Hepatiitti C (HCV) on yleinen infektio suonensisäisten huumeiden, erityisesti opioidien, käyttäjillä. Suomessa valtaosa tartunnan saaneista on käyttänyt ruiskuhuumeita «THL. HCV esiintyvyys Suomessa 2016: ...»1. Hepatiitti C -vasta-aineiden esiintyvyyden arvioidaan olevan ruiskuhuumeita käyttävien keskuudessa erittäin korkea (noin 75 %). Korkeasta esiintyvyydestä johtuen tartuntojen vähentäminen tässä ryhmässä ei onnistu nykyisillä ruiskujen ja neulojen vaihto-ohjelmilla.
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi vuonna 2016 ensimmäisen Suomen C-hepatiittistrategian «Suomen C-hepatiittistrategia. ...»2. Sen tavoitteena on nykyistä tehokkaampi uusien tartuntojen ehkäisy, testaus- ja hoitokäytäntöjen yhdenmukaistaminen, tartunnan saaneiden saattaminen kattavasti seurannan ja hoidon piiriin, tartuntojen ja tautitilanteen seurannan tehostaminen ja hoidon seurantajärjestelmän luominen. Strategian pitkän aikavälin tavoitteena on kaikkien hepatiitti C kantajien hoito maksavaurion asteesta riippumatta ja hepatiitti C:n ilmaantuvuuden ja virusta kroonisesti kantavien määrä lasku.
HCV-infektioita on hoidettu viime aikoihin asti pääasiassa inteferonin ja ribaviriinin yhdistelmähoidolla, mihin on liittynyt erilaisia hoidollisia haasteita. Sen vuoksi hoitotulokset ovat jääneet päihdekäyttäjillä huonommiksi kuin muissa hoidetuissa potilasryhmissä. Hoitotulokset ovat myös vaihdelleet eri HC-viruksen genotyyppien välillä. Vuoden 2013 katsauksen (N = 2 866 ja 36 tutkimusta) «Dimova RB, Zeremski M, Jacobson IM ym. Determinant...»3 mukaan hoitovaste (pysyvä virologinen vaste; eli SVR) oli yhdistetyssä analyysissa 55,5 % ja hoidon kävi loppuun 83,4 %. Mitä enemmän päihdehoitoa potilaat saivat, sen parempi oli hoitovaste.
Toisen polven C-hepatiittiviruslääkkeet (direct-acting antiviral agent, DAA) ovat tehokkaita ja hyvin siedettyjä eikä niihin liity pistoshoitoa. Lisäksi niillä on merkittävästi vähemmän hoidon vasta-aiheita kuin interferonihoidolla. Kolmannen sukupolven lääkkeet (ns. pan-genotyyppiset) tulevat lähitulevaisuudessa laajemmin kliiniseen käyttöön yksinkertaistaen lisää HCV-hoitoa.
Vuonna 2016 julkaistussa australialaisessa RCT-tutkimuksessa «Dore GJ, Altice F, Litwin AH ym. Elbasvir-Grazopre...»4 hoidettiin 301 korvaushoidossa olevaa potilasta, joilla toteutui vähintään 80 % sovituista käynneistä. Genotyyppeinä olivat 1, 4 ja 6 ja lääkkeenä elbasviirin ja gratsopreviirin yhdistelmä. Tutkimuksessa potilaat satunnaistettiin 2 haaraan: toisessa oli suoraan 12 viikon lääkehoito (n = 201) ja toisessa (n = 100) alkuun 12 vko lumetta, sitten 4 viikon tauko, minkä jälkeen 12 viikon lääkehoito.
Saavutettu SVR 12 viikon hoidon jälkeen oli suorassa lääkehoitoryhmässä 91,5 % (95 % luottamusväli 86,8–95,0 %) ja toisessa ryhmässä 89,5 % (95 % luottamusväli 81,5–94,8 %). Kummastakin ryhmästä 1 potilas keskeytti haittojen vuoksi ja yhteensä oli 6 reinfektiota.
Tutkimuksen päätelmä oli, että hoitovaste oli hyvä, vaikka osalla potilaista oli päihdekäyttöä.
Kommentti: Tuloksista ei voida päätellä korvaushoidon ulkopuolella olevien päihdekäyttäjien hoitovastetta eikä sitä voi soveltaa genotyyppi 3:n potilaisiin.
Vuonna 2016 julkaistussa tutkimuksessa «Grebely J, Dore GJ, Zeuzem S ym. Efficacy and Safe...»5 verrattiin sofosbuviirin ja velpatasviirin lääkehoidon vastetta korvaushoidossa olevien potilaiden (n = 51) ja ei päihteitä käyttävien (n = 984) välillä. Lääkehoito kesti 12 viikkoa. Korvaushoidossa olevien SVR oli 96 % (95 % luottamusväli 87–99 %) verrattuna 98 % verrokkiryhmässä.
Tutkimuksen tulos oli, että korvaushoidolla ei ollut vaikutusta lääkehoidon läpiviemiseen, hoitovasteeseen, haittavaikutuksiin tai turvallisuuteen verrattuna verrokkiryhmään.
Viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa «Grebely J, Mauss S, Brown A ym. Efficacy and Safet...»6 selvitettiin hoitotuloksia ja turvallisuutta ledipasviirin ja sofosbuviirin yhdistelmää ribavirinin kanssa tai ilman 12 viikon lääkeyhdistelmähoidolla potilailla, joilla oli oheiskäyttöä tai olivat korvaushoidossa verrattuna päihteitä käyttämättömiin. Päihdekäyttö arvioitiin seuloilla tutkimukseen otettaessa ja sen aikana.
Verrattaessa korvaushoidossa olevien (n = 70 ja 67 % metadoni / 33 % buprenorfiini) hoitotuloksia verrokkiryhmään (n = 1 882) ei havaittu eroja hoidon läpiviemisessä (97 vs. 98 %; P = 0,40), ≥ 80 % sitoutumisen asteessa (93 vs. 92 %; P = 1,00), SVR12 (94 vs. 97 %; P = 0,28) ja vakavissa haittavaikutuksissa (4 vs. 3 %; P = 0,43).
Ei-korvaushoidossa olevista potilaista päihdekäyttöä HCV-hoidon aikana oli ollut 23 %:lla kaikista (n = 196), ollen 15 % vain kannabis ja 8 % muut laittomat päihteet ilman tai kannabiksen kanssa. Eroja ei havaittu hoidon läpiviemisessä, ≥ 80 % sitoutumisen asteessa tai vakavissa haittavaikutuksissa verrattuna verrokkiryhmään. Missään ryhmässä ei havaittu uusintainfektioita 24 kuukauden seuranta-ajan sisällä.
Tutkimuksen päätelmä on, että korvaushoito tai huumeiden käyttö HCV-hoidon aikana ei vaikuta hoidossa pysymiseen, hoitotuloksiin tai turvallisuuteen.
Tänä vuonna julkaistussa australialaisessa tutkimuksessa «Lalezari J, Sullivan JG, Varunok P ym. Ombitasvir/...»7 hoidettiin 38 korvaushoitopotilasta, josta puolella oli lääkityksenä metadoni ja lopuilla buprenorfiini-naloksoni. 12 viikon hoidon jälkeen SVR oli 97,4 % (n = 37) eikä vakavia lääkkeisiin liittyviä haittavaikutuksia ollut.
Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin: