Beetainterferoni 1a, 1b ja glatirameeriasetaatti KEO-vaiheessa aloitettuna siirtävät merkitsevästi varman MS-taudin diagnoosia (ks. näytönastekatsaukset «Beetainterferoni 1b ilmeisesti pidentää aikaa kliinisesti varman MS-taudin toteamiseen potilailla, joilla on havaittu yksittäinen demyelinaatiotapahtuma (KEO, kliinisesti eriytynyt oireyhtymä) ja aivojen magneettikuvauksissa (MK) aktiivisen tulehduksen merkkejä.»B, «Beetainterferoni 1a pidentää aikaa kliinisesti varman MS-taudin toteamiseen potilailla, joilla on havaittu yksittäinen demyelinaatiotapahtuma (KEO, kliinisesti eriytynyt oireyhtymä) ja aivojen magneettikuvassa aktiivisen tulehduksen merkkejä.»A, «Varhain aloitettu beetainterferoni 1b saattaa vähentää 3 vuoden seurannassa toimintakyvyn heikkenemistä potilailla, joilla on ollut yksittäinen demyelinaatiotapahtuma (kliinisesti eriytynyt oireyhtymä, KEO) ja joiden riski kehittää kliiniset kriteerit täyttävä MS-tauti on arvioitu suureksi. Varhain aloitetulla hoidolla verrattuna myöhemmin aloitettuun hoitoon ei liene vaikutusta toimintakykyyn 5 ja 8 vuoden kohdalla tehtyjen analyysien mukaan.»C ja «Glatirameeriasetaatti ilmeisesti pidentää aikaa kliinisesti varman MS-taudin toteamiseen potilailla, joilla on havaittu yksittäinen demyelinaatiotapahtuma (KEO, kliinisesti eriytynyt oireyhtymä) ja aivojen magneettikuvauksissa (MK) aktiivisen tulehduksen merkkejä.»B). Tutkimuksia tulkittaessa on kuitenkin huomioitava, että varman MS-taudin diagnostiset kriteerit ovat muuttuneet tutkimusten aloituksen ja julkaisemisen jälkeen. Näissä tutkimuksissa oli mukana suuri määrä potilaita, jotka aiemmin täyttivät KEO:n kriteerit, mutta nykyisten magneettikuvauslöydöksiä painottavien kriteerien mukaan (McDonald 2010) täyttäisivät varsinaisen MS-taudin kriteerit. Tutkimuksista ei pysty tarkkaan analysoimaan potilasmääriä, joiden osalta diagnostiset kriteerit olisivat muuttuneet. Tiedossa kuitenkin on potilasaineistojen alkutilanteen MK-parametrit, jotka on kerrottu taulukossa «KEO:n lääkehoitotutkimusten potilaiden lähtötilanteen magneettikuvauslöydökset....»1. Myös näillä lääkkeillä tehdyt pitkäaikaistutkimukset pohjautuvat samoihin potilasmateriaaleihin.
Tutkimus | Valmiste | Keskim. T2-muutoksia | T2 > 9 (%) | GD+ (%) |
---|---|---|---|---|
REFLEX | IFN1a | 20 | 73 | 41 |
ETOMS | IFN 1a | 26 | 15–44 | 59 |
BENEFIT | IFN 1b | 18 | 70 | 42 |
CHAMPS | IFN 1a | 5 | 29 | 30 |
PreClSe | GA | 30–33 | 84 | 44 |
Beetainterferoni 1a:n pitkäaikaistehoa selvittelevässä tutkimuksessa «Kinkel RP, Dontchev M, Kollman C ym. Association b...»1 oli loppuun asti mukana 127 potilasta, joista 81 oli saanut beetainterferoni 1a:ta 30 µg (varhaisen hoidon ryhmä) ja 74 lumelääkettä (viivästetty hoito) lihakseen pistettynä, kun heillä oli ollut 1. MS-tautiin viittaava oire 1 keskushermostovauriosta 27 vuorokauden aikana ennen tutkimuksen alkamista ja vähintään 2 kliinisesti hiljaista (1 muodoltaan ovoidi tai sijainniltaan periventrikulaarinen) MS-tautiin viittaavaa muutosta aivojen T2-painotteisessa MK:ssa. Varhaisen hoidon ryhmässä lääkitys aloitettiin 1 kuukauden sisällä oirejakson alusta. Viivästetyn hoidon ryhmässä lääkitys aloitettiin mediaani 30 kuukauden kuluttua.
