Kansainvälisessä monikeskustutkimuksessa «Home PD, Bergenstal RM, Bolli GB ym. New Insulin G...»1 oli 549 iältään yli 18-vuotiasta tyypin 1 diabetesta sairastavaa, joilla aiemmin oli käytössä vähintään vuoden ajan monipistoshoito ja joiden HbA1c oli 53–86 mmol/mol. Heidät satunnaistettiin saamaan aiemman perusinsuliinin tilalle glargiinia 300 yks/ml (gla 300) tai glargiinia 100 yks/ml (gla 100) kerran päivässä aamuisin tai iltaisin. Aiemmin käytössä ollutta ateriainsuliinia jatkettiin. Glargiinin aloitusannos määräytyi aiemman perusinsuliinin mukaan, ja sen annosta titrattiin ohjeiden mukaan.
HbA1c:n lähtötaso oli 65 mmol/mol (8,1 %) molemmissa ryhmissä. Ikä tutkimuksen alussa oli 47 vuotta, BMI 27,6 kg/m2 ja diabeteksen kesto oli keskimäärin 21 vuotta. Aiempana perusinsuliinina oli glargiini- (81,5 %), detemir- (15,5 %) tai NPH-insuliini (3,0 %). Tutkimus kesti 6 kuukautta.
HbA1c-tason muutos 6 kuukauden aikana oli sama ryhmien välillä. Hypoglykemioiden suhteen 6 kuukauden aikana ei ollut eroja: yksi tai useampi mitattu hypoglykemia (glukoosi < 3,9 mmol/l) tai vakava hypoglykemia (toisen apua vaativa) todettiin 93 %:lla glargiini 300 ja 94 %:lla glargiini 100 -insuliiniryhmässä 6 kuukauden aikana. Varmistettujen hypoglykemioiden (≤ 3,9 mmol/l mihin aikana tahansa vuorokaudessa) ilmaantuvuus oli gla-300- vs. gla-100-ryhmissä 78,4 vs. 72,5 / potilasvuosi. Sen sijaan ensimmäisen 8 viikon aikana glargiini 300 ryhmässä oli vähemmän yöllisiä mitattuja tai vakavia hypoglykemioita verrattuna glargiini 100 -ryhmään (rate ratio 0,69; 95 % luottamusväli 0,53–0,91). 8 viikon jälkeen eroa ei todettu (RR 1,03 (0,76–1,41).
Japanilaisessa monikeskustutkimuksessa «Matsuhisa M, Koyama M, Cheng X ym. New insulin gla...»2 oli 243 iältään yli 18-vuotiasta tyypin 1 diabetesta sairastavaa, joilla aiemmin käytössä oli vähintään 1 vuoden ajan monipistoshoito ja joiden HbA1c oli 53–86 mmol/mol. Heidät satunnaistettiin saamaan aiemman perusinsuliinin tilalle glargiinia 300 yks/ml (gla 300) tai glargiinia 100 yks/ml (gla 100) kerran päivässä.
Glargiinin aloitusannos määräytyi aiemman perusinsuliinin mukaan, ja jatkossa annosta muutettiin ohjeiden mukaan. Aiempaa ateriainsuliinia jatkettiin.
HbA1c:n lähtötaso oli 65 mmol/mol molemmissa ryhmissä. Ikä tutkimuksen alussa oli 45 vuotta, BMI 23,5 kg/m2 ja diabeteksen kesto oli keskimäärin 13 vuotta. Aiempana perusinsuliinina oli glargiini- (90,1 %), detemir- (9,5 %) tai NPH-insuliini (0,4 %). Tutkimuksen kesto oli 6 kuukautta.
HBA1c-tason muutos 6 kuukauden aikana ei eronnut ryhmien välillä. Koko vuorokauden (24 tunnin) aikana mitattujen hypoglykemioiden (glukoosi < 3,9 mmol/l) tai vakavien hypoglykemioiden (toisen apua vaativa) määrä oli 94,76 vs. 75,31 tapahtumaa / potilasvuosi (rate ratio 0,80; 95 % luottamusväli 0,65–0,98) ja yöllisten (klo 00:00–05:59) mitattujen tai vakavien hypoglykemioiden määrä oli 11,24 vs. 7,46 tapahtumaa / potilasvuosi (rate ratio 0,66 95 % luottamusväli 0,48–0,92) glargiini 300 ryhmässä verrattuna glargiini 100 -ryhmään. Yöllisten hypoglykemioiden osalta ero oli selvempi eli niitä oli 34 % vähemmän glargiini 300 ryhmässä kuin glargiini 100 ryhmässä.
