Takaisin

Pitkäaikainen osaproteesin käyttö ja riski parodontaalisairauksille

Näytönastekatsaukset
Olli Saloheimo ja Ritva Näpänkangas
6.2.2019

Näytön aste: B

Irrotettava osaproteesi ei ilmeisesti suurenna parodontaalisairauksien eikä parodontologisista syistä tehtävän hampaan poiston riskiä.

Yhdysvaltalaisessa kliinisessä tutkimuksessa «Kapur KK, Deupree R, Dent RJ ym. A randomized clin...»1 vertailtiin kahden rankaproteesityypin vaikutusta jäännöshampaiston kuntoon. Proteesit tehtiin alaleukaan. Tutkimukseen valittiin 134 veteraania joilla oli joko Kennedy I- (molemminpuolisesti lyhentynyt) tai II-tyypin (toispuoleisesti lyhentynyt) hammaskaari. Tutkimuksesta suljettiin pois potilaat, joilla oli vaikeita yleissairauksia tai lääkityksiä, huono suuhygienia, epävarmat proteesin tukihampaat tai purennallisia ongelmia.

Potilaat jaettiin satunnaisesti kahteen ryhmään, jolle tehtiin joko gingivaalisella i pinteellä (I-bar, 67 potilasta) tai okklusaalisella pinteellä (circumferential, 67 potilasta) kiinnitetty metallirunkoinen irrotettava osaproteesi. Ennen hoidon aloitusta kuusi potilasta molemmista ryhmistä keskeytti hoidon ja ennen ensimmäistä seurantatutkimuskäyntiä neljä potilasta ei suostunut käyttämään tehtyä rankaproteesia.

Lopullisessa tutkimusryhmässä oli 118 potilasta, 59 potilasta molemmissa ryhmissä. Potilaiden keski-ikä oli i-pinneryhmässä 51,0 vuotta ja okklusaalisen pinteen ryhmässä 52,8 vuotta. Potilaat tutkittiin ennen proteettista hoitoa (entry) ja 5 vuoden seuranta-aikana 5 kertaa: ensimmäinen tutkimus oli 16 viikkoa proteesin tekemisen jälkeen (alkutilanne, baseline), myöhemmät tutkimukset 6, 18, 36 ja 60 kuukautta alkutilanteen jälkeen. Tutkimuksessa tehtiin purentaelimistön kliininen tutkimus, verikokeet, röntgenologinen tutkimus, kipsimallit, purentatehokkuustestit, ruokavaliokartoitus sekä kyselytutkimus. Parodontiumin tutkimus sisälsi plakin, hammaskiven, ientulehduksen, ienvetäymien ja hampaan liikkuvuuksien rekisteröinnin, ientaskujen mittauksen sekä hampaiden luutuen määrittämisen (luun korkeus hampaan ympärillä verrattuna hampaan korkeuteen (%), mittaus periapikaalisista röntgenkuvista).

Hoidon katsottiin tutkimuksessa epäonnistuneen, jos tukihammas menetettiin, hampaan liikkuvuus oli 3 (asteikolla 1–3), potilas ei ollut tottunut proteesiin tai potilas ei käyttänyt proteesia syödessä. Tutkimuksen aikana 30 osaproteesin katsottiin epäonnistuneen, joista 25 tapauksessa (12 i-pinneryhmässä ja 13 okklusaalisen pinteen ryhmässä) syynä oli käyttämättömyys syödessä ja viidessä tapauksessa tukihampaan menettäminen. Tukihammas oli menetetty kolmessa tapauksessa parodontologisista syistä, mutta hampaissa oli ollut jo alkutilanteessa heikentynyt luutuki (< 55 %). Muilta osin parodontologisessa tilanteessa ei ollut kliinisesti merkittäviä eroja proteesiryhmien välillä tai seuranta-ajan aikana.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kohorttitutkimuksen «Nevalainen MJ, Närhi TO, Ainamo A. A 5-year follow...»2 tavoitteena oli selvittää hampaan menettämisen riskitekijöitä ja proteesien vaikutusta suun terveyteen ikäihmisillä (76–86-vuotiailla).

