156 tyypin I tai II kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusvaihetta sairastavaa potilasta satunnaistettiin «Post RM, Altshuler LL, Leverich GS ym. Mood switch...»1 kaksoissokeasti saamaan bubropioni- (75–450 mg), sertraliini- (50–200 mg) tai venlafaksiinihoitoa (37,5–375 mg) mielialantasaajan rinnalla. Mielialan mahdollista kääntymistä maaniseksi arvioitiin arviointiasteikoilla YMRS (Young Mania Rating Scale) ja CGI-BP (Clinical Global Impression Bipolar). Vaiheen kääntymisen kriteerinä pidettiin vähintään 2 pisteen nousua CGI-BP-asteikolla (manian vaikeusaste) tai kokonaispistemäärää ≥ 3 CGI-BP:ssa tai > 13 pistettä YMRS:ssa.
10 viikon hoidon aikana 15 % venlafaksiinia, 7 % sertraliinia ja 4 % bupropionia saaneista sairauden vaihe kääntyi hypomaaniseksi tai maaniseksi (p = 0,05). Tutkimuksesta putosi 31 % bupropionilla hoidetuista, 41 % sertraliinilla hoidetuista ja 45 % venlafaksiinilla hoidetuista.
Toisessa raportissa samasta aineistosta «Leverich GS, Altshuler LL, Frye MA ym. Risk of swi...»2 tehdyssä raportissa hypomaaniseksi tai maaniseksi kääntyneiden potilaiden osuudet ilmoitettiin 20,9 % venlafaksiini, 19,7 % sertraliini ja 16,7 % bupropioni (ns.) Tässä tulokset oli laskettu LCM (Life Chart Method) perustuen. Venlafaksiinilla vaiheen kääntymisen oireet näyttivät painottuvan sairauden vaikeimpiin muotoihin.
Kommentit
Tutkimukset sisälsivät rajoituksia (lumekontrollin puuttuminen, joustava annostitraus, rapid-cycling-potilaiden mukaanotto ym.). Ensimmäisen raportin päätulosta ei pystytty vahvistamaan toisella arviointitavalla.
Venlafaksiinia (75–375 mg/vrk, keskiannos 260 mg/vrk, SD 97, n = 65) ja litiumia (300-1500 mg/vrk, keskiannos 1140 mg/vrk, SD 299, vasteen ja s-litiumtason perusteella n = 64) verrattiin toisiinsa tyypin bipolaari II depressiovaiheen (DSM-IV, SCID-I) potilailla 12 viikon RCT-tutkimuksessa «Amsterdam JD, Lorenzo-Luaces L, Soeller I ym. Shor...»3. Ensisijaisena vastemuuttujana käytettiin hoitovastetta eli ≥ 50 % oirevähenemää Hamiltonin depressioasteikolla (HRSD) ja toissijaisena CGI (Yleinen kliininen vaikutelma) vaikeusasteen (S) ja muutoksen C) arvioita. Maanisia oireita mitattiin Youngin manian arviointiasteikolla (YMRS). 15,4 % venlafaksiini- ja 43,8 % litiumryhmässä keskeytti tutkimuksen ennenaikaisesti (P = 0,0004). 67,7 % venlafaksiiniryhmässä ja 34,4 % litiumryhmässä täytti tutkimuksen lopussa hoitovasteen kriteerit, p = 0,0002. Litiumiin verrattuna venlafaksiini tuotti suuremman oirepisteiden vähenemän HRSD:ssä: -5,32 SE 1,16, 95 % luottamusväli -7,59 – -3,06, khii2 21,19, p < 0,0001. Myös CGI-C arvio erosi venlafaksiinin hyväksi: -1,31, SE 0,32, 95 % luottamusväli -1,94 – -0,99, khii2 16,95, p < 0,0001. Pistemuutos YMRS:ssä ei eronnut venlafaksiini- ja litiumryhmien välillä (-0,07 SE 0,23, 95 % luottamusväli -0,52–0,39, khii2 0,08, p = 0,77). Niiden potilaiden osuudet, joiden YMRS oli ≥ 8, ei eronnut ryhmien välillä (p = 0,748). Subsynromaalisen hypomaanisen vaiheen esiintyminen oli numeerisesti yleisempää venlafaksiini (29,2 % n = 13 kuin litiumryhmässä 20,3 %, n = 13) mutta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p = 0,31).
Yleiskommentti: Maniariski on huomioitava kaikkia masennuslääkkeitä käytettäessä.