Takaisin

Harjoittelun intensiteetin vaikutus olkapään toimintakykyyn ja työhön paluuseen olkapääsairauksissa

Näytönastekatsaukset
Marja Huuskonen
12.4.2022

Näytön aste: C

Korkean intensiteetin kohdennettu harjoittelu saattaa nopeuttaa töihin paluuta verrattuna matalan intensiteetin harjoitteluun.

Australialainen fysioterapeuttien ryhmä «Malliaras P, Johnston R, Street G ym. The Efficacy...»1 selvitti korkean intensiteetin vaikuttavuutta ja haittoja rotator cuff -tendinopatiassa verraten sitä matalan intensiteetin harjoitteluun systemaattisessa katsauksessa. Tietokantoina olivat Cochranen kontrolloidut tutkimukset, MEDLINE, EMBASE ja CINAHL maaliskuuhun 2019 asti.

Tutkimukseen valittiin satunnaistettuja kontrolloituja tutkimuksia, joissa vertailtiin korkean intensiteetin harjoittelua matalaan intensiteetin harjoitteluun. Tutkimuksissa oli tutkittu olkapään toimintaa ja kipua (yleisesti, aktiivisuorituksessa, yöllä) ja haittatapahtumien lopputulokset oli arvioitu kahden itsenäisen tutkijan taholta.

Katsauksen tutkimukset valitsi kaksi tutkijaa, jotka arvioivat tutkimusharhaa Cochranen käyttämällä työmenetelmällä. Ensisijainen päätemuuttujien arviointi tuli olla vähintään 6 viikon kohdalla aina 3 kuukauteen asti (muiden päätemuuttujien kohdalla 6 viikon ja 3 kuukauden välillä).

3 tutkimusta (283 potilasta) valittiin mukaan, ja näissä harhan mahdollisuus arvioitiin matalaksi. 1 tutkimuksessa (potilasmäärä 102) olkapään toiminta korjaantui korkean intensiteetin harjoittelulla paremmin kuin matalan intensiteetin harjoittelulla (ryhmien välinen ero 20 pistettä, 95 % luottamusväli 12–28). Ryhmien välillä ei havaittu eroa liike- tai yökivun suhteen 6 viikon tai 3 kuukauden kohdalla.

Toisessa tutkimuksessa (120 potilasta) ei saavutettu mitään kliinisesti toiminnallista hyötyä korkean intensiteetin harjoittelusta verrattuna matalan intensiteetin harjoitteluun 6 viikon kohdalla.

Yhdessä tutkimuksessa 61 potilaan kohdalla korkean intensiteettisen harjoittelusta arvioitiin olevan hyötyä, mutta tulos jää kliinisen toimintakyvyn suhteen epävarmaksi 6 viikon ja 3 kuukauden kohdalla. Tutkimuksessa ei kivun muutosta selvitetty. Riski haittavaikutustapahtumille jäi epävarmaksi.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kommentti: Katsauksessa todettiin, että on edelleen liian vähän tutkimuksia, joissa on tutkittu korkean intensiteetin harjoittelua rotator cuff -tendinopatiassa. Lisää laadukkaita tutkimuksia tarvittaisiin.

Epävarmuutta jää myös sen osalta, että liittyykö korkean intensiteetin harjoitteluun haittatapahtumariskiä, sillä näitä ei ole raportoitu tutkimuksissa. Näyttö vaikuttavuudesta alentui useista tekijöistä johtuen: suorituskyky- ja havaitsemisvirheistä, epätarkkuuksista ja seuranta-ajan lyhyydestä. Harjoitteluaika 4–6 viikkoa arvioitiin liian lyhyeksi.

Yksikään tutkimuksista ei raportoi intensiteettiä spesifisesti (esim. maksimi toistomäärä) tai absoluuttisena kuormituksena. Tutkimusten välillä oli eroa siinä, miten korkean intensiteetin harjoittelu oli määritetty (2 160–3 150 toistoa/viikko), ja samoin vertailu matalan intensiteettiseen harjoittelumäärään vaihteli (300–420 toistoa/viikko). 2 tutkimuksessa oli vertailua kuormittamattomiin aktiivisiin liikkeisiin, mutta sisältäen progressiivisuutta pienemmällä kuormituksella.

Østerås selvitti työryhmänsä «Østerås H, Arild Torstensen T, Arntzen G ym. A co...»2 kanssa, voidaanko harjoitteluterapialla vaikuttaa sairauslomiin ja olkapään kuntoutukseen liittyviin kustannuksiin. Tulosmuuttujina olivat kustannukset fysioterapiasta sekä muut kustannukset: sairauspäivät, työpanos ja yli 16 vuorokauden jälkeiset kustannukset sairausvakuutusjärjestelmästä.