Kliiniseen tutkimukseen valittiin mukaan 561 satunnaisesti valittua helsinkiläistä ikäihmistä, jotka olivat syntyneet vuosina 1904, 1909 ja 1914 (tutkimuksen alussa he olivat 76–86-vuotiaita). Heille tehtiin lääketieteellinen tutkimus ja heille tarjottiin myös suun kliininen tutkimus, johon osallistui 364 henkilöä (61 % valituista). Tutkimuksessa mitattiin syljen eritys ja mikrobimäärät (mutans streptokokki, laktobasilli, sieni) ja kirjattiin proteettinen status (kruunu, silta, akryyliosaproteesi, metallirunkoinen osaproteesi), hampaistostatus (DMFT-indeksi), parodontiumin kunto (CPITN-indeksi), juurikarieksen esiintyvyys (RCI-indeksi) ja ienvetäymät. Seuranta-aika oli 5 vuotta. Tutkimuksesta putosi pois 251 tutkittavaa (69 %), seuranta toteutui 113 tutkittavalla (34 miestä ja 79 naista).

Seurannan lopussa hampaallisista henkilöistä 52 %:lla oli käytössä irrotettava proteesi, 34 %:lla akryylirunkoinen ja 18 %:lla metallirunkoinen. Kiinteä proteettinen rakenne oli 38 %:lla henkilöistä.

Osaproteesin käytöllä ja hampaiden menettämisellä oli selvä yhteys. Ikä sinällään ei ollut riski hampaiden menettämiselle. Irtoproteesien käyttäjillä esiintyi enemmän juurikariesta kuin henkilöillä, joilla oli omat hampaat, mutta ero ei ollut tilastollisesti merkittävä. Parodontiumin osalta terveitä leukasekstantteja oli irtoproteesien käyttäjistä 9 %:lla ja henkilöistä, joilla ei ollut irrotettavaa proteesia, 26 %:lla. CPITN-indeksin arvoissa 3–4 ei todettu eroja ryhmien välillä. Irtoproteesien käyttäjillä todettiin korkeampia suun mikrobipitoisuuksia kuin henkilöillä, joilla oli omat hampaat.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Vuosia 2002–2003 koskeva kirjallisuuskatsaus «Wöstmann B, Budtz-Jørgensen E, Jepson N ym. Indica...»3 irrotettavan proteesin indikaatioista. Lähteenä olivat tietokannat Cochrane, Medline PubMed, Current Contents ja DIMDI, haku tehtiin vuonna 2002 ja täydennyshaku touko- ja lokakuussa 2003. Mukaan otettiin kaiken kaikkiaan 86 alkuperäistutkimusta. Seitsemän asiantuntijaa teki konsensuksen proteettisen hoidon indikaatioista ja kontraindikaatioista Delphi-menetelmällä 2,5-päiväisessä työpajassa.

Kirjallisuuden perusteella tutkijat tekivät yhteenvedot irrotettavien ja kiinteiden proteettisten rakenteiden vaikutuksista seuraaviin muuttujiin: purennan toimivuus, ravitsemuksellinen tila, elämänlaatu ja potilaan tyytyväisyys, irrotettavien proteesien vaikutus suun terveydentilaan, purentaelimistön toimintahäiriöt ja suun sairauksien ehkäisy proteettisella hoidolla.

Selvityksen perusteella yksiselitteisiä indikaatioita tai kontraindikaatioita irrotettavan proteesin käytölle ei voida esittää. Asiantuntijat totesivat, että joidenkin tutkimusten tulokset viittaavat siihen, että irrotettavan proteesin käyttö lisää parodontaalisairauksien riskiä ja muun muassa sen vuoksi lyhentyneen hammaskaaren hyväksyminen ilman proteettista hoitoa tai hampaiden korvaaminen implanttikantoisilla kiinteillä rakenteilla on suositeltavampi vaihtoehto kuin irrotettava proteesi.

