Laajassa yhdysvaltalaisessa, olantsapiinia valmistavan lääketehtaan rahoittamassa ja satunnaistetussa kaksoissokkotutkimuksessa «Tollefson GD, Beasley CM Jr, Tran PV ym. Olanzapin...»1, «Tollefson GD, Sanger TM, Lu Y ym. Depressive signs...»2 1 336 potilasta sai 5–20 mg olantsapiinia ja 660 potilasta 5–20 mg haloperidolia vuorokaudessa.
Tutkimusjoukkoon kuuluneista potilaista 53 %:lla oli skitsofreniaan liittyviä masennusoireita. 6 viikon lääkehoidon aikana merkittävä masennusoireiston lievittyminen (masennusasteikkopistemäärän lasku puoleen lähtötilanteesta) tapahtui 46 % olantsapiinia ja 35 % haloperidolia saaneista potilaista (erotus 11 %, luottamusväli 5–17 %).
Yhdistelmäartikkelissa «Marder SR, Davis JM, Chouinard G. The effects of r...»3 raportoidaan 2 satunnaistettua risperidonia valmistavan lääketehtaan rahoittamaa kaksoissokkotutkimusta, joissa yhteensä 523 potilasta sai joko lumetta, haloperidolia (20 mg/vrk) tai kiinteää risperidoniannosta (risperidonia 2, 6, 10 tai 16 mg/vrk).
8 viikkoa kestäneen tutkimuksen aikana masennus- ja ahdistuneisuusoireet vähenivät eniten risperidonia 6 mg/vrk saaneilla potilailla (2,5; haloperidoli 0,6; lume 0,1; efektikoko 0,36).
Leucht ja työtoverit tarkastelivat systemoidussa katsauksessa ja meta-analyysissaan «Leucht S, Leucht C, Huhn M ym. Sixty Years of Plac...»4 eri psykoosilääkkeiden tehoa skitsofrenian pahenemisvaiheen hoidossa. Meta-analyysiin tuli kaikkiaan 167 RCT-tutkimusta, joihin osallistui yhteensä 28 102 potilasta. Potilaiden keski-ikä oli 38,57 vuotta (SD 5,5 vuotta), psykoosin kesto oli keskimäärin 13,4 vuotta (SD 4,7) ja tutkimusten kesto keskimäärin 6 viikkoa (3–28 viikkoa). Tutkimuksissa ei ollut ensipsykoosipotilaita eikä hoitoresistenttejä potilaita.
Tavallisimmin käytettyjä lääkkeitä olivat klooripromatsiini (36 tutkimusta), haloperidoli (28 tutkimusta), olantsapiini (20 tutkimusta), risperidoni (15 tutkimusta), ketiapiini (8 tutkimusta), paliperidoli (8 tutkimusta), aripipratsoli (9 tutkimusta), tioridatsiini (7 tutkimusta), asenapiini (6 tutkimusta), loksapiini (6 tutkimusta), muilla molekyyleillä tutkimuksia oli 5 tai vähemmän. Klotsapiinitutkimuksia ei otettu mukaan meta-analyysiin, koska hoitoresistenteillä potilailla tehtyjä tutkimuksia vältettiin. Tutkimuksen keskeyttäneiden potilaiden määrä oli 37,2 % (SD 20,5 %). Psykoosilääkehoidon SMD oli 0,47 (95 % luottamusväli 0,42–0,51), mutta kun julkaisuharha ja pienten tutkimusten vaikutus otettiin huomioon, SMD laski 0,38:aan. Vähintään pieni hoitovaste oli todettavissa 51 %:lla psykoosilääkkeitä saaneilla potilailla ja 30 %:lla potilaista lumeryhmässä.
Hyvän hoitovasteen saavutti 23 % lääke- ja 14 % lumeryhmässä. Positiiviset oireet korjautuivat enemmän (SMD 0,45; 95 % luottamusväli 0,40–0,50) kuin negatiiviset oireet (SMD 0,35; 95 % luottamusväli 0,31–0,40) tai depressio (SMD 0,27; 95 % luottamusväli 0,20–0,34). Elämänlaatu (SMD 0,35; 95 % luottamusväli 0,16–0,51) ja toimintakyky (SMD 0,34; 95 % luottamusväli 0,21–0,47) korjautuivat jo hoidon alkuvaiheessa. Psykoosilääkkeiden käyttöön liittyi enemmän neurologisia oireita ja antikolinergisten lääkkeiden käyttötarvetta (19 %:lla psykoosilääkkeitä saaneilla, 10 %:lla lumeryhmässä; RR 1,93; 95 % luottamusväli 1,65–2,29; NNH 12; 95 % luottamusväli 9–16). Psykoosilääkehoito oli myös sedatoivampaa (14 % psykoosilääkkeitä saaneilla, 6 %:lla lumeryhmässä; RR 2,80; 95 % luottamusväli 2,30–3,55). Psykoosilääkehoitoon liittyi myös enemmän prolaktiiniarvojen nousua (SMD -0,43; 95 % luottamusväli -0,55 – -0,30), painonnousua (SMD -0,40; 95 % luottamusväli -0,47 – -0,33) ja QTc-ajan pidentymistä (SMD -0,19; 95 % luottamusväli -0,29 – -0,08) kuin lumelääkehoitoon.
Tutkijoiden mukaan lääkehoidosta hyötyneiden määrä oli 2-kertainen lumeeseen verrattuna. Hoitovastetta pienensivät lumevasteen nousu ja lääketeollisuuden toimiminen tutkimuksen toteuttajana.