KH2014 Suositus KH2014 Suositus

Tulosta

Pistettävien diabeteslääkkeiden ottaminen ja annokset

Lisätietoa aiheesta
29.1.2016
Käypä hoito -työryhmä Diabetes

Pistettävien lääkkeiden ottaminen

  • Yleisiä ohjeita
    • kynään sopiva 4–8 mm:n neula
    • pistosalueet (vatsa, reisi, pakara) valitaan lääkkeen vaikutuksen mukaan
      • insuliinianalogien vaikutus on sama pistosalueesta riippumatta
      • lyhytvaikutteinen ja NPH-insuliini imeytyy nopeimmin vatsan alueelta ja hitaimmin pakaran alueelta
      • pistettävien inkretiinimimeettien vaikutus on sama pistosalueesta riippumatta
    • pistosalueen laaja käyttö ja neulan vaihto joka pistokerran jälkeen estää ihonalaisen rasvakudoksen turvotusta ja arpikudoksen muodostumista (lipohypertrofia, lipoatrofia)
      • Saman päivän ateriainsuliiniannokset sekä NPH- ja detemir-annokset voidaan pistää samalla neulalla (kukin insuliinityyppi omalla neulalla)
      • Glargiinin pistämiseen käytettävä neula on vaihdettava joka kerta
      • Lipohypertrofia alueelle ei saa pistää, insuliini ei imeydy tasaisesti
    • NPH-insuliini on sekoitettava hyvin joka kerta ennen pistämistä
    • Insuliinipistoksen muistamisen tuki
      • toistuvaan rutiiniin sitominen.

Insuliinin annokset

  • Insuliiniannoksen säätäminen perustuu plasman glukoosin omaseurantaan.
  • Suositellaan vihkokirjanpitoa tai vastaavaa ohjelmaa, jossa selvät tavoitteet.
  • Sairauden aikana insuliinitarve nousee tilapäisesti, esimerkiksi kuumeisen flunssan aikana 20–30 %, merkittävämmän infektion aikana enemmän.
  • Insuliiniannosten (ja oraalisen hoidon) säätäminen perustuu yksilölliseen plasman glukoosiprofiiliin:
    • Merkittävässä insuliininpuutteessa (esimerkiksi tyypin 1 diabetes) perusinsuliinia ei yleensä tule olla yli 50 % vuorokauden kokonaisinsuliinimäärästä
      • Suurempi määrä altistaa hypoglykemioille aterioiden välissä.
      • Poikkeuksena ylipainoiset potilaat ja vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattavat potilaat.
    • Aterioiden huomiotta jättäminen vääristää insuliinihoidon toteutusta.
      • Tyypin 2 diabeetikoilla aterianjälkeisen glukoosin nousun hallitsemisen keinoja ovat:
  • nopeasti imeytyvien hiilihydraattien välttäminen ja ateriakokojen hallinta
  • kuitujen lisääminen
  • GLP-1-analogit
  • glinidit ja sulfonyyliureat
  • pikainsuliinit ja sekoiteinsuliinit.
    • Tyypin 1 diabeteksessa aterianousut hallitaan hiilihydraattilaskentaan perustuvalla pikainsuliinilla.
    • 10 g hiilihydraattia vaatii keskimäärin 1 yksikön ateriainsuliinia. Tarve on yksilöllinen (0,5–3 yksikköä). Tarve tarkistetaan mittaamalla glukoosipitoisuus ennen ateriaa ja insuliinipistosta ja 2 tuntia aterian ja pistoksen jälkeen. Tavoitteena on suunnilleen sama glukoosipitoisuus ennen ja jälkeen aterian.
    • Kun käytetään tasavaikutteista insuliinianalogia perusinsuliinina, aterian insuliinitarve on yleensä sama eri vuorokaudenaikoina. Osa kuitenkin tarvitsee kaksinkertaisen määrän aamiaisella, osa illalla; tämä on tarkistettava yksilöllisesti.
  • Korjausannokset otetaan yleensä ateriapistosten yhteydessä, poikkeuksena sairaspäivät.
    • 70 kiloa painavalla diabeetikolla, jolla insuliinin kokonaisannos on noin 40 yksikköä/vrk, 1 yksikkö ateriainsuliinia laskeeglukoosipitoisuutta keskimäärin 2 mmol/l.
    • Korjausannosten tarve tulee rekisteröidä, jotta insuliinihoidon kokonaisuus voidaan optimoida.

Kirjallisuutta

  1. Davidson JA. New injection recommendations for patients with diabetes. Diabetes Metab 2010;36 Suppl 2:S2 «PMID: 20933207»PubMed
Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia. Lue lisää
KÄYPÄ HOITO -SUOSITUS Diabetes
LINKKIEN TYYPIT JA VÄRIKOODIT
Kirjallisuusviite
Kuva
Linkki toiselle sivustolle
Lisätietoa
Näytönastekatsaus
PDF-tiedosto
PubMed-abstrakti
Taulukko