KH2014 Suositus KH2014 Suositus

Tulosta

Vaikean taustaretinopatian ja varhaisen proliferatiivisen retinopatian laserhoito

Näytönastekatsaukset
20.8.2014
Paula Summanen

Näytön aste: A

Vaikean taustaretinopatian ja varhaisen proliferatiivisen retinopatian laserhoito vähentää retinopatian etenemistä, vitrektomiaa ja näönmenetystä, mutta voi aiheuttaa tai pahentaa makulaturvotusta, joten makulaturvotus tulee hoitaa.

Yhdysvaltain National Eye Instituten tukemassa tutkimuksessa "The Early Treatment Diabetic Retinopathy Study" (ETDRS) tutkittiin, missä vaiheessa on tehokkainta aloittaa valopolttohoito, onko makulan laserhoito tehokasta ja vaikuttaako asetyylisalisyylihappo retinopatian kulkuun diabetespotilailla, joilla oli lievä, kohtalainen tai vaikea taustaretinopatia tai varhainen proliferatiivinen retinopatia, ja makulaturvotusta tai ei. Tähän työhön «Early photocoagulation for diabetic retinopathy. ETDRS report number 9. Early Treatment Diabetic Retinopathy Study Research Group. Ophthalmology 1991;98:766-85 »1, jossa keskitytään kahteen ensimmäiseen kysymykseen, otettiin 3 711 potilasta, joilla oli molemminpuolinen 1) kohtalainen – vaikea taustaretinopatia tai varhainen proliferatiivinen retinopatia mutta ei makulaturvotusta ja näöntarkkuus ≥ 0,5 tai 2) lievä – vaikea taustaretinopatia tai varhainen proliferatiivinen retinopatia ja makulaturvotusta ja näöntarkkuus ≥ 0,1. Makulaturvotuksella tarkoitettiin turvotusta papillin mitan säteellä makulan keskustasta. Potilaiden yleistilan tuli oli sellainen, että heidän arvioitiin voivan osallistua tutkimukseen vähintään viisi vuotta.

Potilaan toinen silmä satunnaistettiin varhaiseen haja- tai paikallishoitoon riippuen silmänpohja- ja fluoreseiiniangiografiakuvista arvioiduista silmänpohjamuutoksista ja toinen silmä valopolttohoidon lykkäämisryhmään eli seurantaan.

Potilaat jaettiin seuraaviin ryhmiin:

Ryhmä 1: kohtalainen – vaikea taustaretinopatia tai varhainen proliferatiivinen retinopatia, mutta ei makulaturvotusta. Hoitona oli välitön lievä (n = 590) tai täysi (n = 583) hajahoito ja myöhempi paikallinen hoito, mikäli kehittyi kliinisesti merkittävä makulaturvotus.

Ryhmä 2a: makulaturvotusta ja vähemmän vaikea (lievä – kohtalainen taustaretinopatia). Hoitona oli välitön paikallinen ja myöhempi lievä (n = 365) tai täysi (n = 362) hajahoito, joka tehtiin, mikäli seurantakäynneillä todettiin vaikea taustaretinopatia tai lievä proliferatiivinen retinopatia, tai välitön lievä (n = 365) tai täysi (n = 356) hajahoito ja myöhempi paikallinen hoito aikaisintaan 4 kuukauden kuluttua, jos makulaturvotus ei ollut vähentynyt eikä näkö ollut parantunut vähintään 5 kirjainta. Hoito aloitettiin 8 kuukauden kontrollikäynnillä, ellei turvotus ollut merkittävästi vähentynyt eli retinan paksuus palannut normaaliksi ja näöntarkkuus parantunut vähintään 10 kirjainta. Vuoden kontrollissa paikallinen hoito aloitettiin, mikäli oli kliinisesti merkittävä makulaturvotus ilman muita ehtoja.

Ryhmä 2b: makulaturvotusta ja vaikeampi retinopatia (vaikea taustaretiopatia tai varhainen proliferatiivinen retinopatia). Hoitona oli välitön paikallinen ja lievä (n = 276) tai täysi (n = 272) hajahoito tai välitön lievä (n = 272) tai täysi (n = 270) hajahoito ja paikallinen hoito aikaisintaan 4 kuukauden kuluttua.

