Ruotsalaisessa satunnaistetussa tutkimuksessa «Dahlström L, Haraldson T. Bite plates and stabiliz...»1 verrattiin stabilisaatiokiskoa (n = 10) relaksaatiokiskoon (n = 9) lihasperäisistä TMD-vaivoista kärsivillä 17–41-vuotiailla naispotilailla. Purentakiskoja käytettiin yöllä 6 viikon ajan, jonka jälkeen potilaiden oireet ja kliiniset löydökset arvioitiin Helkimon kliinisen dysfunktioindeksin mukaan. Lisäksi mitattiin m. temporaliksen ja m. masseterin EMG-aktiviteetti bilateraalisesti lepoasennossa sekä kevyen että maksimaalisen yhteenpuremisen aikana ilman kiskoa.
Purentakiskon käyttö 6 viikon aikana ei muuttanut EMG-aktiviteettia lepoasennossa tai maksimaalisen yhteenpuremisen aikana. Kliiniset löydökset paranivat tilastollisesti merkitsevästi stabilisaatiokiskoryhmässä (p < 0,05). Subjektiiviset oireet paranivat kummassakin ryhmässä ja tilastollisesti enemmän stabilisaatio- kuin relaksaatiokiskoryhmässä (p < 0,05).
Saksalaisessa satunnaistetussa tutkimuksessa «Siegert R, Gundlach KK. [Stabilizing splint versus...»2 verrattiin alaleuan stabilisaatiokiskoa (n = 12) relaksaatiokiskoon (n = 12, joista 2 tutkittavaa ei ollut loppuarvioinnissa enää mukana) lihasperäisistä TMD-vaivoista kärsivillä potilailla 2,2 kuukauden aikana. Loppuarvioinnissa käytettiin Helkimon kliinistä dysfunktioindeksiä sekä subjektiivisesti ilmoitettua puremalihaskipua.
Kummassakin ryhmässä tapahtui paranemista oireiden suhteen, stabilisaatiokiskoryhmässä 92 %:ssa (11/12) verrattuna 42 %:iin relaksaatiokiskoryhmässä (5/12).
Tulos oli tilastollisesti merkitsevä stabilisaatiokiskon eduksi.