Takaisin

Kehityksellinen kielihäiriö: kielen käytön harjoittelu sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa

Näytönastekatsaukset
Leena Ervast
24.1.2019

Näytön aste: D

SLI-lasten pragmaattisia kielen käyttötaitoja sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa saatetaan voida kohentaa erilaisilla interventioilla, mutta kunnollinen tutkimusnäyttö tästä puuttuu vielä.

American Speech-Language-Hearing Associationin (ASHA) ad hoc -komitean julkaisu vuonna 2012 näyttöön perustuvan systemaattisen katsauksen «Gerber S, Brice A, Capone N ym. Language use in so...»1kuntoutusmenetelmistä kielen käytöstaitojen ongelmissa sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Katsaus tehtiin yhteistyössä ASHAn National Center for Evidence-Based Practice in Communication Disordersin (N-CEP) kanssa. Katsauksella haluttiin löytää näyttöön perustuvaa tukea kielen käytön ongelmien eri osa-alueiden kuntoutukseen. Katsauksessa haluttiin keskittyä kielellisiin sosiaalisen kommunikoinnin vaikeuksiin ja niiden vaikutuksiin 11 itsenäisen osatekijän suhteen. Nämä olivat 1) positiivisen käyttäytymisen tukeminen, 2) vanhempien ohjannan ohjelmat, 3) lähiympäristön opettamisen harjoittelu, 4) kommunikointiin osallistuvien ohjanta, 5) vertaissovittelu, 6) keskustelu/diskurssi -harjoittelu, 7) pragmaattinen harjoittelu, 8) sosiaalisten taitojen harjoittelun kuntoutus, 9) soveltava käyttäytymisen analysointi, 10) narrativiivi/diskurssimenetelmät ja 11) myötämielisyyden harjoittelu.

Tutkimukset, jotka otettiin mukaan systemaattiseen katsaukseen, oli julkaistu aikavälillä 1975–kesäkuu 2008, kirjoitettu englanniksi ja sisälsivät alkuperäisen datan koskien yhtä tai useampaa yllä mainituista 11 osatekijästä. Kirjallisuuskatsauksen tekemiseen käytettiin 22 tietokantaa (lokakuu 2007 – kesäkuu 2008). Hakusanat oli listattu katsauksen loppuun. Kaksi N-CEP-ryhmän jäsentä arvioi itsenäisesti 836 viitettä 88 %:n samankaltaisuudella. Valintakriteerien perusteella valittiin 14 artikkelia, joista lisäarvioinnin jälkeen valikoitui 8 artikkelia lopulliseen arviointiin (kaksi case-tutkimusta, 2 case-sarjaa, 1 ryhmävertailututkimus, 2 single-subject-tutkimusta ja 1 pretest-postest-ryhmätutkimus). Valittujen tutkimusten läpikäyminen ja arviointi sekä arvioitsijoiden yhteneväisyys on kuvattu. Kaikkien 11 sosiaalisen osa-alueen kysymyksiin näiden 8 tutkimuksen avulla ei voitu vastata.

Koehenkilöt olivat kouluikäisiä, 5–11-vuotiaita lapsia, joilla oli kielellinen erityisvaikeus (language impairment) ja siihen liittyvä sosiaalisen kommunikaation/pragmaattisten taitojen häiriö. Lisäksi tutkimukseen oli otettu lapsia, joilla oli kielellispohjaisia oppimisvaikeuksia, mikäli 1 tai useampi kielellinen mittaus oli käytettävissä alkuperäistutkimuksissa. Katsauksen ulkopuolelle jätettiin lapset, joilla oli kielellisten ongelmien lisäksi muun muassa tarkkaavuushäiriö, autismikirjon häiriö, käyttäytymisen ongelmia, muita kehityksellisiä ongelmia, Downin syndrooma, kehitysvamma, selektiivinen mutismi, änkytys tai aivovamma. Koehenkilöiden lukumäärä vaihteli tutkimuksissa välillä 1–20, poikia oli enemmän kuin tyttöjä, etnistä taustaa ei oltu kuvailtu.

