Yhdysvaltalaisessa Nurses' Health Study II -tutkimuksessa «Field AE, Manson JE, Laird N ym. Weight cycling an...»1 seurattiin 44 882 nuorta ja keski-ikäistä naista 12 vuotta. Naisten painonvaihtelu kysyttiin vuosilta 1972–1992, ja se luokiteltiin vaikeaksi (naisista 8,0 %), jos paino oli tarkoituksella laskenut ja noussut vähintään 9 kg, ja lieväksi (naisista 18,8 %), jos vaihtelu oli 4–9 kg kolme kertaa. Lievän painonvaihtelun ryhmässä henkilöt lihoivat 12 vuoden seurannassa 4,1 kg ja vaikean painonvaihtelun ryhmässä 5,2 kg. Henkilöt, joilla ei ollut painonvaihteluhistoriaa, lihoivat 2,6 kg.
Vaikean painonvaihtelun ryhmässä kuolleisuus oli suurempaa (RR 1,32, 95 % luottamusväli 1,15–1,51) kuin ryhmässä, jossa ei ollut painonvaihteluita. Lievän painonvaihtelun ryhmässä kuolleisuus ei eronnut verrokkiryhmästä (RR 0,91, 95 % luottamusväli 0,81–1,01). Kun lihominen, liikuntatottumukset, tupakointi, alkoholin käyttö ja hormonikorvaushoito huomioitiin, kuolleisuus ei ollut vaikeankaan painonvaihtelun ryhmässä verrokkiryhmästä poikkeava.
Amerikkalaisen Nurses´ Health Study II -tutkimuksen 6 vuoden seurannassa «Finucane TE. Carotid disease and syncope. Arch Int...»2 (46 634 nuorta ja keski-ikäistä naista) painonvaihtelu oli vaikeaa 1,6 %:lla ja lievää 20 %:lla naisista. Painonvaihtelijat olivat BMI:llä mitaten keskimäärin selvästi lihavampia. 6 vuoden aikana todettiin 418 uutta diabetestapausta. Kun diabeteksen ilmaantuvuus vakioitiin BMI:n suhteen, painonvaihtelijoilla ei esiintynyt enempää diabetesta kuin niillä, joiden paino seurannan aikana ei vaihdellut.
Yhdysvaltalaisessa Nurses´ Health Study II -tutkimuksessa «Field AE, Byers T, Hunter DJ ym. Weight cycling, w...»3 seurattiin 4 vuotta 46 224 naista (keski-ikä 39 vuotta, vaihtelu 28–48 vuotta), joilla tutkimuksen alussa ei ollut kohonnutta verenpainetta. Seurannan aikana todettiin 1 107:llä kohonnut verenpaine. Naisista 1,4 %:lla esiintyi voimakasta painonvaihtelua (severe weight cycling, paino laskenut 3 kertaa yli 9 kg) ja 18,9 %:lla lievää painonvaihtelua (mild weight cycling, paino laskenut 3 kertaa 4,5–9 kg). Verenpaineen nousu korreloi voimakkaasti painon nousuun, mutta ei painonvaihteluihin. Kun tulokset vakioitiin BMI:n ja painon nousun suhteen, lievillä painonvaihtelijoilla odds ratio oli 1,20 (luottamusväli1,00–1,33) ja voimakkailla painonvaihtelijoilla 1,13 (0,79–1,61).
Yhdysvaltalaisessa MRFIT primary prevention trialissa «Petersmarck KA, Teitelbaum HS, Bond JT ym. The eff...»4 seurattiin 4 353 miestä (ikä 35–57 vuotta), joille tarjottiin ohjausta valtimotaudin ehkäisemiseksi. Seuranta-aika oli 6 vuotta. Jos paino oli laskenut ja nousut vähintään 5 %, henkilö luokiteltiin painonvaihtelijaksi (weight cycler). 20 %:lla ei ollut yhtään, 53 %:lla oli 1, 22 %:lla 2 ja 5 %:lla 3 tai useampi painonvaihtelusykliä 6 vuoden aikana. Painonvaihtelu ei vaikuttanut henkilöiden seerumin kokonaiskolesterolin eikä HDL-kolesterolin pitoisuuteen eikä diastoliseen verenpaineeseen. Tulos säilyi, kun ne vakioitiin kaikkiin mahdollisiin sekoittavien tekijöiden suhteen.
