Takaisin

Kognitiivis-behavioraaliseen terapiaan perustuva itsehoito ahmintahäiriön (BED) hoidossa

Näytönastekatsaukset
Katarina Meskanen
25.8.2014

Näytön aste: A

Kognitiivis-behavioraaliseen terapiaan perustuva itsenäinen tai ohjattu itsehoito ilmeisesti vähentää ahmimista ja muita syömishäiriöoireita verrattuna tavanomaiseen hoitoon, hoitoa saamattomiin tai painonhallintaohjelmaan osallistuneisiin.

Vocksin ym. (2010) meta-analyysissa «Vocks S, Tuschen-Caffier B, Pietrowsky R ym. Meta-...»1 ahmintahäiriötä (BED) sairastavilla potilailla tutkittiin muun muassa psykoterapiaa ja ohjattua itsehoitoa. Strukturoitua kognitiivis-behavioraalista itsehoitoa (KBT) käsitteli neljä eri tutkimusta, joista kaksi oli satunnaiskontrolloituja kliinisiä tutkimuksia (RCT). Näistä ensimmäinen vertaili yksilöllistä ohjattua (N = 24/72) ja itsenäistä itsehoitoa(N = 24/72) saaneita hoitoa saamattomiin (N = 24/72) (pois jääneitä 12 %). Toinen RCT vertaili ryhmämuotoista terapeuttivetoista (N = 16/61), osittain ohjattua (N = 19/61) ja itsenäistä itsehoitoa(N = 15/61) saaneita hoitoa saamattomiin (N = 11/61) (pois jääneitä 16 %). Ryhmät arvioitiin interventiojakson lopussa.

KBT-ryhmässä ahminnat vähenivät enemmän kuin hoitoa saamattomien kontrolliryhmässä (Cohenin d = 0,84, p < 0,05, 95 % luottamusväli 0,37–1,30). Ahmintojen loppuminen oli niin ikään suurempaa KBT-ryhmässä kuin kontrolliryhmässä (OR = 25,8, p < 0,05, 95 % luottamusväli 9,8–68,2). Verrattuna kontrolliryhmään KBT-ryhmässä väheni enemmän ruokavalion rajoittuneisuus (Cohenin d = 0,68, p < 0,05 95 % luottamusväli 0,09–1,26), syömiseen liittyvät huolet (Cohenin d = 1,43, p < 0,05, 95 % luottamusväli 0,84–2,01), painoon liittyvät huolet (Cohenin d = 0,85, p < 0,05 95 % luottamusväli 0,43–1,27) ja ulkomuotoon liittyvät huolet (Cohenin d = 0,66, p < 0,05, 95 % luottamusväli 0,25–1,07).

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Grilon ym. (2005) yhdysvaltalaisessa satunnaiskontrolloidussa kliinisessä RCT-tutkimuksessa «Grilo CM, Masheb RM. A randomized controlled compa...»2 satunnaistettiin 90 ahmintahäiriötä (BED) sairastavaa (19 miestä, 71 naista, ikä 46,3 ± 9,0 vuotta ja paino BMI 35,5 ± 6,7 kg/m2) saamaan joko kognitiivis-behavioraalisen ohjekirjaan perustuvaa ohjattua itsehoitoa (KBT itsehoito) (N = 37), seuraamaan behavioraalista itsehoitoon perustuvaa painonpudotusohjelmaa (N = 38) tai kontrolliryhmään (N = 15).

Kolmen kuukauden ajan molempien interventioryhmän osallistujat saivat kuusi yksilöllistä lyhyttä 15–20 minuutin pituista tapaamista. KBT-itsehoito perustui Overcoming Binge Eating -itsehoito-oppaaseen (*Fairburn, 1995), painonhallintaohjelma perustui niin ikään itsehoito-oppaaseen. Kontrolliryhmässä olleet saivat samat tapaamiset ilman itsehoito-oppaita. Kaikki osallistujat arvioitiin heidän täyttämiensä itsearviointi-inventaarien perusteella (muun muassa EDE-Q, Eating Disorder Examination Questionnaire, **Fairburn & Beglin, 1994 ja TFEQ, Three Factor Eating Questionnaire, ****Stunkard & Messick, 1985) lähtötilanteessa, intervention aikana ja interventiojakson päätyttyä. Interventioon osallistui loppuun asti 78 % (N = 70) (itsehoitoryhmä 32/37, 87 %, kontrolliryhmä 13/15, 87 % ja painonpudotusohjelma 25/38, 66 %).