Arvioitujen harjoitteiden tavoitteet sisälsivät sekä puheen ymmärtämisen että tuottamisen kehittämistä. Ymmärtämisen tavoitteet olivat seuraavat: opettaa osallistujille keinoja monitoroida omaa ymmärtämistään sekä kuuntelijoiden ymmärrystä korjaamalla kommunikaation epäonnistumisia. Ilmaisun tavoitteet keskittyivät kohentamaan osallistujien keskustelun aloittamis- ja aiheen ylläpitämisen taitoja sekä vähentämään epäolennaisia kommentteja ja kysymyksiä. Tutkimusten, joissa käytettiin kerrontaa harjoittelukontekstina, tavoitteet sisälsivät kasvavan määrän tarinan kieliopillisia komponentteja sekä kykyä parantaa kerronnan yhtenäisyyttä. Osa tutkimuksista kohdentui laajempiin sosiaalisen kommunikaation tavoitteisiin, kuten asianmukaiseen prosodian käyttöön, emootioiden tunnistamiseen ja sosiaalisen ymmärryksen parantamiseen sekä metapragmatiikkaan (esim. auttaa lasta tiedostamaan kommunikaation sääntöjä ja tietämystä).

Harjoittelun tavoitteet sisälsivät käyttäytymisen mallittamista, käyttäytymisen harjoittelua tai roolileikkejä, käyttäytymisen metapragmaattista keskustelua ja huoltajan kouluttamista. Harjoittelun säännöllisyys ja kesto vaihtelivat tutkimuksissa. 7 tutkimuksessa harjoittelua oli 1–3 kertaa viikossa ja 1 tutkimuksessa raportoitiin 30 minuutin viikoittaisesta harjoittelusta. 5 tutkimuksessa harjoitteluperiodi kesti 4–8 viikkoa, 2 tutkimuksessa 10–12 viikkoa ja 1 tutkimuksessa 6 kuukautta.

Tutkimuksen tulokset ja rajoitteet: Katsaus antoi alustavaa tukea erilaisten menetelmien käyttökelpoisuudesta, joilla vaikutetaan valikoituun sosiaalisen kommunikaation käytökseen ja pragmaattisen kielen taitoihin. Vain 1 tutkimukselle pystyttiin laskemaan vaikutuksen koko (effect size). Tämän vuoksi tulokset ovat kuvailevia. Yksittäiset tutkimukset raportoivat kohentumisesta yhdellä tai useammalla pragmaattisen taidon tasolla joko tutkimusmittauksella tai standardoiduilla arvoilla. Tutkimuksissa raportoitiin kehittymistä keskustelun aiheen ylläpitämisen taidoissa, kuten keskustelun aloitteiden määrän kasvussa, aiheen ylläpitämisessä ja yhteneväisyydessä. Myös narratiivin (kertomusten) tuottaminen oli yhteydessä tarinan kieliopillisuuden osatekijöiden lisääntymiseen. Muutokset taidoissa, jotka liittyivät semanttisiin ja kielen rakenteellisiin tekijöihin, olivat vaihtelevia: kohentumista raportoitiin sananlöytämisessä, lauseiden imitoinnissa ja muotoilussa, mutta ei ilmaisun pituudessa ja monimuotoisuudessa.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus: Katsauksessa kuvattuja kuntoutusmenetelmiä käytetäänkin osin suomalaisessa puheterapiassa. Monet kuvatut kuntoutusmenetelmät tai lähestymistavat on havaittu kliinisessä käytännön työssä vähintäänkin kelvollisiksi menetelmiksi.
  • Kommentti: Suurin rajoite harjoittelun vaikutuksen tulkinnassa oli tutkimusten laatu ja otoskokojen pienuus, myöskään ulkoista validiteettia ja reliabiliteettia ei ollut laajemmin arvioitu. Tutkimusten tulokset tukevat kuitenkin erilaisten interventioiden käyttökelpoisuutta muuttaa pragmaattista käyttäytymistä sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa, mutta tuloksia ei voida yleistää laajemmin. Katsauksessa todettiin tarvittavan lisätutkimuksia isommilla koehenkilöryhmillä.

Kirjallisuutta

  1. Gerber S, Brice A, Capone N ym. Language use in social interactions of school-age children with language impairments: an evidence-based systematic review of treatment. Lang Speech Hear Serv Sch 2012;43:235-49 «PMID: 22052968»PubMed