Yhdysvaltalainen vuonna 2015 julkaistu «Cleave PL, Becker SD, Curran MK ym. The efficacy o...»1 systemaattinen katsaus ja meta-analyysi arvioi kieliopillisten ilmausten uudelleen muotoilun vaikutusta kielihäiriöisten lasten (ikä 18 kk –10 v) kieliopillisten taitojen kohentumiseen. Tämän arvioimiseksi tehtiin 2 erilaista katsausta: toinen oli systemaattinen katsaus (1978–2013), jossa oli mukana 35 tutkimusta ja toinen oli meta-analyysi, jossa oli yhteensä 15 tutkimusta (7 oli samaa kuin systemaattisessa katsauksessa) ja joille voitiin laskea effektikoko. Katsauksessa esitettiin rajattu kliininen kysymys ja siihen oli valittu huolellisesti julkaisut. Valinta- ja poisjättökriteerit sekä mukaan otettujen tutkimusten pätevyys ja laatu oli perusteltu ja arvioitu hyvin. Myös yksittäisten julkaisujen poisjättämisen perustelut olivat selkeät. Meta-analyysiin mukaan otetut tutkimukset olivat kliiniseltä näkökulmalta riittävän samankaltaisia (muun muassa koehenkilöt kaikki kielihäiriöisiä, interventiot ja niiden lukumäärät kuvattu). Meta-analyysissa hyödynnettiin tutkimusjulkaisutason dataa, tarvittaessa lisätiedot kysyttiin suoraan tutkimusten kirjoittajilta. Tutkimuksia oli tarkasteltu yksittäin ja raportoitiin katsauksessa ytimekkäästi. Meta-analyysissa saatiin keskiarvoinen efektikoko 0,96 keskeisille mittauksille. Suurimmassa osassa tutkimuksia tulokset olivat samankaltaisia eli lasten ilmaisun uudelleen muotoilun näyttäisi vaikuttavan myönteisellä tavalla lasten kieliopillisten taitojen kohentumiseen, vaikka meta-analyysissa olikin rajoitteita.
Tämän katsauksen ja meta-analyysin pohjalta kirjoittajat totesivat kuitenkin saadun tukea sille, että ilmaisujen uudelleen muotoilu helpottaa harjoittelun kohteena olevien kieliopillisten rakenteiden omaksumista lapsilla, joilla on kielellinen erityisvaikeus. Lisäksi näyttäisi siltä, että laajempien interventiomenetelmien mukana kyseinen menetelmä näyttäisi olevan tehokas. Kirjoittajat huomauttivat, että kliinikoiden ei kannata olettaa kaikkien vastaavanlaiseen interventioon osallistuvien vanhempien kykenevän käyttämään kyseistä menetelmää intervention ulkopuolella. Myös vanhempien välillä olevan eroja siinä, kuinka he oppivat käyttämään menetelmää.
Australialainen vuonna 2015 julkaistu satunnaistettu kaksoissokkoutettu satunnaistettu tutkimus «Smith-Lock KM, Leitão S, Prior P ym. The Effective...»2 vertaili 2 kieliopillisten taitojen kuntoutusmenetelmän vaikuttavuutta 5-vuotiailla kielihäiriöisillä lapsilla (n = 31, 8 viikkoa, 1 tunti/viikko). Lasten kielelliset taidot arvioitiin ennen kuntoutusjakson alkamista seuraavilla testeillä: The Grammar Screening Test, the Articulation Screening Test ja the Grammar Elicition Test. Nämä testit olivat erityisesti suunniteltu tunnistamaan harjoituksen kohteena olevia asioita ja mittaamaan kieliopillisia muutoksia. Tutkimuksessa koehenkilöt olivat satunnaistettu joko 1) vihjekuntoutusryhmään tai 2) uudelleen muotoilumenetelmäryhmään. Kuntoutukset erosivat siinä, miten puheterapeutti ja/tai erityisopettaja reagoi lasten kieliopillisiin virheisiin. Vihjeryhmässä, kun lapset olivat tehneet virheitä, opettaja/puheterapeutti seurasi tietyn hierarkisen kaavan mukaisesti antaen lapsille vihjeitä, jotta nämä pystyisivät korjaamaan virheitään. Uudelleen muotoilumenetelmässä oikeat vastaukset annettiin lapsille virheen jälkeen mutta lapsia ei vaadittu tuottamaan kieliopillista rakennetta uudestaan oikein. Tutkimuksen kulku ja interventiot olivat huolellisesti kuvattu. Molemmat ryhmäinterventiot toteutettiin samalla tavalla muutoin paitsi harjoitussisältöjen suhteen. Interventiot toteutettiin osana lasten koulun käyntiä (1 kertaa viikossa, 1 tunti/kerta 8 viikon ajan). Koulun puheterapeutti piti aluksi luokassa yhteisen session lapsille. Siinä käytiin läpi harjoiteltavan kieliopillisen asian sisältö. Sen jälkeen lapset jakautuivat 3 pienryhmään, joita vuorotellen veti joko puheterapeutti, opettaja tai avustaja. Lasten suoriutumista arvioitiin 4 kertaa (2 alkuarviota = T1 ja T2, kuntoutuksen jälkeinen arvio = T3 ja seuranta-arvio 8 viikon kuluttua kuntoutuksen päättymisestä = T4).