Interventiojakson jälkeen KBT-itsehoitoa saaneista 46 % oli saavuttanut ahmimisen remission (ei ahmintoja edeltävänä kuukautena) verrattuna 18,4 % painonpudotusohjelmassa ja 13,3 % kontrolliryhmässä olleisiin. KBT-itsehoito oli huomattavasti kontrolliryhmää (χ2 = 4,90, p = 0,03) ja painonpudotusohjelmaa (χ2 = 6,53, p = 0,01) parempi ahmimisen vähentämisessä ja remission saavuttamisessa. Lisäksi KBT-itsehoitoryhmässä väheni muita ryhmiä enemmän muun muassa syömiseen liittyvät huolet (EDE-Q: ero itsehoitoryhmässä -0,6 pistettä painonpudotus- ja kontrolliryhmään, p = 0,04) ja nälän kokeminen (TFEQ: ero itsehoitoryhmässä -1,6 pistettä painonpudotusryhmään ja -3,1 pistettä kontrolliryhmään, p = 0,001). Sen sijaan painoon eri hoitomuodoilla ei ollut merkitsevää vaikutusta.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Wilsonin ym. (2010) yhdysvaltalaisessa satunnaiskontrolloidussa kliinisessä RCT-tutkimuksessa «Wilson GT, Wilfley DE, Agras WS ym. Psychological ...»3 205 ahmintahäiriötä (BED) sairastavaa aikuista (175 naista, 30 miestä, ikä 48,4 ± 11,9 vuotta, BMI 36,4 ± 4,9 kg/m2) satunnaistettiin saamaan joko interpersoonallista terapiaa (IPT) (N = 75), behavioraalista painonpudotusohjelman mukaista hoitoa (N = 64) tai ohjattua kognitiivis-behavioraalista itsehoitoa (KBT) (N = 66).

Ohjattu KBT-itsehoito perustui Overcoming Binge Eating -itsehoito-oppaaseen (*Fairburn, 1995). Kasvokkain tapahtunut ohjaus toteutettiin kymmenellä noin 25 minuutin pituisella tapaamiskerralla kuuden kuukauden aikana. IPT-ryhmä sai 20 noin tunnin mittaista terapiaistuntoa kuuden kuukauden aikana ja painonpudotusryhmä 20 noin tunnin mittaista ravitsemuksellista ja liikunnallista yksilöllistä ohjaustapaamista. Kaikki osallistujat arvioitiin haastattelemalla (EDE, Eating Disorder Examination, ***Fairburn & Cooper, 1993) lähtötilanteessa, heti interventiojakson päätyttyä, 6, 12 ja 18 kuukauden sekä kahden vuoden kuluttua.

Intervention aloittaneista 80–91 % jatkoi intervention loppuun asti (80 % itsehoitoryhmästä, 91 % IPT-ryhmästä, 80 % painonpudotusryhmästä). Kahden vuoden seurannassa tavoitettiin 80–88 % tutkimukseen alun perin osallistuneista (80 % itsehoitoryhmästä, 88 % IPT-ryhmästä, 82 % painonpudotusryhmästä).

Kuuden kuukauden intervention jälkeen ryhmät eivät eronneet toisistaan ahmintapäivien määrän vähenemisessä (ahmintapäivien määrä kuukaudessa ennen ja jälkeen intervention KBT-itsehoito 16,6 ja 3,8; IPT 16,1 ja 3,7; painonpudotusryhmä16,3 ja 4,3). Eroa ei havaittu myöskään ahmimisen remission (ei ahmintoja edeltävänä kuukautena) saavuttaneiden määrässä intervention jälkeen ja yhden vuoden seurannassa (KBT-itsehoito 62 % ja 59 %; IPT 67 % ja 55 %; painonpudotusryhmä 64 % ja 50 %) tai millään syömishäiriöoireasteikolla. Sen sijaan kahden vuoden seurannassa sekä KBT-itsehoito- että IPT-ryhmässä olleista suurempi osa oli saavuttanut ahmimisen remission (itsehoito 62 %, IPT 64 %) kuin painonpudotusryhmässä olleista (47 %) (F2,192 = 3,6, P < 0,05; OR: KBT-itsehoito vs painonpudotus 2,3; painonpudotus vs IPT 2,6; KBT-itsehoito vs IPT 1,2). Myös painonpudotusohjelman heti interventiojakson jälkeen näkynyt suurempi vaikutus painoon hävisi kahden vuoden seurannassa.

