Vuonna 2014 julkaistussa kaksoissokkoutetussa tutkimuksessa «Meyer G, Vicaut E, Danays T ym. Fibrinolysis for p...»1satunnaistettiin 1 005 kohtalaisen kuolemanriskin potilasta joko tenekteplaasihoitoon tai pelkkään hepariinialoitukseen. Sisäänottokriteereinä olivat oikean puolen dysfunktio joko sydämen ultraäänitutkimuksessa tai TT:ssä sekä sydänlihasvaurion merkkiainepäästö (joko troponiini I tai T). Ensisijainen päätetapahtuma oli kuolema tai hemodynaaminen dekompensaatio (elvytys, sokki tai kollapsi) 7 vuorokauden kuluessa satunnaistamisesta. Ensisijainen päätetapahtuma todettiin 13:lla 506:sta (2,6 %) tenekteplaasiryhmän potilaasta ja 28:lla 499:stä (5,6 %) lumeryhmän potilaasta (OR 0,44; 95 % luottamusväli 0,23–0,87), p = 0,02), ja päätetapahtumista 6 (1,2 %) ja 9 (1,8 %) oli kuolemia (p = 0,42). Ekstrakraniaalinen vuoto todettiin 32:lla (6,3 %) tenekteplaasiryhmässä ja 6:lla (1,2 %) lumeryhmässä, p < 0,001). Aivoverenkiertohäiriö (aivohalvaus) ilmeni 12:lla (2,4 %) tenekteplaasiryhmän potilaista, ja sen syynä oli 10 potilaalla kallonsisäinen vuoto. Vain yhdellä potilaalla lumeryhmässä oli aivohalvaus, joka oli hemorraginen (p = 0,003). Kuolleisuudessa 30 päivän kuluttua ei todettu merkitsevää eroa: 12 (2,4 %) tenekteplaasiryhmässäja 16 (3,2 %) lumeryhmässä (p = 0,42).
Kommentti: Yhteenvetona voidaan todeta, että trombolyysi tenekteplaasilla vähensi hemodynaamisen dekompensaation ilmaantumista kallonsisäisten ja muiden vakavien vuotojen kustannuksella. Kuolleisuudessa ei todettu eroa ryhmien välillä. Näin ollen trombolyysihoitoa ei voi suositella rutiinimaiseksi hoidoksi tässä potilasryhmässä.
Satunnaistetussa kontrolloidussa tutkimuksessa «Konstantinides S, Geibel A, Heusel G ym. Heparin p...»2, jossa verrattiin trombolyysihoitoa alteplaasilla laskimon sisäiseen fraktioimattomaan hepariinihoitoon kohtalaisen kuolemanriskin keuhkoembolian hoidossa (n = 256), ei sairaalakuolleisuudessa ollut eroa ryhmien välillä ja kummankin ryhmän kuolleisuus oli pieni (tPA 3,4 % vs. hepariini 2,2 %). Liuotushoito alteplaasilla (tPA; 10 mg alkuannoksen jälkeen 90 mg kahden tunnin infuusiona) vähensi tilan huononemisen riskiä. Kyseisellä hoidolla saatiin vähenemään hemodynamiikan tai hapetuksen huononemisen indisoima myöhemmän trombolyysin tarve hepariinihoitoryhmään verrattuna (7,6 % vs. 23,2 %, p = 0,001), mutta sairaalakuolleisuuteen hoitovalinnalla ei kuitenkaan ollut merkitystä (alteplaasi 3,4 %, hepariini 2,2 %, p = 0,71).
Hoitovaihtoehdot olivat yhtä turvallisia, eikä fataaleja verenvuotoja tai kallonsisäisiä vuotoja ilmennyt tPA-ryhmässä. Hypoksemia ja lisähapen tarve sekä yli 70 vuoden ikä ennustivat tilan huononemista, jossa selvin ero ryhmien välillä oli kahden ensimmäisen vuorokauden aikana. Tutkimukseen valittiin vain hyvin tuoreita, alle 4 vuorokautta kestäneitä keuhkoembolioita, joten tutkimus ei anna lisänäyttöä liuotushoidon hyödystä 4–14 vuorokauden kestoisten keuhkoembolioiden hoidossa.
Uusimmassa kaksoissokkoutetusssa tutkimuksessa «Kline JA, Nordenholz KE, Courtney DM ym. Treatment...»3 potilaat, joilla sydämen ultraäänitutkimuksessa todettiin oikean kammion hypokinesia tai joiden troponiinien, NT-proBNP:n tai BNP:n taso oli koholla viitteenä oikean kammion kuormituksesta, satunnaistettiin tenekteplaasi- (n = 40) tai lumehoitoon (n = 43). Potilaat, joiden verenpaine oli alle 90 mmHg, suljettiin pois tutkimuksesta. Tenekteplaasi annettiin LMWH:n jälkeen painonmukaisena kerta-annoksena. Ensisijainen päätetapahtuma oli kuolema, verenkiertosokki, intubaatio tai merkittävä vuoto 5 vuorokauden sisällä tai toistuva keuhkoembolia, huono suorituskyky tai pieni SF-36-mittarin fyysisten osatekijöiden summa 90 vuorokauden seurannassa.
Tutkimuksen tavoitteena oli rekrytoida 82 potilasta kumpaankin ryhmään, mutta tutkimus keskeytettiin ennenaikaisesti käytännön toteuttamiseen liittyneistä syistä.
Viiden päivän aikana päätetapahtuma ilmeni 3:lla lumeryhmässä (1 kuolema, 2 intubaatiota) ja 1:llä tenekteplaasiryhmässä (fataali kallonsisäinen vuoto). 90 päivän päätetapahtumia ilmeni 13:lla lumeryhmän potilaalla ja 5:llä tenekteplaasiryhmässä. Näin ollen vähintään yksi päätetapahtuma ilmeni 16:lla (37 %) lumeryhmässä ja 6:lla (15 %) tenekteplaasiryhmässä (p = 0,017). Valtaosa päätetapahtumista liittyi suorituskyvyn laskuun tai koettuun fyysiseen hyvinvointiin. Oikean kammion dilataatiossa tai hypokinesiassa ei ollut eroja ryhmien välillä 90 vuorokauden jälkeen.
Meta-analyysissä «Chatterjee S, Chakraborty A, Weinberg I ym. Thromb...»4 tarkasteltiin tutkimuksia, joissa kohtalaisen kuolemanriskin potilaille oli annettu trombolyysihoito (urokinaasi, streptokinaasi, alteplaasi tai tenekteplaasi). 8 tutkimuksessa oli yhteensä 1 775 potilasta. Trombolyytit alensivat kokonaiskuolleisuutta, mutta lisäsivät vakavan vuodon ja kallonsisäisen vuodon määrää. Vakavat vuodot eivät olleet merkittävästi yleisempiä 65-vuotiailla tai sitä nuoremmilla. Trombolyysi vähensi toistuvien keuhkoembolioiden määrää.
Kun keuhkoverenkierrosta on tukossa alle 50 % ja/tai oikean kammion kuormitusta ei ole osoitettavissa, kuolleisuus on alle 5 % «Chatterjee S, Chakraborty A, Weinberg I ym. Thromb...»4. Trombolyysihoidon etuna on keuhkoverenkierron obstruktion nopeampi väheneminen hepariinihoitoon verrattuna «Goldhaber SZ, Haire WD, Feldstein ML ym. Alteplase...»5. On tärkeää huomata, että obstruktion aste on samansuuruinen kummallakin hoidolla viikon kuluttua (UPET, PAIMS-2) «Urokinase-streptokinase embolism trial. Phase 2 re...»6, «Dalla-Volta S, Palla A, Santolicandro A ym. PAIMS ...»7.