Englannissa tehdyssä väestöotokseen perustuvassa tapaus-verrokkitutkimuksessa «Cooper C, Inskip H, Croft P ym. Individual risk fa...»1 (vuosina 1993–95) selvitettiin lonkkanivelrikon eri riskitekijöitä (muun muassa vammat). Tutkimuksessa verrattiin 611:tä potilasta (ikä ≥ 45 vuotta, 210 miestä ja 401 naista), jotka olivat menossa tekonivelleikkaukseen, ikä- ja sukupuolivakioituihin verrokkeihin. Lonkkavammojen esiintyminen tiedusteltiin kyselylomakkeella, ja lonkan röntgenkuvat luokiteltiin KL-luokituksen mukaan. Tutkimushenkilöt, tulosten laskennassa käytetyt vakiointimuuttujat ja radiologiset menetelmät on kuvattu kattavasti.
Aikaisempi lonkkavamma lisäsi lonkkanivelrikon riskiä merkittävästi (OR 4.3 (2.2–8.4)).
Yhdysvalloissa 1971–75 tehdyssä väestöpohjaisessa National Health and Nutrition Examination Survey (NHANES I) poikkileikkaustutkimuksessa «Tepper S, Hochberg MC. Factors associated with hip...»2 tutkittiin 2 490 hengen väestöotos (55–74-vuotiaat), joka käsitti useita eri väestöryhmiä. Tutkittavilta otettiin lantion röntgenkuvat, ja ne luokiteltiin KL-luokituksen mukaisesti. Tutkimushenkilöt ja tulosten laskennassa käytetyt vakiointimuuttujat kuvattiin kattavasti.
Miehillä lonkkanivelvamma lisäsi lonkkanivelrikon riskiä merkittävästi (OR 24.2 (3.84–153.1)), mutta ei naisilla.
Suomessa tehty retrospektiivinen kohorttitutkimus «Heliövaara M, Mäkelä M, Impivaara O ym. Associatio...»3 (ns. Mini-Suomi-tutkimus) selvitti muun muassa alaraajaan kohdistuneiden vammojen yhteyttä lonkkanivelrikkoon. Lonkkanivelrikko diagnosoitiin anamneesin ja kliinisen tutkimuksen perustella. Tutkimushenkilöt ja tulosten laskennassa käytetyt vakiointimuuttujat kuvattiin kattavasti.
Alaraajojen vammojen yhteys lonkkanivelrikkoon oli positiivinen (OR 1.9 (1.4–2.6)).
Hongkongissa vuonna 1998 tehdyssä tapaus-verrokkitutkimuksessa «Lau EC, Cooper C, Lam D ym. Factors associated wit...»4 selvitettiin muun muassa lonkkanivelvammojen yhteyttä lonkkanivelrikkoon. Tutkimuksessa verrattiin 138:aa potilasta (ikä ≥ 45 vuotta, 30 miestä ja 108 naista), jotka olivat menossa tekonivelleikkaukseen, ikä ja sukupuolivakioituihin verrokkeihin. Verrokit oli kerätty samanaikaisesti vastaavien sairaaloiden alueiden terveydenhuoltoyksiköistä. Verrokeilta ei otettu lonkan röntgenkuvia. Tulosten laskennassa käytetyt vakiointimuuttujat on kuvattu kattavasti. Aikaisempi lonkkanivelvamma lisäsi lonkkanivelrikon riskiä (OR 25.1 (3.5–181) miehet ja 43.3 (11.7–161) naiset).
Juhakosken ja työryhmän tutkimuksessa hyödynnettiin laajan väestöpohjaisen Mini-Suomi-tutkimuksen aineistoja, johon osallistui 8 000 yli 30-vuotiasta miestä ja naista «Juhakoski R, Heliövaara M, Impivaara O ym. Risk fa...»5. Kaiken kaikkiaan 840 tutkittavaa, jotka eivät kärsineet lonkan nivelrikosta tutkimuksen alkaessa vuosina 1978–1980, tutkittiin uudelleen vuosina 2000–2001. Lonkan mahdollinen ja varma nivelrikko diagnostisoitiin tauti- ja oireanamneesin sekä statuslöydösten perusteella.
Mikä tahansa tuki- ja liikuntaelinvamma lisäsi lonkkanivelrikon riskiä viisinkertaisesti (95 % luottamusväli 1.9–13.3).
Tämä teksti on linkitetty seuraaviin artikkeleihin:
Kommentit:
«Juhakoski R, Heliövaara M, Impivaara O ym. Risk fa...»5: Tämän tutkimuksen kausaliteettipäätelmää heikentää mahdollinen vamma-anamneesin heikko luotettavuus ja lisäksi se, että tutkittavilta kysyttiin mitä tahansa tuki- ja liikuntaelimen vammaa, mikä ei ole spesifikysymys lonkkanivelen vammalle. Toisaalta Mini-Suomi-tutkimusta voidaan pitää laajana ja tasokkaana epidemiologisena tutkimusasetelmana, mutta annetut tiedot eivät anna mahdollisuutta arvioida riittävän tarkasti tutkimuksen validiteettia suhteessa kansainvälisesti yleisemmin hyväksyttyihin nivelrikon diagnostisiin kriteereihin (American College of Rheumatologyn, ACR:n kriteerit). Tämän tutkimuksen osatutkimuksessa (Kuopio OA 2000 Study) varman kliinisen lonkkanivelrikon diagnostinen yhtäpitävyys radiologisen lonkkanivelrikon kanssa oli kohtalainen (kappa-arvo 0.66, 95 % luottamusväli 0.29–1.00) «Kaila-Kangas L, Arokoski J, Impivaara O ym. Associ...»6.