Takaisin Tulosta

Suunsisäisen irtokojeen käytön aiheet ja hoitovaste puhehäiriöissä

Suomen Lääkärilehti
2003;58(39):3877-3881
Alkuperäistutkimus
Marja-Leena Haapanen

Äännevirheet ovat erittäin yleisiä. Niitä esiintyy kehityksellisinä häiriöinä ilman muita puheen tai kielenkehityksen ongelmia tai osana vaikeampiasteisia puhehäiriöitä. Syinä voivat olla esim. puhe-elinten epämuodostumat sekä keskus- ja ääreishermoston synnynnäiset tai hankitut toimintahäiriöt ja vauriot lapsilla ja aikuisilla. Dyspraksia (puheen keskushermostoperäinen motorisen ohjelmoinnin häiriö), dysfasia (erityinen kielenkehityksen häiriö), dysartria ja oraalimotorinen hypotonia ovat tavallisia äännevirheiden syitä.

Suomalaisista koululaisista 20%: lla on äännevirheitä (1,2). Kaikkein yleisimpiä ovat kielenkärjen ja hammasvallin kontaktia vaativat ns. hammasvalli- eli dentoalveolaarivirheet, jotka ilmenevät R-, S-, L-, T-, D- ja N-äänteiden virheinä. Aineistosta riippuen näitä virheitä esiintyy 10-34 %:lla peruskoulun ala-asteen oppilaista (3,4). Luotosen (5) mukaan 7- ja 9-vuotiaitten lasten äännevirheistä yli 90 % on R:n ja S:n virheitä. Viisivuotiaitten lasten äännevirheistä 88 % on R:n ja S:n virheitä. Hammasvalliäännevirheet ovat erittäin yleisiä lapsilla, joilla on ääntöelinten epämuodostumia, varsinkin huuli-iensuulakihalkio (6).

Äännevirheet haittaavat puheen ymmärrettävyyttä ja esteettisyyttä. Virheiden hoito on hidasta ja työlästä; se vaatii aikaa ja taloudellisia resursseja niin huuli-suulakihalkiopotilaita kuin muitakin hoidettaessa. Vaikka puheterapiaa annetaan monesta eri syystä, ovat äännevirheet tavallisin hoidon kohde. Vantaan puheterapeuttien vuonna 2000 tekemän selvityksen mukaan puheterapiaa saaneista alle kouluikäisistä lapsista 45 % sai puheterapiaa äännevirheiden vuoksi. Kuntoutettavista lapsista lähes 80 %:lla oli lievä äännevirhe, johon R- ja S-virheet luetaan. Kaikista ensimmäisen luokan oppilaista 18 % ohjataan puheterapiaan äännevirheiden vuoksi (4). Lääkinnällisen puhekuntoutuksen resursseista valtaosaa on jouduttu käyttämään äännevirheiden hoitamiseen vuosikausien ajan meillä ja muualla (7).

Äännevirheiden hoidon pitkäaikaisuutta kuvaa se, että niitä esiintyy vielä toisella luokalla 54 %:lla niistä lapsista, joiden puheterapia on aloitettu jo ennen kouluun menoa (5). Kaikkia hammasvalliäännevirheitä ei saada puheterapiassa kohtuuajassa tai laisinkaan korjatuksi. Huuli-suulakihalkiolapsista, joilla 6-vuotiaana esiintyi hammasvalliäännevirheitä, 80 %:lla oli samoja virheitä vielä 8-vuotiaana huolimatta vuosia kestäneestä puheterapiasta. Kirjallisuudessa onkin esitetty äännevirheiden kuntoutuksen menetelmien ja aikataulun uudelleenarvioinnin tarvetta (8,9).

Oraalimotorisia aktivaattoreita (ORA-kojeita) eli suunsisäisiä kielen liikkeitä aktivoivia irtokojeita on käytetty Pohjoismaissa noin 20 vuoden ajan parantamaan suun alueen motoriikkaa (10). ORA-kojeilla on pyritty vähentämään kuolaamista ja kielen tursotusta, kehittämään nielemistä ja pureskelua sekä lisäämään ja täsmentämään ääntämisliikkeitä. Koje on tavallisesti yläleuan kipsimallin pohjalta tehty muovinen suulakilevy, jossa on kielen liikkeitä aktivoivina ohjaimina erilaisia "stimulaattoreita", esim. helmiä, nystyjä tai kiskoja, joissa on pieniä renkaita. ORA-kojeiden käyttö aloitettiin Huuli-suulakihalkiokeskuksen (Husuken) Puhehoidossa hammaslääkärin ja foniatrin yhteistyönä noin kahdeksan vuotta sitten sellaisille lapsille, joilla orofakiaalinen dysfunktio ilmeni kielen liikkeiden kömpelyytenä ja puheen epäselvyytenä. Kojehoitoon ryhdyttiin, kun ilmeni tarvetta tehostaa traditionaalisen puheterapian tuloksia. Husuken aktivaattorimallissa on tavallisesti kolme helmeä hammasvallissa (kuva 1).

