Yrjönen esittelee omassa meta-analyysissään «Yrjönen T. Prognosis in Perthes' disease after non...»1 muun muassa aikaisempia julkaistuja seurantatutkimuksia Legg-Calvé-Perthesin sairauden yhteydestä lonkkanivelrikkoon. 40 vuoden seurannassa tutkittavien ollessa yli 50-vuotiaita lonkkanivelrikko näyttäisi kehittyneen suuremmalle osalle potilaista, joilla on todettu Legg-Calvé-Perthesin tauti edeltävästi. Lonkkanivelrikon esiintyvyys nousee tässä sairausryhmässä jo 25–35 ikäisenä.
Yrjönen totesi omassa tutkimuksessaan 49 %:lla potilaista lonkkanivelrikon 43:n ikävuoden kohdalla «Yrjönen T. Long-term prognosis of Legg-Calvé-Perth...»2.
Lane ym. «Lane NE, Lin P, Christiansen L ym. Association of ...»3 tutkivat monikeskustutkimuksessa (tutkimus osa osteoporoositutkimusta Study of Osteoporotic Fractures) yli 65-vuotiaita naisia selvittäen, onko lievällä (subkliininen) acetabulumin dysplasialla yhteyttä lonkkanivelrikkoon. Keskimääräinen seuranta-aika oli 8.34 vuotta. Tutkittavilta otettiin lantioröntgen maaten, ja kuvat luokiteltiin osteofytoosin ja nivelraon kapenemisen perusteella. Acetabulumin dysplasia määritettiin kahdella eri tavalla (ns. central-edge angle ja acetabular depth). Tutkimuksessa 118:lla ei ollut nivelrikkoa ja 58:lla oli radiologinen nivelrikko.
Lievä acetabulumin dysplasia oli yhteydessä lisääntyneeseen lonkkanivelrikon riskiin (OR 2.8, 95 % luottamusväli 1.0–7.9).
Smith ym. «Smith RW, Egger P, Coggon D ym. Osteoarthritis of ...»4 tutkivat acetabulumin dysplasian ja lonkkanivelrikon välistä yhteyttä naisilla (n = 393, ikä 60–75 vuotta), joilta oli otettu urografiakuvaus sairaalatutkimusten yhteydessä. Röntgenkuvat luokiteltiin KL-luokituksen mukaisesti. Acetabulumin dysplasia määritettiin kahdella eri tavalla (ns. central-edge angle ja acetabular depth).
Acetabulumin dysplasia lisäsi suuntaa-antavasti lonkkanivelrikon riskiä, mutta tulos ei ollut tilastollisesti merkittävästi yhteydessä lonkkanivelrikkoon.
Jacobsen ja Sonne-Holm tutkivat lonkkanivelrikon riskitekijöitä poikkileikkaustutkimuksessa «Jacobsen S, Sonne-Holm S. Hip dysplasia: a signifi...»5 2 232 naisella ja 1 336 miehellä (ikä 20–91 vuotta). Tutkimusaineiston muodosti Kööpenhaminassa Österbrossa asuvasta väestöstä otettu satunnaisotos. Tutkittavilta otettiin AP-lantioröntgenkuva seisten. Lonkkanivelen dysplasia määritettiin käyttämällä muun muassa central-edge angle parametria. Tutkimushenkilöä pidettiin lonkkanivelrikkoisena, jos lonkkanivelen nivelraon korkeus oli ≤ 2.5 mm. Lonkkanivelen dyplasian prevalenssi oli 5.4.–12.8 % riippuen menetelmästä, jota käytettiin lonkkanivelen dysplasian määrityksessä.
Lonkkanivelen dysplasia oli tilastollisesti merkittävästi yhteydessä lonkkanivelrikkoon niin miehillä kuin naisilla.
Reijman työryhmineen selvitti prospektiivisessa Hollannissa tehdyssä tutkimuksessa (The Rotterdam Study) «Reijman M, Hazes JM, Pols HA ym. Acetabular dyspla...»6 acetabulumin muodon sekä syvyyden ja lonkkanivelrikon välistä yhteyttä. Tutkimukseen kutsuttiin alun pitäen 10 275 Rotterdamin Ommoordin asukasta (ikä ≥ 55 vuotta). Heistä 6 450 osallistuivat alkututkimukseen ja 3 585 seurantatutkimukseen (keskimääräinen seuranta-aika 6.6. vuotta). Molemmat lonkat kuvattiin seisten. Lähtötilanteessa 3 004 oli KL < 2 tasoinen radiologinen löydös molemmissa lonkissa. Näistä henkilöistä tähän acetabulumin dysplasian riskitekijää selvittävään tutkimukseen osallistui 875 tutkittavaa, joista lopulliseen seurantamittauspisteeseen hyväksyttiin 835 tutkittavaa. Radiologista muutosta KL ≥ 2 pidettiin lonkkanivelrikkotapauksena. Röntgenkuvista määritettiin acetabulumin syvyyttä (acetabular depth, AD) ja muotoa (centre edge (CE) angle) kuvaavat parametrit.
Acetabulumin dysplasia lisäsi merkittävästi lonkkanivelrikon riskiä (OR 4.3, 95 % luottamusväli 2.2–8.7).
McWilliams työryhmineen selvittivät tapaus-verrokkitutkimuksessa «McWilliams DF, Doherty SA, Jenkins WD ym. Mild ace...»7 acetabulumin muodon sekä syvyyden ja lonkkanivelrikon välistä yhteyttä. Tutkimuksessa verrattiin sairaalan ortopedian ja reumatologian klinikoista kerättyjä toispuoleista lonkkanivelrikkoa sairastavia potilaita (n = 566, keski-ikä 67.4 vuotta, naisia 47.9 %) terveisiin sairaalarekisteristä poimittuihin kontrollihenkilöihin (n = 1 108, keski-ikä 64.2 vuotta, naisia 46.3 %), joille oli tehty sairaalatutkimusten yhteydessä urografiatutkimus. Tutkittavilta otettiin lantion AP-röntgenkuva, josta määritettiin acetabulumin syvyyttä (acetabular depth, AD) ja muotoa (centre edge (CE) angle) kuvaavat parametrit. Näiden parametrien perusteella tutkittavat jaettiin tutkimustulosten perusteella kolmeen alaryhmään (korkein, keskimmäinen ja alin tertiiliryhmä). Tutkimushenkilöä pidettiin lonkkanivelrikkoisena, jos lonkkanivelen nivelraon korkeus oli ≤ 2.5 mm. Kontrollihenkilöillä molempien lonkkien nivelraon korkeus piti olla > 2.5 mm.
CE-parametrin suhteen alimmassa tertiilissä olevilla oli 8.06-kertainen riski (95 % luottamusväli 4.87–13.35) ja AD-parametrin suhteen alimmassa tertiilissä olevilla oli 2.53-kertainen riski (95 % luottamusväli 1.28–5.00) lonkkanivelrikkoon. Acetabulumin lievä dysplasia lisäsi siis lonkkanivelrikon riskiä.
Kommentit:
«McWilliams DF, Doherty SA, Jenkins WD ym. Mild ace...»7: Tässä tutkimuksessa käytetty lonkkanivelrikon radiologien luokitusmenetelmä ei ole laajasti käytetty verrattuna yleisemmin käytettyyn radiologiseen KL-luokitusmenetelmään.
Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin: