaalinen 5,6 %, renovaskulaarinen 0,7 %, endokriininen 0,6 %, ehkäisytabletit 1,0 %).
Selekoituneissa verenpaineklinikoiden potilasmateriaaleissa sekundaarisen hypertension prevalenssi oli suurempi kuin valikoimattomilla perusterveydenhuollon potilailla erityisesti silloin, jos hypertensio oli lieväasteinen.
Tavallisimmat sekundaarisen hypertension aiheuttajat ovat munuaisparenkyymin sairaudet, renovaskulaarinen hypertensio ja primaarinen aldosteronismi «Tikkanen I, Tikkanen T. Sekundaariset hypertensiot...»5. Muut syyt ovat harvinaisia, ja ne ovat kliinisen epäilyn herättyä yleensä helppoja tunnistaa spesifisten oireiden, statuslöydösten ja yksinkertaisten seulontatestien avulla «Tikkanen I, Tikkanen T. Sekundaariset hypertensiot...»5. Sekundaarisen hypertension jatkoselvittely kuuluu erikoissairaanhoitoon.
Munuaissairauksiin liittyvä hypertensio on yleisin sekundaarisen hypertension muoto «Tikkanen I, Tikkanen T. Sekundaariset hypertensiot...»5. Käytännössä kaikkiin munuaisparenkyymin sairauksiin, kuten diabeettiseen nefropatiaan, polykystiseen munuaissairauteen ja glomerulonefriitteihin (esimerkiksi IgA-nefropatia), liittyy useimmiten myös kohonnut verenpaine. Kroonista munuaissairautta ja munuaisten vajaatoimintaa sairastavista potilaista noin 85 %:lla todetaan hypertensio.
Renovaskulaarisen hypertension taustalla on tavallisimmin joko ateroskleroottinen munuaisvaltimon ahtauma (noin 90 %) tai fibromuskulaarinen dysplasia (< 10 %) «Hirsch AT, Haskal ZJ, Hertzer NR ym. ACC/AHA 2005 ...»6, «Mustonen J, Wirta O. [Ischemic kidney disease]. Du...»7, «Safian RD, Textor SC. Renal-artery stenosis. N Eng...»8. Muut syyt, kuten vaskuliitit, aneurysmat, munuaisvaltimoembolisaatio tai tromboosi, trauman aiheuttamat munuaisvaltimovauriot sekä perirenaalisiin sairauksiin (esimerkiksi retroperitoneaalinen fibroosi, ureterobstruktio, sädetys, tuumorit) liittyvät, munuaisvaltimoita ahtauttavat syyt, ovat harvinaisia. On toisaalta huomattava, että munuaisvaltimostenoosi voi olla oireeton sattumalöydös eikä välttämättä syy hypertensiopotilaan kohonneeseen verenpaineeseen «Safian RD, Textor SC. Renal-artery stenosis. N Eng...»8.
Primaarinen hyperaldosteronismi johtuu lisämunuaisen kuoren autonomisesta aldosteronin liikatuotannosta. Sairauden yleisyydeksi on arvioitu noin 0,5–2 % valikoimattomista verenpainepotilaista, mutta lievät muodot lienevät huomattavasti yleisempiä. Esiintyvyys kasvaa valikoiduissa aineistoissa, esimerkiksi hoitoresistentissä hypertensiossa «Young WF Jr. Minireview: primary aldosteronism--ch...»9, «Mulatero P, Dluhy RG, Giacchetti G ym. Diagnosis o...»10, «Calhoun DA. Aldosteronism and hypertension. Clin J...»11. Primaarisen hyperaldosteronismin syynä on joko lisämunuaisen kuorikerroksen adenooma (aiemmissa aineistoissa 60–70 %:ssa) tai idiopaattinen bilateraalinen hyperplasia (yleisin muoto uusissa aineistoissa, noin 60–70 %). Muut syyt, kuten glukokortikoideille herkkä tyypin 1 familiaalinen hyperaldosteronismi, ovat primaarisen aldosteronismin syinä hyvin harvinaisia.