Tämä retrospektiivinen pilottitutkimus kohdistuu ensimmäisiin ORA-kojeiden käyttäjiin. Tutkimuksen tarkoitus on kartoittaa Husuken Puhehoidon potilaiden ORA-hoidon aiheet ja hoitovaste. Tutkimuksessa haluttiin myös selvittää, millaisia liitännäisongelmia tai häiriöitä esiintyy hoitoa saaneilla potilailla ja miten nämä vaikuttavat hoidon tuloksiin. Tavoitteena on oppia tunnistamaan ORA-hoidon onnistumiseen tai epäonnistumiseen vaikuttavia tekijöitä.

Aineisto ja menetelmät

Tutkimusaineisto koostuu 36:sta suunsisäistä irtokojetta käyttäneestä Husuken potilaasta, joista tyttöjä on 16 (44 %). Potilaiden ikä on keskimäärin 5 vuotta 7 kuukautta (vaihteluväli 3 v 7 kk-9 v 5 kk lukuun ottamatta kahta potilasta, joista toinen oli 11- ja toinen 19-vuotias).

Koje valmistettiin siten, että Husuken hammaslääkäri otti yläleuasta purentamallit, joiden perusteella hammasteknikko valmisti kojeen. Foniatri määritti kojeen etuosaan hammasvalliäänteiden tuottamisen kannalta oleelliseen kohtaan paikat kahdelle tai tavallisemmin kolmelle helmelle. Helmet ohjaavat kielen liikkeitä ja auttavat kielen kärjen nostamista hammasvalliin. Koje sovitettiin Husukessa. Samalla annettiin kojeen käyttö- ja hoito-ohjeet. Kojetta pyydettiin yleensä käyttämään puolesta tunnista tuntiin päivässä 4-5 päivänä viikossa keskimäärin kolmen kuukauden ajan. Tutkimuksen potilaat kävivät seurantakäynnillä Huuli-suulakihalkiokeskuksessa.

Potilasasiakirjoista selvitettiin suunsisäisen irtokojehoidon eli helmilevyhoidon aiheet. Taustamuuttujina selvitettiin lapsen suun alueen kasvuun ja kehitykseen vaikuttavat ongelmat, kuten suun alueen epämuodostumat sekä sellaiset varhaisvaiheiden oireet, joilla voi olla merkitystä puheen kehitykselle, esim. varhaiset imemisvaikeudet, viivästynyt puheenkehitys, liikunnallinen kömpelyys, neurologinen sairaus tai häiriö, kromosomipoikkeavuus tai puheeseen vaikuttava oireyhtymä.

Tutkittujen muuttujien riippuvuutta toisistaan tutkittiin nelikenttätestillä. Koska kaikkia tutkittuja muuttujia ei ollut kirjattu luotettavasti kaikkien lasten osalta, nelikentässä vertailtavien tekijäparikkien määrä vaihteli jonkin verran (25-36 parikkia). Koska nelikentän jonkin solun arvo oli usein < 5, tehtiin vertailu pääasiassa Fisherin eksaktilla testillä.

Tulokset

Helmilevyhoidon pääasialliset aiheet ovat taulukossa 1. Hammasvalliäänteiden virheitä esiintyi kaikkiaan 35 lapsella (97 %). Hammasvalliäännevirheet ja kielen motorinen kömpelyys olivat hoidon yleisimmät aiheet. Osalla lapsista helmilevyhoito kohdistui useampaan syyhyn. Taulukosta 2 ilmenevät aineiston taustamuuttujat. Potilaista 24:llä (67 %) oli puhe-elinten epämuodostuma, huuli- ja ien- ja/tai suulakihalkio. Pojilla oli merkitsevästi useammin huuli-suulakihalkioita kuin tytöillä (p = 0,02). Tytöt ja pojat eivät eronneet toisistaan merkitsevästi hoidon aiheiden tai taustamuuttujien suhteen halkiotyyppiä lukuun ottamatta.

Imemisvaikeutta oli esiintynyt 53%:lla lapsista, joiden puheenkehitys oli viivästynyt, ja se liittyi merkitsevän usein helmilevyhoidon aloittamisen aikoihin todettuun laaja-alaiseen kielenkehityksen viiveeseen (p = 0,008) sekä kromosomipoikkeavuuden tai jonkin oireyhtymän esiintymiseen (p = 0,04). Sen sijaan muihin taustamuuttujiin, hoidon aiheeseen tai hoitovasteeseen sillä ei ollut merkitsevää yhteyttä.

Viivästyneeseen puheen alkamiseen oli liittynyt puheen epäselvyyttä ja äännevirheitä 15 lapsella (46%). Puhe oli alkanut normaalia myöhemmin merkitsevästi useammin niillä lapsilla, joilla oli todettu jokin neurologinen sairaus tai häiriö (p = 0,008), dysfasia (p = 0,03), yleiseen kehitysviiveeseen pohjautuva kielellinen häiriö (p = 0,0006), kromosomipoikkeavuus tai jokin oireyhtymä (p = 0,027). Sen sijaan niillä lapsilla, joilla oli suulaen orgaanista tai funktionaalista vajaatoimintaa ja honotusta, ei puheenkehitys ollut viivästynyt merkitsevästi useammin.

Kaikkien kömpelöiden lasten varhainen puhe oli ollut epäselvää, siinä oli ollut äännevirheitä ja kaikki nämä lapset olivat saaneet puheterapiaa. Kömpelöillä lapsilla oli neurologiseen sairauteen tai häiriöön liittyvä diagnoosi merkitsevästi useammin kuin muilla lapsilla (p < 0,0004). Kömpelyys liittyi myös kromosomipoikkeavuuksiin ja oireyhtymiin merkittävän usein (p = 0,007). Niillä lapsilla, joiden puheenkehitys oli viivästynyt (n = 15), oli merkitsevästi enemmän liikunnallista kömpelyyttä (p < 0,00003), vaikka ihan kaikilla ei kömpelyyttä ollutkaan. Dysfasia ja kömpelyys eivät liittyneet merkitsevästi toisiinsa.

Ennen helmilevyn asettamista kaikki huuli-suulakihalkiolapset ja 92 % niistä, joilla ei ollut halkiota, olivat saaneet puheterapiaa. Ryhmät eivät eronneet toisistaan puheterapiassa käymisen suhteen. Puheterapian saamisessa ei ollut eroja minkään muunkaan taustamuuttujan suhteen.

Helmilevyhoidon jälkitarkastuksessa todettiin, että kielen motoriikka parantui 92 %:lla lapsista. Äännevirheiden korjautumista tapahtui niinikään 92 %:lla tutkituista. Suun aukiolo väheni 86 %:lla. Kuva 2a osoittaa, että lapsi ei kykene ennen helmilevyhoitoa nostamaan kielenkärkeä ylähuulelle edes alaleuan tuella. Kuvasta 2b nähdään, että helmilevyhoidon jälkeen lapsi pystyy taivuttamaan kielen kärjen ylähuulelle ilman alaleuan eteentyöntöä ja tukea.

Kielen liikkeiden tai äänteiden korjautumisen hoitovasteessa ei ollut eroja minkään muun taustamuuttujan kuin neurologisen diagnoosin suhteen. Lapset, joille oli asetettu jokin neurologinen diagnoosi, hyötyivät helmilevyhoidosta merkitsevästi harvemmin kuin ne lapset, joilla ei ollut neurologista sairautta (p = 0,016).

Helmilevyhoidon aikana annettu puheterapia ei merkitsevästi vaikuttanut helmilevyhoidon vasteeseen. Lapset, jotka eivät saaneet puheterapiaa levyn käytön aikana, korjasivat artikulaatiomotoriikkaansa ja puhettaan yhtä hyvin kuin ne lapset, jotka saivat levyn käytön aikana puheterapiaa. Suulaen vajaatoiminta ei huonontanut merkitsevästi helmilevyhoidon vastetta artikulaatiomotoriikan korjautumisessa.

Pohdinta

Lähes kaikki helmilevyhoitoa saaneet lapset kärsivät hammasvalliäännevirheistä, joita oli yritetty korjata puheterapialla ennen oraalimotorisen aktivaattorihoidon (ORA-hoito) aloittamista. Helmilevyhoitoon oli päädytty, koska puheterapia ei ollut tehonnut äännevirheisiin.

