KH2014 Suositus KH2014 Suositus

Melanooma (ihomelanooma)
Käyvän hoidon potilasversiot |  Julkaistu: 2012-02-06   Aihepiiri(t): Ihotaudit, Kirurgia, Plastiikkakirurgia, Syöpätaudit, Yleislääketiede
Mikä on Käypä hoito -suositus?
Kirsi Tarnanen, Ilkka Koskivuo ja Katriina Kukkonen-Harjula
PDF Tulosta

Melanooma (ihomelanooma)

Käyvän hoidon potilasversiot
6.2.2012
Kirsi Tarnanen, Ilkka Koskivuo ja Katriina Kukkonen-Harjula

Ihon melanosyyteistä eli tummasoluista alkava melanooma on ollut jo vuosikymmenien ajan nopeimmin yleistyviä syöpiä sekä Suomessa että muissa länsimaissa. Suomessa ihomelanoomaan sairastuu vuosittain noin tuhat ihmistä, ja siihen sairastutaan nuorempana kuin muihin ihosyöpiin. Tärkein riskitekijä on auringon UV-säteilyn aiheuttama ihon palaminen.

Riskitekijät

Ihomelanooman riskiryhmään kuuluvat vaaleaihoiset, auringossa herkästi palavat (ns. ihotyyppi 1), sillä auringon ultraviolettisäteilyn aiheuttamaa palamista pidetään yhtenä tärkeimmistä ihomelanooman riskitekijöistä. Henkilöillä, joilla on ihotyyppi 1, on hyvin vaalea iho, usein pisamia ja punertava tukka. Iho palaa äärimmäisen herkästi eikä rusketu juuri koskaan. Ihon oma suoja-aika eli aika, jonka voi olla palamatta auringossa ilman suojavoiteita, on vain 5–10 minuuttia. Heille suositeltava aurinkosuojakerroin on vähintään 20.

Auringossa palamisen voi itse kukin välttää oleskelemalla auringossa järkevästi: riittävän tehokas aurinkosuojavoide, auringolta suojaava vaatetus ja suojautuminen auringolta polttavimpaan aikaan. Lisäksi melanooman riskiryhmiin kuuluvien ja nuorten tulisi välttää solariumin käyttöä pelkästään ruskettumisen vuoksi.

Riski sairastua ihomelanoomaan kasvaa kymmenkertaiseksi, jos henkilö on sairastanut melanooman aiemmin tai hänellä on runsaasti luomia. Myös lähisukulaisen sairastama melanooma on riskitekijä.

Toteaminen

Ihomelanoomista 20–30 prosenttia syntyy vuosia muuttumattomana pysyneeseen luomeen, mutta peräti 70–80 prosenttia aiemmin terveeseen ihoon.

Jos iholla jo olevassa luomessa tapahtuu värin tai koon muutoksia, pintaan tulee rupi tai sen ympäristö alkaa punottaa, on muutosta syytä näyttää lääkärille – samoin, jos aikuisiässä ilmaantuu uusi luomi, jossa on edellä mainittuja muutoksia. Muutokset tapahtuvat yleensä muutamien kuukausien aikana.

Mikä tahansa ihon muutos tai kasvain voi erehdyttävästi muistuttaa melanoomaa ja päinvastoin, eli ulkonäön perusteella ei pystytä tekemään päätöstä siitä, onko joku ihomuutos melanoomaa vai ei. Siihen tarvitaan näytteenotto ja sen mikroskooppitutkimuksia.

Ihomuutoksen poisto ja tutkiminen voidaan tehdä perusterveydenhuollossa

Melanoomaksi epäilty ihomuutos poistetaan kirurgisesti mahdollisimman nopeasti mikroskooppista kudostutkimusta varten kokonaisuudessaan niin, että muutoksen ympäriltä otetaan mukaan hieman myös tervettä kudosta. Jos muutos on kookas tai sijaitsee hankalassa paikassa, kuten kasvoissa, kynnen alustassa, kynsivallissa, sukupuolielimissä tai jalkapohjissa, lääkäri voi ottaa osakudosnäytteen.

Ihomuutoksen poisto voidaan tehdä perusterveydenhuollossa, mutta mikäli patologi toteaa potilaan kudosnäytteessä melanooman, potilas lähetetään melanoomien hoitoon perehtyneeseen erikoissairaanhoidon yksikköön.

