Venlafaksiini on serotoniinin ja noradrenaliinin takaisinoton estäjä, jonka käyttöaiheita ovat depression lisäksi yleistynyt ahdistuneisuus, sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkihäiriö.
Venlafaksiinista aikuisten ADHD:n hoidossa on julkaistu 3 avointa tutkimusta «Adler LA, Resnick S, Kunz M ym. Open-label trial o...»1, «Findling RL, Schwartz MA, Flannery DJ ym. Venlafax...»2, «Hedges D, Reimherr FW, Rogers A ym. An open trial ...»3, joihin rekrytoitiin yhteensä 44 potilasta vaihtelevin diagnostisin kriteerein (DSM-IV:n ADHD, ADD; Utah-kriteerien mukainen ADHD). Näistä potilaista 32 oli mukana 8 viikon mittaisten tutkimusten loppuun asti, muut keskeyttivät haittavaikutusten vuoksi.
Tutkimuksissa käytetty venlafaksiiniannos vaihteli 25–225 mg/vrk. 2 tutkimuksessa «Findling RL, Schwartz MA, Flannery DJ ym. Venlafax...»2, «Hedges D, Reimherr FW, Rogers A ym. An open trial ...»3, joissa yhteensä 20 potilasta oli tutkimuksissa mukana loppuun asti, 15 potilasta (75 %) sai hoitovasteen.
Adler ym. tutkimuksessa «Adler LA, Resnick S, Kunz M ym. Open-label trial o...»1 raportoitiin 12:n loppuun saakka mukana olleen potilaan ADD-oireiden vähentyneen selvästi.
Kommentti: Tutkimukset eivät olleet vertailevia, ja ne olivat sekä pieniä että nykystandardein arvioituna heikkolaatuisia. Tulosten sovellettavuutta suomalaiseen väestöön heikentävät muun muassa kirjavat diagnostiset kriteerit. Tutkimusten perusteella ei voida vetää johtopäätöksiä venlafaksiinin tehosta ADHD-oireiden lievittämisessä mutta, kuten kaikissa tutkimuksissa todetaan, ne antavat perusteen tehdä laajempia, lumekontrolloituja tutkimuksia.
Venlafaksiinin vaikutuksesta ADHD:n oireisiin aikuisilla on tehty 1 satunnaistettu kontrolloitu tutkimus «Amiri S, Farhang S, Ghoreishizadeh MA ym. Double-b...»4. Tutkimus toteutettiin Iranissa, Tabrizin lääketieteellisen yliopiston psykiatrian yksikössä 3/2009 – 4/2010. Tutkimusaineistona oli 44 henkilöä, jotka valikoituivat tutkimukseen sillä perusteella, että heidän lapselleen tai alaikäiselle sisarukselleen oli tehty ADHD-diagnoosi.
Tutkimuksen sisäänottokriteerinä oli 18–45 vuoden ikä ja DSM-IV-TR-diagnoosikriteerien mukainen ADHD. Lapsuuden oirekuvaa arvioitiin tutkittavan ja lähiomaisen haastattelun avulla, eikä yhdelläkään tutkittavista ollut ollut ADHD-lääkitystä aiemmin käytössä. Tutkittavat jaettiin venlafaksiini- ja lumeryhmiin tietokoneen tekemän satunnaislukulistan avulla.
Tutkimuksen poissulkukriteerinä oli mikä tahansa samanaikainen psykiatrinen häiriö, krooninen somaattinen sairaus (esimerkkeinä kouristukset ja sydän- ja verisuonisairaus), päihdehäiriö viimeisen puolen vuoden aikana, raskaus tai imetys.
Tutkimuksen kesto oli 6 viikkoa, ja venlafaksiinin annos oli 75 mg/vrk viikoilla 1–2, 75 mg x 2/vrk viikoilla 3–4 ja 75 mg x 3/vrk viikoilla 5–6. Annosnosto oli pakotettu, ei yksilöllinen. Päätulosmuuttujana oli CAARS-itsearviointilomakkeen oirepisteiden lasku tutkimuksen aikana. Toissijaisena tulosmuuttujana oli samaisen asteikon "ADHD-indeksi"-alaskaalan pistemäärän vähintään 25 %:n lasku, mikä määriteltiin hoitovasteeksi.
Kummassakin ryhmässä oli 22 henkilöä. Otoskokoa ei perusteltu voimalaskelmin, ja tehokkuustutkimukseen se on selvästi liian pieni. Ryhmät eivät tutkimuksen alussa eronneet toisistaan iän, koulutustason, painon, verenpaineen tai oirepisteiden määrän osalta. Kummastakin ryhmästä 1 tutkimushenkilö putosi tutkimuksen aikana pois, koska kyseiset henkilöt eivät osallistuneet 3 viikon seurantakäynnille. Lisäksi venlafaksiiniryhmästä putosi 1 henkilö pois haittavaikutusten vuoksi. Tilastollisissa analyyseissa huomioitiin vain ne tutkimushenkilöt, jotka olivat mukana koko tutkimuksen ajan, eli analyysi ei ollut ITT (intention-to-treat).
Päätulosmuuttujan osalta venlafaksiini ja lumelääke eivät eronneet toisistaan. Kummassakin ryhmässä ADHD-oireet laskivat tilastollisesti merkitsevästi kaikkien 4 skaalan osalta (inattentio-oireet, hyperaktiiviset/impulsiiviset oireet, kokonaisoirepisteet ja ADHD-indeksi), mutta oirepisteiden keskimääräinen muutos ei eronnut venlafaksiini- ja lumeryhmien välillä.
Toissijainen tulosmuuttuja (25 % lasku ADHD-indeksipisteissä) oli merkitsevä – venlafaksiiniryhmässä hoitovasteen sai 75 % ja lumelääkeryhmässä 19 % tutkimushenkilöistä (p = 0,001).
Kommentti: Venlafaksiini näyttäisi vähentävän ADHD-oireita, mutta näiden pienten ja heikkolaatuisten tutkimusten (joista vain 1 oli satunnaistettu ja lumekontrolloitu, muut avoimia tutkimuksia) perusteella ei voida arvioida, onko venlafaksiini lumelääkettä tehokkaampi ADHD:n oireiden hoidossa aikuisilla. Hoitosuosituksen antamiseen olemassa oleva tieto on riittämätöntä.