Hammasvalliäännevirheiden yleisyys ja vaikeahoitoisuus on todettu aiemmissakin tutkimuksissa (4). Vallitsevan käsityksen mukaan hammasvalliäänteiden artikulaatio edellyttää ketterää kielen kärjen motoriikkaa, ja ns. "kielijumppa" on traditionaalinen harjoittelumuoto puheterapiassa. Odotuksenmukaista oli, että tässäkin tutkimuksessa kielen kömpelyys oli tavallista ja siksi yleinen ORA-hoidon aihe.

Vaikka osalla lapsista äännevirheet liittyivät kielellisen kehityksen häiriöön, erityiseen tai yleiseen, se ei vähentänyt terapian hyötyä kielen motoriikan ja äännevirheiden korjautumisen suhteen. Tämä osoittaa ääntämisen olevan erillään muista kielellisistä ilmiöistä ja toisaalta sitä, että artikulaatiomotorinen harjoittelu edistää puheen korjautumista. Kuulonerotteluharjoitusten on osoitettu parantavan kuulonerottelua, kun taas puhemotorinen harjoittelu parantaa sekä kuulonerottelua että puheentuottoa (11,12). Lotze ym. (13) totesivat funktionaalisen magneettikuvauksen (fMRI) avulla, että hammasvalliäänteet aiheuttavat kortikaalista aktiviteettia eri paikassa kuin esim. huuliäänteet, mutta että toisaalta äännettä simuloivat äänettömät artikulaatioliikkeet lisäävät aivokuoren toimintaa samoilla alueilla kuin vastaavat puheäänteet. Nämä tutkimustulokset antavat aihetta uskoa, että artikulaatiomotoriikkaa stimuloivasta aktivaattorista olisi hyötyä puheen hoidossa, mikä käsitys vahvistui käsiteltävässä tutkimuksessa.

On siis todennäköistä, että lasten äännevirheiden korjautuminen tässä tutkimuksessa helmilevyn avulla perustuu kielen liikkeiden paranemiseen hammasvalliäänteiden artikulaatiota suosivalla tavalla. Helmilevyn avulla annetaan käytännössä itsehoitona fysioterapiaa artikulaatioelimille. Päivittäinen "kielijumppa" aktivaattorin avulla lienee merkitsevästi tehokkaampaa kuin perinteinen "kielijumppa", jota annetaan yleensä kerran viikossa puheterapeutin ohjauksessa. Pienen lapsen kyky kerrata pyynnöstä tiettyjä samoja artikulaatioliikkeitä on luonnollisesti sangen rajallinen. Siihen, että tässä tutkimuksessa aktivaattorin hyöty ei ollut riippuvainen annetusta puheterapiasta, tulee kuitenkin suhtautua varauksella. Tämän tutkimuksen potilaista suurimmalla osalla ääntämisvirhe oli komplisoitumaton. Vaikeimmissa neurologisissa ongelmissa aktivaattorihoito yksinään ei riittäne hyvien tulosten saavuttamiseen, mihin tämäkin tutkimuksen tulokset viittasivat. Neurologisesti vaikeavammaisten potilaiden suunsisäinen laitehoito yhdistettynä manuaaliseen terapiaan parantaa oraalimotoriikka noin 70 %:lla potilaista (14).

Koska dysfaattisia ja yleisestä kielenkehityksen häiriöistä kärsiviä lapsia oli aineistossa melko vähän, helmilevyhoidon tuloksellisuus heidän hoidossaan vaatii lisänäyttöä. Kuntoutuksen kannalta on kuitenkin positiivista, että ekspressiivisestä kielenkehityksen häiriöistä kärsivillekin voi suositella helmilevyhoitoa, silloin kun on tarvetta korjata hammasvalliartikulaatiota.

Se, että suulaen vajaatoiminta helmilevyhoidon asettamisen aikana ei haitannut äännevirheiden korjautumista tai kielen motoriikan paranemista, oli odotusten mukaista. Aiemmin on osoitettu, että hammasvalliäännevirheet eivät yleensä ole riippuvaisia suulaen toiminnasta. Tämän tutkimuksen tulos vahvistaa aiempia käsityksiä siitä, että huuli-suulakihalkiolasten hammasvalliäännevirheet eivät korjaudu velofaryngaalista insuffisienssia hoitamalla, vaan vaativat omat hoitolinjansa (15).