Kudosnäytteen tietyt ominaisuudet kertovat melanooman ennusteesta

On olemassa tiettyjä melanooman ominaisuuksia, jotka määrittävät sen, kuinka vakavasta melanoomasta on kyse. Paksuus eli Breslow´n mitta on niistä merkittävin; siinä määritetään mikroskooppitutkimuksella melanooman paksuus (syvyys) millimetreinä. Ulseraatio tarkoittaa melanoomakohdan haavautumista.

Myös sillä on merkitystä, onko melanooma pinnallinen vai onko se levinnyt syvemmälle ihoon. Tässä käytetään apuna ns. Clarkin luokitusta.

Naisilla melanoomaennuste on parempi; heillä melanooma todetaan aikaisemmin, melanoomat ovat harvemmin ulseroituneita eli haavautuneita ja ne sijaitsevat useimmiten raajoissa, jolloin ennuste on parempi kuin esimerkiksi päälaen tai vartalon alueella. Kärkialueilla (jalkaterät, kädet) sijaitsevien melanoomien ennuste on huonompi kuin olkavarsissa ja reisissä sijaitsevien. Raskaus ei huononna melanooman ennustetta. Yli 60 vuoden ikä, erityisesti miehillä, huonontaa ennustetta.

Levinneisyys on tärkein syövän ennusteeseen vaikuttava tekijä. Melanooma voi olla paikallinen (aste I–II) tai alueellisesti (aste III) tai etäpesäkkeisesti levinnyt (aste IV). Etäpesäkkeinä levinnyt melanooma on taudin huonoennusteisin muoto.

Noin joka viidennellä potilaalla melanooma uusiutuu. Melanooma voi uusiutua paikallisesti lähi-ihon alueella ja lähi-imusolmukkeissa tai etäpesäkkeinä.

Vartijasolmuketutkimus on tärkein levinneisyys- ja ennustetutkimus

Noin joka viidennellä potilaalla melanooma voi levitä lähialueen imusolmukkeisiin. Melanooman vartijasolmukkeella tarkoitetaan yhtä tai useampaa imusolmuketta, johon imuneste tulee suoraan siltä alueelta, jolla kasvain sijaitsee. Vartijasolmuketutkimus suositellaan tehtäväksi aina, kun melanooman paksuus on yli 1 mm. Tutkimus voidaan tehdä myös lapsille ja vanhuksille, mutta sitä ei tehdä potilaille, joiden yleistila on hyvin heikko tai joilla on todettu etäpesäkkeitä.

Vartijasolmuketutkimus tehdään erikoissairaanhoidossa, ja sen avulla löydetään potilaat, joille voi olla hyötyä imusolmukkeiden poistosta. Vartijasolmukkeiden poisto tehdään usein päiväkirurgisena toimenpiteenä paikallispuudutuksessa tai nukutuksessa, ja se tehdään samaan aikaan melanoomaleikkauksen kanssa. Vartijasolmukeleikkauksessa poistetut vartijasolmukkeet lähetetään patologille tutkittavaksi.

Jos vartijasolmukkeesta ei löydy kasvainsoluja, on epätodennäköistä, että kasvain olisi levinnyt muihin imusolmukkeisiin. Jos taas vartijasolmukkeessa todetaan kasvainsoluja, potilaalle tehdään täydentävänä toimenpiteenä alueellisten imusolmukkeiden täydellinen poisto eli imusolmuke-evakuaatio kainaloon, nivustaipeeseen tai kaulalle. Jos jo ennen leikkausta todetaan epäilyttäviä imusolmukkeita, potilaalle tehdään kyseisen alueen ultraäänitutkimus, ja epäilyttävistä imusolmukkeista otetaan ohutneulanäyte. Jos neulanäytteestä löytyy kasvainsoluja, potilaalle ei tehdä vartijasolmuketutkimusta, vaan suoraan imusolmuke-evakuaatio.

Tärkein hoitomuoto on leikkaus

Ihomelanooman tärkein hoitomuoto on leikkaus. Leikkaus tehdään jokaiselle potilaalle, vaikka melanooma olisikin jo poistettu perusterveydenhuollossa. Paikallisissa melanoomissa leikkaushoidon tavoitteena on paikallisen uusiutuman estäminen ja pysyvä parantuminen. Leikattavan melanooman tai sen poistoarven ympäriltä otetaan mukaan myös tervettä kudosta 1–2 cm:n leveydeltä. Leikattavan ihoalueen koko riippuu melanooman paksuudesta.