Mikäli huolehditaan riittävästä plakkikontrollista ja osaproteesi on suunniteltu oikeaoppisesti, riski parodontaalisairauksille ei nouse merkittävästi. Mikäli tukihampaat ovat ehjät ja hampaisto hyvin hoidettu, voidaan kuitenkin harkita irrotettavaa, mieluiten metallirunkoista proteesia. Osaproteeseihin liittyi kuitenkin usein käyttöepämukavuutta. On todennäköistä, että osa osaproteesin käyttäjistä ei sopeudu irtoproteesivaihtoehtoon. Taloudellisilla seikoilla oli vahva vaikutus potilaan hoitopäätökseen ja se suosii osaproteesiratkaisua.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kliininen satunnaistettu, kontrolloitu monikeskustutkimus «Walter MH, Hannak W, Kern M ym. The randomized sho...»4 toteutettiin 14 hammaslääketieteen laitoksella tai sairaalassa Saksassa. Yhteensä 215 potilasta, jolla oli lyhentynyt hammaskaari (tutkimusleuka), jaettiin satunnaisesti seuraaviin ryhmiin: a) puuttuvat hampaat korvattiin irrotettavalla osaproteesilla (109 potilasta) ja b) lyhentynyt hammaskaari, jossa puuttuvia hampaita ei korvattu, vaan olemassa oleva hampaisto kuntoutettiin (106 potilasta). Potilaat olivat yli 35-vuotiaita, ja olivat itse hakeutuneet proteettiseen hoitoon. Heiltä puuttui toisesta leukapuoliskosta molaarit, ja jäljellä oli vähintään kulmahammas sekä yksi premolaari molemmilla puolilla. Potilailla tuli olla hyvä yleisterveys ja heidän tuli olla kieltäytynyt implanttihoidosta. Poissulkukriteerejä olivat psykiatriset ongelmat, leukanivelen toimintahäiriöt, virhepurenta (Angle II tai III) ja päihteiden väärinkäyttö.

Ryhmässä a) 81 potilaalle tehtiin irrotettava osaproteesi (kato 28 potilasta) ja ryhmässä b) hoidettiin 69 potilasta (kato 35 potilasta).

Seuranta-aika oli viisi vuotta, jonka jälkeen tutkimuksessa mukana oli 71 osaproteesipotilasta (ryhmä a) ja 61 lyhentyneen hammaskaaren omaavaa potilasta (ryhmä b). Seurattavat muuttujat olivat hampaiden menetys (päämuuttuja), DMFT-indeksi reikiintyneet hampaat (D), puuttuvat hampaat (M), hampaiden täytteet (F), plakki-indeksi, vertikaalinen kiinnityksen menetys, taskusyvyys ja ienverenvuoto. Kliiniset tutkimukset tehtiin ennen hoitoa, hoidon jälkeen (alkutilanne), kuuden kuukauden kuluttua ja vuosittain sen jälkeen.

Seuranta-aikana 38 potilaalta jouduttiin poistamaan hammas. Yhteensä 18 hammasta poistettiin osaproteesiryhmässä ja 12 hammasta lyhentyneen hammaskaaren ryhmässä. Syyt hampaiden menetykseen olivat reikiintyminen (vastaavasti ryhmittäin 4 ja 2 hammasta), endodonttiset syyt (vastaavasti ryhmittäin 5 ja 5 hammasta), hampaan fraktuurat (ryhmittäin 5 ja 3) ja parodontaaliset syyt (ryhmittäin 4 ja 2). Eniten takahampaita menetettiin endodonttisten syiden (7 kpl) ja fraktuuroiden (6 kpl) vuoksi. Elinaika-analyysillä mitattiin hoidon onnistumista päämuuttujana hampaan menetys. Ryhmien välillä (osaproteesiryhmä ja lyhentyneen hammaskaaren ryhmä) ei ollut tilastollisesti merkittäviä eroja.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kommentit

