Nykyisen käsityksen mukaan pikkulasten uloshengitysvaikeudet (wheezing) voidaan jakaa kolmeen fenotyyppiin, jotka on esitetty kuvassa «Uloshengitysvaikeuden esiintyminen ikäryhmissä esitettynä fenotyypin mukaan»1 (transient early wheezing, persistent non-atopic wheezing, persistent atopic wheezing). Tämä malli on saatu seuraamalla useita syntymäkohortteja, joista tärkein on Tucsonin syntymäkohortti Arizonasta, Yhdysvalloista «Taussig LM, Wright AL, Holberg CJ ym. Tucson Child...»1, «Stein RT, Martinez FD. Asthma phenotypes in childh...»2. Varhaisen transient wheezing -fenotyypin tärkein riskitekijä on synnynnäisesti alentunut hengitysfunktio «Martinez FD, Morgan WJ, Wright AL ym. Initial airw...»3. Muita riskitekijöitä ovat keskosuus, äidin tupakointi raskauden aikana sekä varhainen syntymänjälkeinen altistuminen tupakansavulle «Piippo-Savolainen E, Korppi M. Long-term outcomes ...»4. Vaikka hengitysfunktio säilyy alentuneena, oireilu loppuu 5 vuoden ikään mennessä «Taussig LM, Wright AL, Holberg CJ ym. Tucson Child...»1, «Stein RT, Martinez FD. Asthma phenotypes in childh...»2. Tämän luokittelun ongelma on siinä, että lopullinen ryhmä voidaan päättää vasta 3–6 vuoden iässä.
Euroopassa bronkioliitti määritellään hengitystieinfektioon liittyväksi ensimmäiseksi uloshengitysvaikeudeksi alle 12 kuukauden ikäisillä lapsilla. Joillakin alueilla käytetään vielä nuorempaa ikärajaa, 6 kuukautta. Jos bronkioliitti rajataan alle 12 kuukauden ikäisten sairaudeksi, suuri enemmistö tapauksista kuuluu transient wheezing ryhmään (kuva «Uloshengitysvaikeuden esiintyminen ikäryhmissä esitettynä fenotyypin mukaan»1). Yhdysvalloissa bronkioliitti määritellään hengitystieinfektioon liittyväksi ensimmäiseksi uloshengitysvaikeudeksi alle 24 kuukauden ikäisillä lapsilla. Toisen ikävuoden aikana niiden potilaiden osuus, jotka kuuluvat non-atopic wheezing ja atopic wheezing ryhmiin lisääntyy, ja kolmannen ikävuoden lopulla näiden ryhmien lapsia on yhtä paljon tai enemmän kuin transient wheezing ryhmän lapsia.
Suomalaisten tutkimusten mukaan RS-virus on tärkein uloshengitysvaikeutta aiheuttava virus alle vuoden ikäisillä ja rinovirus yli vuoden ikäisillä lapsilla «Jartti T, Korppi M. Rhinovirus-induced bronchiolit...»5. Jos lapsi on otettu sairaalaan alle 2-vuotiaana rinoviruksen aiheuttaman hengitysvaikeuden takia, lapsuuden astman esiintyvyys on noin 10-kertainen verrattuna RS-viruksen aiheuttamaan hengitysvaikeuteen «Koponen P, Helminen M, Paassilta M ym. Preschool a...»6. Jos astman esiintymistä nuorena aikuisena verrataan valikoitumattomaan lapsiväestöön, astman riski on 2-kertainen RS-viruksen aiheuttaman ja 5-kertainen rinoviruksen aiheuttaman hengitysvaikeuden jälkeen «Piippo-Savolainen E, Korppi M. Long-term outcomes ...»4.
Tuoreessa suomalaisessa tutkimuksessa selvitettiin virusetiologiaa ja 5–7 vuoden ennustetta 166 lapsella, jotka otettiin sairaalaan bronkioliitin takia alle 6 kuukauden iässä. RS-virus löytyi 117 lapselta (71 %). Astman esiintyvyys 6,5 vuoden iässä oli 8 % RS-viruspositiivisilla ja 24 % RS-virusnegatiivisilla lapsilla «Koponen P, Helminen M, Paassilta M ym. Preschool a...»6.
Yhteenveto
Eurooppalaisessa käytännössä bronkioliitti määritellään alle 12 kuukauden ikäisten lasten ensimmäiseksi hengitystieinfektion aikaiseksi uloshengitysvaikeudeksi. Näin määriteltynä bronkioliitti on enimmäkseen RS-viruksen aiheuttama. Perheen astma ja lapsen allergia eivät ole riskitekijöitä. Lapsuusiän astman esiintyvyys on noin 2-kertainen lapsiväestöön verrattuna. Yli vuoden ikäisillä lapsilla ei tulisi enää käyttää diagnoosia bronkioliitti. Suomeen ja Ruotsiin on vakiintunut termi obstruktiivinen bronkiitti ja suurimpaan osaan Eurooppaa wheezy bronchitis.