Eislerin ja Daren «Eisler I, Dare C, Hodes M ym. Family therapy for a...»1 satunnaistetussa kontrolloidussa englantilaisessa tutkimuksessa verrattiin kahta perheinterventiomuotoa laihuushäiriöisillä avohoitopotilailla. 40 potilasta (keski-ikä 15,5 vuotta) jaettiin satunnaisesti niin, että toisessa hoitomuotona oli koko perheen terapia (conjoint family therapy, CFT) ja toisessa sellainen perheterapia, jossa potilasta ja vanhempia tavattiin erikseen (separated family therapy, SFT). Tapaamisten määrä vuoden aikana muotoutui kliinisen tarpeen mukaan niin, että CFT:ssä oli tunnin pituisia tapaamisia 16,4 ± 8,9 ja SFT:ssä 45 minuutin tapaamisia 15,5 ± 6,8.
Molemmat terapiamuodot osoittautuivat yhtä tehokkaiksi ravitsemustilan ja psykologisen tilan paranemisen suhteen (muun muassa painonnousu, masentuneisuus, pakkoajatukset, ahdistuneisuus). Niissä perheissä, joissa äiti oli hyvin kritisoiva potilasta kohtaan, SFT kuitenkin osoittautui CFT:a paremmaksi hoitomuodoksi (p = 0,4). Verrattaessa hoitomuotoja yksilöllistä tilannetta mittaavien muuttujien suhteen oireet vähenivät enemmän SFT-ryhmässä, kun taas CFT-ryhmässä tapahtui enemmän psykologisia muutoksia. Perheen vuorovaikutusta mitattiin Expressed Emotion -mittarilla; hoidon myötä vanhempien väliset arvostelevat huomautukset vähenivät (p = 0,001) ja vanhempien välinen keskinäinen lämpö (p = 0,001) lisääntyi.
Edellisen tutkimuksen viiden vuoden seurannassa «Eisler I, Simic M, Russell GF ym. A randomised con...»2 38 potilasta suostui uudelleen arviointiin. Kaiken kaikkiaan hoitomuotojen välillä ei ollut eroa; yli 75 % potilaista oli oireettomia.