Valopolttohoidon lykkäämisryhmään satunnaistettuihin silmiin aloitettiin täysi hajahoito, kun todettiin vaikea ns. korkean vaaran proliferatiivinen retinopatia. Mikäli tuolloin oli todettavissa myös kliinisesti merkittävää makulaturvotusta, myös se hoidettiin, mutta vain niillä potilaila, joiden toisen silmän hoitoryhmä oli myöhempi paikallinen hoito. Kun 5 vuoden tulokset oli analysoitu ja todettu selvä hyöty paikallisesta laserhoidosta (ETDRS Report Number 1,1985), kliinisesti merkittävä makulaturvotus hoidettiin rajoituksetta.

Hajahoito tehtiin joko täytenä tai lievänä: polttokoko retinalla 500 µm, polton kesto 0,1 mm ja polttomäärä 1 200–1 600 ja 400–650, vastaavasti. Polttoväli täydessä hajahoidossa oli puolen ja lievässä hajahoidossa vähintään yhden polton mitta. Alle kahden papillinmitan kokoiset retinan tason uudissuonet hoidettiin paikallisesti. Hoitokertoja täydessä hajahoidossa oli vähintään kaksi, lievässä yksi. Lisähoitoaihe molemmissa oli uusi retinantason uudissuoni tai aiempien aktivoituminen tai vaikea proliferatiivinen retinopatia.

Makulan paikallinen hoito tehtiin joko suorana tai seulahoitona. Suora hoito: 50–100 μm:n poltot, kesto 0,05–0,1 sekuntia, teholla, jolla saadaan suuret mikroaneurysmat vaalenemaan tai tummenemaan, polttomäärä yksilöllinen. Annettiin yksi hoitokerta ja tarvittaessa lisähoito, mikäli hoidettavissa olevia muutoksia, aikaisintaan 4 kuukauden kuluttua, mikäli edelleen kliinisesti merkittävä makulaturvotus. Seulahoito: < 200 μm:n hento jälki verkkokalvolla, kesto 0,05–0,1 sekuntia, polttomäärä riittävä kattamaan yleisesti tihkuvat alueet tai suonitukosalueet, polttojen väli > poltto, hoitoalue alkaen 500 μm ja ulottuen 3 000 μm:n päähän fovean keskustasta. Lisähoitoaihe oli sama kuin suorassa hoidossa.

Potilaat tutkittiin kuusi viikkoa ja 4 kuukautta satunnaistamisesta ja tämän jälkeen 4 kuukauden välein. ETDRS-taululla mitatun näöntarkkuuden lisäksi tutkittiin näkökentät Goldmannin perimetrillä käyttäen testiobjekteja I/4e ja I/2e 12 kellotunnista huomioiden kellotunnin näkökenttäpuutokset ja värinäkö Farnsworth-Munsell 100 testillä Farnsworthin metodin mukaan luokiteltuna. Silmänpohjien stereo- ja väriainekuvat arvioitiin keskitetysti.

Ensisijainen päätetapahtuma varhaisen ja lykkääntyneen valopolttohoidon suhteen oli vaikea näönmenetys eli näöntarkkuus < 5/200 (0,025) eli sormenlukua alle 1,5 metristä kahdella perättäisellä kontrollikäynnillä ja makulaturvotuksen suhteen kohtalainen näönmenetys eli ≥ 15 kirjaimen (vastaa 3 riviä) menetys lähtötilanteesta. Muita päätetapahtumia olivat lasiaisleikkaus ja lasiaisleikkaus tai vaikea näönmenetys, näöntarkkuus < 0,2 ja muutokset näkökentässä, värinäössä tai retinopatiassa verrattuna lähtötilanteeseen. Tapahtumataulukko (life-table) -menetelmää käytettiin arvioimaan edellä mainittujen tapahtumien ensimmäistä esiintymistä. Koska tehtiin lukuisia analyysejä, p-arvoa < 0,01 pidettiin merkittävyyden rajana ensisijaisille päätetapahtumille. Vaarasuhteille annettiin 99 %:n luottamusväli.

Tutkimuksen päättyessä (viimeiset kontrollikäynnit 1.8.1988–30.6.1989) 706 potilasta oli kuollut. Elossa olevista 2 971 potilaasta 164 ei osallistunut loppututkimukseen ja vain 11 potilaalta puuttui näöntarkkuustietoja (vähintään kotikäynnillä ETDRS-lääkärin tekemä tutkimus tai muu tutkimus). Ensimmäisen 3 vuoden kontrollikäynneistä toteutui 90–95 % ja sen jälkeen 80–90 %.

Noin 30 % silmistä, joissa ei lähtötilanteessa ollut makulaturvotusta ja jotka kuuluivat välittömän täyden tai lievän hajahoidon ryhmään, sai paikallisen hoidon 5 vuoden kuluessa. Seurantaryhmän silmistä 22 % sai vastaavana aikana paikallisen hoidon, 91 % tutkimussuunnitelmamuutoksen jälkeen. Silmissä, joissa oli makulaturvotusta lähtötilanteessa ja jotka kuuluivat välittömän hajahoidon ryhmään, yli kolmasosa sai paikallisen hoidon 4 kuukauden kontrollissa ja yhden vuoden kontrolliin mennessä kaksi kolmasosaa. Seurantaan satunnaistetuista makulaturvotussilmistä kaksi kolmasosaa sai paikallisen hoidon 5 vuoden kuluessa, 87 % tutkimussuunnitelmamuutoksen jälkeen.

Yhden, kolmen ja viiden vuoden kuluttua 10 %, 30 % ja 40 % silmistä, joissa oli makulaturvotus ja lievä taustaretinopatia ja jotka saivat välittömäni paikallisen hoidon, tehtiin hajapolttohoito, koska retinopatia eteni vaikeaksi taustaretinopatiaksi, lieväksi proliferatiiviseksi retinopatiaksi (57 %) tai vaikeaksi proliferatiiviseksi retinopatiaksi (43 %). Ryhmän 1 seurantaryhmän silmiin kehittyi vaikea-asteinen proliferatiivinen retinopatia, joka oli aihe hajapolttohoidolle, puolta harvemmin.

Välitön valopolttohoito vähensi kaikissa paitsi välittömän paikallisen ja myöhemmän lievän hajahoidon ryhmässä, jossa oli makulaturvotus ja vähemmän vaikea retinopatia, retinopatian etenemistä vaikeaksi proliferatiiviseksi retinopatiaksi (p < 0,001). 5 vuoden vaikean proliferatiivisen retinopatian kehittymisen todennäköisyys oli pienin silmissä, jotka kuuluivat välittömän täyden hajahoidon ryhmään, ja suurin seurantaryhmässä. Paikallisen hoidon ajoitus ei vaikuttanut asiaan silmissä, joissa oli makulaturvotus ja vaikeampi taustaretinopatia (hoitohan alkoi aina välittömällä hajahoidolla joko yksin tai paikallisen hoidon kanssa). Niissä silmissä, joissa oli makulaturvotus ja vähemmän vaikea taustaretinopatia, vaikea proliferatiivinen retinopatia oli harvinainen silmissä, jotka kuuluivat välittömän hajahoidon ja myöhemmän paikallishoidon ryhmään ja tavallisin seurantaryhmässä.

Lähtötilanteen retinopatian vaikeusaste vaikutti merkittävästi vaikean proliferatiivisen retinopatian kehittymiseen seurantaryhmässä ja nousi lievimmän retinopatian 15 %:sta yli 70 %:iin silmissä, joissa oli hyvin vaikea taustaretinopatia tai kohtalainen proliferatiivinen retinopatia. Viiden vuoden kuluessa vaikea proliferatiivinen retinopatia kehittyi seuraavasti: 15,5 % silmissä, joissa oli lievä taustaretinopatia, 26,5 % kohtalainen, 39,4 % kohtalaisen vaikea, 56,0 % vaikea ja 71,3 % hyvin vaikea taustaretinopatia, 63,8 % lievä ja 74,7 % kohtalainen proliferatiivinen retinopatia. Vastaavat luvut 1 vuoden kohdalla olivat 0,8 %, 3,3 %, 8,6 %, 14,6 %, 45,0 %, 21,7 % ja 45,5 % ja 3 vuoden kohdalla 6,7 %, 14,2 %, 24,4 %, 39,5 %, 64,9 %, 48,6 % ja 67,2 %.