He, jotka onnistuivat lopettamaan ahmimisen, pudottivat prosentuaalisesti enemmän painoaan kuin he, jotka eivät onnistuneet lopettamaan ahmimista; tämä ero tosin hävisi seurannassa.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

Striegel-Mooren ym. (2010) yhdysvaltalaisessa satunnaiskontrolloidussa kliinisessä RCT-tutkimuksessa «Striegel-Moore RH, Wilson GT, DeBar L ym. Cognitiv...»4 oli mukana 123 osallistujaa (113 naista, 10 miestä, ikä 37,2 ± 7,8, BMI 31,3 ± 6,2 kg/m2), joista 11 %:lla oli ahmimishäiriö, 48 %:lla ahmintahäiriö (BED) ja 41 %:lla toistuva ahmiminen ilman ahmimis- tai ahmintahäiriötä. Heidät satunnaistettiin saamaan joko ohjekirjaan perustuvaa, ohjattua kognitiivis-behavioraalista itsehoitoa (KBT) (N = 59) tai tavanomaista saatavilla olevaa hoitoa (N = 64).

Ohjattu KBT-itsehoito perustui Overcoming Binge Eating (*Fairburn, 1995) -itsehoito-oppaaseen ja koostui kahdeksasta 20–25 minuutin pituisesta tapaamisesta kolmen kuukauden aikana. Kaikki osallistujat arvioitiin lähtötilanteessa, heti interventiojakson päätyttyä, kuuden kuukauden ja yhden vuoden päästä tutkimuksen päättymisestä. Arviointi toteutettiin puhelimitse (EDE, Eating Disorder Examination, ***Fairburn & Cooper, 1993) ja potilaiden täyttämin itsearviointilomakkein (EDE-Q, Eating Disorder Examination Questionnaire, **Fairburn & Beglin, 2008).

84 % kaikista alun perin tutkimukseen mukaan otetuista oli osallistunut kaikkiin kolmeen seuranta-arviointiin. 12 kuukauden seurannassa tutkimuksesta oli tippunut pois yhteensä 14 henkilöä (8/64 tavanomaista hoitoa saanutta, 6/59 ohjattua itsehoitoa saanutta).

Kuuden kuukauden seurannassa KBT-ryhmässä 75 % oli remissiossa (ei yhtään ahmintakohtausta edeltävänä kuukautena) verrattuna tavanomaista hoitoa saaneiden 44 %:iin (χ2 = 10,42, p < 0,001, NNT = 3).12 kuukauden seurannassa remissioluvut olivat KBT 64 % ja tavanomainen hoito 45 % (χ2 = 4,17, p < 0,041, NNT = 5). 12 kuukauden seurannassa itsehoidon ryhmässä ruokavalio muuttui sallivammaksi (EDE-Q ero ryhmien välillä -0,57 pistettä, B = -0,055, p < 0,004, Cohenin d = 0,30), syömiseen (EDE-Q ero ryhmien välillä -0,74 pistettä, B = -0,068, p < 0,001, Cohenin d = 0,54), ulkomuotoon (EDE-Q ero ryhmien välillä -0,78 pistettä, B = -0,045, p < 0,038, Cohenin d = 1,01) sekä painoon liittyvät huolet vähenivät (EDE-Q ero ryhmien välillä -0,59 pistettä, B = -0,048, p = 0,017, Cohenin d = 0,49). Paino ei kuitenkaan muuttunut tilastollisesti merkitsevästi.

  • Tutkimuksen laatu: tasokas
  • Sovellettavuus suomalaiseen väestöön: hyvä

* Fairburn CG. Overcoming Binge Eating. New York, NY: Guilford Publications 1995

** Fairburn CG, Beglin SJ. Eating Disorder Examination Questionnaire. Kirjassa: Fairburn CG (toim.) Cognitive Behavior Therapy and Eating Disorders. New York, NY: Guilford Press 2008

*** Fairburn CG, Cooper Z. The Eating Disorder Examination. Kirjassa Fairburn CG, Wilson GT (toim.) Binge eating nature, assessment, and eating. 12. painos. New York, NY: Guilford Press 1993:317-60

****Stunkard AJ, Messick S. The three-factor eating questionnaire to measure dietary restraint, disinhibition, and hunger. J Psychosom Res 1985;29:71-83

Kirjallisuutta

  1. Vocks S, Tuschen-Caffier B, Pietrowsky R ym. Meta-analysis of the effectiveness of psychological and pharmacological treatments for binge eating disorder. Int J Eat Disord 2010;43:205-17 «PMID: 19402028»PubMed
  2. Grilo CM, Masheb RM. A randomized controlled comparison of guided self-help cognitive behavioral therapy and behavioral weight loss for binge eating disorder. Behav Res Ther 2005;43:1509-25 «PMID: 16159592»PubMed
  3. Wilson GT, Wilfley DE, Agras WS ym. Psychological treatments of binge eating disorder. Arch Gen Psychiatry 2010;67:94-101 «PMID: 20048227»PubMed
  4. Striegel-Moore RH, Wilson GT, DeBar L ym. Cognitive behavioral guided self-help for the treatment of recurrent binge eating. J Consult Clin Psychol 2010;78:312-21 «PMID: 20515207»PubMed