Takaisin

Murrosiän vaikutus silmänpohjamuutoksiin diabeteksessa

Näytönastekatsaukset
Sirkku Tulokas
19.8.2014

Näytön aste: B

Diabetekseen ennen murrosikää sairastuneet ovat alttiimpia saamaan silmänpohjamuutoksia verrattuna murrosiässä tai sen jälkeen sairastuneisiin.

Aiemmista tutkimuksista on saatu käsitys, ettei sairastamisajalla ennen murrosikää ole merkitystä diabeettisten silmänpohjamuutosten syntyyn. Viime vuosien tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että sairastamisvuosilla ennen murrosikää on merkitystä diabeettisen retinopatian syntyyn. Useissa epidemiologisissa tutkimuksissa tulokset ovat väittämää tukevia.

Asiasta on tehty Tanskassa 8 vuoden seurantatutkimus «Olsen BS, Sjølie AK, Hougaard P ym. The significan...»1. Tutkimukseen osallistui 19 lasten- ja 6 sisätautiyksikköä. Tiedot kerättiin 720 diabeetikkonuoresta vuosina 1987 ja 1989. Retinakuvat otettiin 40–60 asteen kameralla, 2 kenttää kummastakin silmästä ja luettiin keskitetysti. Tutkimusaineisto oli noin 60 % sen ikäisistä tanskalaisista diabeetikkonuorista. Vuonna 1995 kutsuttaessa seurantatutkimukseen 381 nuorista kieltäytyi tai ei voinut osallistua.

Seurantatutkimukseen osallistumattomat olivat vanhempia ja huonommassa sokeritasapainossa kuin ne, jotka ottivat osaa tutkimukseen. Tutkimukseen osallistuvat nuoret jaettiin kahteen ryhmään sen mukaan, olivatko he sairastuneet ennen puberteettia vai sen aikana tai jälkeen. Puberteetin rajana oli 11,7 vuotta tytöillä ja 12,9 vuotta pojilla. Rajat vastasivat tanskalaisten nuorten Tanner 2 -asteen ikää. 304 diabeetikkonuorista oli sairastunut ennen murrosikää ja 49 murrosiässä tai sen jälkeen. Vastaavat iät ja sairastamisajat eri ryhmissä olivat 20,4 ja 13,8 vuotta, ja 24,2 ja 10,7 vuotta.

Monimuuttuja-analyysillä todettiin ennen murrosikää sairastuneiden postpubertaalisen sairastamisajan retinopatiamuutoksiin olevan 9,4 vuotta lyhyemmän verrattuna murrosiässä tai sen jälkeen sairastuneiden vastaavaan aikaan, joka oli 11,8 vuotta, (P = 0,0004).

Tutkijat toteavat sairastumisajan ennen murrosikää lisäävän diabeettisten silmänpohjamuutosten riskiä. DCCT-tutkimuksessa todettiin hyvän sokeritasapainon estävän ja hidastavan retinopatiaa, joten käytännössä hyvää glukoositasapainoa on korostettava jo lapsuusvuosina.

  • Tutkimuksen laatu: kelvollinen
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä
  • Kommentti: Tutkimuksesta pois jääneiden määrä on suuri, mikä kyllä on tyypillistä nuorille. Gonadarche ei yksilöllisesti määritetty vaan käytetty keskiarvoa.

Eurooppalaisessa monikeskustutkimuksessa «Porta M, Sjoelie AK, Chaturvedi N ym. Risk factors...»2 The Eurodiab Prospective Complications Study (PCS) kerättiin 3 250 diabetespotilaasta kliiniset ja biokemialliset perustiedot sekä kartoitettiin elinmuutosten tilanne vuosina 1989–91. Jatkotutkimuksessa 1 249 potilaasta oli käytössä silmänpohjakuvat lähtötilanteessa ja keskimäärin 7,3 vuoden kuluttua. Proliferatiivinen retinopatia oli kehittynyt 157 eli 17,3/1 000 potilaalle.

Sairastumisikä alle 12 vuoden iässä oli itsenäinen riskitekijä diabeettiselle retinopatialle. Regressiokerroin vaihteli eri malleissa 1,66–1,62–1,49 ollen voimakkain HbA1C:n ja lähtötilanteen retinopatian jälkeen. 40 % niistä, joille oli kehittynyt proliferatiivinen retinopatia, oli sairastunut alle 12-vuotiaana, kun taas ilman muutoksia olevista oli 21 % alle 12-vuotiaana sairastuneita.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Kirjallisuutta

  1. Olsen BS, Sjølie AK, Hougaard P ym. The significance of the prepubertal diabetes duration for the development of retinopathy and nephropathy in patients with type 1 diabetes. J Diabetes Complications 2004;18:160-4 «PMID: 15145327»PubMed
  2. Porta M, Sjoelie AK, Chaturvedi N ym. Risk factors for progression to proliferative diabetic retinopathy in the EURODIAB Prospective Complications Study. Diabetologia 2001;44:2203-9 «PMID: 11793022»PubMed