Alkuperäisissä tutkimuksissa (CHAMPS, CHAMPIONS) aloitti 383 potilasta. Heistä 33 % saavutti 10 vuoden seurannan. Pääasiallisia vastemuuttujia olivat kliinisesti varman MS-taudin diagnoosi, vuosittainen pahenemisvaiheiden määrä, sairauden muodon luokittelu, toimintakyky ja MK-löydökset.
10 vuoden seurannassa kumulatiivinen riski kliinisesti varmaan MS-tautiin oli merkittävästi matalampi varhaisen hoidon ryhmässä verrattuna viivästetyn hoidon ryhmään (p = 0,004). Vuosittainen pahenemisvaiheiden määrä oli merkitsevästi vähäisempi varhaisen hoidon ryhmässä (hoitovuosien 0–10 välillä 0,16 vs 0,33, p = 0,02 ja hoitovuosien 5–10 välillä 0,14 vs 0,31; p = 0,03). Ilman pahenemisvaiheita selvinneiden potilaiden osuudessa ei nähty eroja. Eroja ei nähty toimintakyvyssä (EDSS), MK:ssa nähtyjen T2-muutosten määrässä eikä sekundaarisesti progressiiviseen taudin muotoon siirtyneiden potilaiden osuudessa.
Beetainterferoni 1b:n varhaisen lääkehoidon aloituksen (kliinisesti eriytynyt oireyhtymä, KEO) pitkäaikaistehoa selvittelevässä seurantatutkimuksessa lääkehoidon tehoa arvioitiin 3, 5 ja 8 vuoden kohdalla (ks. myös näytönastekatsaus «Varhain aloitettu beetainterferoni 1b saattaa vähentää 3 vuoden seurannassa toimintakyvyn heikkenemistä potilailla, joilla on ollut yksittäinen demyelinaatiotapahtuma (kliinisesti eriytynyt oireyhtymä, KEO) ja joiden riski kehittää kliiniset kriteerit täyttävä MS-tauti on arvioitu suureksi. Varhain aloitetulla hoidolla verrattuna myöhemmin aloitettuun hoitoon ei liene vaikutusta toimintakykyyn 5 ja 8 vuoden kohdalla tehtyjen analyysien mukaan.»C) «Kappos L, Freedman MS, Polman CH ym. Effect of ear...»2, «Kappos L, Freedman MS, Polman CH ym. Long-term eff...»3, «Edan G, Kappos L, Montalbán X ym. Long-term impact...»4. Pääasiallisena vastemuuttujana oli toimintakyky mitattuna EDSS-asteikolla. 3 vuoden kohdalla nähtiin ero toimintakyvyssä varhaisen ryhmän eduksi, mutta 5 ja 8 vuoden kohdalla tätä eroa ei enää ollut. 5 vuoden kohdalla ero nähtiin kognitiivisessa suoriutumisessa (PASAT) varhaisen lääkehoitoryhmän eduksi, mutta 8 vuoden kohdalla tätäkään eroa ei nähty.
Saman tutkimuksen ennakolta suunnitellun 8 vuoden seurantatutkimuksen tulokset on julkaistu kongressiabstraktissa «Edan G, Kappos L, Montalbán X ym. Long-term impact...»4. Vuosittainen pahenemisvaiheiden määrä oli pienempi varhaisen hoidon ryhmässä (0,2 vs 0,26, suhteellinen riskin vähenemä 8 vuoden aikana 22,9 %, RR 0,771, 95 % luottamusväli 0,659–0,903, p = 0,0012). Varhainen hoito pienensi MS-taudin diagnoosin riskiä (varhaisen hoidon ryhmä: 55,5 % vs viivästetyn hoidon ryhmä: 65,8 %; HR 0,678, 95 % luottamusväli 0,525–0,875; p = 0,0030), erot kehittyivät jo 1. vuoden aikana. Toimintakykymittarin (EDSS) tieto 8 vuoden seurannassa saatiin 181 potilaasta (39 % tutkimuksen aloittaneista). Toimintakyvyssä ei nähty eroja ryhmien välillä.