Tulosta

Hyperglykemian merkitys diabeettisen polyneuropatian ilmaantumiselle tyypin 2 diabeteksessa

Näytönastekatsaukset
16.5.2013
Markku Saraheimo

Näytön aste: A

Hyperglykemia on diabeettisen polyneuropatian riskitekijä tyypin 2 diabeetikoilla.

UKPDS-tutkimuksen plasmaglukoosin kontrollitutkimukseen «Tight blood pressure control and risk of macrovascular and microvascular complications in type 2 diabetes: UKPDS 38. UK Prospective Diabetes Study Group. BMJ 1998;317:703-13 »1 kuului 3 867 iältään 25–65-vuotiasta potilasta keski-iän ollessa 54 vuotta. Plasman glukoosiarvot olivat tutkimuksen 3 kuukauden dieettijakson jälkeen 6,1–15,0 mmol/l, jota seurasi satunnainen jako konventionaaliseen tai intensiiviryhmään. Konventionaalisen ryhmän potilaat jatkoivat dieettihoidolla, mikäli plasman glukoosi pysyi alle 15 mmol/l ja hyperglykemiaoireet poissa. Intensiiviryhmän potilaat saivat alusta lähtien hoitona jotakin seuraavista: klorpropamidia, glibenklamidia, glipitsidiä tai kerran päivässä keskipitkävaikutteista tai pitkävaikutteista insuliinia pistoksena. Intensiiviryhmän hoitotavoitteena oli ateriaa edeltävien plasman glukoosin saaminen välille 4–7 mmol/l, jonka ylittyessä hoitoa tehostettiin. Keskimääräinen seuranta-aika oli 11,1 vuotta.

HbA1c:n mediaani oli ensimmäisen 10 vuoden aikana intensiivihoidon ryhmässä 7 % ja konventionaalisen hoidon ryhmässä 7,9 %.

Yhden alaryhmän intensiiviryhmän UKPDS-potilaista muodosti ylipainoisten metformiinia saaneiden diabeetikoiden joukko, jonka seuranta-ajan mediaani oli 10,7 vuotta.

Neuropatia ei kuulunut UKPDS-tutkimuksen primaarisiin päätetapahtumiin, mutta neuropatian ilmaantumista ja etenemistä selvitettiin kuitenkin sensorisen hermojohtumisen osalta biothesiometrillä. Intensiiviryhmän (HbA1c 7 %) diabeetikoilla sensorinen hermojohtuminen heikkeni merkittävästi harvemmin kuin konventionaalisen (HbA1c 7,9 %) ryhmän diabeetikoilla.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Japanilaisessa satunnaistetussa ja prospektiivisessa Kumamoto-tutkimuksessa «Ohkubo Y, Kishikawa H, Araki E ym. Intensive insulin therapy prevents the progression of diabetic microvascular complications in Japanese patients with non-insulin-dependent diabetes mellitus: a rando»2 hoidettiin japanilaisia tyypin 2 diabeetikoita keskimäärin 6 vuotta joko monipistoshoidolla (NPH + lyhytvaikutteinen insuliini) tai perinteisellä insuliinihoidolla (1–2 pistosta NPH-insuliinia/vrk). HbA1c:n keskiarvo oli monipistosryhmässä 7,1 % verrattuna konservatiivisesti hoidettujen 9,4 %:iin. Potilaita oli kaikkiaan 110, ja heidät jaettiin ensin retinopatian ja mikroalbuminurian mukaan joko primaari- tai sekundaari-intervention ryhmään. Tämän jälkeen tehtiin kummassakin ryhmässä satunnainen jako jompaankumpaan insuliinihoidon ryhmään. Potilaiden BMI oli 2 tyypin diabetekseksi länsimaalaisittain matala, mutta tyypillinen japanilaisille keskiarvon ollessa primaaripreventiojoukossa 21–22 ja sekundaaripreventioryhmässä 19. Potilaat olivat iältään noin 50-vuotiaita.

Neuropatian osalta potilaat tutkittiin sekä tutkimuksen alussa että 6 vuoden kohdalla ja tutkimuksissa selvitettiin hermon johtumisnopeus, värinätunnon kynnysarvo, RR-intervalli normaalihengityksen ja syvään hengityksen aikana ja verenpaineen mahdollinen muutos makuulta pystyyn noustessa (= posturaalinen hypotensio).