Varhainen valopolttohoihoito (kaikki ryhmät yhdessä) vähensi ensisijaisen päätetapahtuman eli vaikean näönmenetyksen kumulatiivista todennäköisyyttä verrattuna seurantaryhmään (P = 0,035), mutta ero ei ole merkittävä, kuten ei myöskään vaarasuhteen aleneminen (0,77, luottamusväli 0,56–1,06). Vaikean näönmenetyksen 5 vuoden todennäköisyys oli 3,7 % seurantaryhmään ja 2,6 % varhaisen valopolttohoidon ryhmään kuuluville. Täyden ja lievän hajahoidon välillä ei ollut eroa, 2,5 ja 2,7 %. Sekä lähtötilanteen retinopatian vaikeusaste että makulaturvotus vaikuttivat päätetapahtumaan. Päätetapahtuma oli yleisempi silmissä, joissa oli vaikeampi taustaretinopatia verrattuna lievempään (makulaturvotus otettu analyysissä huomioon): vaarasuhde 2,41, luottamusväli 1,73–3,37. Päätetapahtuma oli myös yleisempi silmissä, joissa oli makulaturvotus (retinopatian vaikeusaste otettu analyysissa huomioon): vaarasuhde 1,73, luottamusväli 1,17–2,57. Missään kolmesta ryhmästä varhainen hoito verrattuna hoidon lykkäämiseen ei vähentänyt vaikean näönmenetyksen todennäköisyyttä: ryhmän 1 vaarasuhde 1,37, luottamusväli 0,67–2,77; ryhmän 2a vaarasuhde 0,59, luottamusväli 0,32–1,09; ryhmän 2b vaarasuhde 0,70, luottamusväli 0,44–1,11.

Viiden vuoden kuluessa lasiaisleikkauspäätetapahtuman sai 3,9 % seurantaryhmän ja 2,2 % varhaisen valopolttohoitoryhmän silmistä. Luvut vastaavat vaikean näönmenetyksen kehittymistä. Varhainen hoito (kaikki vaihtoehdot) vähensi yhdistettyä vaikean näönmenetyksen ja vitrektomian päätetapahtuman todennäköisyyttä verrattuna hoidon lykkäämiseen (vaarasuhde 0,67; 0,52–0,87). Alaryhmistä varhaisen hoidon hyöty verrattuna hoidon lykkäämiseen oli merkittävä silmissä, joissa oli makulaturvotus ja lievempi taustaretinopatia (vaarasuhde 0,55, luottamusväli 0,33–0,94) tai makulaturvotus ja vaikeampi taustaretinopatia (vaarasuhde 0,68, luottamusväli 0,47–0,99). Ryhmän 1 vaarasuhde oli 0,78, luottamusväli 0,47–1,29. Kaikissa ryhmissä täyden hajahoidon jälkeen todettiin 6 viikon ja 4 kuukauden kontrollikäynnillä kohtalaista näön heikkenemistä verrattuna seurantaryhmään. Lievän hajahoidon jälkeen ilmiö oli harvinaisempi. Silmissä, joissa oli makulaturvotus ja vaikeampi taustaretinopatia, kohtalainen näön heikkeneminen oli merkittävä haitta 6 viikon kontrollissa ryhmissä, joissa tehtiin välitön lievä hajahoito. Varhainen valopolttohoito vähensi vuoden seurannasta alkaen tätä päätetapahtumaa merkittävästi silmissä, joissa oli makulaturvotusta ja vähemmän vaikea taustaretinopatia ja jotka kuuluivat välittömän paikallisen ja myöhemmän hajahoidon ryhmään. Sama ilmeni myöhemmin silmissä, joissa oli makulaturvotus ja vaikeampi taustaretinopatia.

