Parodontaalisairauksien esiintymistä diabeetikoilla verrattuna ei-diabeetikoihin on tarkasteltu systemaattisessa katsauksessa «Taylor GW, Borgnakke WS. Periodontal disease: asso...»1, joka perustuu vuoden 1960 jälkeen julkaistuihin Medline-hakuun pohjautuviin englanninkielisiin alkuperäisjulkaisuihin ja niiden referenssiluetteloista löydettyihin merkittävimpiin artikkeleihin. Katsaukseen hyväksytyissä tutkimuksissa osassa tutkittavat olivat lapsia ja nuoria, osassa aikuisia. Tutkimuksia on tehty tyypin 1 diabeetikoilla, 2 tyypin diabeetikoilla sekä raskausajan diabetesta sairastavilla. 56 poikkileikkaus- ja 7 kohorttitutkimuksen mukaan diabeetikoilla parodontaalisairauksien esiintyvyys on suurempi ja sairaus on laaja-alaisempaa ja vaikeampaa kuin ei-diabeetikoilla. Myös raskausajan diabetekseen liittyy parodontaalisairauden suurempi esiintyvyys. Huono diabeteksen hoitotasapaino assosioituu parodontaalisairauden vaikeusasteeseen.
Vuonna 2009 julkaistu meta-analyysi «Chávarry NG, Vettore MV, Sansone C ym. The relatio...»2 perustuu 49 poikkileikkaustutkimukseen ja 8 pitkittäiseen tutkimukseen. Siinä todettiin kohonnut parodontiitin riski tyypin 2 diabeetikoilla. Monimuuttuja-analyysin perusteella tyypin kaksi diabeetikoilla on 1,0 mm (95 % luottamusväli 0,15–1,84) enemmän kiinnityskatoa ja 0,46 mm (95 % luottamusväli 0,01–0,91) syvemmät ientaskut kuin ei-diabeetikoilla. Tutkimuksissa on metodologisia puutteita sekoittavien tekijöiden hallinnassa ja tilastollisissa metodeissa. Näyttö siitä, että 1 tyypin diabetes olisi parodontiitin riskitekijä, on vähäistä.
Kahdessa uudemmassa väestöpohjaisessa pitkittäistutkimuksessa «Demmer RT, Holtfreter B, Desvarieux M ym. The infl...»3, «Chiu SY, Lai H, Yen AM ym. Temporal sequence of th...»4 havaittiin sekoittavien tekijöiden kontrolloinnin jälkeen diabeetikoilla olevan ei-diabeetikoihin verrattuna lisääntynyt riski parodontaalisairaudelle «Chiu SY, Lai H, Yen AM ym. Temporal sequence of th...»4, pitkälle edenneeseen kiinnityskatoon ja hampaiden menettämiseen «Demmer RT, Holtfreter B, Desvarieux M ym. The infl...»3. Tutkimuksessa «Demmer RT, Holtfreter B, Desvarieux M ym. The infl...»3 aineistona oli Pommerissa tehty edustava väestötutkimus (n = 2 626), jossa diabeteksen diagnoosi perustui hoitoon käytettyihin lääkkeisiin tai potilaan aikaisempaan diabetesdiagnoosiin. Suun kliinisessä tutkimuksessa mitattiin ientaskusyvyys ja kiinnityksen menetys. Tutkimuksessa todettiin sekä huonossa hoitotasapainossa olevan tyypin 1 diabeteksen (riskisuhde (OR) 1,93, 95 % luottamusväli 1,55–2,39) ja huonossa hoitotasapainossa olevan tyypin 2 diabeteksen (riskisuhde (OR) 1,36, 95 % luottamusväli 1,11–1,67) olevan yhteydessä hampaiden menetykseen. Huonossa hoitotasapainossa oleva tyypin 2 diabetes oli yhteydessä myös ientaskusyvyyteen (P < 0,05) ja kiinnityksen menetykseen (P < 0,05). Hyvässä hoitotasapainossa oleva diabetes ei merkitsevästi yhdistynyt kiinnityksen menetykseen tai ientaskusyvyyteen.