Vaikka tulokset osoittivat tilastollista eroa T2- ja T3-mittausten pisteissä ryhmien välillä (F(2, 28) = 4,32, p = 0,047), edistymistä tapahtui molemmissa ryhmissä. Vihjekuntoutusta saanut ryhmä (effect size alkumittausten T1 ja T2 välillä 0,74 ja toisen alkumittauksen T2 ja kuntoutuksen jälkeisen mittauksen T3 välillä 1,49, mikä arvioitiin isoksi kuntoutusefektiksi) edistyi merkitsevästi enemmän 8 viikon kuntoutusjakson aikana verrattuna uudelleenmuotoilumenetelmäryhmään (effect size T1:n ja T2:n välillä 0,68 ja T2:n ja T3:n välillä 0,85). Molemmat ryhmät säilyttivät kuntoutustuloksen vielä 8 viikkoa kuntoutuksen jälkeen. Ryhmät eivät eronneet tilastollisesti tässä toisistaan (F(2, 28) = 0,5, p = 0,83).
Koehenkilöiden yksilötarkastelussa havaittiin 50 %:lla vihjeryhmän lapsista ja 12 %:lla uudelleenmuotoilumenetelmäryhmän lapsista merkittävä kuntoutusvaikutus. Puolet näistä lapsista säilytti kuntoutuksen tuoman tuloksen vielä 8 viikon seurantamittauksessa.
Vuonna 2007 julkaistussa tutkimuksessa «Ebbels SH, van der Lely HK, Dockrell JE. Intervent...»3 haluttiin selvittää, voidaanko 2 motivoivan intervention avulla parantaa kielihäiriöisten oppilaiden verbien (argument) käyttöä. Tutkimukseen osallistui 27 iältään 11,0–16,1-vuotiasta oppilasta (10 tyttöä, 17 poikaa), joilla oli pysyvä kielellinen erityisvaikeus.
Koehenkilöt satunnaistettiin 3 ryhmään: 1) syntaktis-semanttinen terapiaryhmä, 2) semanttinen terapiaryhmä ja 3) kontrolliterapiaryhmä. Ryhmät eivät eronneet toisistaan iän, ekspressiivisen kielen, reseptiivisen kielen tai suoritus-ÄO:n suhteen. Jokaisen ryhmän lapsi sai 9 viikkoa (1 kerta/viikko, 30 minuuttia/kerta) yksilöllistä terapiaa. Mittaukset (alku, kuntoutuksen jälkeinen ja seurantamittaus) tehtiin 3 kuukauden kuluttua videopohjaisella testillä. Mittaukset suoritettiin sokkoutetusti. Koehenkilöt saivat normaalia erityisopetusta ja terapiaa samaan aikaan, mutta näissä toiminnoissa ei harjoiteltu samaa asiaa kuin kyseisessä interventiossa. Syntaktis-semanttinen ryhmä harjoitteli verbien käyttöä hyödyntäen muotoja, värejä ja nuolia osoitettaessa englanninkielen syntaktisia rakenteita. Lisäksi harjoiteltiin synonyymisia verbejä. Semanttinen ryhmä keskittyi enemmän verbien semanttisten merkitysten kanssa työskentelyyn. Kontrolliterapiaryhmässä keskityttiin parantamaan lasten kykyä päätellä tekstistä erilaisia asioita, kuten "piilotettua tietoa".
Tulokset osoittivat, että molempien tutkimusryhmien lapset (syntaktis-semanttinen; kuntoutuksen jälkeen p = 0,002, seurantamittaus p = 0,03 ja semanttinen; kuntoutuksen jälkeen p = 0,004, seurantamittaus p = 0,02) edistyivät merkitsevästi kuntoutuksen myötä. Lisäksi taidot pysyivät vielä seurantamittauksessa ja jopa yleistyivät ei-harjoitetuille verbeille.
Molemmat terapiamuodot paransivat lasten kykyä yhdistää verbejä oikeisiin kieliopillisiin rakenteisiin. Kontrolliterapiaryhmän lapsilla ei tapahtunut edistymistä verbien oikeanlaisessa käytössä.
Kommentti: Tutkimuksia kieliopillisten taitojen ja rakenteiden kuntouttamisesta on jo kohtalaisesti. Tutkimukset on usein kohdennettu jonkin tietyn menetelmän käyttöön. Kliinisen kokemuksen mukaan kieliopillisten taitojen harjaannuttaminen kohentaa useilla lapsilla myös puheen ymmärtämisen taitoja.