Vuonna 2008 julkaistussa meta-analyysissa «Flood RG, Badik J, Aronoff SC. The utility of seru...»1 haluttiin selvittää, voiko C-reaktiivisen proteiinin (CRP) avulla erottaa virus- ja bakteeriperäisen lasten kotisyntyisen keuhkokuumeen toisistaan. Meta-analyysissa oli mukana ennen vuotta 2006 julkaistuja tutkimuksia, jotka täyttivät seuraavat kriteerit: 1) potilaiden ikä oli yhden kuukauden ja 18 vuoden välillä, 2) CRP-määritys ja keuhkokuva oli otettu alkuvaiheen arvioinnissa, 3) seerumin CRP:n raja-arvoa 30–60 mg/l oli käytetty erottamaan virus- ja bakteeriperäinen keuhkokuume toisistaan, 4) bakteeri- ja virusperäisen pneumonian kriteerit oli esitetty ja 5) lapset olivat akuutisti sairaita. Tutkimusanalyysiin otettiin mukaan kahdeksan prospektiivista tutkimusta (n = 1 230), joista neljä oli tehty Suomessa. Bakteerin aiheuttamaksi keuhkokuumeeksi hyväksyttiin sekä pelkkä bakteeri-infektio että virus-bakteerisekainfektio. Viruskeuhkokuumeet ja etiologialtaan epäselvät keuhkokuumeet yhdistettiin ei-bakteeriperäisiksi keuhkokuumeiksi. Bakteerietiologia oli todettu veriviljelyssä, yskösviljelyssä tai pleuranesteen viljelyssä. Yhdessä tutkimuksessa ei käytetty mikrobiologista diagnostiikkaa. Mukaan otetuilla lapsilla oli kliinisesti ja radiologisesti osoitettu keuhkokuume. Bakteerietiologia oli löytynyt 41 % lapsista joko yksin tai viruksen kanssa. Seerumin CRP oli merkitsevästi todennäköisemmin yli 35–60 mg/l lapsilla, joilla oli bakteerin aiheuttama keuhkokuume, kuin lapsilla, joilla oli ei-bakteeriperäinen keuhkokuume (OR = 2,58; 95 % luottamusväli 1,20–5,55). Hyväksyttyjen tutkimusten välillä oli huomattavaa heterogeenisuutta (Q = 37,7; p < 0,001; I2 = 81,4). Meta-analyysin perusteella seerumin CRP > 30–60 mg/l ei ollut riittävän sensitiivinen ja spesifinen osoittamaan keuhkokuumeen bakteerietiologiaa.
Italialaisen meta-analyysin jälkeen tehtyyn prospektiiviseen tutkimukseen «Don M, Valent F, Korppi M ym. Differentiation of b...»2 otettiin 101 aikaisemmin tervettä lasta, joilla todettiin keuhkokuvassa kotisyntyinen keuhkokuume. Potilailla oli hengitystieinfektion oireita ja keuhkokuumeeseen sopivia löydöksiä keuhkokuvassa. Tutkimukseen ei otettu lapsia, joilla oli krooninen perussairaus, uloshengitysvaikeus tai sairaalasyntyinen keuhkokuume. Lapsista 63 % oli alle 5-vuotiaita (mediaani 3,6 vuotta) ja 81 % hoidettiin kotona. Keuhkokuumeen etiologia tutkittiin serologisesti. Bakteeri löytyi 47 lapselta (69 %), virus 42 lapselta (62 %) ja viruksen ja bakteerin aiheuttama sekainfektio 21 lapselta (31 %). Seerumin suurentuneilla CRP- ja prokalsitoniini (PCT) -pitoisuuksilla ja valkosolumäärillä ei ollut merkitsevää yhteyttä keuhkokuumeen etiologiaan. Kun CRP oli > 100 mg/l, valkosolut > 15 x 109/l, PCT > 1,0 mikrog/l ja lasko > 65 mm/h, oli positiivisen tuloksen uskottavuusosamäärä (LR+, likelihood ratio) 2,7 pneumokokin ja viruksen aiheuttaman keuhkokuumeen erottamisessa. Jos CRP oli > 200 mg/l, valkosolut > 22 x 109/ l, PCT > 18 mikrog/l tai lasko > 90 mm/h, oli LR+ 3,4. Atyyppisen ja viruksen aiheuttaman keuhkokuumeen erottamisessa LR+ oli 3,9. Mikään näistä markkereista ei erottanut yksin eikä yhdessä luotettavasti pneumokokin ja atyyppisen bakteerin aiheuttamaa pneumoniaa toisistaan. Tutkimus osoitti, että mikään määrityksistä ei ollut riittävän sensitiivinen ja spesifinen erottelemaan bakteerin ja viruksen osoittamaa keuhkokuumetta toisistaan. Vaikka erottelukyky paranee yhdistämällä useiden mittareiden tiedot, pienet arvot eivät pysty sulkemaan bakteerietiologiaa pois.
