Englantilaisessa satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa «Ebbels SH, Nicoll H, Clark B ym. Effectiveness of ...»1 tutkittiin semanttisen terapian vaikuttavuutta sananlöytämisen vaikeuksista kärsivillä, iältään 9 v 11 kk – 15 v 11 kk ikäisillä kielihäiriöisillä lapsilla/nuorilla (n = 15, keskiarvoikä 13 v 5 kk, 11 poikaa). Tutkimus toteutettiin lasten/nuorten omassa koulussa. Kaikilla koehenkilöillä oli kielellisen erityisvaikeuden diagnoosi ja merkittäviä hankaluuksia sananlöytämisessä. Koehenkilöt testattiin ennen tutkimusta the Test of Adolescent/Adult Word Finding (TAWF) -testillä, the Clinical Evaluation of Language Fundamentals – 3 UK (CELF-3 UK) -testillä, the British Picture Vocabulary Scales-II (BPVS-II) -testillä, Test of Word Finding in Discourse (TWFD) -testillä sekä Phonological Awareness Battery (PhAB) -testillä. Sen jälkeen koehenkilöt satunnaisesti valikoitiin joko alkuperäiseen kuntoutus- (n = 8) tai odotusryhmään (n = 7), joka myös sai myöhemmin saman protokollan mukaisesti muihin kielellisiin aspekteihin kohdennettua kuntoutusta. Ryhmät eivät eronneet tilastollisesti toisistaan iän, sukupuolen tai kielellisten testitulosten suhteen. Ryhmät osallistuivat interventioon 2 vaiheessa: vaiheessa 1 varsinainen kuntoutusryhmä ja vaiheessa 2 odotusryhmä. Sillä aikaa, kun toinen ryhmä odotti omaa kohdennettua kuntoutusjaksoa, oli lapsilla käynnissä normaali puheterapiakuntoutus. Siinä ei kuitenkaan kohdennettu harjoittelua semanttisiin aspekteihin.
Interventio sisälsi kaksi 15 minuutin semanttisiin asioihin liittyvää harjoittelua viikossa, yhteensä 8 viikon ajan (4 tuntia). Interventio oli osa jokaisen lapsen muuta puheterapiaa ja koulunkäyntiä. Intervention toteutti pääasiassa lapsen/nuoren oma puheterapeutti tai se toteutettiin yhteistyössä puheterapia-avustajan kanssa. Semanttinen harjoittelu sisälsi 3 kohderyhmän sanoja (eläimet, ruuat, vaatteet). Harjoittelu tehtiin kuvakorttien avulla, joita lasten/nuorten piti muun muassa luokitella eri ryhmiin ensin laajemmasta suppeampiin kategorioihin, keskustella kuvien semanttisista ominaisuuksista, vertailla kuvia näiden ominaisuuksien mukaan sekä käyttää näitä semanttisia piirteitä ja luokitteluita peleissä. Muissa kuntoutustoimenpiteissä ei tutkimusaikana käsitelty semanttisia harjoitteita. Intervention tarkkuutta ja täsmällisyyttä seurattiin puheterapeuttien tekemien muistiinpanojen ja haastatteluiden perusteella. Tutkijat totesivat intervention toteutuksen olleen samanlaista kaikilla koehenkilöillä. Suurin osa koehenkilöistä sai 16 kertaa harjoitusta, eivätkä ryhmät eronneet harjoituskertojen määrässä tilastollisesti toisistaan.
Ensimmäisen vaiheen jälkeen tulokset osoittivat TAWF-testillä arvioituna, että sananlöytäminen kohentui terapiaryhmän jäsenillä verrattuna odotusryhmään (t(12) = 1,93, p = 0,04, d = 1,00). Ryhmät eivät eronneet tilastollisesti toisistaan sanan löytämisessä keskustelua mittaamalla (TWFD-testi; t(12) = 1,4, p = 0,09, d = 0,76), semanttisessa sujuvuudessa (t(13) = 0,13, p = 0,36, d = 0,18) eikä myöskään PhAB-testissä (t(11) = 0,33, p = 0,37, d = 0,20). Toisessa vaiheessa tutkimusta arviotiin alkuperäisen kuntoutusryhmän tulosten pysyvyyttä sekä odotusryhmän mahdollista edistymistä sen saatua kohdennettua harjoittelua. Ensimmäisessä vaiheessa havaittu ryhmien ero TAWF-testissä oli nyt kadonnut (t(12) = 0,35, p = 0,74, d = 0,19). Tämä tarkistettiin vielä vertaamalla lasten raakapisteitä ennen ja jälkeen kuntoutusten, ja alkuperäisen kuntoutusryhmän todettiin edistyneen yli koko tutkimuksen (alkutestauksesta vaiheen 2 lopputestaukseen). Tämä nähtiin tulosten eroamisessa nollahypoteesista enemmän alkuperäisellä kuntoutusryhmällä (t(7) = 2,8, p = 0,01, d = 0,99) verrattuna odotusryhmään (t(5) = 3,9, p = 0,006, d = 0,81). Tutkimuksessa tarkasteltiin myös, erosiko edistymisen määrä "hitailla" ja "nopeilla" nimeäjillä toisistaan. Tässä ei nähty tilastollisia eroja (W = 27,5, n1 = 4, n2 = 9, p = 0,97). Lyhyt 4 tunnin interventio kohensi siis sananlöytämisen taitoja kielihäiriöisillä lapsilla/nuorilla sekä kohdennetuilla sanoilla että ei-kohdennetuilla sanoilla harjoiteltaessa.
Cirrim & Gillam 2008 tekemässä systemaattisessa katsauksessa «Cirrin FM, Gillam RB. Language intervention practi...»2 todettiin, että sananlöytämisen harjoittelussa ei löytynyt selkeää eroa semanttisen laajentamisen, semanttisen mieleen palauttamisen tai fonologispohjaisten harjoitusten välillä.