«Kapur KK, Deupree R, Dent RJ ym. A randomized clin...»1: Tutkimuksessa oli kiinnitetty erityistä huomioita seurannan aikana kotihoitoon, profylaksiaan ja proteesien huoltoon. Tutkimus tukee käsitystä, että oikealla potilasvalinnalla, hyvällä yksilöllisellä ylläpitohoidolla ja proteesien kunnon ylläpitämisellä sekä oikea-aikaisilla korjaavilla toimenpiteillä on merkitystä parodontaalisairauksien ehkäisyssä.

«Nevalainen MJ, Närhi TO, Ainamo A. A 5-year follow...»2: Viiden vuoden seurannassa oli paljon katoa (69 %), mutta tutkittavien ikäryhmässä tämä johtui luonnollisesta poistumasta.

«Walter MH, Hannak W, Kern M ym. The randomized sho...»4: Samasta tutkimusjoukosta on julkaistu myös artikkeli «Walter MH, Marré B, Vach K ym. Management of short...»5, jossa tutkijat totesivat 5 vuoden seurannan jälkeen tilastollisesti merkitsevästi enemmän vertikaalisen kiinnitystason menetystä ja syvempiä ientaskuja osaproteesiryhmässä kuin SDA-ryhmässä. Ryhmien väliset erot kiinnitystason menetyksessä olivat 0,27 mm (95 % LV 0,05–0,48, P = 0,016) sekä ientaskujen syvyydessä 0,22 mm (95 % LV 0,03–0,41, P = 0,023). Erojen kliininen merkitys seuranta-aikaan nähden on pieni. Sama tutkimusryhmä totesi 10 vuoden seurannan jälkeen «Walter MH, Dreyhaupt J, Hannak W ym. The Randomize...»6, että hampaiden menetyksessä ei ollut eroja ryhmien välillä. Kaplan-Meyerin elinaika-analyysissä todettiin 10 vuoden hampaiden säilymisen tulokseksi potilastasolla osaproteesiryhmässä 0,44 (95 % LV 0,30–0,56) ja SDA ryhmässä 0,52 (95 % LV 0,37–0,65) Tutkimuksessa hoidetussa leuassa vastaavasti 0,67 (95 % LV 0,52–0,78) ja 0,60 (95 % LV 0,45–0,73).

Kirjallisuutta

  1. Kapur KK, Deupree R, Dent RJ ym. A randomized clinical trial of two basic removable partial denture designs. Part I: Comparisons of five-year success rates and periodontal health. J Prosthet Dent 1994;72:268-82 «PMID: 7965900»PubMed
  2. Nevalainen MJ, Närhi TO, Ainamo A. A 5-year follow-up study on the prosthetic rehabilitation of the elderly in Helsinki, Finland. J Oral Rehabil 2004;31:647-52 «PMID: 15210024»PubMed
  3. Wöstmann B, Budtz-Jørgensen E, Jepson N ym. Indications for removable partial dentures: a literature review. Int J Prosthodont 2005;18:139-45 «PMID: 15889662»PubMed
  4. Walter MH, Hannak W, Kern M ym. The randomized shortened dental arch study: tooth loss over five years. Clin Oral Invest 2012 Jun 26. [Epub ahead of print] «PMID: 22733244»PubMed
  5. Walter MH, Marré B, Vach K ym. Management of shortened dental arches and periodontal health: 5-year results of a randomised trial. J Oral Rehabil 2014;41:515-22 «PMID: 24673467»PubMed
  6. Walter MH, Dreyhaupt J, Hannak W ym. The Randomized Shortened Dental Arch Study: Tooth Loss Over 10 Years. Int J Prosthodont 2018;31:77-84 «PMID: 29316570»PubMed