Tutkimuksen «Witter DJ, van Elteren P, Käyser AF. Signs and sym...»1 tarkoitus oli vertailla TMD-oireiden esiintyvyyttä henkilöillä, joilla on molaarituen verran lyhentynyt hammaskaari (SDA) henkilöihin, joilla on täysi hammaskaari (CDA). Kysely- ja kliiniseen tutkimukseen osallistui 60 SDA-henkilöä ja 72 CDA-henkilöä. Tutkittavilta kysyttiin leukanivelen kivusta, niveläänistä ja leuan liikelaajuudesta. Kliinisessä tutkimuksessa rekisteröitiin leukaniveläänet, palpoitiin leukanivelet molemmin puolin ja mitattiin maksimaalinen suun avaus.
SDA-ryhmän alle 40-vuotiailla todettiin merkittävästi enemmän leukanivelen (TMJ) kipuja kontrolleihin verrattuna (p = 0,04). Sama ryhmä ilmoitti myös syövänsä joko etualueella tai vain toista leukapuoliskoa käyttäen, ja he myös narskuttelivat tai purivat hampaita tiukasti yhteen enemmän verrattuna ikäkontrolleihin CDA-ryhmässä.
Koko aineistossa alle 40-vuotiailla narskuttelulla oli tilastollisesti merkittävä yhteys TMJ-kipuihin. Lyhentynyt hammaskaari ei selitä TMD-oireita eikä -löydöksiä, vaan ne liittyivät tapaan pureskella ja ikään. Molemminpuolinen premolaarituki näyttää riittävältä purentatuelta.
Tutkimus «Witter DJ, Kreulen CM, Mulder J ym. Signs and symp...»2 oli jatkoa aikaisemmalle Witterin ym. vuonna 1994 julkaisemalle 6 vuotis-seurantatutkimukselle, jossa selvitettiin TMD-ongelmia lyhentyneessä hammaskaariryhmässä (SDA) ja täyshampaisessa ryhmässä (CDA). Sama ryhmä tutkittiin 9 vuoden kuluttua kyselytutkimuksella leukanivelkivuista, -äänistä ja leuan liikerajoituksista kliinisesti rekisteröimällä niveläänet ja mittaamalla maksimaalinen suun avaus. Tutkittavien lukumäärä oli SDA-ryhmässä 42 (14 miestä, 28 naista) ja CDA-ryhmässä 41 (20 miestä ja 21 naista). Hypoteesina oli, että TMD-oireita ja -löydöksiä oli SDA-ryhmässä useammin, että ne olivat jatkuvia vailla paranemistendenssiä tai että ne lisääntyvät ja vaikeutuvat ajan kuluessa verrattuna kontrolliryhmään.
Kovarianssianalyysi ei paljastanut eroa ryhmien välillä. Merkittävin vaikutus oli sukupuolella: naiset raportoivat enemmän kipua ja nivelääniä. Alaleuan liikerajoitus korreloi toispuoleiseen pureskeluun ja hampaiden narskutteluun (bruksismiin). Oireiden vaihtelu fluktuaatio oli myös samankaltaista sekä SDA- että CDA-ryhmässä.
Tutkimuksen «Sarita PT, Kreulen CM, Witter D ym. Signs and symp...»3 tarkoitus oli selvittää subjektiivisten ja objektiivisten TMD-oireiden yleisyyttä eriasteisissa lyhentyneissä hammaskaarissa (SDA:ssa). Kysely- ja kliiniseen tutkimukseen osallistui 725 tansanialaista eriasteisen lyhentyneen hammaskaaren omaavaa miestä ja naista sekä 125 täyden hammaskaaren omaava kontrollia. SDA- ryhmä jaettiin viiteen kategoriaan puuttuvien premolaarien ja molaarien ja hammaskaarten symmetrian mukaan. Tutkittavilta kysyttiin nivelkivuista ja niveläänistä sekä leuan liikerajoituksista. Kliinisessä tutkimuksessa rekisteröitiin leukanivelten naksahdukset ja rahinat, leuan liikelaajuus ja hampaiston kuluminen.
Kyselyn perusteella tilastollisesti merkitsevästi enemmän nivelääniä oli henkilöillä, joilla ei ollut takahammastukea tai se oli toispuoleinen. Vaikka ei tilastollisesti merkittävästi, nivelkipua raportoitiin enemmän toispuoleisessa SDA:ssa. Kliinisessä tutkimuksessakin nivelääniä löytyi enemmän ryhmästä, jolta takahammastuki puuttui tai se oli toispuoleinen, mutta tulos ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Ikä vaikutti tilastollisesti merkitsevästi enemmän niveläänten esiintymiseen: niitä todettiin 19 %:lla vanhemmassa verrattuna 9 %:lla nuoremmassa ikäryhmässä.
Tutkimuksen «Tallents RH, Macher DJ, Kyrkanides S ym. Prevalenc...»4 tarkoitus oli selvittää puuttuvien alaleuan poskihampaiden ja nivelen sisäisten TMD-muutosten esiintyvyyttä oireettomilla henkilöillä ja TMD-potilailla. Tutkimusryhmä koostui 82:sta amerikkalaisesta vapaaehtoisesta oireettomasta kontrollista ja 263:sta TMD-potilaasta, joilla oli joko nivelkipua, alaleuan liikekipua tai kipua syödessä.
Tutkimus tehtiin kysely-, kliinisenä ja MRI-tutkimuksena nivelvälilevyn mahdollisen paikoiltaan poismenon selvittämiseksi (DD, diskus displacement). Puuttuvien premolaarien ja molaarien lukumäärä rekisteröitiin. Tutkimusryhmät muodostuivat oireettomista, oireettomista, joilla löytyi DD, oireellisista, joilla ei ollut DD:tä ja oireellisista, joilla oli DD.
Vertailtaessa oireettomia kontrollihenkilöitä ja henkilöitä, joilla oli TMD-oireita, todettiin pieni, mutta merkitsevä (p < 0,05) positiivinen yhteys alaleuan poskihampaiden puutoksen ja DD:n välillä. Tämän perusteella tutkijat päättelivät, että poskihampaiden puutos saattaa lisätä degeneratiivisen TMJ-sairauden syntyä.
Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin:
«Witter DJ, van Elteren P, Käyser AF. Signs and sym...»1: Tutkimuksessa SDA-ryhmässä olevilta puuttuivat vain molaarit. Aineisto on vanha, sillä muutokset hampaiston rakenteessa lukumäärän suhteen ovat muuttuneet alle 40-vuotiailla 20 vuoden aikana.
«Witter DJ, Kreulen CM, Mulder J ym. Signs and symp...»2: Eurooppalaisella väestöllä tehty tutkimus, jossa hyvä seuranta ja tutkimustiimi.