Mieli maassa, mikä avuksi? (Depressio, masennus)
Käyvän hoidon potilasversiot |  Julkaistu: 2016-09-29   Aihepiiri(t): Kuntoutus, Nuorisopsykiatria, Psykiatria, Työterveyshuolto, Yleislääketiede
Mikä on Käypä hoito -suositus?
Kirsi Tarnanen, Erkki Isometsä, Elina Kinnunen, Teija Kivekäs, Olavi Lindfors, Mauri Marttunen ja Arja Tuunainen
PDF Tulosta

Mieli maassa, mikä avuksi? (Depressio, masennus)

Käyvän hoidon potilasversiot
29.9.2016
Kirsi Tarnanen, Erkki Isometsä, Elina Kinnunen, Teija Kivekäs, Olavi Lindfors, Mauri Marttunen ja Arja Tuunainen

Masennustilasta eli depressiosta kärsii vuosittain noin 5 % suomalaisista. On oleellista selvittää, kuinka vaikeasta masennuksesta on kyse, onko kyseessä ensimmäistä kertaa elämässä ilmaantunut vai uusiutunut depressio tai onko kyseessä ylipäänsä masennustila tai kenties jokin muu sairaus. Tärkeimmät hoitomuodot ovat yleensä lääkehoito ja erilaiset psykoterapeuttiset hoidot – ja hoito on tehokkainta silloin, kun niitä käytetään yhtä aikaa. Hoidossa on keskeistä myös potilaan elämäntilanteen tutkiminen ja psykososiaalisen tuen tarjoaminen.

Oireet

Depressiosta kärsivän ihmisen mieliala on yleensä jatkuvasti alakuloinen, ja hänen kykynsä tuntea kiinnostusta tai mielihyvää on kadonnut. Unen saaminen voi olla vaikeaa tai uni voi olla katkonaista ja väsymys päivittäistä. Päätöksenteko ja keskittyminen on usein vaikeaa. Ruokahalu voi olla poissa ja paino laskea; osalla masennuksesta kärsivistä ongelmana on kohonnut ruokahalu ja liikanukkuminen. Masentuneen ihmisen kuva omasta itsestä on yleensä negatiivinen, ja itsetunto alentunut. Vaikeissa depressioissa voi esiintyä psykoottisina oireina harhaluuloja tai aistiharhoja. Osalla masennuksesta kärsivistä on itsetuhoisia ajatuksia, ja vaarana on, että ajatukset etenevät teoiksi.

Noin 600 masennustilaan liittyvää itsemurhaa Suomessa — joka vuosi

Kaikista itsemurhista noin 2/3 on todettu liittyvän masennustiloihin. Itsemurhan vaara on sitä suurempi, mitä vaikeammasta masennustilasta on kysymys. Depressiopotilaalta on syytä kysyä toivottomuudesta ja itsetuhoisista ajatuksista, jotta asia saadaan esille ja hoidossa kohdattavaksi.

Taustatekijät

Depressiolle altistavat muun muassa perinnöllinen taipumus, persoonallisuuden masennukselle altistavat piirteet ja masennuksen laukaisevat kielteiset elämäntapahtumat. Perinnöllinen alttius on merkittävä taustatekijä erityisesti vaikeissa, toistuvissa depressioissa.

Masennustilan tunnistaminen (diagnoosi)

Hoidon lähtökohtana on lääkärintutkimus, jonka perusteella tehdään diagnoosi. Diagnoosi edellyttää, että 10:stä kriteerinä käytetystä oireesta esiintyy vähintään 4, ja että oireet ovat riittävän vaikeita. Lisäksi masennustilan oireita on tullut esiintyä päivittäin ja yhtäjaksoisesti vähintään 2 viikon ajan.

Masennuksen vaikeusastetta arvioidaan oireiden lukumäärän mukaan: lievässä masennuksessa on 4–5, keskivaikeassa 6–7 ja vaikeassa 8–10 oiretta. Masennusta voidaan arvioida myös masennustilaan liittyvän toimintakyvyn heikkenemisen tai erilaisten oiremittareiden, esimerkiksi Beckin depressioasteikon (BDI), perusteella.

Masennustilan erottaminen muista sairauksista

Jotta osataan valita oikea hoito, pitää selvittää, onko kyseessä masennustila tai esimerkiksi kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyvä masennus. Enemmistö niistä, jotka hakeutuvat depression vuoksi hoitoon, kärsii samaan aikaan myös jostakin muusta psyykkisestä oireyhtymästä, kuten ahdistuneisuus-, persoonallisuus- tai päihdehäiriöstä.

Masennuksen oireet saattavat johtua myös jostakin muusta syystä: foolihapon tai B12-vitamiinin puutoksesta, sydän- tai aivoinfarktista, pahanlaatuisesta kasvaimesta tai neurologisesta sairaudesta. Lisäksi on selvitettävä, ettei masennuksen syynä ole jokin muu potilaan sairautensa hoitoon käyttämä lääke (esimerkiksi kortikosteroidi) tai päihteiden käyttö (esimerkiksi alkoholi, kannabis tai amfetamiini).

Hoito jaetaan kolmeen vaiheeseen: akuutti-, jatko- ja ylläpitohoito

Akuuttivaiheen hoidolla tavoitellaan oireettomuutta

Depression akuutissa vaiheessa tehokkaita hoitomuotoja ovat masennuslääkkeet ja vaikuttaviksi osoitetut terapiat. Tehokkainta hoito on silloin, kun näitä käytetään yhtä aikaa. Hoitomuodon valinta riippuu sekä depression vaikeusasteesta että hoidon saatavuudesta. Joissakin tapauksissa hoitona voidaan käyttää myös sähköhoitoa, kirkasvalohoitoa, transkraniaalista magneettistimulaatiohoitoa tai muita hoitomuotoja.

Masennuksen hoitoon on kehitetty lukuisia erilaisia lääkkeitä, jotka eroavat toisistaan lähinnä vaikutusmekanismiensa ja haittavaikutustensa perusteella. Noin kaksi kolmesta masennuslääkettä säännöllisesti käyttävästä saa lääkityksestä avun, ja noin 40–50 %:lla masennustilan oireet häviävät melko täydellisesti 6–8 viikon aikana. On kuitenkin yksilöllistä, miten lääkehoito tehoaa ja millaisia haittavaikutuksia lääkitykseen liittyy. Tyypillisimpiä haittavaikutuksia SSRI-ryhmän lääkkeille ovat suolisto-oireet ja seksuaalisten toimintojen häiriöt (halun heikentyminen, erektion pitkittyminen tai vaikeudet erektion, kiihottumisen, siemensyöksyn tai orgasmin kanssa); toisille lääkkeille taas esimerkiksi painonnousu, väsyttävä vaikutus tai asentohuimaus. Noin 10–15 % keskeyttää lääkehoidon haittavaikutusten takia.

Lääkehoidossa olevan potilaan tilaa on seurattava koko akuuttivaiheen ajan säännöllisin tapaamisin 1–3 viikon välein – ja tarvittaessa tiiviimminkin, jos esimerkiksi itsemurhan vaara on suuri. Seurantatapaamisissa arvioidaan hoidon ja lääkityksen tehoa. Ellei selvää vastetta ole havaittavissa viimeistään 6–8 viikon kuluessa, on tehoton lääke syytä vaihtaa toiseen.

Jatkohoidolla pyritään estämään oireiden palaaminen (relapsi)

Oireiden palaamisen (relapsi) vaara on suuri, jos hoito lopetetaan heti oireiden hävittyä. Jos potilas on ollut yhtäjaksoisesti oireeton puolen vuoden ajan, lääkehoito voidaan lopettaa muutaman viikon aikana, mutta asteittain. Joidenkin lääkkeiden käytön äkilliseen lopettamiseen voi liittyä esimerkiksi huimausta, ahdistuneisuutta, univaikeuksia, pahoinvointia tai päänsärkyä.

Ylläpitohoidon tavoitteena on uuden masennusjakson ehkäiseminen

Ylläpitohoidon aloittaminen on suositeltavaa, jos depressio on osoittautunut toistuvaksi, ja potilaalla on takanaan jo ainakin kaksi aiempaa masennusjaksoa. Jotta ylläpitohoitoon ryhdytään, sairausjaksojen on tarvinnut olla vähintään keskivaikeita. Ylläpitohoitoa on syytä harkita jo aikaisemminkin, jos sairausjaksot ovat olleet vaikeita, psykoottisia, niihin on liittynyt vakavaa itsetuhoisuutta tai pitkäaikaista tai vaikeaa toimintakyvyn heikkenemistä. Ylläpitohoito toteutetaan samalla lääkeannoksella kuin akuutti- ja jatkohoito.

Päätöksen ylläpitohoidon aloittamisesta ja lopettamisesta tekee joko psykiatrian erikoislääkäri tai yleislääkäri. Asiasta keskustellaan potilaan kanssa, ja päätös on syytä kirjata myös sairauskertomukseen.

Potilaan tilaa seurataan vastaanottokäynneillä vähintään vuosittain, vaikka potilas olisi täysin oireeton. Vasta kun potilas on ollut oireeton useamman vuoden ajan, voidaan harkita lääkehoidon varovaista asteittaista lopettamista. Lääkkeen käytön lopettamiseen liittyy kuitenkin selvä depression uusiutumisen vaara, joten potilaan tilaa on seurattava tavanomaista tiiviimmin.

Psykoterapeuttinen hoito

Psykoterapian tarpeen arvioi yleensä psykiatrian erikoislääkäri. Ennen kuin lääkäri tekee päätöksen, hän keskustelee potilaan kanssa eri hoitovaihtoehdoista, hoidon kestosta (lyhytterapia vai pitkäkestoinen terapia) ja vaikutuksesta sekä antaa arvionsa siitä, mikä terapia saattaisi soveltua kyseiselle potilaalle. Päätökseen vaikuttavat myös potilaan odotukset ja toiveet hoidon suhteen.

Psykoterapialla pyritään vaikuttamaan masennusta ylläpitäviin mielikuviin, ajattelumalleihin, tunne-elämään, minäkäsitykseen ja toimintatapoihin. Psykoterapian tavoitteena on, että potilas toipuu ja hänen toimintakykynsä paranee.

Psykoterapeuttisia hoitomalleja on hyvin monenlaisia. Depression hoidossa vahvin näyttö hoidon vaikuttavuudesta on saatu kognitiivisesta, interpersonaalisesta ja psykodynaamisesta lyhytterapiasta sekä käyttäytymisen aktivoinnista. Lähinnä lievien masennustilojen hoidossa voidaan käyttää myös ongelmanratkaisuterapiaa, ratkaisu- ja voimavarakeskeistä terapiaa sekä hyväksymis- ja omistautumisterapiaa. Yleensä hoito toteutetaan yksilöterapiana, mutta myös ryhmäterapeuttisia sovelluksia tai tietotekniikka-avusteista internetterapiaa (ks. Mielenterveystalo «https://www.mielenterveystalo.fi/Pages/default.aspx»1) voidaan käyttää. Potilaan ja terapeutin välisellä toimivalla yhteistyösuhteella on suuri merkitys terapian suotuisiin vaikutuksiin. Muun hoidon tukena voidaan tarpeen mukaan hyödyntää pari- ja perheterapiaa, sekä luovia terapiamuotoja (musiikki-, taide- ja kirjallisuusterapia). Potilasopetusta (psykoedukaatio) ja itseapuoppaita voidaan hyvin käyttää muun hoidon tukena.

Psykoterapian järjestäminen on Suomessa terveydenhoitolain perusteella kunnan vastuulla silloin, kun se liittyy sairaanhoitoon. Silloin, kun kyseessä on Kelan osittain korvaama, kuntoutuksena annettava psykoterapia tai kun potilas hakeutuu omalla kustannuksellaan psykoterapiaan, hän ottaa itse yhteyttä sopivaksi katsomaansa terapeuttiin, mahdollisesti lääkärinsä tuella. Jäljempänä kohdassa Lääkinnällinen kuntoutus kuvataan menettelyä Kelan kuntoutuspsykoterapiaan hakeuduttaessa.

Depression hoito elämän eri vaiheissa

Nuoret (12—22-vuotiaat)

Perus- ja kouluterveydenhuollossa voidaan arvioida nuoren tilaa ja selvittää hänen perhe- ja koulutilannettaan. Ainakin lievien ja komplisoitumattomien keskivaikeiden depressioiden hoito tulee pyrkiä aloittamaan perusterveydenhuollossa. Depressiota koskevan tiedon tarjoaminen nuorelle ja hänen vanhemmilleen sekä koulunkäynnin jatkuvuuden tukeminen (tarvittaessa erityisjärjestelyin) ovat hyödyksi.

Nuorten lievissä ja keskivaikeissa masennustiloissa suositeltavimpia ovat psykoterapeuttiset hoitomuodot (kognitiivinen yksilö- ja ryhmäterapia) ja nuorille sovellettu interpersoonallinen yksilöpsykoterapia. Perheterapiaa voidaan käyttää silloin, jos perhetekijät liittyvät selvästi nuoren depressioon.

Ellei hoidon tavoitetta saavuteta psykoterapialla noin kuukaudessa, hoitoon liitetään masennuslääkehoito. Masennuslääkkeet voivat joissakin tapauksissa etenkin hoidon alkuvaiheessa alle 25-vuotiailla aiheuttaa itsetuhoista ajattelua. Tämä mahdollisuus on pidettävä mielessä, ja asiaa on arvioitava seurannan yhteydessä.

Myös nuorilla depressiolääkitystä käytetään jatkohoitona puolen vuoden ajan relapsin eli oireiden palautumisen ehkäisemiseksi. Psykoterapeuttista ylläpitohoitoa voidaan toteuttaa harvajaksoisin seurantatapaamisin esimerkiksi tiiviimmän yksilöterapian jälkeen.

Raskausaika

Raskauden aikana masennustilan hoidoksi suositellaan psykoterapiaa, mutta joskus joudutaan käyttämään myös lääkitystä. Masennuslääkkeiden ei ole osoitettu olevan selvästi sikiövaurioita aiheuttavia (teratogeenisia), mutta vaaran mahdollisuutta on vaikea täysin sulkea pois. Rakenteellisten poikkeavuuksien riski on suurin ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana. Eniten tietoa on SSRI-lääkkeistä ja venlafaksiinista. Raskauden aikaisen masennuslääkehoidon tarve pitää aina arvioida yksilöllisesti ja potilaan kanssa keskustellen. Jos masennuslääkehoitoa käytetään raskauden aikana, sitä ei pidä rutiininomaisesti purkaa ennen laskettua synnytysajankohtaa. Jos purkua harkitaan, se pitää tehdä tarkassa seurannassa ja äidin hyvinvointia vaarantamatta.

Synnytyksen jälkeen

Synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsii noin 10–15 % synnyttäneistä naisista. Häiriön taustalla on paitsi masennustilan yleisiä vaaratekijöitä myös erilaisia synnytykseen ja äitiyteen liittyviä psykologisia, sosiaalisia ja hormonaalisia tekijöitä.

Suurin osa synnytyksen jälkeisistä masennustiloista on oireiltaan lievempiä kuin aiemmin tässä potilasversiossa käsitellyt masennustilat, ja ne pystytään monesti hoitamaan neuvolan antamalla tuella.

Masennuslääkkeistä SSRI-ryhmän lääkkeet ovat suositeltavimpia. Masennuslääkkeen käyttö ei yleensä estä imetystä, mutta fluoksetiinin on todettu imeytyvän rintamaitoon, joten sen käyttöä ei suositella. Psykoterapeuttiset hoitomuodot ovat suositeltavia erityisesti silloin, kun äidin elämäntilanteessa ilmenee depressiolle altistavia ongelmia.

Iäkkäämmät (yli 65-vuotiaat)

Jos ensimmäinen masennustila tulee iäkkäälle henkilölle, on erityisen tarkkaan arvioitava, voiko depression aiheuttajana olla jokin muu sairaus.

Ikä vaikuttaa myös lääkitykseen; masennuslääkeannokset ovat 65–75-vuotiailla samansuuruisia tai vain vähän pienempiä kuin keski-ikäisillä, mutta yli 75-vuotiailla käytettävien annosten koko on puolet tai kolmasosa keski-ikäisillä käytettävistä annoksista. Trisyklisiä masennuslääkkeitä ei suositella yli 75-vuotiaiden hoitoon.

Ikääntyneiden lieviä ja keskivaikeita depressioita voidaan hoitaa myös psykoterapian avulla.

Erityistilanteita

Kaamosmasennus

Joillakin depressiopotilailla masennusjaksoja esiintyy toistuvasti ja lähes yksinomaan vain pimeän talvikauden aikana. Tällöin puhutaan kaamosmasennuksesta, johon kirkasvalohoito tehoaa hyvin. Hoitoa annetaan kirkasvalolaitteella aamuisin parin ensimmäisen viikon aikana joka päivä ja myöhemmin joko kuureina tai jatkuvasti ainakin 5 kertaa viikossa talvikauden ajan.

Lääkeresistentti depressio

Jos 2 peräkkäistä lääkehoitoyritystä ovat jääneet tuloksettomiksi, on syytä harkita lääkehoidon tehostamista kahden eri lääkkeen yhtäaikaisen käytön avulla. Tällöin potilas tulee ohjata psykiatriseen erikoissairaanhoitoon tai psykiatrian erikoislääkärin konsultaatioon.

Psykoottinen depressio

Psykoottisessa masennustilassa potilaalla on vaikeiden masennusoireiden lisäksi harhaluuloja ja aistiharhoja, ja hänen todellisuudentajunsa on häiriintynyt. Tällöin hoitopaikkana on psykiatrinen erikoissairaanhoito (sairaala tai intensiivinen avohoito). Tarvittaessa hoito voi olla myös tahdosta riippumatonta (Mielenterveyslaki 1116/1990 «https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1990/19901116»2).

Psykoottisen depression hoidossa tehokkain, turvallinen ja suositeltava hoitomuoto on aivojen sähköhoito. Sähköhoitoa annetaan kevyessä nukutuksessa. Lääkehoitoa on syytä jatkaa sähköhoidon jälkeen tavanomaiseen tapaan jatkohoito- ja ylläpitovaiheissa.

Depressiopotilaan toiminta- ja työkyky

Depressiopotilaan toimintakyky vaihtelee huomattavasti sen mukaan, kuinka vaikeasta masennuksesta on kyse. Lievä masennustila ei yleensä juurikaan heikennä potilaan toimintakykyä, kun taas keskivaikea huonontaa sitä jo selvästi, ja vaikeasta masennustilasta kärsivä tarvitsee usein apua selviytyäkseen pelkistä tavanomaisista arkipäivän toimistaan.

Toimintakykyä arvioidaan usealla eri elämänalueella: omasta hyvinvoinnista huolehtiminen, ihmissuhteissa selviytyminen, työelämässä ja nykyisessä työssä selviytyminen sekä toiminta vapaa-aikana. Arvioinnissa on tärkeää selvittää, mistä toiminnoista potilas selviytyy ja mistä ei, ja kuinka tilanne on muuttunut verrattuna depressiota edeltäneeseen aikaan.

Toipumisen myötä psykososiaalinen toimintakyky yleensä palautuu.

Työkyky ja sairauspoissaolo

Valtaosa depressioon sairastuneista jatkaa työelämässä ilman sairauspoissaoloja tai tarvitsee niitä vain lyhytaikaisesti.

Lievässä depressiossa sairauspoissaolo ei yleensä ole tarpeen. Keskivaikeassa depressiossa toimintakyvyn riittävyys riippuu siitä, kuinka vaativaa työ on, ja onko työpaikalla mahdollista tehdä työssä jatkamista tukevia työjärjestelyjä. Vaikeassa ja psykoottisessa depressiossa jäljellä oleva toimintakyky ei yleensä riitä minkään työn vaatimuksiin.

Jos tarvitaan sairauspoissaoloa, tarvitaan myös aktiivista hoitoa ja seurantaa. Työssä käyvän potilaan sairauspoissaolon pituus ja työhön paluun suunnittelu on hyvä tehdä työterveyshuollossa, ja siinä tulee huomioida mahdollinen psykiatrin kannanotto työ- ja toimintakykyyn. Asteittaista työhön paluuta voidaan tukea esimerkiksi osasairauspäivärahan avulla «http://www.kela.fi/osasairauspaivaraha»3.

Sairauspoissaolon aikana kannattaa noudattaa normaalia päivärytmiä ja arkisten toimien tekemistä.

Kuntoutus

Työkyvyn ylläpitämiseksi ja kohentamiseksi tarvitaan hoidon lisäksi yleensä myös lääkinnällistä (esimerkiksi kuntoutuspsykoterapia), ammatillista (esimerkiksi työkokeilu) tai sosiaalista kuntoutusta (esimerkiksi päihdekuntoutus). Kuntoutusta varten laaditaan kuntoutussuunnitelma.

Lääkinnällinen kuntoutus

Depressiopotilaiden yleisin kuntoutusmuoto on psykoterapia. Sitä voi saada joko julkisen terveydenhuollon kautta tai yksityisiltä psykoterapeuteilta maksamalla itse, terveydenhuollon maksusitoumuksella tai Kelan tukemana (ks. kohta Psykoterapeuttinen hoito). Kelan kuntoutuspsykoterapia on tarkoitettu työ- tai opiskelukyvyn tukemiseksi tai parantamiseksi 16–67-vuotiaille, joilla mielenterveyden häiriö uhkaa työ- tai opiskelukykyä. Kela tarvitsee potilaan oman hakemuksen ja psykiatrian alan erikoislääkärin tai julkisen terveydenhuollon psykiatrisessa yksikössä työskentelevän erikoistuvan lääkärin laatiman kuntoutussuunnitelman tai lausunnon, joiden perusteella arvioidaan kuntoutuspsykoterapian myöntämisen mahdollisuus. Lausunto voidaan laatia, kun mielenterveydenhäiriön diagnosoinnin jälkeen psykiatrinen hoito on kestänyt vähintään 3 kuukautta. Psykiatrisen lausunnon laatiminen edellyttää, että käyntejä psykiatrin luona on ollut vähintään kaksi. Hoitosuhteen tulee jatkua myös kuntoutuspsykoterapian aikana (ks. Kela, Kuntoutuspsykoterapia «http://www.kela.fi/kuntoutuspsykoterapia»4). Kela voi tukea psykoterapiaa myös vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena alle 65-vuotiaille, joilla mielenterveydenhäiriö aiheuttaa huomattavia vaikeuksia arjessa suoriutumisessa ja osallistumisessa. Tähän tarvitaan potilaan oma hakemus ja psykiatrian alan erikoislääkärin tai erikoistuvan lääkärin lausunto julkisen terveydenhuollon psykiatrisesta yksiköstä.

Mielenterveyden häiriöitä sairastaville järjestetään kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseja, joille voi hakea Kelan harkinnanvaraisena kuntoutuksena (ks. Kela, Harkinnanvaraiset kuntoutuspalvelut «http://www.kela.fi/harkinnanvaraiset-kuntoutuspalvelut»5) tai Mielenterveyden keskusliiton kautta (ks. Mielenterveyden keskusliitto, Sopeutumisvalmennus «http://mtkl.fi/palvelut/sopeutumisvalmennus/»6).

Ammatillinen kuntoutus

Ammatillisen kuntoutuksen tavoitteena on auttaa työllistymistä, työssä pysymistä tai työhön palaamista sairaudesta huolimatta. Kelan vajaakuntoisten ammatillisen kuntoutuksen pääkohderyhmä ovat nuoret ja työelämään heikosti kiinnittyneet, joilla sairaus, vika tai vamma heikentää opiskelu- tai työkykyä. Lisätietoja Kela, Ammatilliset kuntoutuspalvelut «http://www.kela.fi/ammatilliset-kuntoutuspalvelut»7.

Työeläkekuntoutus on työeläkevakuuttajien järjestämää ja kustantamaa ammatillista kuntoutusta, jonka tavoitteena on ehkäistä työkyvyttömyyttä ja parantaa työn tekemisen mahdollisuuksia silloin, kun vakiintuneesti työelämässä oleva ei enää terveydentilansa vuoksi voi jatkaa entisessä työssään. Lisätietoja, ks. Suomen laki, Työntekijän eläkelaki, 25. §: oikeus työeläkekuntoutukseen «http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060395#L3P25»8.

Työ- ja elinkeinotoimiston toimenpiteillä tuetaan työnhakijoita, joiden sairaus tai vamma vaikeuttaa työllistymistä tai työpaikan säilyttämistä. Ks. artikkelit TE-toimisto ja ammatillinen kuntoutus «http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=nix02123»9 ja Vamman tai sairauden vaikutus työllistymiseen «http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/tukea_tyollistymiseen/vamma_tai_sairaus/index.html»10.

Perusterveydenhuolto, työterveyshuolto vai erikoissairaanhoito?

Perus- ja työterveydenhuolto

Valtaosa depressiopotilaista voidaan hoitaa perusterveydenhuollossa. Perusterveydenhuollon kolmiomallissa depressiohoitaja koordinoi hoitoa, tukee ja opastaa potilasta sekä seuraa toipumista, omalääkäri vastaa hoidosta ja tekee hoitopäätökset, ja konsultoiva psykiatri ohjaa säännöllisesti depressiohoitajaa ja konsultoi omalääkäreitä.

Työterveyshuoltoa varten on kehitetty omia toimintamalleja. Keskeistä on moniammatillinen yhteistyö ja selkeä vastuunjako työterveyshuollon eri toimijoiden kesken (työterveyslääkäri, -hoitaja ja -psykologi), oikea-aikainen psykiatrin konsultaatioapu sekä suunnitelmallinen ja tavoitteellinen yhteistyö työpaikan ja työterveyshuollon välillä depressiopotilaan työssä jaksamisen ja työhön paluun tukemiseksi. Työterveyshuollossa toteutettavan sairaanhoidon sisältöön vaikuttaa työpaikan ja työterveyshuollon välisen työterveyshuoltosopimuksen sisältö.

Perusterveydenhuollossa hoidettava, lievästä tai keskivaikeasta depressiosta kärsivä potilas voidaan ohjata lääkärin lähetteellä HUS:n Mielenterveystalo-palvelusivuston (www.mielenterveystalo.fi «http://www.mielenterveystalo.fi»11) kognitiiviseen malliin pohjautuvaan, 7 viikkoa kestävään terapiaan.

Ohjaaminen psykiatriseen erikoissairaanhoitoon

Psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa hoidetaan depressiopotilaat, joiden masennus on vaikea, psykoottinen tai vakavasti monihäiriöinen, joihin depressioon hoito ei tehoa (lääkeresistenssi), joilla on vakavia itsetuhoisia ajatuksia tai joiden työ- tai toimintakyky ei psykiatrian erikoislääkärin konsultaatiotuella tapahtuneesta asianmukaisesta hoidosta huolimatta ole palautunut perustasolle.

Depression aiheuttaman työkyvyttömyyden hinta yhteiskunnalle

Euroopassa depressio on noussut merkittävimmäksi toimintakyvyn heikkenemistä aiheuttavaksi sairaudeksi.

Suomessa siirtyi vuonna 2013 uudelle työkyvyttömyyseläkkeelle masennustilan takia noin 3 600 henkeä. Kaikkiaan vuoden 2013 lopussa masennuksen vuoksi oli työkyvyttömyyseläkkeellä (kuntoutustuella tai toistaiseksi myönnetyllä eläkkeellä) noin 35 500 työikäistä. Lisäksi depression aiheuttamat kustannukset olivat mittavia: Suomessa vuonna 2013 masennusperusteiset työkyvyttömyyseläkemenot olivat 509 miljoonaa euroa ja sairauspäivärahakustannukset 108 miljoonaa euroa (lähde: Eläketurvakeskus ja Kela).

Potilasversion tekstin on Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suosituksen pohjalta päivittänyt potilasversioista vastaava toimittaja Kirsi Tarnanen. Sen ovat tarkistaneet Käypä hoito -suosituksen laatineen työryhmän puheenjohtaja, psykiatrian professori Erkki Isometsä, työryhmän jäsenet Elina Kinnunen, Teija Kivekäs, Olavi Lindfors ja Mauri Marttunen sekä Käypä hoito -toimittaja Arja Tuunainen.

Vastuun rajaus

Käypä hoito -suositukset ovat parhaiden asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja yksittäisten sairauksien diagnostiikan ja hoidon vaikuttavuudesta. Ne eivät korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen omaa arviota yksittäisen potilaan parhaasta mahdollisesta diagnostiikasta ja hoidosta hoitopäätöksiä tehtäessä.

Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia. Lue lisää
KÄYPÄ HOITO -SUOSITUS
LINKKIEN TYYPIT JA VÄRIKOODIT
Kirjallisuusviite
Kuva
Linkki toiselle sivustolle
Lisätietoa
Näytönastekatsaus
PDF-tiedosto
PubMed-abstrakti
Taulukko