Makulaturvotusta oli vähiten makulaturvotussilmissä, joissa oli vähäinen taustaretinopatia ja jotka kuuluivat välittömän paikallisen hoidon ja myöhemmin täyden tai lievän hajahoidon ryhmään. Eniten makulaturvotusta oli silmissä, jotka kuuluivat välittömän hajahoidon ja myöhemmin paikallisen hoidon ryhmään. Turvotusta oli eniten 4 kuukauden ja 1 vuoden kontrollissa, mutta 3 vuoden kontrollissa tilanne vastasi muiden ryhmien tuloksia. Makulaturvotuksen ja vaikeamman taustaretinopatian ryhmässä makulaturvotusta oli vähiten niillä, jotka kuuluivan välittömän paikallisen ja lievän hajahoidon ryhmään. Kolmen vuoden kuluttua ryhmien välillä ei ollut eroa. Makulaturvotus kesti pisimpään silmissä, joissa turvotusta oli ollut lähtötilanteessa. Silmissä, joissa oli makulaturvotusta ja lievempi taustaretinopatia, turvotus pitkittyi harvimmin välittömän paikallisen hoidon ja myöhemmän täyden tai lievän hajahoidon ryhmässä. Kolmen vuoden kontrollissa kaikissa neljän varhaisen hoidon ryhmässä oli vähemmän makulaturvotusta kuin seurantaryhmään kuuluvilla. Myös makulaturvotuksen ja vaikeamman taustaretinopatian ryhmässä tulokset olivat samanlaisia.

Näkökenttämuutokset 4 kuukauden kontrollissa olivat merkittävästi suurempia kaikissa kolmessa ryhmässä, jossa tehtiin välittömästi täysi hajahoito, seurantaryhmään verrattuna (p < 0,001). Näkökenttämuutoksissa oli merkittävä ero välittömän lievän hajahoidon ja täyden hajahoidon ryhmään kuuluneiden silmien välillä (p < 0,001). Silmissä, joissa oli makulaturvotus ja vähemmän vaikea taustaretinopatia ja jotka kuuluivat välittömän paikallisen ja myöhemmän hajahoidon ryhmään, ei ollut näkökenttäpuutoksia 4 kuukauden kontrollissa. Näkökenttätutkimustulokset heikkenivät kaikissa ryhmissä neljän vuoden kontrollissa verrattuna lähtötilanteeseen. Välittömän täyden hajahoidon ryhmään kuuluvien arvot pysyivät heikompina kuin seurantaryhmässä (p < 0,001). Keskeisiä näkökenttäpuutoksia (20° sisällä) oli merkittävästi enemmän 4 kuukauden kontrollissa silmissä, joissa oli makulaturvotus ja jotka satunnaistettiin seurantaan, kuin silmissä, joissa ei ollut makulaturvotusta (p < 0,001). Silmissä, joissa ei ollut makulaturvotusta, ei 4 kuukauden näkökenttätutkimuksessa ollut eroa välittömän lievän hajahoidon ryhmän tai seurantaryhmän välillä, mutta muutoksia oli enemmän silmissä, jotka kuuluivat välittömän täyden hajahoidon ryhmään verrattuna seurantaryhmään (p < 0,01).

Värinäössä ei ollut eroja lähtötilanteen, 8 kuukauden ja 4 vuoden tuloksissa eri hoito- ja seurantaryhmän välillä silmissä, joissa oli vaikeampi taustaretinopatia ja makulaturvotusta tai ei. Silmissä, joissa oli makulaturvotus ja vähäisempi taustaretinopatia, värinäön häiriö oli vähäisempää 4 vuoden kontrollissa välittömän paikallisen ja myöhemmän hajahoidon ryhmässä verrattuna seurantaryhmään (P < 001). Kahdeksan kuukauden kontrollissa värinäköhäiriötä esiintyi eniten silmissä, joihin oli tehty välitön täysi hajahoito.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kommentti: Alaryhmät olivat pieniä, ja ensisijainen päätetapahtuma oli melko harvinainen eikä ryhmien välille tullut eroja. Tähän saattoi vaikuttaa myös tutkimuksen aikana tapahtunut muutos kliinisesti merkittävän makulaturvotuksen hoitokäytännössä, joka on ollut omiaan vähentämään varhaisen hoidon ja hoidon lykkäämisryhmän välisiä eroja. Tutkimuksessa käytettiin yhdistettyä vaikean näönmenetyksen ja vitrektomian päätepistetapahtumaa, mikä on kliinisesti perusteltua. Osa potilaista oli satunnaistettu asetyylisalisyylihoitoon (625 mg/vrk), mutta koska asetyylisalisyylihappo ei vaikuttanut retinopatiaan, analyyseissä ei huomioitu asetyylisalisyylihoitoa.