Mikäli syöpä on tehnyt etäpesäkkeitä, leikkaushoidon tavoitteena on oireiden lievittyminen ja elinajan piteneminen, sillä etäpesäkkeinen melanooma (levinneisyysaste IV) ei yleensä parane. Leikkaushoito tulee kyseeseen varsinkin silloin, jos etäpesäke on rajoittunut ja helposti poistettavissa. Jos etäpesäkkeet sijaitsevat laajasti luustossa tai sisäelimissä, leikkaushoito ei yleensä ole mahdollista, jolloin melanooman ennuste on huonompi kuin jos etäpesäkkeet sijaitsevat ihossa, ihonalaiskudoksessa tai etäimusolmukkeissa.

Yksilöllisiin hoitoratkaisuihin vaikuttavat myös potilaan ikä, etäpesäkkeiden määrä, sijainti ja kasvunopeus, potilaan reagointi aiempiin hoitoihin sekä hänen yleistilansa ja toiveensa.

Liitännäishoidot

Melanooman liitännäishoito voidaan jakaa melanooman uusiutumista ehkäisevään ja levinneen taudin palliatiiviseen eli oireita lievittävään, mutta tautia parantamattomaan lääkehoitoon.

Liitännäishoitona on lähinnä käytetty alfainterferonia (IFN-alfa). Sitä voidaan tarjota tietyille potilaille, joilla on suuri melanooman uusiutumisriski. Suurina annoksina sen on osoitettu lisäävän elinaikaa, mutta siihen liittyy myös paljon haittavaikutuksia.

Liitännäishoitona voidaan käyttää myös monisolunsalpaajahoitoa, kemoimmunoterapiaa (solunsalpaajahoidon ja IFN-alfan yhdistelmähoito) tai sädehoitoa. Melanoomarokotukset ovat tällä hetkellä vielä tutkimusvaiheessa.

Seuranta

Melanoomapotilaan seurannan tavoitteina on todeta syövän uusiutuminen tai löytää etäpesäkkeet mahdollisimman varhain, opastaa potilaita omatoimiseen seurantaan sekä tukea heitä.

Oireettomilta potilailta ei oteta rutiinimaisesti mitään laboratoriotutkimuksia, vaan tärkein seurantakäynnillä tehty tutkimus on lääkärin tekemä potilaan ihon ja imusolmukkeiden tutkiminen.

Potilaita, joilla on vähäinen uusiutumisriski, voidaan seurata perusterveydenhuollossa, mutta suuremman riskin potilaiden seuranta kuuluu erikoissairaanhoidon poliklinikkaan (syöpäsairaudet eli onkologia tai kirurgia). Onkologisia hoitoja saaneita potilaita seurataan yleensä onkologian poliklinikassa. Seuranta kestää yleensä viisi vuotta.

Runsasluomisia suuren riskin potilaita seurataan erikoissairaanhoidon ihotautipoliklinikassa, mutta heidän on hyvä tutkia ihoaan myös itse ja ottaa yhteyttä lääkäriin, jos he havaitsevat ihossaan epäilyttäviä muutoksia.

Potilasversion tekstin on Lääkäriseura Duodecimin Käypä hoito -suosituksen pohjalta päivittänyt potilasversioista vastaava toimittaja Kirsi Tarnanen, ja sen ovat tarkistaneet suosituksen laatineen työryhmän puheenjohtaja, kirurgian ja plastiikkakirurgian erikoislääkäri Ilkka Koskivuo TYKS:n kirurgian klinikasta ja dosentti, terveydenhuollon erikoislääkäri, Käypä hoito -toimittaja Katriina Kukkonen-Harjula Itä-Suomen yliopiston lääketieteen laitokselta.

Vastuun rajaus

Käypä hoito -suositukset ovat parhaiden asiantuntijoiden laatimia yhteenvetoja yksittäisten sairauksien diagnostiikan ja hoidon vaikuttavuudesta. Ne eivät korvaa lääkärin tai muun terveydenhuollon ammattilaisen omaa arviota yksittäisen potilaan parhaasta mahdollisesta diagnostiikasta ja hoidosta hoitopäätöksiä tehtäessä.

Käypä hoito -suositukset ovat riippumattomia, tutkimusnäyttöön perustuvia kansallisia hoitosuosituksia. Lue lisää
KÄYPÄ HOITO -SUOSITUS
LINKKIEN TYYPIT JA VÄRIKOODIT
Kirjallisuusviite
Kuva
Linkki toiselle sivustolle
Lisätietoa
Näytönastekatsaus
PDF-tiedosto
PubMed-abstrakti
Taulukko