Tutkimus osoitti, että varhaiset imemisvaikeudet ja liikunnallinen kömpelyys eivät heikentäneet merkitsevästi helmilevyhoidon tuloksellisuutta. Imemisvaikeuden suhteen tarvitaan kuitenkin lisätutkimuksia. Vaikka kömpelyys ei näyttänyt heikentävän helmilevyhoidon vastetta, se liittyi kuitenkin ilmeisesti välillisesti heikentyneeseen hoitovasteeseen niillä lapsilla, joille oli asetettu neurologinen diagnoosi.

Tutkimus viittaa siihen, että helmilevyhoidolla voidaan parantaa artikulaatiomotorisia ongelmia ja hammasvalliäännevirheitä nopeammin ja tehokkaammin kuin perinteisellä puhekuntoutuksella. Tämän tutkimuksen perusteella ORA-hoidon kustannustehokkuus on merkitsevästi parempi kuin perinteisen puheterapian.

Helmilevyn käytöstä hammasvalliäänteiden korjaamisessa ei tiettävästi ole aiempia tutkimuksia. Tutkimus osoitti selkeästi useita kehittämistarpeita suunsisäisen laitehoidon suhteen. Hoitovasteena raportoitavien parametrien kehittämiseen on aihetta. On tärkeätä tunnistaa ne puheen ja artikulaatiomotoriikan ongelmat, jotka voidaan ORA-kojeella hoitaa ja ne potilaat, jotka hyötyvät suunsisäisestä laitehoidosta. Erityyppisten kojeiden hoitovasteita on syytä tutkia.

Ennen hoitoon ryhtymistä on syytä tehdä huolellinen puheen virheanalyysi sekä puhehäiriön syyn erotusdiagnostinen tutkimus hoidon vasta-aiheiden selvittämiseksi. Esimerkiksi resonanssihäiriö hammasvalliäännevirheen taustalta on poissuljettava ennen kojehoitoon ryhtymistä. Suurentuneet nielurisat tai suuri kitarisa voivat johtaa suun aukipitämiseen, kielen tursotukseen ja äännevirheisiin, eikä näissä tapauksissa ole syytä lähteä ensisijaisesti kojehoitoon. Kireä kielenjänne tulee katkaista ennen kojehoitoa. Tuntohäiriöt suulaen alueella saattavat vaikeuttaa hoitoa.

Joissakin tapauksista kojehoidosta voi olla jopa haittaa. Se voi aiheuttaa kielen työntymistä suusta ulos ja lisätä suun auki pitämistä ja kuolaamista. "Puhekoje"-hoitoa ei yleensä voi toteuttaa samanaikaisesti hampaiston oikomishoidon kanssa. Kojetta voidaan käytännön kokemusten mukaan pitää kolmisen kuukautta ilman, että se kävisi pieneksi leukojen kasvun vuoksi. Kojeen käyttöön saattaa liittyä terveys-, turvallisuus- ja hygieniariskejä, joten potilaalle ja hänen vanhemmilleen tulee antaa kojeen käyttö- ja hoito-ohjeet kirjallisesti suullisten ohjeiden lisäksi. Sen vuoksi olisikin suositeltavaa, että ORA-hoidossa olisi mukana myös suuhygienisti. Säännöllisistä seurantakäynneistä on myös pidettävä huolta.

English summary: Oral plate therapy in speech disorders ¿ indications and treatment response

Misarticulations often occur in developmental or acquired speech and language disorders as well as in association with congenital malformations of the oral apparatus or with acquired neurological conditions affecting the function of speech organs. About 20 % of Finnish school children suffer from misarticulations. More than 90 % of these are errors of the dentoalveolar consonants, i.e. sounds that are produced by the contact of the tongue tip with the alveolus. Intraoral removable oral plates, so-called motor activators, have been used to stimulate tongue movements required for speech articulation. The aim of the present retrospective pilot study was to review the indications for the use of oral activators and to evaluate response to oral plate therapy in terms of improved articulation. In addition, background factors possible affecting the treatment response were studied. It was found that oral activator therapy normalized tongue movements and improved speech articulation most effectively in children without neurological deficits.

Taulukko 1. Helmilevyhoidon aiheet koko aineistossa (n = 36).
__________________________________________________
Aihe  n  %
__________________________________________________
Kielen (kärjen) kömpelyys  32  89
Hammasvalliäänteiden virheet  34  97
Suun auki pitäminen  9  25
Kielenkehityksen erityishäiriö (dysfasia)  5  14
Yleinen kielenkehityksen häiriö  5  14
Taulukko 2. Puheen ja kielenkehitykseen vaikuttaneet taustamuuttujat
aineistossa (n = 36).
__________________________________________________
Taustamuuttuja  n  %
__________________________________________________
Ei halkiota  12  33
Huulisuulakihalkio  6  17
Suulakihalkio  14  39
Piilohalkio  4  11
Halkioita yhteensä  24  67
Imemisvaikeutta  16  44
Viivästynyttä puheenkehitystä  15  42
Epäselvää puhetta ja äännevirheitä  35  97
Erityinen kielenkehityksen häiriö (dysfasia)  9  25
Yleinen kielenkehityksen häiriö  10  28
Varhainen kömpelyys  10  28
Neurologinen diagnoosi  12  33
Kromosomipoikkeavuus/oireyhtymä  11  31
Saanut puheterapiaa ennen helmilevyhoitoa  35  97
Suulaen vajaatoimintaa  20  58

Kuva 1. Yläleuan kipsimallin perusteella tehty kielen liikkeitä aktivoiva laite, oraalimotorinen aktivaattori (ORA-koje). Kojeen hammasvalliosan kolme helmeä ohjaavat kielen liikkeitä. Koje pysyy suussa metallisilla pinteillä.

Kuva 2 a. Ennen helmilevyhoidon aloittamista lapsen kielen kärki ei taivu ylöspäin edes alaleukaa eteentyöntämällä.

Kuva 2 b. Helmilevyhoidon jälkeen kielen kärki taipuu helposti ylöspäin. Alaleuka ei seuraa liikkeessä mukana.

Kirjoittaja
Marja-Leena Haapanen
foniatri, dosentti, osastonylilääkäri
HYKS, Plastiikkakirurgian klinikka
Huulisuulakihalkiokeskus/Puhehoito
marja-leena.haapanen@hus.fi

Kirjallisuutta

  1. Palva T, toim. Korva-, nenä- ja kurkkutautioppi ja foniatrian perusteet. Helsinki: Korvatieto Oy 1991.
  2. Rauhala R. Lasten erityishuolto ja -opetus Suomessa. Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto, julkaisu 87, 1991.
  3. Sonninen A, Sonninen E. Logopedic-phoniatric observations on 8-year-old schoolchildren in the town of Jyväskylä. Nord Tidskr Logop Foniat 1976;1:74-8.
  4. Qvarnström M, Laine MT, Jaroma M. Place of articulation in articulatory speech disorders of different sounds in a group of Finnish first-graders. Folia Phoniatr Logopaed 1991:43:161-70.
  5. Luotonen M. Early speech development, articulation and reading ability up to the age of 9. Folia Phoniatr Logop 1995;47:310-7.
  6. Laitinen J, Ranta R, Pulkkinen J, Paaso M, Haapanen ML. Changes in Finnish dental consonant articulation in cleft lip/palate children between 6-8 years of age. Folia Phoniatr Logop 2000;52:253-9.
  7. Van Riper C. Speech correction. Principles and methods. Englewood Cliffs, NJ: Prentice-Hall 1978;35-9.
  8. Qvarnström M. Speech articulation and peripheral speech mechanism in Finnish schoolchildren from 7-10 years of age. Kuopio: Kuopio University Printing Office 1993.
  9. Laitinen J. Associations between dental consonant articulation, orofacial morphology and function in cleft palate. Helsinki: Yliopistopaino 1999.
  10. Sillanpää M, toim. Practices in orofacial therapy. Finnish association for orofacial therapy. Turku: Painosalama Oy 2001.
  11. Williams CG, McReynolds LV. The relationship between discrimination and articulation training in children with misarticulations. J Speech Hear Res 1975;18:401-12.
  12. Hesketh A, Admas C, Nightingale C, Hall R. Phonological awareness therpay and articulatory training approaches for children with phonological disorders: a comparative outcome study. Int J Lang Commun Disord 2000;35(3):337-54.
  13. Lotze M, Seggewies G, Erb M, Grodd W, Birbaumer N. The representation of articualtion in the primary sensorimotor cortex. Neuroreport 2000;11(13):2985-9.
  14. Haavio ML, Tervo O. Habilitation of persons with mental retardation and oral dysfunctions. Kirjassa: Sillanpää M, toim. Practices in orofacial therapy. Finnish association for orofacial therapy. Turku: Painosalama Oy, 2001;77-82.
  15. Pulkkinen J. Associations between craniofacial morphology, dental consonant articulation and velopharyngeal function in cleft lip palate. Helsinki: Yliopistopaino 2002.