Poikkileikkaustutkimus «Graci S, Izzo G, Savino S ym. Weight cycling and c...»5, jossa retrospektiivisesti selvitettiin paino ja dieettihistoria 340 naisella ja 119 miehellä, joiden BMI vaihteli 30–69 kg/m2. 2 vuoden aikana tulleiden lisäkilojen ja laihdutettujen kilojen perusteella laskettiin "painonvaihtelustatus" ja henkilöt jaettiin sen perusteella kvartiileihin. Henkilöiltä mitattiin verenpaine, plasman glukoosi, insuliini ja lipidit. Henkilöt, joilla oli esiintynyt painonvaihtelua, oli selvästi enemmän riskitekijöitä, mutta he olivat myös lihavampia. Kun tulos vakioitiin BMI:n suhteen, painonvaihtelulla ja riskitekijät eivät enää korreloineet keskenään.
Rhee ym. «Rhee EJ, Cho JH, Kwon H ym. Increased risk of diab...»6 seurasivat vuoden ajan 4818 aikuista (iän keskiarvo 43 vuotta, 78 % miehiä), joilla ei seurannan alussa ollut tyypin 2 diabetesta. Seuranta koostui vuosittaisista terveystarkastuksista. Altisteena tutkimuksessa oli keskimääräinen painonvaihtelu viiden vuoden aikana. Analyysejä varten tutkittavat jaettiin BMI:n mukaan kahteen ryhmään, alle 23 ja vähintään 23. Neljän vuoden aikana 3,2 % sairastui diabetekseen. Ylimmän painon vaihtelun kolmanneksessa riski diabetekseen oli OR = 1,86 (95% LV 1,13–3,06), verrattuna alimpaan kolmannekseen. Interaktioanalyysissä (painon vaihtelu = 3 ryhmää vs. lähtötilanteen BMI = 2 ryhmää), suurin riski diabeteseen oli niillä, jotka kuuluivat ylempään lähtötilanteen BMI-ryhmään ja ylimpään painonvaihtelun kolmannekseen (OR = 3,66; 95% LC 1,40–9,553) verrattuna ryhmään, joilla lähtötilanteen BMI oli <23 ja painonvaihtelu alimmassa kolmanneksessa.
Neamat-Allah ym. «Neamat-Allah J, Barrdahl M, Hüsing A ym. Weight cy...»7 tutkivat isolla Saksan EPIC-kohortilla painonmuutoksen yhteyttä tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuuteen. Tutkimuksia analysoitiin kahdella tavalla: määrittämällä etukäteen painon vaihtelukategoriat, sekä pääkomponenttianalyysiä käyttämällä. Etukäteen määritelty painon vaihtelu (vs. tasainen paino) ennusti suurempaa T2D todennäköisyyttä (HR 1,36; 95 % LV 1,09–1,68), kun taas pääkomponenttianalyysillä ei saatu merkitsevää yhteyttä. Alaryhmäanalyysit kuitenkin osoittivat, että myös jälkimmäisessä tarkastelussa painon vaihtelu ennusti T2D:n ilmaantuvuutta, mutta vain niillä, joilla paino seurannan aikana suureni (HR 1,68; 95 % LV 1,14–2,48).
Kommentti: On mahdollista, että painonvaihtelulla on pieni, itsenäinen tyypin 2 diabeteksen ilmaantuvuutta lisäävä merkitys, mutta näyttö ei ole vahva.