Taiwanilaisessa väestötutkimuksessa «Chiu SY, Lai H, Yen AM ym. Temporal sequence of th...»4, johon oli yhdistetty seurantatutkimus, seurattiin tutkittavia keskimäärin 1,65 vuotta. Seurantatutkimukseen otti osaa 5885 henkilöä. Seuranta-aikana kohonnut paastoinsuliini ≥ 126/ diabeteshistoria yhdistyi parodontaalisairauden syntyyn riskisuhteella (HR) 1,95; 95 % luottamusväli 1,22–3,13 kun analyysissä oli otettu huomioon sekoittavat tekijät. Parodontaalisairauden ilmaantuminen oli mitattu CPI indeksillä (CPI ≥ 3).
Yhdysvaltalaisessa seurantatutkimuksessa «Jimenez M, Hu FB, Marino M ym. Type 2 diabetes mel...»5, joka tehtiin terveyden ammattihenkilöstön keskuudessa (n = 35 247), diabetes yhdistyi itseraportoituun hampaiden menettämiseen ja parodontaalisairauden ilmaantuvuuteen. Seuranta-aika tutkimuksessa oli 20 vuotta ja tutkimuksen alussa kaikki osallistujat olivat parodontogisesti terveitä. Seuranta-ajan kuluessa miehillä, joilla oli tyypin 2 diabetes, oli 1,29-kertainen riski saada parodontiitti (1,28, 95 % luottamusväli 1,13–1,47). Parodontiitin ilmaantuminen oli riippuvainen myös henkilön ravintotottumuksista.
Diabeteksen vaikutusta lasten ja nuorten parodontiumin terveydentilaan selvitettiin Kanadassa 700 lapsen ja nuoren (6–18 vuotta) tapaus-verrokkitutkimuksessa «Lalla E, Cheng B, Lal S ym. Diabetes mellitus prom...»6. Näistä 350 oli diabetespoliklinikan potilaita (325 tyypin 1 diabetes, 25 tyypin 2 diabetes, 93 % insuliinihoitoisia) ja 350 diabetesta sairastamatonta pedodontian klinikan potilaita. Ortodonttisessa hoidossa olevat lapset suljettiin pois.
Kliinisen parodontologisen tutkimuksen perusteella määritettiin gingiviitti (bleeding) ja kiinnitystaso.
Diabeetikoilla oli enemmän plakkia (30 vs 24,4 %, p = 0,003), vuotavia pintoja (19 vs 14 %, p < 0,001) ja yli 2 mm:n kiinnityskatoa (21,1 vs 7,6 % pinnoista, p < 0,001) kuin verrokeilla. Parodontaalisairaus luokiteltiin kolmella eri tavalla ienverenvuodon ja kiinnitystason mukaan ja sairautta käytettiin vastemuuttujana vakioiduissa monimuuttujamalleissa (verenvuoto/verenvuoto + kiinnitystaso/kiinnitystaso). Nuoremmassa ikäluokassa (6–11vuotta) diabetes oli parodontaalisairautta selittävä tekijä, kun vasteena oli mikä tahansa kolmesta määritellystä, ja 12–18-vuotiailla riski parodontaalisairaudelle oli merkitsevästi kohonnut, kun vastemuuttujana oli kiinnitystasomuuttuja. Ienverenvuodon maksimi ajoittuu puberteetin kohdalle (13–14 vuotta) ja tasautuu sen jälkeen. Kiinnityskadon maksimi saavutetaan noin 16 vuoden iässä.
Tulos osoittaa selvän yhteyden diabeteksen ja parodontaalisairauden välillä (diabeetikoilla kohonnut riski sairastua). Tässä tutkimuksessa voitiin ensimmäisen kerran osoittaa diabeetikon kohonnut riski parodontaalisairauteen näinkin varhaisella iällä (6–11 vuotta). Tutkimuksen etuna on se, että siinä mitattiin sekä pehmytkudoksen terveydentilaa että kiinnityksen menetystä (useita vastemuuttujia).
