Yhdysvalloissa vuosina 1994–99 tehdyssä satunnaistetussa kaksoissokkotutkimuksessa «Alldredge BK, Gelb AM, Isaacs SM ym. A comparison ...»1 ensihoitajat toteuttivat 205:n yli 18-vuotiaan potilaan yli 5 minuuttia kestäneen tai toistuneen kouristuksen suonensisäisen ensihoidon. 66 potilasta (70 % miehiä, ikä 50 vuotta, keskihajonta 20 vuotta) sai loratsepaamia (maksimi 4 mg vuorokaudessa), 68 potilasta (60 % miehiä, ikä 50 vuotta, keskihajonta 19 vuotta) diatsepaamia (maksimi 10 mg vuorokaudessa) ja 71 potilasta (60 % miehiä, ikä 52 vuotta, keskihajonta 18 vuotta) lumelääkettä. Sairaalaan tulo kesti lääkkeen annosta keskimäärin 16 minuuttia eikä tämä eronnut ryhmien välillä.
Kohtaus katsottiin loppuneeksi, jos kouristelut olivat loppuneet ja potilas oli tullut tajuihinsa. Jos potilas jatkoi kouristelua, statuksen katsottiin jatkuvan. Jos hän oli tajuton ilman kouristelua, statuksen katsottiin myös jatkuvan, jos EEG osoitti jatkuvaa purkaustoimintaa tai potilas sai tajuihinsa tulematta uuden kouristuskohtauksen, joka vaati lääkehoitoa. Potilaita seurattiin sairaalasta kotiuttamiseen saakka.
Pitkittynyt kohtaus oli loppunut päivystyspoliklinikalle saapuessa loratsepaamiryhmässä 39/66 (59 %) potilaalla, diatsepaamiryhmässä 29/68 (43 %) potilaalla ja lumeryhmässä 15/71 (21 %) potilaalla, riskiero vastaavasti 38 % (95 % luottamusväli 23–53 %) ja 22 % (95 % luottamusväli 6–37 %) lumeryhmään verrattuna. Loratsepaami oli tässä tutkimuksessa 16 % tehokkaampi kuin diatsepaami (95 % luottamusväli 0–33 %), mutta ero ei ole kliinisesti merkittävä. Hoitoa vaativaa verenkierto- tai hengitysvajausta esiintyi sairaalan ulkopuolella loratsepaamiryhmässä 7/66 (10 %) potilaalla, diatsepaamiryhmässä 7/68 (10 %) potilaalla ja lumeryhmässä 16/71 (22 %) potilaalla, riskiero vastaavasti -12 % (95 % luottamusväli -24–0 %) ja -12 % (95 % luottamusväli -24–0 %) lumeryhmään verrattuna.
2014 päivitetyn status epilepticuksen hoitoja käsittelevän Cochrane-katsauksen «Prasad M, Krishnan PR, Sequeira R ym. Anticonvulsa...»2, «Anticonvulsant therapy for status epilepticus»1 osana verrattiin suonensisäistä loratsepaamia ja diatsepaamia. Analyysiin oli edellä kuvatun tutkimuksen lisäksi hyväksytty kaksi muuta vanhempaa tutkimusta vuosilta 1995 ja 1983 (kaikkiaan yhteensä 264 potilasta).
Loratsepaamiin liittyi tilastollisesti merkitsevästi matalampi riski kohtausten jatkumiseen: kohtaukset jatkuivat loratsepaamiryhmässä 32/130 (25 %) potilaalla verrattuna 51/134 (38 %) diatsepaamiryhmässä, riskiero 13 % (95 % luottamusväli 2–25 %). Loratsepaamiin liittyi lisäksi matalampi riski status epilepticuksen jatkumiseen siten, että tarvittiin toisen vaiheen lääkehoitoa tai yleisanestesiaa (32/130 loratsepaamiryhmässä verrattuna 52/134 diatsepaamiryhmässä, riskiero 14 %, 95 % luottamusväli 3–25 %). Haittavaikutuksissa (muun muassa mekaanisen hengitystuen tarpeessa) tai kuolleisuudessa ei ollut eroa ryhmien välillä.
2008–2012 Yhdysvalloissa tehdyssä satunnaistetussa kaksoissokkotutkimuksessa «Chamberlain JM, Okada P, Holsti M ym. Lorazepam vs...»3 verrattiin 3 kuukauden – 18 vuoden ikäisillä lapsilla, onko suonensisäinen loratsepaami diatsepaamia tehokkaampi ja turvallisempi pitkittyneiden tajuttomuus-kouristuskohtauksien hoidossa. Sairaalan ensiavussa yli 5 minuuttia jatkuneeseen tai lyhyen ajan sisään toistuneeseen kouristuskohtaukseen 133 potilasta sai loratsepaamia (0,1 mg/kg, maksimi 4 mg vuorokaudessa) ja 140 diatsepaamia (0,2 mg/kg, maksimi 8 mg vuorokaudessa). Tarvittaessa kohtauksen jatkuessa lääkitys toistettiin puolikkaalla annoksella 5 minuutin kuluttua ensimmäisestä annoksesta. Tutkimuksen lopputulosmuuttuja oli kohtauksen kliininen loppuminen 10 minuutin kuluessa lääkkeen annosta ilman, että kohtaus toistui 30 minuutin kuluessa.
Ryhmien välillä ei ollut eroa tehossa: kohtaus loppui kliinisesti arvioiden loratsepaamiryhmässä 97/133 (73 %) potilaalla ja diatsepaamiryhmässä 101/140 (72 %) potilaalla, absoluuttinen tehoero 0,8 % (95 % luottamusväli -11,4–9,8 %). Eroa ryhmien välillä ei myöskään tullut esille toisen lääkeannoksen tarpeessa (loratsepaamiryhmässä 33 %, diatsepaamiryhmässä 30 %) tai kohtausten uusimisessa neljän tunnin sisällä (molemmissa ryhmissä 39 %). 26 potilasta molemmissa ryhmissä tarvitsi hengitystukea (absoluuttinen riskiero 1,6 %, 95 % luottamusväli -9,9–6,8 %). Muissakaan haittavaikutuksissa ei ollut eroa ryhmien välillä lukuun ottamatta sedaation yleisempää esiintyvyyttä loratsepaamiryhmässä (67 % loratsepaamiryhmässä verrattuna 50 % diatsepaamiryhmässä, riskiero 17 %, 95 % luottamusväli 6–28 %).
Tutkimusten «Alldredge BK, Gelb AM, Isaacs SM ym. A comparison ...»1 ja «Prasad M, Krishnan PR, Sequeira R ym. Anticonvulsa...»2 riskierot on laskettu annettujen lukujen perusteella. Cochrane-katsauksessa loratsepaami oli tilastollisesti arvioituna tehokkaampi, mutta kaiken kaikkiaan tehoero oli melko pieni eikä liene kliinisesti merkittävä.