Tutkimuksen loppuvaiheen analyysissä 6 vuoden kohdalla, arviointi tehtiin molempien hoitoryhmien sisäiset ryhmät yhdistäen (= primaari- + sekundaari-interventio sekä intensiivi- että konventionaalisen hoidon ryhmissä), jolloin oli todettavissa selkeä ero hermon johtumisnopeudessa ja värinätunnon muutoksessa hyvän sokeritasapainon intensiiviryhmän diabeetikoiden eduksi.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

The San Luis Valley Diabetes Study on prospektiivinen seurantatutkimus «Sands ML, Shetterly SM, Franklin GM ym. Incidence of distal symmetric (sensory) neuropathy in NIDDM. The San Luis Valley Diabetes Study. Diabetes Care 1997;20:322-9 »3 Coloradosta vuosilta 1988–92. Tutkimukseen kuului 231 tyypin 2 diabeetikkoa, joilla ei ollut tutkimuksen alussa todettu diabeettista sensorista neuropatiaa (anamneesi, jännerefleksien tutkiminen, lämpötunnon arviointi jaloista). Seuranta-ajan keskiarvo oli 4,7 vuotta. Potilaista 164 oli espanjalaista syntyperää ja 67 ei-espanjalaista syntyperää olevia valkoisia. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää distaalisen symmetrisen sensorisen neuropatian esiintyvyys ja arvioida mahdollisesti taustalla olevien riskitekijöiden merkitystä neuropatian ilmaantumiselle.

Seurannan kuluessa 66 diabeetikolle kehittyi diabeettinen sensorinen neuropatia. Syntyperältään erilaiset ryhmät jakoivat tässä pienessä tutkimuksessa neuropatian suhteen samat riskitekijät. Glukoositasapaino (HbA1c:llä mitattuna) oli yksi merkittävistä riskitekijöistä diabeettisen sensorisen neuropatian kehittymiselle.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: kohtalainen

Hollantilaisessa prospektiivisessa kohorttitutkimuksessa «van de Poll-Franse LV, Valk GD, Renders CM ym. Longitudinal assessment of the development of diabetic polyneuropathy and associated risk factors. Diabet Med 2002;19:771-6 »4 selvitettiin diabeettisen polyneuropatian riskitekijöitä, jotka selittäisivät sekä polyneuropatian mahdollista vaikeutta että polyneuropatian muuttumista seurannan aikana. Tutkimusjoukko oli muodostettu kolmen kaupungin 26 yleislääkärin tyypin 2 diabeetikoista, potilaita kaikkiaan 486. Potilaita seurattiin vuosittain 4 vuoteen saakka diabetekseen liittyvien komplikaatioiden osalta. Diabeettista polyneuropatiaa arvioitiin vuosittain sekä sensorisen toiminnan että refleksien osalta; kipu ja kosketustunto herkillä menetelmillä ja värinätunto useista kohdista molemmista jaloista. Potilaiden sukupuolijakauma oli 1:1 ja keski-ikä oli 65,4 vuotta.

Jo tutkimuksen alussa 31,7 %:lla oli todettavissa diabeettinen polyneuropatia. Potilaista, joilla ei ollut todettavissa diabeettista polyneuropatiaa tutkimuksen alussa, kehittyi 21,3 %:lle seurannan aikana polyneuropatia.

Diabeettisen polyneuropatian toteamista selittäviin tekijöihin kuuluivat ikä, diabeteksen kesto ja HbA1c viimeksi mainitun ollessa näistä kolmesta selittävästä muuttujasta vahvin.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin:

  • Diabetes 1

Kirjallisuutta

  1. Tight blood pressure control and risk of macrovascular and microvascular complications in type 2 diabetes: UKPDS 38. UK Prospective Diabetes Study Group. BMJ 1998;317:703-13 «PMID: 9732337»PubMed
  2. Ohkubo Y, Kishikawa H, Araki E ym. Intensive insulin therapy prevents the progression of diabetic microvascular complications in Japanese patients with non-insulin-dependent diabetes mellitus: a randomized prospective 6-year study. Diabetes Res Clin Pract 1995;28:103-17 «PMID: 7587918»PubMed
  3. Sands ML, Shetterly SM, Franklin GM ym. Incidence of distal symmetric (sensory) neuropathy in NIDDM. The San Luis Valley Diabetes Study. Diabetes Care 1997;20:322-9 «PMID: 9051381»PubMed
  4. van de Poll-Franse LV, Valk GD, Renders CM ym. Longitudinal assessment of the development of diabetic polyneuropathy and associated risk factors. Diabet Med 2002;19:771-6 «PMID: 12207815»PubMed
Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia. Lue lisää
KÄYPÄ HOITO -SUOSITUS Diabetes
LINKKIEN TYYPIT JA VÄRIKOODIT
Kirjallisuusviite
Kuva
Linkki toiselle sivustolle
Lisätietoa
Näytönastekatsaus
PDF-tiedosto
PubMed-abstrakti
Taulukko