Ruotsista on julkaistu vuonna 1989 poikkileikkaustutkimus «Hugoson A, Thorstensson H, Falk H ym. Periodontal ...»7, jossa Jönköpingin alueen insuliinihoitoisesta diabeetikoista (n = 741) satunnaistettiin hammastutkimukseen 194 potilasta. Parodontologisen statuksen analysoinnissa tiedot 154 diabeetikosta (pitkäkestoinen diabetes, 28,9 ± 10,19 vuotta 82 potilaalla ja lyhytkestoinen, 5,2 ± 1,92 vuotta 72 potilaalla). Kontrolleina toimi 77 iän ja sukupuolen mukaan kaltaistettua ei-diabeetikkoa samalta alueelta. Kliinisessä tutkimuksessa kartoitettiin plakki, hammaskivi, ientulehdus (Löe & Sillness), ientaskujen syvyys ja alveoliluukato premolaari- ja molaarialueilla (paralleelitekniikalla otetut intraoraalikuvat). Potilaat jaettiin parodontaalisairauden vaikeusasteen mukaan 4 eri luokkaan: 1) premolaari- tai molaarialueilla ≤ 12 vuotavaa pintaa ei syventyneitä ientaskuja, 2) premolaari- tai molaarialueilla > 12 vuotavaa pintaa, syventyneitä ientaskuja, mutta ei luukatoa, 3) alveoliluukatoa suurimmassa osassa hampaita, < 1/3 normaaliluutasosta, 4) suurimmassa osassa hampaita alveoliluukato 1/3–2/3 normaaliluutasosta, 5) suurimmassa osassa hampaita luukato ylittää 2/3 normaaliluutasosta.
Hampaiden lukumäärässä ei havaittu eroja diabeetikkoryhmien välillä keskenään eikä verrattuna ei-diabeetikoihin. Sama koski plakin ja hammaskiven esiintymistä. Ientulehdusta esiintyi diabeetikoilla merkittävästi enemmän kuin ei-diabeetikoilla riippumatta iästä ja sukupuolesta. 4–5 mm:n ientaskujen suhteen ryhmät eivät eronneet toisistaan, Pitkäaikaisdiabeetikoilla oli ≥ 6 mm:n taskuja enemmän kuin ei-diabeetikoilla (p < 0,05) ja enemmän pitkälle edennyttä luukatoa kuin vähän aikaa sairastaneilla. 40–49-vuotiailla pitkäaikaisdiabeetikoilla oli merkittävästi enemmän luukatoa kuin vähän aikaa sairastaneilla ja ei-diabeetikoilla (p < 0,05). Käytännöllisesti katsoen terveet tai lähes terveet kiinnityskudokset (ryhmät 1–2) oli pitkäaikaisdiabeetikoista 16 %:lla, vähän aikaa sairastaneista 22,2 %:lla ja ei-diabeetikoista 35 %:lla. Pitkälle edennyttä parodontaalisairautta (ryhmät 4–5) oli vähän aikaa sairastaneista 18,0 %:lla, pitkäaikaisdiabeetikoista 23 %:lla ja 11,7 %:lla ei-diabeetikoista.
Tutkimus osoittaa, että insuliinihoitoisilla diabeetikoilla eri indekseillä mitattuna parodontaalisairautta on enemmän kuin ei-diabeetikoilla ja että pitkään sairastaneiden parodontiumin terveys on huonompi kuin vähän aikaa sairastaneiden.
Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin:
Kommentit
Katsausartikkeli «Taylor GW, Borgnakke WS. Periodontal disease: asso...»1sisältää oleellisimmat työt. Artikkelissa on huomioitu sekä I ja II tyypin diabetes.
Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa «Jimenez M, Hu FB, Marino M ym. Type 2 diabetes mel...»5 tieto suun terveydentilasta perustui itseraportointiin.
Ruotsalaisessa poikkileikkaustutkimuksessa «Hugoson A, Thorstensson H, Falk H ym. Periodontal ...»7 on huomioitava, että tutkimustulokset perustuvat parittaisvertailuihin eikä sekoittavia tekijöitä ole siten huomioitu.