Hollannissa tehty prospektiivinen, sokkouttamaton, 1:1-satunnaistettu, faasin 3 non-inferiority-tutkimus nimeltään AMACING «Nijssen EC, Rennenberg RJ, Nelemans PJ ym. Prophyl...»1. Tutkimukseen otettiin vähintään 18-vuotiaita potilaita, jotka tulivat elektiiviseen kuvantamistutkimukseen tai toimenpiteeseen, jossa käytettiin jodipitoista varjoainetta (varjoaine-TT, perifeerinen angiografia, perifeerinen interventio, koronaariangiografia tai PCI). Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia nykyisten varjoainenefropatiaohjeiden turvallisuutta ja kustannus-hyötysuhdetta. Kaikkien potilaiden laskennallinen GFR oli > 30 ml/min.
Tutkimusryhmien välillä ei ollut eroa käytetyn varjoaineineen välillä (matalaosmolaarinen, monomeerinen, non-ioninen iopromidi 300 mg/mL, keskimäärin 92 ml nesteytysryhmässä ja 89 ml ryhmässä, joka ei saanut nesteprofylaksiaa). Tutkimuksista 48 %:ssa varjoainetta annettiin valtimonsisäisesti.
Satunnaistetusti puolelle potilaista (n = 328) annettiin laskimonsisäinen nesteytys isotonisella keittosuolaliuoksella, puolelle (n = 332) ei annettu nesteprofylaksiaa. Käytössä oli 2 nesteytysprotokollaa: lyhyt ja pitkä. Lyhyt (52 %): 0,9-prosenttinen NaCl 3–4 ml/kg 4 tuntia ennen ja 4 tuntia jälkeen varjoaineen annon. Pitkä (48 %): 0,9-prosenttinen NaCl 1 ml/kg 12 tuntia ennen ja 12 tuntia jälkeen. Keskimäärin nestettä annettiin 822 ml ennen ja 809 ml jälkeen varjoaineen annon.
Ensisijaisena päätetapahtumina olivat varjoaineen antamisen jälkeen kehittynyt akuutti munuaisvaurio (AKI:n määritelmä: seerumin kreatiniinipitoisuuden nousu 25 % tai 44 µmol/l 2–6 vuorokauden aikana varjoaineen annon jälkeen), ja nesteyttämättä jättämisen kustannushyöty. AKI kehittyi nesteytysryhmässä 8:lle (2,7 %) ja kontrolliryhmässä samoin 8:lle (2,6 %). Se, että ei annettu nesteytystä, oli merkitsevästi kuluja säästävää. Toissijaisina päätetapahtumina oli seerumin kreatiniinin keskimääräinen nousu 2–6 ja 26–35 vuorokauden kohdalla (ei merkitsevää eroa) ja vakavat haittatapahtumat, joita kehittyi 13:lle nesteytysryhmässä (oireinen sydämen vajaatoiminta), mutta ei kenellekään kontrolliryhmässä. Alaryhmäanalyysissä tulokset olivat yhteneviä näissä ryhmissä: diabeetikot, eGFR < 45 ml/min ja varjoaineen antoreitti.
Tutkijat tulkitsivat tuloksia niin, että jos varjoaineen antaminen optimoidaan (etenkin varjoaineen määrä), niin korkean AKI-riskin potilailla, joilla eGFR on > 29 ml/min/1,73 m2, nesteytysprofylaksia voitaisiin turvallisesti jättää antamatta.
Kommentit: Vaikka tutkimus oli laadukas, se jättää useita kysymyksiä. Ensinnäkin useita näistä potilaista ei ehkä voida pitää ainakaan erittäin korkean AKI-riskin potilaina. Toisekseen, todennäköisesti lähes kaikki potilaat olivat lähtökohtaisesti euvoleemisia, joten tämä vähentää nesteytyksestä mahdollisesti saatavia hyötyjä (vrt. sairaalapotilaat, joilla on usein kuivumaa). Lisäksi annetun varjoaineen määrä oli suhteellisen pieni, ja tämä todennäköisesti vähentää AKI:n ilmaantuvuutta.