McColl ym. «McColl KE, Murray LS, Gillen D ym. Randomised tria...»1 Skotlannissa seurasivat vuoden ajan alle 55-vuotiaita komplisoitumatonta dyspepsiaa sairastavia potilaita, jotka satunnaistettiin joko endoskopiaan ja helikobakteerin hengitystestaukseen tai helikobakteerin hengitystestaukseen ja tarvittaessa helikobakteerin häätöhoitoon (T&T).
Kaikkiaan 967 yleislääkärin vastaanotolle hakeutuneesta potilaasta sisäänottokriteerit täytti 708 potilasta, joista 352 satunnaistettiin gastroskopiaan ja 356 hengitystestiin. Mediaani-ikä oli 36 vuotta (17–57), miehiä 53 %. Helikobakteeri todettiin 51 %:ssa tähystetyistä biopsiasta ja 48 %:ssa ei-tähystetyistä hengitystestillä. Positiivista 79 % sai häätöhoidon tähystysryhmässä ja 84 % ei-tähystysryhmässä.
Gastroskopiat, terveydenhuollon palvelujen käyttö ja dyspepsiaoireiden esiintyminen sekä vaikeusaste selvitettiin rekisteristä ja potilaille lähetetyllä kyselykirjeellä vuoden kuluttua. Tiedot saatiin 292 tähystetystä ja 294 ei-tähystetystä. T&T-ryhmästä 8,2 % ja alussa gastroskopoiduista 1,7 % oli tähystetty toistamiseen (95 % luottamusväli 3–10 %, p < 0,001). T&T-ryhmän 24 myöhemmin tähystetystä potilaasta 17 tähystyslöydös oli normaali. Viidellä oli esofagiitti ja yhdellä duodenaalihaavauma. Dyspepsian oireet olivat helpottaneet molemmissa ryhmissä (pisteytyksellä arvioituna 46 % vs.45 %, ero ns.). Terveydenhoitopalvelujen käyttö ja huoli oireiden vakavuudesta ei eronnut ryhmien välillä.
Arents ym. «Arents NL, Thijs JC, van Zwet AA ym. Approach to t...»2Alankomaissa satunnaistivat aikaisemmin hoitamattomia yli 18-vuotiaita dyspepsiapotilaita 129 gastroskopiaan ja 141 helikobakteerin serologisen testauksen ja hoidon (= T&T) ryhmään. Tutkimukseen ei otettu, jos oli hälyttäviä oireita, tulehduskipulääkkeiden käyttöä, leikattu maha tai jos oireet olivat ilmaantuneet vasta yli 55-vuotiaana.
Helikobakteeripositiivisia oli gastroskopiaryhmässä 38,3 % ja T&T-ryhmässä 37,2 %. T&T-ryhmän helikobakteeridiagnoosi perustui positiivisen serologiaan, tähystysryhmän biopsioihin. Alussa hoito annettiin kaavan mukaan; helikobakteerihäätöhoito kaikille positiivisille, ulkushoito ranitidiinilla, refluksiesofagiittihoito lansopratsolilla, sisapridi helikobakteerinegatiivisille ei-tähystetyille. Jos tähystyksessä oli normaali löydös, suositeltiin vain "vakuuttelua" oireiden hyvänlaatuisuudesta. Kuukauden kuluttua satunnaistamisesta potilaat siirtyivät avohoidon kontrolliin. Helikobakteeristatus (tiitterin lasku yli 40 % katsottiin onnistuneeksi eradikaatioksi), oireiden esiintyminen ja vaikeusaste, terveydenhuollon resurssien ja lääkkeiden käyttö sekä gastroskopioiden tarve vuoden aikana selvitettiin 12 kuukauden kuluttua alusta.
Vuoden seurantatulokset saatiin 124 tähystetyistä ja 120 T&T-ryhmästä. Helikobakteerihoito oli onnistunut 90 % tähystetyistä ja 87 % T&T-ryhmästä. Oireisto lieveni molemmissa ryhmissä yhtä paljon. Potilastyytyväisyydessä ei ollut eroja ryhmien välillä. T&T-ryhmästä oli tähystetty 32,6 % kuluneen vuoden aikana ja heistä 31,1 %.lla oli refluksitauti, 4,4 %:lla ulkustauti ja 62,2 %:lla normaali löydös. Lisäksi löytyi yksi mahasyöpä, jonka diagnoosi viivästyi vajaat kolme kuukautta. Alussa gastroskopoiduista 28,7 %:lla oli refluksitauti, ulkus tai erosioita 11 %:lla ja normaali löydös 60,5 %:lla. Gastroskopiapotilaille määrättiin protonipumpun estäjiä useammin kuin T&T-potilaille (p = 0,007). T&T-ryhmä käytti terveydenhoitopalveluja enemmän kuin tähystysryhmä (p = 0,005).
Lassen ym. «Lassen AT, Hallas J, Schaffalitzky de Muckadell OB...»3 Tanskassa seurasivat lähes seitsemän vuotta kroonisesta dyspepsiasta kärsiviä potilaita, jotka oli aluksi satunnaistettu gastroskopiaan tai helikobakteerin testauksen ja hoidon ryhmään (T&T). Alle 18-vuotiaita, lääkehoitoa ajankohtaiseen dyspepsiaan jo saaneita ja potilaita, joilla oli hälyttäviä oireita, ei hyväksytty. Osallistujat olivat 18–88-vuotiaita, mediaani-ikä 45, Rekrytoituja potilaita oli 576 kaikkiaan 65 yleislääkärin vastaanotoilta, potilaista 500 hyväksyttiin tutkimukseen. 250 potilasta gastroskopoitiin ja 250 potilasta sai hengitystestin perustella helikobakteerihoidon ilman tähystystä. T&T-ryhmässä helikobakteerinegatiivisille ilman NSAID-käyttöä ja refluksioireita ei suositeltu mitään hoitoa, ja gastroskopiaryhmässä hoito oli löydöksen mukainen. Potilaat pitivät oireista päiväkirjaa, johon kirjattiin vuoden ajan kerran kuukaudessa yhden viikon aikana esiintyneet oireet. 6–7 vuoden kuluttua potilaille lähetettiin kirje, jossa heitä pyydettiin pitämään oirepäiväkirjaa viikon ajan joka kuukausi kolmen kuukauden aikana. Lisäksi kysyttiin tyytyväisyyttä ja elämänlaatua. Seuranta-aikana tehdyt gastroskopiat, sairaalahoidot, avohoitokäynnit sairaalassa, käynnit yleislääkärillä dyspepsian takia, annetut helikobakteeri- ja haponestolääkehoidot sekä sairauslomat laskettiin.
Kyselyyn vastasi 70 % T&T-ryhmän potilaista ja 75 % gastroskopiaryhmän potilaista, päiväkirjan palautti 59 % T&T-ryhmän potilaista ja 66 % gastroskopiaryhmän potilaista.
Dyspepsian puolesta oireettomia päiviä oli T&T-ryhmässä vähemmän (0,52 vs. 0,64) kuin gastroskopiaryhmässä. Gastroskopia oli tehty 52 %:lle T&T-ryhmän potilaista ja gastroskopiaryhmästä uudelleen 26 %:lle eli gastroskopiat/potilas T&T-ryhmässä vs. gastroskopiaryhmässä 0,88 vs. 1,5 (p < 0,001). Helikobakteerihoitoja oli enemmän T&T-ryhmässä (p = 0,047), mutta haponestolääkityksiä taas useammin gastroskopiaryhmässä (p = 0,026). Muita merkittäviä eroja ryhmien välillä ei ollut (oireet, tyytyväisyys, elämänlaatu, käynnit yleislääkärillä ja sairaaloissa sekä sairauslomat). Syöpiä tutkimuksessa paljastui seuranta-aikana kolme, kaksi mahasyöpää jo heti alussa ja yksi ruokatorvisyöpä T&T-ryhmässä parin vuoden kuluttua.
Tutkimuksesta voidaan päätellä, että ensisijaisella T&T-strategialla säästyy seitsemässä vuodessa 25 % gastroskopioista.
Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin:
Kommentit
Tutkimukset puoltavat komplisoitumattoman dyspepsian hoitoa alkuun ilman gastroskopiaa. Vaikka pahanlaatuisia löydöksiä on harvoin, potilaan vakuuttaminen oireiden hyvänlaatuisuudesta on lääkärille suuri haaste. Kontrolloiduissa tutkimuksissa saadut tulokset ovat usein parempia kuin rutiinivastaanotoilla, joka osoittaa, että kunnollinen paneutuminen potilaan ongelmiin kuuntelemalla on oleellinen osa onnistunutta hoitoprosessia.