Kaikkiaan 54 tutkimusta ja 3 946 potilasta käsittäneessä meta-analyysissa «Driessen E, Hegelmaier LM, Abbass AA ym. The effic...»1 tutkittiin lyhyen psykodynaamisen psykoterapian vaikuttavuutta depression hoidossa. Tutkimukseen sisältyi 33 kliinistä koetta, joissa verrattiin lyhyttä, pääosin yksilömuotoisena (80 %) toteutettua lyhyttä (istuntojen määrä keskimäärin 18) psykodynaamista psykoterapiaa vertailuryhmään ja toiseen psykoterapiamenetelmään.
10 kliinisen kokeen (k = 10) perusteella arvioitiin eroja hoidon päättyessä psykodynaamisessa psykoterapiassa olleiden potilaiden ja vertailuryhmän välillä: masennusoireet vähentyivät koeryhmässä enemmän (Cohenin d = 0,61; 95 % luottamusväli 0,33–0,88, NNT 2,99). Muihin psykoterapioihin vastaavasti verrattaessa (k = 15) psykodynaaminen psykoterapia osoittautui vähemmän vaikuttavaksi, d = -0,25 (95 % luottamusväli -0,49 – -0,59, NNT = 7,14), mutta ei enää hoitojen jälkeisessä seurannassa (d = -0,08; 95 % luottamusväli 0,32–0,17; k = 12). Moderaattorianalyyseissä ilmeni, että ryhmämuotoinen toteutus oli yhteydessä psykodynaamisen psykoterapian vähäisempään vaikuttavuuteen; vain yksilöterapioihin kohdistuvissa vertailuissa (k = 13) eroa psykodynaamisen ja muiden terapioiden välillä eroa hoidon päättyessä ei todettu (d = -0,14; 95 % luottamusväli -0,34–0,06). Vastaavasti manuaaliin perustuvalla toteutuksella oli suotuisa yhteys vaikuttavuuteen.
Lyhyen kognitiivis-behavioraalisen ja psykodynaamisen terapian vaikuttavuutta masennustilan hoidossa tutkittiin 237 aikuispotilasta sisältäneessä satunnaistetussa kliinisessä kokeessa «Connolly Gibbons MB, Gallop R, Thompson D ym. Comp...»2. Terapiaistuntoja oli kummassakin terapiassa 16, ja kesto oli 5 kuukautta. Hoidon päättyessä Hamilton masennusasteikon pistemäärien erotus oli 0,86 pistettä (95 % luottamusväli -0,70–2,42; Cohen d = 0,11), mikä osoitti, ettei psykodynaaminen psykoterapia toiminut heikommin kuin kognitiivis-behavioraalinen terapia.
Intensiivisen lyhyen psykodynaamisen psykoterapian (20 käyntikertaa) vaikutusta hoitoresistentin depression hoidossa verrattiin 60 potilaan aineistolla kliinisessä kokeessa «Town JM, Abbass A, Stride C ym. A randomised contr...»3 tavanomaiseen hoitoon (useimmiten yksilömuotoinen neuvonta ja puolella vertailuryhmän potilaista myös 10–12 kognitiivis-behavioraalisen terapian istuntoa). Valtaosalla potilaista oli ollut ainakin 2 epäonnistunutta lääkehoitojaksoa ja lähes kaikille masennustilan lisäksi jokin komorbidi psykiatrinen häiriö.
Hoidon päättyessä Hamiltonin masennusasteikolla arvioitu erotus osoitti psykodynaamisessa psykoterapiassa suurempaa oireiden lieventymistä (Cohenin d = 0,75; 95 % luottamusväli 0,27–1,23).
Satunnaistetussa kliinisessä kokeessa «Fonagy P, Lemma A, Target M ym. Dynamic interperso...»4 (N = 147) verrattiin psykodynaamis-interpersonaalisen terapian (DIT) vaikutusta vähäisen intensiteetin terapiaan (LIT) ja kognitiivis-behavioraaliseen terapiaan (CBT) masennustilasta kärsivien potilaiden hoidossa. DIT-terapiassa oli 16 viikoittaista käyntikertaa, LIT:ssa enintään 9 psykoedukaatioon ja sekä kasvokkain että etäyhteyteen perustuvaa supportiivista käyntiä ja CBT:ssä 16–24 kasvokkain toteutunutta yksilöterapiakäyntiä. Masentuneisuuden vaikeusaste oli yleisimmin keskivaikea tai vaikea.
DIT-terapiassa masentuneisuus lieveni hoidon päättymiseen mennessä keskimäärin 5 HDRS-pistettä enemmän kuin LIT-ryhmässä (d = 0,70; 95 % luottamusväli 0,24–1,16) ja ero säilyi 6 kuukauden seurannassa. DIT:n ja CBT:n välillä ei havaittu merkittävää eroa keskimääräisen masennusoireilun kohdalla eikä valtaosassa muita tulosmittareita. Kliinisesti merkittävän tasoisesti toipuneita (HDRS) oli DIT-ryhmässä enemmän kuin sekä LIT- että CBT-ryhmässä.