Tässä näytönastekatsauksessa esitetään tulokset kahdesta tutkimuksesta, jossa kohderyhmänä ovat olleet > 6 kuukautta «Peurala SH, Karttunen AH, Sjögren T ym. Evidence f...»1 ja > 3 kuukautta «Mehrholz J, Pohl M, Elsner B. Treadmill training a...»2, «Mehrholz J, Elsner B, Werner C ym. Electromechanic...»3 aiemmin aivoverenkiertohäiriön (AVH) sairastaneet.
Kävelyharjoittelua kannattaa tehdä myös AVH:n myöhäisemmässä vaiheessa, mutta kävelyharjoittelumuodoilla ei ole vaikutusta. Yhtä pitkän kävelymatkan tai -ajan harjoittelu perinteisin menetelmin (fysioterapeutti ja liikkumisen apuvälineet), kävelymatolla tai elektromekaanisilla kävelyn harjoituslaitteella tuottaa verrannolliset tulokset. Ei-itsenäiset kävelijät eivät kuitenkaan hyödy kävelymattoharjoittelusta, joten heille elektromekaaninen kävelyn harjoituslaite on hyödyllisempi.
Suomessa tehdyssä systemaattisen katsauksen meta-analyyseissä «Peurala SH, Karttunen AH, Sjögren T ym. Evidence f...»1 vertailtiin kävelyharjoittelua lumeeseen (9 RCT-tutkimusta), kävelyharjoittelua muuhun fysioterapiaan (11 RCT-tutkimusta) ja spesifejä kävelyharjoittelumenetelmiä verrattuna perinteiseen kävelyharjoitteluun fysioterapeutin avustamana (24 RCT-tutkimusta) aivoverenkiertohäiriön (AVH) sairastuneilla. Kuntoutujien tuli olla yli 18-vuotiaita, ja kävelyharjoittelusta tuli käydä ilmi joko harjoitteluun käytetty minuuttimäärä tai kävelty matka. AVH:n sairastaneita oli interventioryhmässä 1 277 ja kontrolliryhmässä 1 038. Keskiarvoikä vaihteli tutkimuksissa 50:stä (SD15) 75:een (SD10) vuoteen.
Kävelyharjoittelulla saavutetaan kroonisessa vaiheessa parempi kävelynopeus (keskiarvoero 0,11 m/s, luottamusväli 0,01–0,22; P = 0,03; I² = 82 %) ja kävelymatka (keskiarvoero 34,64 m, luottamusväli 10,81–58,47; P = 0,004; I² = 59 %) kuin lumeharjoittelulla tai ilman harjoittelua (ks. taulukko). Tutkimuksissa kävelyharjoittelua tehtiin 12–18 sessiota 4–6 viikon aikana 30–60 minuuttia kerrallaan.
AVH:n kroonisessa vaiheessa kävelyharjoittelu tuottaa paremman tulokset kävelynopeudessa (keskiarvoero 0,12, luottamusväli 0,07–0,16; P < 0,01; I² = 64 %), mutta kävelymatkan suhteen kävelyharjoittelu ja muu fysioterapia ovat verrannolliset (keskiarvoero 13,28, luottamusväli -13,97–40,53; P = 0,34; I² = 49 %). Tutkimuksissa kävelyharjoittelua tehtiin 12–36 sessiota 3–12 viikon aikana 20–60 minuuttia kerrallaan.
Spesifeillä kävelyharjoittelumenetelmillä tarkoitettiin niitä kävelyharjoittelun muotoja, jotka käyttivät hyväksi esimerkiksi rytmistä auditiivista ärsykettä kävelyn aikana, kävelymattoa tai elektromekaanista kävelyn harjoituslaitetta. Nämä menetelmät olivat verrannolliset kroonisessa vaiheessa kävelynopeuden (keskiarvoero -0,02, luottamusväli -0,13–0,08; P = 0,65; I² = 94 %), kävelymatkan (keskiarvoero -23,00, luottamusväli -80,71–34,71; P = 0,92; I² = 95 %), kävelyn itsenäisyyden (keskiarvoero 0,00, luottamusväli -0,1–0,1; P = 1,00) ja itsestä huolehtimisen (keskiarvoero -0,25, luottamusväli -0,88–0,37; P = 0,43; I² = 0 %) suhteen. Tutkimuksissa kävelyharjoittelua tehtiin 20–30 sessiota 4–6 viikon aikana 20–60 minuuttia kerrallaan.
