UKPDS-tutkimuksen «Tight blood pressure control and risk of macrovasc...»1 intensiiviryhmän(HbA1c 7 %) diabetesta sairastavilla oli todettavissa selkeä vähenemä (40 % RRR) sensorisen hermojohtumisen heikkenemisen kohdalla verrattuna konventionaalisen (HbA1c 7,9 %) ryhmän diabetesta sairastaviin.
Kumamoto-tutkimuksen «Ohkubo Y, Kishikawa H, Araki E ym. Intensive insul...»2 hyvän glukoositasapainon (= monipistoshoito) ryhmän (HbA1c 7,1 %) tyypin 2 diabetesta sairastavien mediaanihermon johtumisnopeudet sekä motorisella että sensorisella puolella nopeutuivat, mutta konventionaalisen (1–2 pistoshoito) ryhmän (HbA1c 9,4 %) hidastuivat merkittävästi 6 vuoden seurannan aikana. Värinätunnon kynnysarvo ei muuttunut merkittävästi monipistoshoidon ryhmässä, mutta nousi merkittävästi konventionaalisen hoidon ryhmässä.
The Rochester Diabetic Neuropathy Study «Dyck PJ, Davies JL, Wilson DM ym. Risk factors for...»3 on diabeteksen komplikaatioihin keskittynyt prospektiivinen populaatiopohjainen poikkileikkaus- ja seurantatutkimus, johon kutsuttiin alun perin (1.1.1986) kaikki Rochesterin alueen diabetesta sairastavat. 380 diabetesta sairastavaa 870:sta suostui tutkimukseen, joista 264 diabetesta sairastavan ryhmä muodosti lopullisen seurantapotilaiden joukon. Diabeettisia elinmuutoksia ja niihin liittyviä mahdollisia riskitekijöitä arvioitiin vuosittain keskimääräisen seuranta-ajan ollessa 6,9 vuotta. Neuropatiaa arvioitiin anamneesin ohella hermojohtumisen tutkimisella, mittaamalla sydämen sykevariaatiota syvään hengitettäessä, määrittämällä värinätunnon kynnysarvo ja arvioimalla lämpö-kylmätuntoa. Tyypin 2 diabetesta sairastavia oli seurannassa mukana 149 potilasta, jotka muodostivat täten selvän enemmistön potilasjoukosta.
Diabeettisen polyneuropatian vaikeusastetta selittävistä riskitekijöistä keskimääräinen seuranta-ajan HbA1c oli ainoa itsenäinen riskitekijä lopullisen monimuuttuja-analyysin jälkeen.