Tanskalaiseen tutkimukseen «Mosekilde L, Beck-Nielsen H, Sørensen OH ym. Hormo...»1 osallistui yhteensä 2 016 naista (ikä 45–58 vuotta, aika menopaussista 3–24 kuukautta), jotka oli kutsuttu tutkimukseen mukaan suuremmasta koko väestöstä kerätystä satunnaisotoksesta (osallistumisprosenttia ei ilmoitettu). Tutkimus jakautui satunnaistettuun ja ei-satunnaistettuun osaan. Satunnaistetussa osassa 502 naista allokoitiin hormonihoitoon (HT) ja 504 naista ryhmään, joka ei saanut hoitoa. Ei-satunnaistetussa osiossa seurattiin 221 omin päin hormonihoidon aloittanutta naista sekä 789:ää naista, joilla ei ollut hormonihoitoa. HT koostui suun kautta otettavasta sekventiaalisesta 2 mg – 1 mg estradiolista + 1 mg noretisteroniasetaatista naisilla, joilla oli kohtu ja 2 mg jatkuvasta estradiolista naisilla, joilta kohtu oli poistettu.
Seuranta-aika oli 5 vuotta. 140 naiselle sattui kaikkiaan 156 murtumaa. HT:n käyttöön liittyvän murtumien vähenemisen suhteen satunnaistettu ja ei-satunnaistettu osa eivät eronneet toisistaan. ITT-analyysissä havaittiin murtumien kokonaisesiintyvyyden laskuun viittaava "trendi" (suhteellinen riski 0,73, 95 % luottamusväli 0,50–1,05) ja rannemurtumissa (radius ja ulna) havaittiin merkitsevä ero (suhteellinen riski 0,45; 95 % luottamusväli 0,22–0,90). Muiden murtumien suhteen (lonkka, nikamat) ei havaittu merkitseviä eroja.
Mikäli tuloksia laskettaessa otettiin mukaan vain ne naiset, jotka todella olivat käyttäneet HT:tä ohjeiden mukaisesti, havaittiin merkitsevä pieneneminen sekä murtumien kokonaisesiintyvyydessä (suhteellinen riski 0,61;95 % luottamusväli 0,39–0,97) että käsivarren murtumissa (suhteellinen riski 0,24; 95 % luottamusväli 0,09–0,69). Muiden murtumien suhteen erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä.
Yhdysvaltalaisessa Women´s Health Initiative (WHI) -tutkimuksessa «Cauley JA, Robbins J, Chen Z ym. Effects of estrog...»2 16 808 postmenopausaalista 50–79-vuotiasta naista satunnaistettiin saamaan konjugoitua estrogeenia 0,625 mg/vrk + medroksiprogesteronia 2,5 mg/vrk tai lumelääkettä 5,6 vuoden ajaksi. Vastemuuttujina olivat kaikki osteoporoottiset luunmurtumat sekä luun tiheys (alaryhmässä).
735/8 506 (8,6 %) HT-ryhmän ja 896/8 102 (11,1 %) lumelääkeryhmän naisista sai murtuman (vaarasuhde 0,76, 95 % luottamusväli 0,69–0,83). HT-ryhmässä tapahtui 52 lonkkamurtumaa verrattuna 73 murtumaan lumeryhmässä (vaarasuhde 0,67, 95 % luottamusväli 0,47–0,96), vastaavat murtumien lukumäärät käsivarressa olivat 189 ja 245 sekä selkärangassa 41 ja 60 (tilastollista merkitsevyyttä ei ilmoitettu). Lonkkamurtumien ilmaantuvuus oli 52/8 506 (0,6 %) HT-ryhmässä ja 73/8 102 (0,9 %) lumeryhmässä, absoluuttinen riskin alenema 0,3 % ja NNT 333 potilasta 5 vuoden ajan HT:lla hoidettuna.
Yhdysvaltalaisen Women´s Health Initiative (WHI) -tutkimuksen «Anderson GL, Limacher M, Assaf AR ym. Effects of c...»3 "estrogen alone"-alaryhmään kuuluivat naiset, joilta oli kohtu poistettu. Osallistujat saivat konjugoitua estrogeenia 0,625 mg/vrk tai lumelääkettä. Tässä ryhmässä päävastemuuttujana oli sepelvaltimotaudin ilmaantuvuus. Hoidon turvallisuuden suhteen tärkein seurattava muuttuja oli rintasyövän ilmaantuvuus. Lisäksi seurattiin murtumien ja useiden muiden tautitilojen ilmaantuvuutta.
Tutkimus keskeytettiin ennenaikaisesti 5 vuoden seurannan jälkeen. Hoito lisäsi merkitsevästi aivohaverin (vaarasuhde 1,39; 95 % luottamusväli 1,10–1,77) vaaraa, ei vaikuttanut sepelvaltimotaudin vaaraan ja pienensi lonkkamurtuman vaaraa (vaarasuhde 0,61; 95 % luottamusväli 0,41–0,91). Lisäksi havaittiin "trendi" rintasyövän vähenemisen suuntaan (vaarasuhde 0,77; 95 % luottamusväli 0,59–1,01). "Kokonaistautitaakka" ei muuttunut merkitsevästi.
Tutkijat eivät suositelleet konjugoitua estrogeeniä kroonisten sairauksien ehkäisyyn postmenopausaalisilla naisilla.
Suomalaisessa prospektiivisessa kohorttitutkimuksessa «Randell KM, Honkanen RJ, Kröger H ym. Does hormone...»4 seurattiin 7 217 postmenopausaalista naista (ikähaarukka 47–56 vuotta) 5 vuoden ajan. Verrattaessa niitä 2 670 naista, jotka olivat käyttäneet HT:tä niihin, jotka eivät olleet käyttäneet, oli murtumien kokonaisesiintyvyyteen liittyvä suhteellinen riski 0,69 (95 % luottamusväli 0,55–0,81), vastaavat luvut käsivarren murtuman suhteen olivat 0,49; 95 % luottamusväli 0,36–0,66).
Kaikkia murtumia esiintyi hormonihoitoa jatkuvasti käyttäneiden joukossa 5 vuoden seurannan aikana 94/1 335 (7 %) verrattuna 352/3 335 (10,6 %) ei koskaan hormonihoitoa käyttäneiden joukossa. Vastaavat luvut käsivarren murtumien suhteen olivat 22/1 335 (1,6 %) ja 145/3 335 (4,3 %) sekä kategoriassa "muut murtumat" 72/1 335 (5,4 %) ja 207/3 335 (8,1 %).
Englantilaisessa prospektiivisessa kohorttitutkimuksessa «Banks E, Beral V, Reeves G ym. Fracture incidence ...»5 seurattiin 138 737 postmenopausaalista, 50–69 vuoden ikäistä naista keskimäärin 2,8 vuotta murtumien esiintyvyyden suhteen. Naiset olivat alun perin osa Million Women Study -kohorttia. Seurannan alussa HT:tä käyttävillä kaikkien murtumien esiintyvyyden suhteellinen riski HT:tä ei-käyttäviin verrattuna oli 0,62 (95 % luottamusväli 0,58–0,66).
Tuhatta potilasvuotta kohti laskettuna oli hormonihoitoa käyttäneillä lonkkamurtumien esiintyvyys 0,23 ja kaikkien murtumien 9,2; vastaavat luvut ei koskaan hormonihoitoa käyttäneiden joukossa olivat 0,47 ja 15,6. Hyödyllinen vaikutus ei eronnut erilaisia hormonivalmisteita sisältäneiden HT-tyyppien välillä. Hormonien käytön hyöty hävisi noin vuodessa niiden käytön lopettamisen jälkeen, jolloin murtumia ilmaantui yhtä paljon kuin hormoneja käyttämättömillä naisilla.
Meta-analyysissa «Zhu L, Jiang X, Sun Y ym. Effect of hormone therap...»6 selvitettiin hormonihoidon vaikutusta erilaisiin murtumiin. Mukaan valikoitui 28 tutkimusta, jotka oli julkaistu ennen elokuuta 2018. Tutkimuspopulaatio koostui 33 426 naisesta, joille sattui 2 516 murtumaa.
Hormonihoidolla murtumasuoja (RR) oli 0,74 (95 % luottamusväli 0,69–0,80), lonkkamurtumasuoja 0,72 (95 % luottamusväli 0,53–0,98), nikamamurtumille 0,63 (95 % luottamusväli 0,44–0,91). Murtumasuoja oli voimakkaampi alle 60-vuotiailla naisilla (p = 0,003) verrattuna yli 60-vuotiaisiin, joilla hormonihoito oli käytössä. Estradiolilla saavutettiin parempi suoja murtumia vastaan kuin konjugoidulla estrogeenilla (P = 0,01).