Kommentti 2: Varhainen hoito vähensi merkittävästi vaikean proliferatiivisen retinopatian kehittymistä: hoitomuodot, joihin kuului välitön täysi hajahoito, noin 50 %, ja hoitomuodot, joihin kuului välitön lievä hajahoito, noin 25 %. Verrokkisilmien luokittelu lähtötilanteen retinopatian vaikeusasteen mukaan osoitti, ettei lievää ja kohtalaista taustaretinopatiaa tarvitse hoitaa, koska niissä silmissä vaikean proliferatiivisen retinopatian kehittyminen on hidasta. Hoidon hyöty täytyy punnita suhteessa sen aiheuttamiin mahdollisiin haittoihin. Monesti seuranta on hyvä vaihtoehto.

Jos taustaretinopatia on vaikea, laaja-alaista hajahoitoa tulee harkita eikä sen aloitusta enää tule siirtää tuonnemmaksi, kun on todettu erittäin vaikea taustaretinopatia tai kohtalainen proliferatiivinen retinopatia ja viiveettä vähintään silloin, kun on todettu vaikea proliferatiivinen retinopatia. Hyvä käytäntö on hoitaa yhtä silmää aikaisin ja seurata toista. Tämä on tärkeää myös siksi, että voi olla vaikeaa ajoittaa ihanteellisesti kahden silmän samanaikainen laaja hoito. Pohdinnassa muistutetaan, että välitön hajahoito on tarpeen, jos todetaan uudissuonia kammiokulmassa, oli silmässä vaikea proliferatiivinen retinopatia tai ei.

Hajahoito ei estä kohtalaista näönmenetystä silmissä, joissa on makulaturvotusta, mutta paikallinen laserhoito estää ja myös lisää näön paranemisen mahdollisuutta, vähentää turvotuksen muuttumista krooniseksi ja aiheuttaa vain vähäisiä näkökenttämuutoksia. Kun todetaan kliinisesti merkittävä makulaturvotus, tulee harkita paikallista makulan hoitoa.

Ajoituksen lisäksi on tärkeää tietää, mikä on ihanteellinen tapa hoitaa silmänpohjaa, jossa on sekä kliinisesti merkittävä makulaturvotus että vaikea retinopatia. Tehokkaimmalta näyttää varhainen lievä hajahoito yhdistettynä makulan paikalliseen hoitoon.

Makulamuutokset tulee huomioida ja hoitaa ensin, sillä hajahoito voi lisätä makulaturvotusta. Hajahoitoa kannattaa siirtää myöhemmäksi, ja siten vähentää kohtalaisen näön heikkenemisen vaaraa. Hajahoidon lykkäämisestä ei yleensä ole vaaraa – ei edes silloin, kun on lievä proliferatiivinen retinopatia. Jos kuitenkin on lasiaisvuotoa, hajahoitoa ei pidä lykätä. Makulaturvotuksen mahdollisuudesta ja näön tilapäisestä heikkenemistä tulee kertoa potilaalle. Samoin hajahoidon vaikutus näkökenttään tulee huomioida. Hajahoidon tekeminen pienissä erissä on makulan kannalta turvallisempaa ja pienentää kohtalaisen näön heikkenemisen vaaraa.

Ruotsalaisessa yhden keskuksen tutkimuksessa «Lövestam-Adrian M, Agardh CD, Torffvit O ym. Type 1 diabetes patients with severe non-proliferative retinopathy may benefit from panretinal photocoagulation. Acta Ophthalmol Scand 2003;81:221-5 »2 tutkittiin panretinaalisen valopolttohoidon hyötyä tyypin 1 diabeetikoiden vaikeassa taustaretinopatiassa. Tuloksia verrattiin proliferatiivisen retinopatian vuoksi hoidettuihin. Vuodesta 1986 alkaen 10 vuoden ajan säännöllisessä seurannassa olleista 344 tyypin 1 diabeetikosta 81:lle tehtiin panretinaalinen valopolttohoito, 40:lle vaikean taustaretinopatian ja 41:lle proliferatiivisen retinopatian vuoksi. Tutkimukseen valittiin satunnaisesti potilaan toinen silmä. Ryhmien välillä ei ollut eroa potilaiden sairastumisiässä, sairauden kestossa tai seurannan pituudessa (14 ± 8 ja 15 ± 10 vuotta, 18 ± 10 ja 22 ± 13 vuotta, 4,0 ± 2,6 ja 4,1 ± 2,5 vuotta, varhaisen ja tavanomaisen hoidon ryhmässä, vastaavasti).

Valopolttohoito (polttokoko 300–500 µm, polton kesto 0,1–0,2 sekuntia ja vähintään 1 500 polttoa silmää kohti) annettiin 2–4 hoitokerralla. Polttomäärissä ei ollut eroa ryhmien välillä. Diffuusi makulaturvotus tai keskeiset tihkuvat mikroaneurysmat hoidettiin paikallisesti tai seulahoidolla (32 silmää vaikean taustaretinopatian ja 28 silmää proliferatiivisen retinopatian ryhmässä).

Uudissuonia todettiin 2,9 ± 1,5 vuoden kuluttua 14:ssä vaikean taustaretinopatian vuoksi hoidetussa silmässä (35 %). Lasiaisvuotoja tuli 12:een proliferatiivisen ja 2:een vaikean taustaretinopatian vuoksi hoidetuista silmistä (p = 0,007). Lasiaisvuotojen vuoksi tehtiin lasiaisleikkaus vastaavasti kuuteen ja yhteen silmään (p = 0,052). Ennen hoitoa näöntarkkuudessa ei ollut eroa ryhmien välillä. Eritasoista näön heikkenemistä todettiin 10 proliferatiivisen ja 4 vaikean taustaretinopatian vuoksi hoidetussa silmässä (p = 0,056). Seuranta-ajan lopussa 55 silmästä 15:ssä, jossa oli proliferatiivinen retinopatia, näöntarkkuus oli < 0,5 verrattuna yhteen 26 silmästä, joissa ei ollut uudissuonia (p = 0,016).

Lasiaisverenvuotoja oli vaikean taustaretinopatian vaiheessa hoidetuilla merkittävästi vähemmän kuin proliferatiivisessa retinopatiassa hoidetuilla. Muiden tapahtumien, kuten lasiaisleikkauksen ja näön heikkenemisen suhteen, ei ollut merkittävää eroa. Silmissä, joihin ei kehittynyt uudissuonitusta, oli merkittävästi vähemmän näön alenemista alle 0,5 tason.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin:

  • Diabeettinen retinopatia 1

Kirjallisuutta

  1. Early photocoagulation for diabetic retinopathy. ETDRS report number 9. Early Treatment Diabetic Retinopathy Study Research Group. Ophthalmology 1991;98:766-85 «PMID: 2062512»PubMed
  2. Lövestam-Adrian M, Agardh CD, Torffvit O ym. Type 1 diabetes patients with severe non-proliferative retinopathy may benefit from panretinal photocoagulation. Acta Ophthalmol Scand 2003;81:221-5 «PMID: 12780397»PubMed
Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia. Lue lisää
KÄYPÄ HOITO -SUOSITUS Diabeettinen retinopatia
LINKKIEN TYYPIT JA VÄRIKOODIT
Kirjallisuusviite
Kuva
Linkki toiselle sivustolle
Lisätietoa
Näytönastekatsaus
PDF-tiedosto
PubMed-abstrakti
Taulukko