Kansainväliseen monikeskustutkimukseen «Riddle MC, Bolli GB, Ziemen M ym. New insulin glar...»3 otettiin mukaan aikuisikäisiä tyypin 2 diabetesta sairastavaa, joilla oli ennestään käytössä insuliinimonipistoshoito, perusinsuliinina NPH tai glargiini ja joilla HbA1c oli 53–86 mmol/mol (7–10 %). Metformiinin tai insuliinin lisäksi ei ollut käytössä muita diabeteslääkkeitä. Yhteensä 807 diabetesta sairastavaa satunnaistettiin saamaan perusinsuliiniksi glargiinia 300 yks/ml (glargiini 300) tai glargiinia 100 yks/ml (glargiini 100) kerran päivässä. Aiempaa ateriainsuliinia jatkettiin.
Hoitoryhmät eivät eronneet toisistaan tutkimuksen alussa. HbA1c oli 65,6 mmol/mol (8,15 %), ikä 60 vuotta, BMI 36,6 kg/m2 ja diabeteksen kesto keskimäärin 16 vuotta. Perusinsuliinin ja ateriainsuliinien määrät olivat 0,67 ja 1,20 yks/kg/päivä lähtötilanteessa. Metformiini oli käytössä 57,4 %:lla. Tutkimuksen kesto oli 6 kuukautta.
HBA1c-tason lasku seuranta-aikana oli sama, eli molemmissa ryhmissä -9,1 mmol/mol (-0,83 %).
Todetun hypoglykemian (≤ 3,9 mmol/l) tai vakavan hypoglykemian ilmaantuvuus oli 25,48 vs. 26,76 tapahtumaa / potilasvuosi (RR 0,95; 95 % luottamusväli 0,80–1,13) koko vuorokauden aikana (24 tuntia) ja 3,13 vs. 4,2 tapahtumaa / potilasvuosi (RR 0,75; 95 % luottamusväli 0,58–0,95) yöllä (klo 00:00–05:59) 6 kuukauden seurannan aikana.
59 tyypin 1 diabetesta sairastavaa aikuista (≥ 18 vuotta ja < 70 vuotta), joilla lähtötilanteen HbA1c oli ≤ 9,0 %, satunnaistettiin avoimeen, kaksivaiheiseen (glargin aamu tai iltaannostelu) 16 viikkoa kestäneeseen tutkimukseen «Bergenstal RM, Bailey TS, Rodbard D ym. Comparison...»4. Tutkittavat annostelivat kerran vuorokaudessa joko glargin 300 yks/ml (G la-300) ja glargin 100 yks/ml (Gla-100) insuliinia. Ensisijaisen päätetapahtuma oli keskimääräinen prosentuaalinena aikaosuus, jonka henkilöt olivat glukoosin tavoitetasolla (4,4–7,8 mmol/l) kudosglukoosin jatkuvassa mittauksessa (CGM; Dexcom Seven Plus) kahden viimeisen viikon aikana kummallakin 8 viikon ajanjaksolla. Toissijaisena päätetapahtumana arvioitin mm. hypoglykemioiden esiintyvyys koko vuorokauden aikana (24 t) tai yöaikaan (klo 00:00–05:59) koko tutkimusjakson aikana (varmistettuna plasman glukoosin mittauksella).
Tutkittavat eivät lähtötilanteessa eronneet merkittävästi toisistaan. He olivat keskimäärin 44,2-vuotiaita ja sairastaneet tyypin 1 diabetesta 22,1 vuotta ja HbA1c oli keskimäärin 7,51 %.
Tavoiteglukoosin alueella vietetyn ajan osuudessa ei ollut merkitsevää eroa ryhmien välillä. Koko vuorokauden aikana (24 t) hypoglykemioissa ei ollut merkitsevää eroa ryhmien välillä, mutta yöllisten hypoglykemioiden (HbA1c < 3 mmol/l) tai vakavien hypoglykemioiden määrä oli alhaisempi Gla-300 ryhmässä verrattuna Gla-100 ryhmään (4,0 vs 9,0 tapahtumaa / osallistujavuosi; rate ratio 0,45 (95 % CI 0,24-0,82)).