Suomalaisessa väestöpohjaisessa tutkimuksessa «Heiskanen-Kosma T, Korppi M. Serum C-reactive prot...»3, joka oli toteutettu vuosina 1981–1982, oli mukana 193 kotisyntyistä keuhkokuumetta sairastavaa lasta. Keuhkokuume oli kaikissa tapauksissa radiologisesti varmennettu. Keuhkokuumeen etiologia selvitettiin serologisesti. Lasten keski-ikä oli 5,7 vuotta, ja 51 % lapsista oli alle 5-vuotiaita. Sairaalahoitoa tarvitsi 53 % alle 5-vuotiaista ja 12 % 5–15-vuotiaista lapsista. Mikrobiologinen etiologia osoitettiin 68 % potilaista. Mikrobiologisten löydösten perusteella potilaat jaettiin neljään ryhmään. Pneumokokkiryhmään kuuluivat Streptococcus pneumoniae -bakteerin yksin aiheuttamat infektiot ja sekainfektiot virusten ja muiden bakteerien kanssa (n = 57). Atyyppisten bakteerien ryhmään kuuluivat Mycoplasma pneumoniae ja Chlamydia pneumoniae -infektiot sisältäen sekainfektiot virusten kanssa sekä kaksi sekainfektiota Haemophilus influenzaen kanssa (n = 43). Virusryhmään kuuluivat potilaat, joilla keuhkokuumeen aiheuttajana oli ainoastaan virus, ja yksi tapaus, jossa kyseessä oli viruksen ja Moraxella catarrhalis -bakteerin aiheuttama sekainfektio (n = 28). Tuntemattoman etiologian ryhmään kuului 61 potilasta, ja tähän ryhmään oli sijoitettu myös kaksi yksittäistä H. influenzae-infektiota sekä yksi yksittäinen M. catarrhalis -infektio. Keskimäärin CRP-pitoisuus oli pneumokokkiryhmässä 26,8 mg/l (95 % luottamusväli 20,1–33,5 mgl), mykoplasma-klamydiaryhmässä 31,8 mg/l (20,5–33,1 mg/l), virusryhmässä 26,1 mg/l (19,1–33,1 mg/l) ja tuntemattoman etiologian ryhmässä 24,9 mg/l (18,8–31,0 mg/l). Keskimääräinen CRP oli 27,1 mg/l 63 sairaalapotilailla (n = 63) ja 27,4 mg/l poliknikkapotilailla (n = 130). Noin puolella potilaista CRP oli alle 20 mg/l. Tutkimuksen mukaan seerumin CRP-arvoilla ei ollut merkitsevää yhteyttä keuhkokuumeen etiologiaan.
Vuonna 1981–1982 tehdyssä suomalaisessa tutkimuksessa «Korppi M. Non-specific host response markers in th...»4 oli mukana 194 kotisyntyisen keuhkokuumeen vuoksi sairaalaan otettua lasta. Keuhkokuva oli otettu kaikilta lapsilta ja pneumoniadiagnoosi varmistettu 161 tapauksessa. Potilaista 92 oli alle 2-vuotiaita ja 69 yli 2-vuotiaita. Virusperäinen keuhkokuume oli 38 lapsella ja pneumokokin aiheuttama keuhkokuume 41 lapsella. LR+ oli suurin (1,7) seuraavalla yhdistelmällä: CRP > 80 mg/l, valkosolut > 17 x 109/l, PCT > 0,84 μg/l tai lasko > 63 mm/h. Sensitiivisyys oli 61 % ja spesifisyys 65 %. Tutkimuksen mukaan nämä määritykset eivät ole riittävän sensitiivisiä ja spesifisiä erottamaan bakteeri- ja virusperäistä keuhkokuumetta toisistaan.
Samasta aineistosta vuonna 1997 julkaistussa tutkimuksessa «Korppi M, Heiskanen-Kosma T, Leinonen M. White blo...»5 selvitettiin seerumin CRP:n, laskon ja veren valkosolujen käyttökelpoisuutta lasten pneumokokkikeuhkokuumeen erottamisessa viruskeuhkokuumeesta. CRP ja lasko olivat merkitsevästi suuremmat lapsilla, joilla oli keuhkokuvassa alveolaarinen varjostuma (n = 53), kuin lapsilla, joilla oli interstitiaalinen varjostuma (n = 108). CRP:n (> 60 mg/l) sensitiivisyys pneumokokin aiheuttaman keuhkokuumeen erottamiseen viruksen aiheuttamasta oli 26 %, spesifisyys 83 % ja LR+ 1,5. Tutkimuksen mukaan CRP:llä, laskolla ja valkosolumärällä on rajallinen kyky erottaa pneumokokkikeuhkokuume muista keuhkokuumeista. CRP:n ja laskon yhdistäminen analyyseissä radiologisiin löydöksiin ei parantanut erottelukykyä.
Suomalaisessa vuonna 2000 julkaistussa tutkimuksessa «Toikka P, Irjala K, Juvén T ym. Serum procalcitoni...»6 oli mukana 126 lasta, joilla oli kotisyntyinen sairaalassa hoidettu keuhkokuume. Keuhkokuumeista 54 % oli bakteeriperäisiä ja 32 % virusperäisiä. Aiheuttajaa ei pystytty määrittämään 14 %:ssa tapauksista. Lapsilla, joilla oli bakteerin aiheuttama keuhkokuume, seerumin CRP oli merkitsevästi suurempi kuin niillä, joilla keuhkokuumeen aiheuttaja oli virus (96 mg/l vs. 54 mg/l; p = 0,008). Samoin seerumin PCT oli merkitsevästi suurempi (2,1 mikrog/l vs. 0,56 mikrog/l; p = 0,019). Jos raja-arvona käytettiin CRP-arvoa > 80 mg/l, oli sensitiivisyys 59 %, spesifisyys 68 % ja LR+ 1,85. CRP-arvon ollessa yli 150 mg/l oli sensitiivisyys 31 %, spesifisyys 88 % ja LR+ 2,6. Tutkimuksen perusteella CRP ja PCT eivät erottele luotettavasti bakteeri- ja virusperäistä keuhkokuumetta toisistaan, mutta hyvin suuri CRP sulkee pois pelkän virusetiologian.
Australialaisen tutkimuksen «Bhuiyan MU, Blyth CC, West R ym. Combination of cl...»7 aineistona oli 230 keuhkokuvalla varmistetun kotisyntyisen keuhkokuumeen vuoksi sairaalahoitoon otettua lasta, joista 91 % oli saanut pneumokokkikonjugaattirokotteen. 30 lapsella todettiin joko komplisoitunut keuhkokuume (empyeema) tai veriviljelypositiivinen keuhkokuume; nämä muodostivat varmistetun bakteeripneumonian ryhmän. Loput 200 lasta ryhmiteltiin oletettuihin viruskeuhkokuumeisiin ja muihin keuhkokuumeisiin sen mukaan, todettiinko nenänielunäytteestä respiratorinen virus PCR-tutkimuksella. ROC-käyrän alle jäävä pinta-ala oli CRP:lle 0,81 ja veren valkosoluille 0,63 varmistetun bakteerikeuhkokuumeen erottamisessa oletetuista viruskeuhkokuumeista ja muista keuhkokuumeista. CRP:n raja-arvolla 72 mg/l herkkyys oli 75 % ja tarkkuus 82 %.
Kommentti: Seerumin CRP-pitoisuuden ja veren valkosolumäärän perusteella ei voida luotettavasti erottaa lasten virus- ja bakteeriperäistä keuhkokuumetta toisistaan. Tutkimuksissa LR+ jäi alle viiden, mitä pidetään kliinisesti merkittävänä rajana osoittamaan testin erottelukyky. Suuri CRP-arvo (yli 60–80 mg/l) viittaa bakteeri-infektioon, mutta pieniä arvoja esiintyy myös bakteerin aiheuttamissa keuhkokuumeissa. Veren valkosolumäärä toimii erottelussa huonosti. CRP:n määrityksestä voi olla hyötyä harkittaessa sairaalahoidon ja antibioottihoidon tarvetta ja epäiltäessä komplisoitunutta keuhkokuumetta, mutta avohoidossa rutiininomaiset määritykset eivät ole tarpeen. Näytönastekatsauksen tutkimusten heikkoutena oli se, että ei ole olemassa luotettavaa menetelmää bakteeri- ja virusperäisen keuhkokuumeen erottamiseksi toisistaan.
Vuonna 2011 julkaistussa BTS:n (British Thoracic Society) lasten kotisyntyisen keuhkokuumeen hoitosuosituksessa «Harris M, Clark J, Coote N ym. British Thoracic So...»8 todetaan, että akuutin vaiheen proteiineja ei voida käyttää käyttää virus- ja bakteeriperäisen keuhkokuumeen etiologian erottamisessa eikä niitä pitäisi rutiininomaisesti tutkia lapsilta. Myös vuonna 2011 julkaistu IDSA:n (Infectious Diseases Society of America) hoitosuositus «Bradley JS, Byington CL, Shah SS ym. The managemen...»9 puoltaa samaa käytäntöä. Kummassakin suosituksessa näyttö on arvioitu tasokkaaksi.