Takaisin Tulosta

Kehityksellinen kielihäiriö: nuoren ammatinvalinnan tuki 9. luokan syksyllä

Lisätietoa aiheesta
Mari Qvarnström
24.1.2019

Ammatinvalintaa tukevat tutkimukset 9. luokan syksyllä

Tässä artikkelissa kuvataan esimerkki siitä, millaista ammatinvalintaa tukevaa palvelua kielenkehityksen erityisvaikeutta potevalle nuorelle voidaan peruskoulun päättyessä terveydenhuollon toimesta tarjota. Esimerkissä kuvataan toimintaa Kuopion yliopistollisen sairaalan foniatrian poliklinikassa, jossa työryhmään kuuluvat foniatri, psykologi ja sosiaalityöntekijä.

Lähtökohta

Nuori on saattanut olla pienestä pitäen foniatrisissa seurannoissa, mutta osa nuorista tulee tutkimuksiin vasta ammatinvalinta-asioiden tullessa ajankohtaisiksi. Yleensä taustalla ovat mittavat kielelliset ongelmat tai lukivaikeudet, jotka vaativat laajasti tukitoimia jatko-opinnoissa.

Tutkimuksissa ei oteta kantaa tulevaan ammattiin, vaan mahdollisiin haasteisiin ja tarvittaviin tukitoimiin jatko-opinnoissa ja muissa lähivuosina eteen tulevissa asioissa (esimerkiksi ajokortin kirjallinen koe, armeija-asiat). Alkukeskustelussa kartoitetaan nuoren aiempi koulutie, elämäntapoja sekä yleistä terveystilannetta, ja tarvittaessa ohjataan pyytämään lisäkannanottoja muihin sairauksiin liittyen (mahdolliset lisärajoitteet). Tutkimuskäyntiä varten pyydetään palautteet koulusta.

Tutkimuksen rakenne

  1. Työryhmän alkuhaastattelu (koko työryhmä)
  2. Foniatrin vastaanotto (terveyskartoitus ja lyhyt statustutkimus)
  3. Psykologin tutkimus
  4. Tarvittaessa erillinen sosiaalityöntekijän haastattelu
  5. Yhteisneuvottelu

Vanhemmat voivat halutessaan pyytää opettajan mukaan neuvotteluun. Neuvottelussa sovitaan kuntoutussuunnitelman sisältö.

Harkittavia toisen asteen koulutuksen tukikeinoja

  • Oikeus harkintaan perustuvaan valintaan
  • Siirto-HOJKS:in tarve
  • Koulutuskokeilut
  • Koulu- ja opintolinjatyyppi: ammattikoulu, opisto, erityisammattikoulu, erillinen 10-luokkatyyppinen ratkaisu, VALMA, TELMA
  • Opiskeluryhmän koko
  • HOJKS:in tarve, opintosuunnitelman räätälöinti
  • Oppimistyyli: esimerkiksi näyttökokeet, työssä oppiminen
  • Oppimateriaalit: selkokielisyys, muistiinpanot kopioina
  • Erityisopetus, tukiopetus
  • Lisäaika yms. koejärjestelyt
  • Tietoteknisen välineen käyttö kirjoitustehtävissä
  • Opiskelijahuollon tuen tarve
  • Kela: Nuoren kuntoutusraha ja ammatillisen kuntoutuksen kirjallinen materiaali, vammaistuki, koulutuskokeilut
  • Ajokorttiasiat: oikeus ajokortin / mopokortin / traktorin kuljettajatutkinnon kirjallisen kokeen suulliseen suoritukseen
  • Muut: esimerkiksi alustava kannanotto armeija-asioihin.