Tutkimuksessa «Kosunen TU, Aromaa A, Knekt P ym. Helicobacter ant...»1selvitettiin H. pylori -seropositiivisuuden esiintymistä vuosina 1973 ja 1994 kahdessa väestöotoksessa (Vammala). Vuonna 1973 Kansaneläkelaitoksen terveystutkimuksessa kerätyistä seeruminäytteistä mitattiin helikobakteerivasta-aineet. Tutkimukseen kutsutuista 600 henkilöstä (ikä 15–74 vuotta) tutkimukseen oli osallistunut 492 ja heistä olivat käytettävissä 408:n seeruminäytteet. Vuonna 1994 väestörekisteristä tehtiin uusi satunnaisotanta. Otannassa saadut henkilöt jaettiin 10 vuoden ikäkohortteihin, ja kustakin arvottiin 50 miestä ja naista, yhteensä 600, joita pyydettiin antamaan seeruminäyte helikobakteerivasta-ainetutkimusta varten. Tutkittavaksi saatiin 504 näytettä, joista 14 kuului vuonna 1973 mukana olleille henkilöille. Lisäksi vuonna 1973 mukana olleista 224/372 antoi pyydettäessä toisen verinäytteen vasta-ainetutkimusta varten. Helikobakteerihäätöhoitoa ei ollut käytetty dyspepsian rutiinihoitona paikkakunnalla ennen vuotta 1994,
Edelleen helikobakteeripositiivisia vuonna 1994 oli 40 %, 52 % oli edelleen negatiivisia, 4 % oli muuttunut positiiviseksi ja 4 % negatiiviseksi.
Kaikkiaan helikobakteeripositiivisia vuonna 1973 oli 56,3 % (95 % luottamusväli 46,6–56,3) ja vuonna 1994 31,4 % (95 % luottamusväli 31,1–39,5), ikäryhmässä 15–24 vuotta vuonna 1973 38,2 % (95 % luottamusväli 28,8–47,7) ja vuonna 1994 7,8 % (95 % luottamusväli 2,3–16,1), ikäryhmässä 25–34 vuotta vuonna 1973 41,2 %(95 % luottamusväli 31,1–51,7) ja vuonna 1994 9,0 % (95 % luottamusväli 3,7–17,1), ikäryhmässä 65–74 vuotta vuonna 1973 73,7 % (95 % luottamusväli 56,9–86,6) ja vuonna 1994 68,1 % (95 % luottamusväli 57,5–77,5). Prevalenssi oli pienentynyt yli 20 % yksikköä 21 vuodessa alenemisen kohdistuessa erityisesti nuoriin ikäryhmiin. Serokonversio oli seuranta-aikana vähäistä. Tulosten tulkitaan sopivan hyvin hypoteesiin, että helikobakteeri-infektio oli saatu ja saadaan ilmeisesti lapsena, ja hyvissä hygieniaoloissa tartunta on harvinaista.
Tutkimuksessa «Harvey RF, Spence RW, Lane JA ym. Relationship bet...»2 tarkasteltiin duodenaaliulkuksen (DU) ja helikobakteeri-infektion (Hp) esiintyvyyttä ikäkohortti-ilmiönä Britanniassa (Bristol). Tutkimus oli kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa tarkasteltiin ei-NSAID-peräisen DU:n esiintymistä ikäryhmittäin, ja toisessa osassa tutkittiin hengitystestillä todettavan helikobakteeri-infektion esiintyvyyttä.
Toisessa osassa tutkimukseen väestörekisterin perusteella kutsutuista 10 537 (40 % kutsun saaneista) osallistui tutkimukseen. Osallistuneista 20–59-vuotiaista 15,5 % oli helikobakteeripositiivisia hengitystestillä tutkittuna: vuosina 1940–44 syntyneistä 22,2 %, vuosina 1950–54 syntyneistä 14,6 %, vuosina 1960–64 syntyneistä 9,6 % ja vuosina 1970–74 syntyneistä 2,9 %. DU:n ilmaantuvuus oli vuosina 1940–44 syntyneillä 0,15 ja vuosina 1970–74 syntyneillä 0,01/1 000/vuosi.
Tutkimusten perusteella DU dyspepsian syynä oli yleisin 1930–44 syntyneillä, joista vuosina 1979–83 gastroskopoiduista 34 % ja vuosina 1984–98 38 % sairasti DU:ta.
Helikobakteerin ja duodenaaliulkuksen esiintymisten vähentyminen korreloivat hyvin toisiinsa, ja molempien esiintymisessä oli havaittavissa selvä ikäkohortti-ilmiö.
Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin:
Kommentit
Yllämainitut kohorttitutkimukset «Kosunen TU, Aromaa A, Knekt P ym. Helicobacter ant...»1 ja «Harvey RF, Spence RW, Lane JA ym. Relationship bet...»2 osoittavat helikobakteeri-infektion vähentyneen nuorilla aikuisilla, ja duodenaaliulkus dyspepsiaoireen syynä on käymässä harvinaiseksi alle 50-vuotiailla. "Test and treat"-strategian rutiininomainen käyttö nuorilla dyspepsiapotilailla ei ole enää kustannustehokasta, mutta on perusteltua Suomessa vielä ainakin yli 40-vuotiaille.