Meta-analyysissä «Ipser J, Stein DJ. Systematic review of pharmacoth...»1 arvioitiin 14 seurantatutkimuksen (N = 823 henkilöä) tulokset. Kaikki tutkimukset oli tehty 0–18-vuotiaille lapsilla ja nuorilla, joilla oli diagnosoitu joko ICD- tai DSM-tautiluokituksen mukainen uhmakkuus- tai käytöshäiriö tai tarkemmin määrittämätön käyttäytymisen häiriö (disruptive behavior disorder NOS). 8 tutkimuksessa (57,1 %) diagnoosina oli nimenomaan käytöshäiriö. Samanaikainen päihdehäiriö (1 tutkimus) ja ADHD (6 tutkimusta) sallittiin. Tutkimukset, joissa vähemmistö tutkittavista oli heikkolahjaisia tai älyllisesti kehitysvammaisia, otettiin mukaan meta-analyysiin. Tutkitut lääkeaineet olivat stimulantit, antipsykootit, litium, antikonvulsantit ja klonidiini. 12 tutkimusta (85,7 %) oli lumekontrolloituja. Seuranta-aika vaihteli 2 ja 12 viikon välillä. Vastetta mitattiin strukturoiduilla arviointilomakkeilla.
Tutkimuksista kaksi keskittyi risperidoniin (N = 58 henkilöä). Päämuuttujana oli yleinen sairastavuus (Clinical Global Impressions - Severity = CGI-S) ja toissijaisena muuttujana aggressiivinen käyttäytyminen (Overt Aggression Scale = OAS).
Risperidonia käyttäneiden henkilöiden sairastaminen väheni tilastollisesti merkitsevästi enemmän kuin vertailuryhmän (SMD = -2,19; 95 % luottamusväli -3,07 – -1,31) (Z = 4,89, p < 0,001). Risperidonilääkitys vähensi aggressiivista käyttäytymistä (SMD = -1,30; 95 % luottamusväli -3,56–0,96), mutta muutos ei saavuttanut tilastollista merkitsevyyttä (Z = 1,13, p = 0,26).
Cochrane-katsaus «Loy JH, Merry SN, Hetrick SE ym. Atypical antipsyc...»2 sisälsi 8 satunnaistettua kontrolloitua ja kaksoissokkoutettua tutkimusta, joissa tutkittiin risperidonia (n = 7) ja ketiapiinia verrattuna lumeeseen lasten ja nuorten häiriökäyttäytymisen hoidossa. Kolme tutkimuksista oli monikeskustutkimuksia. Lapsia ja nuoria oli yhteensä 678 (tutkimuskohtaisesti 19–335 henkilöä), ja he sairastivat uhmakkuus- tai käytöshäiriötä tai tarkemmin määrittämätöntä käyttäytymisen häiriötä (= disruptive behavior disorder NOS). Heillä sai olla oheissairautena ADHD, masennustila tai ahdistuneisuushäiriö. Tutkittavat olivat avohoitopotilaita (n = 6), sairaalapotilaita (n = 1) tai sijaishuollon asiakkaita (n = 1).
Keskimääräinen risperidoniannos vaihteli välillä 0,98–1,5 mg/vrk. Seuranta-aika vaihteli välillä 4–10 viikkoa. Päämuuttujina olivat aggressiivinen käyttäytyminen, käytösoireet ja painon muutos.
Risperidoni vähensi aggressiivista käyttäytymistä: yksittäisissä tutkimuksissa efektikoko (effect size, ES) vaihteli pienestä (-0,13; 95 % luottamusväli -1,04–0,77) suureen (-1,26; 95 % luottamusväli -2,49 – -0,02). Meta-analyysissä (n = 3 tutkimusta; n = 238 henkilöä) ärtyneisyys (Aberrant Behavior Checklist - Irritability) oli tutkimusjakson lopussa risperidonia saaneilla henkilöillä keskimäärin 6,49 pistettä vähäisempää kuin lumetta saaneilla (95 % luottamusväli -8,79 – -4,19), ja tuloksen arvioitiin olevan kliinisesti merkittävä.
Risperidoni vähensi käytösoireilua: yksittäisissä tutkimuksissa efektikoko vaihteli pienestä (-0,14; 95 % luottamusväli -1,04–0,76) suureen (-1,63; 95 % luottamusväli -2,76 – -0,49). Meta-analyysissä (n = 2; n = 225 henkilöä) käytösoireet (Nisonger Child Behavior Rating Form - Conduct Problems) olivat risperidonia saaneilla lapsilla ja nuorilla keskimäärin 8,61 pistettä matalampia kuin lumetta saaneilla lapsilla ja nuorilla (95 % luottamusväli -11,40 – 5,74), ja tuloksen arvioitiin olevan kliinisesti merkittävä.
Meta-analyysissä «Pringsheim T, Hirsch L, Gardner D ym. The pharmaco...»3 arvioitiin antipsykoottien vaikutusta uhmakkuus- ja käytösoireisiin sekä aggressiiviseen käyttäytymiseen lapsilla ja nuorilla, joilla oli ADHD, uhmakkuushäiriö, käytöshäiriö tai tarkemmin märittämätön käyttäytymisen häiriö (disruptive behavior disorder NOS). Meta-analyysi arvioi 11 seurantatutkimuksen tulokset (antipsykootit). 6 tutkimuksessa oli mukana lapsia ja nuoria, joilla oli joko heikkolahjaisuus tai älyllinen kehitysvamma. 8 tutkimusta tutki risperidonia.
4 seurantatutkimusta keskittyi lapsiin ja nuoriin, joilla oli uhmakkuushäiriö, käytöshäiriö, tarkemmin määrittämätön käyttäytymisen häiriö ja heikkolahjaisuus/älyllinen kehitysvamma. Useimmilla oli myös ADHD (osuus vaihteli 59 % ja 76 % välillä). 1 tutkimuksen aineiston muodostivat lapset ja nuoret, joilla osalla oli normaali älyllinen suorituskyky ja osalla ei. Näiden 5 tutkimuksen aineiston kooksi muodostui 398 (yksittäisten tutkimusten aineistonkoko vaihteli välillä 13–119). Seuranta-aika vaihteli 4 viikosta 6 kuukauteen. Kaikissa 5 tutkimuksessa päämuuttujina toimivat joko käytösoireet tai aggressiivinen käyttäytyminen.
Kaikki 5 tutkimusta raportoivat risperidonilääkityksen hyödyistä. 3 tutkimusta viidestä voitiin ottaa mukaan meta-analyysiin. Risperidoni vähensi käytösoireita ja aggressiivista käyttäytymistä lumelääkitystä enemmän, ja ero oli tilastollisesti merkitsevä (SMD = -0,72; 95 % luottamusväli -0,97 – -0,47; I2 = 31 %, p< 0,001).
3 seurantatutkimusta keskittyi lapsiin ja nuoriin, joilla oli uhmakkuushäiriö, käytöshäiriö tai tarkemmin määrittämätön käyttäytymisen häiriö sekä normaali älykkyys ja osalla myös ADHD. 1 tutkimuksen aineiston muodostivat lapset ja nuoret, joista osalla oli normaali älyllinen suorituskyky ja osalla ei. Näiden 4 tutkimuksen aineiston kooksi muodostui 429 (yksittäisten tutkimusten aineistonkoko vaihteli välillä 25–216). Seuranta-aika vaihteli 4 viikosta 6 kuukauteen. Kaikkien tutkimusten päämuuttuja oli häiritsevä tai aggressiivinen käyttäytyminen. 2 tutkimusta neljästä voitiin ottaa mukaan meta-analyysiin.
Risperidoni vähensi häiritsevää ja aggressiivista käyttäytymistä lumelääkitystä enemmän, ja ero oli tilastollisesti merkitsevä (SMD = -0,60; 95 % luottamusväli -0,89 – -0,31; I2 = 0 %, p< 0,001).