Meta-analyysi/ Sairastamis-vaihe | Kävelyharjoittelu vs ei harjoittelua tai lume-harjoittelu | Kävelyharjoittelu vs muu fysioterapia | Spesifi kävelyharjoittelu vs perinteinen kävelyharjoittelu |
---|---|---|---|
Krooninen, > 6 kuukautta | Vahva näyttö kävelynopeudessa ja -matkassa – Kävelyharjoittelu parempi. | Vahva näyttö kävelynopeudessa ja kohtalainen kävelymatkassa – Menetelmät verrannolliset. | Vahva näyttö kävelynopeudessa ja matkassa ja niukka kävelyn itsenäisyydessä ja itsestä huolehtimisessa – Menetelmät verrannolliset. |
Cochrane-katsauksessa «Mehrholz J, Pohl M, Elsner B. Treadmill training a...»2 arvioitiin 44 tutkimusta. Näistä 22 tutkimusta (1 588 osallistujaa) vertasi painokevennetyllä kävelymatolla toteutettua kävelyharjoittelua muuhun fysioterapiainterventioon, ja 16 tutkimusta (823 osallistujaa) vertasi kävelymatolla ilman painokevennystä toteutettua kävelyharjoittelua muuhun fysioterapiainterventioon, puuttuvaan interventioon tai lumeinterventioon. 2 tutkimusta (100 osallistujaa) vertasi kävelymatolla toteutettua kävelyharjoittelua painokevennyksellä tai ilman ja 4 tutkimuksessa (147 osallistujaa) ei mainittu, käytettiinkö painokevennystä vai ei. Osallistujien keski-ikä vaihteli 50:stä 75 vuoteen.
Harjoittelu kävelymatolla ei lisää AVH:n sairastaneiden todennäköisyyttä saavuttaa itsenäinen kävelykyky (risk difference (RD) -0,00; 95 % luottamusväli -0,02–0,02; P = 0,94; I² = 0 %), mutta se lisää todennäköisyyttä kasvattaa kävelynopeutta (keskiarvoero 0,07 m/s; 95 % luottamusväli 0,01–0,12; P = 0,02; I² = 57 %) tai kävelykestävyyttä (keskiarvoero 32,36 metriä; 95 % luottamusväli -3,10–67,81; P = 0,07; I² = 63 %). Henkilöt, jotka intervention alussa pystyivät kävelemään itsenäisesti, hyötyivät harjoittelusta eniten ja myös säilyttivät saavutetun hyödyn seurantamittauksessa (keskiarvoero 58,88 metriä; 95 % luottamusväli 29,10–88,66; P = 0,0001; I² = 0 %). Henkilöt, jotka eivät pystyneet kävelemään intervention alussa, eivät hyötyneet harjoittelusta.
Krooninen vaihe, > 3 kuukautta sairastumisesta, itsenäiset kävelijät:
Kävelymatolla harjoittelu tulee yhdistää muuhun harjoitteluun. Sitä ei käyttää ainoana menetelmänä kävelynopeuden ja -kestävyyden harjoittamisessa.
Cochrane-katsauksessa «Mehrholz J, Elsner B, Werner C ym. Electromechanic...»3, jossa arvioitiin 23 tutkimusta (999 osallistujaa), todettiin elektromekaanisella kävelyn harjoituslaitteella toteutetun kävelyharjoittelun yhdistettynä muuhun fysioterapiaan lisäävän todennäköisyyttä saavuttaa itsenäinen kävelykyky (todennäköisyyssuhde 2,39; 95 % luottamusväli 1,67–3,43; P < 0,00001; I² = 0 %). Elektromekaanisella kävelyn harjoituslaitteella toteutettu kävelyharjoittelu ei lisännyt kävelynopeutta (keskiarvoero 0,04 m/s; 95 % luottamusväli -0,03–0,11; P = 0,26; I² = 73 %) tai kävelykestävyyttä (keskiarvoero 3 metriä 6 minuutin kävelytestissä; 95 % luottamusväli -29–35; P = 0,86; I² = 70 %). Eniten harjoittelusta hyötyivät henkilöt, joilla sairastumisesta oli kulunut vähemmän kuin 3 kuukautta tai jotka eivät pystyneet kävelemään intervention alussa.
Krooninen vaihe, > 3 kuukautta sairastumisesta
Tutkijat eivät löytäneet eroja akuutin tai subakuutin vaiheen ja kroonisen vaiheen saavutetussa kävelyn itsenäisyydessä elektromekaanisilla kävelylaitteilla harjoittelun jälkeen (Chi2 = 3,36, df = 2; P = 0,19).
Kommentit: Joissakin tutkimuksissa oli alkutilanteessa kävelykykyisiä henkilöitä, harjoituslaitteissa oli eroja, samoin harjoittelun kestossa ja harjoitustiheydessä. Joissakin harjoitteluissa kävelyyn yhdistettiin myös sähköstimulaatiota pareettiseen alaraajaan.
Kommentti: Tutkimuksen «Peurala SH, Karttunen AH, Sjögren T ym. Evidence f...»1 laadun ja sovellettavuuden arvioi Erja Poutiainen.