Tutkittavilla oli oltava toispuoleista pitkäkestoista ortopedin tai lääkärin diagnosoimaa subakromiaalista kipua tai impingementiä ja heidän tuli olla iältään 18–60-vuotiaita. Inkluusiokriteerit olivat seuraavat: vähintään 3 kuukautta kestänyt oire, ei aikaisempaa olkapään leikkausta, normaali niska, kyynärpää ja rintarangan toiminta ilman säteilyoireita, ei neurologisia sairauksia, ei aikaisempaa dislokaatiota, murtumaa, subluksaatiota eikä annettua fysioterapiaa viimeisen 6 kuukauden aikana. Poissulkukriteereinä oli sydän-, hengitystie- tai metaboliasairaat, jotka eivät kyenneet osallistumaan tutkimukseen.

Kyseessä oli satunnaistettu kontrolloitu tutkimus, jossa 61 potilasta satunnaistettiin 2 ryhmään. Kaikille tehtiin 1 päivän testaukset ennen tutkimuksen alkua ja hoitojen päättyessä 3 kuukauden kohdalla. Testaaja ei ollut sokkoutettu ja tutkittavat tiesivät, mikä oli tutkimuksen kulku.

Ryhmä 1 oli terapiaryhmä, jossa harjoittelu oli voimakas intensiteettistä (HD) (n = 31, keski-ikä 46,1 vuotta (SD 11,2), miehiä 33,1 % ja naisia 2,1 %). Ryhmä 2 taas sai matalamman intensiteetin harjoittelua (LD) (N = 30, keski-ikä 41,8 vuotta (SD 14,5), miehiä 26 %, naisia 18,8 %).

Ryhmien välillä ei ollut merkitsevää eroa pituuden, painon, hoitokertojen tai oireiden keston suhteen. Terapia kesti 3 kuukautta ja sitä annettiin 3 kertaa viikossa. Fysioterapeutit eivät tienneet satunnaistamisesta. Erot ryhmien välillä tulivat toistojen ja aikaa vievien aerobisten harjoitusten määrässä. Harjoitteet laadittiin yksilöllisesti.

Kaikissa harjoitteissa pyrittiin lisäämään olkapään ratojen liikelaajuuksia, humeroscapular-rytmin palauttamista ja suljetun ketjun harjoituksia. Vain intensiteetti vaihteli ryhmien välillä: 3 x 30 sarjoja ja aina, kun kipu antoi myöden, lisättiin painoa harjoitteluun. Mukana oli myös yleisiä harjoitteita, kuten kuntopyöräilyä, soutulaiteharjoittelua ja stepperiä sekä lämmittelyyn että peruskunnon kohottamiseen. Jokaisen hoidon jälkeen kysyttiin potilaan omia tuntemuksia.

Merkitsevyysrajaksi asetettiin p < 0,05 ja kliinisesti merkitsevä ero oli 30 %. ES 0,1, 0,5 ja 0,8 oli arvioitu pieneksi, keskinkertaiseksi ja suureksi vaikutukseksi. 92 % potilaista oli tutkimuksen loppuun asti, yhteensä 5 jäi pois, HD (2) ja LD (3).

Tulosmuuttujat olivat HD-ryhmässä merkitsevästi (p < 0,05) paremmat verrattuna LD-ryhmään. Sairauslomien kustannus laski HD-ryhmässä 59,1 % (95 % luottamusväli 46,1–71,7), kun taas LD-ryhmässä laskua oli 42,3 % (95 % luottamusväli 32,6–52,0). Ero oli siis merkitsevä. Päivissä ero oli ryhmien välillä 4,1 vuorokautta.

Norjassa on arvioitu, että olkapääkivun vuoksi syntyy 19 100 sairauslomapäivää kuussa. Hoidon vaikutus vähentämällä sairauslomia 50 % on merkittävä, koska se tarkoittaisi Norjassa 3,3 miljoonan kruunun säästöä kuussa tai 38,4 miljoonan kruunun säästöä vuodessa.

Työhön paluu oli HD-ryhmässä parempi: sairauslomaprosentti putosi 33,4 % aina 8,4 % ja LD-ryhmässä 44,4 % aina 22,0 % (-25 vs. -22,4 %).

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kommentti: Tutkimuksen laatua alensi pieni otoskoko. Seuranta-aika oli kohtalainen mutta sen jälkeistä tietoa ei ole tarvituista sairauslomista tai kustannuksista. Sokkoutuksen puutteiden vaikutus kustannuksiin jäi pieneksi. Varsinaisia fysioterapian vaikuttavuuseroja ei kuvattu. Tutkimus oli selvästi terveysekonominen.

Kirjallisuutta

  1. Malliaras P, Johnston R, Street G ym. The Efficacy of Higher Versus Lower Dose Exercise in Rotator Cuff Tendinopathy: A Systematic Review of Randomized Controlled Trials. Arch Phys Med Rehabil 2020;101:1822-1834 «PMID: 32682937»PubMed
  2. Østerås H, Arild Torstensen T, Arntzen G ym. A comparison of work absence periods and the associated costs for two different modes of exercise therapies for patients with longstanding subacromial pain. J Med Econ 2008;11:371-81 «PMID: 19450093»PubMed